Kuukausi: heinäkuu 2021

Pavlova

Wikipedia kertoo Pavlovan syntytarinasta näin: ”Pavlova on venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetty marenkipohjainen jälkiruoka. Siinä on rapea kuori ja pehmeä, vaahtokarkkimainen sisus. Uskotaan, että jälkiruoka on keksitty balettitanssijan kunniaksi 1920-luvulla, erään hänen kiertueensa jälkeen, joko Australiassa tai Uudessa-Seelannissa. Jälkiruoan keksijän kansalaisuus on ollut näiden kahden maan välisen väittelyn kohde vuosia, mutta viralliset lähteet viittavaat Uuteen-Seelantiin.[1] Pavlova on suosittu jälkiruoka ja tärkeä osa molempien …

Lisää...

Leikkitreffit

Meidän perheen kolme nuorinta poikaa leikkivät päivittäin yhdessä joko kaikki kolme kerrallaan tai sitten vaihtelevin kokoonpanoin. Yhteiset leikit keskittyvät Legoihin ja tänä kesänä alkaneeseen Pokemon-korttien keräilyyn ja niiden vaihtamiseen. Kahdella nuorimmalla on lisäksi aivan omat juttunsa joko jalkapallopelejä pelaten tai erilaisia itse kehittämiään roolileikkejä leikkien. Koko kolmikko tykkää uida ja pomppia trampalla keskenään. Mieheni on …

Lisää...

Strömsö-tröjan

Instassa ja täällä blogissani on jo jonkun kerran vilahtanut muutama kuva tästä ensimmäisestä tekemästäni Strömsö-neuleesta.  Aloitin neuleen neulomisen muistaakseni kesäloman alussa ja sen tekemiseen meni pari kolme viikkoa. Sileät, yksiväriset osuudet tulivat luonnollisesti valmiiksi nopeammin kuin kaarroke kuvio-osuuksineen. Näin hellesäällä tuntuu hassulta puhua villaneuleesta, mutta kesällä on kuitenkin usein hyvää aikaa niiden neulomiseen. Näitä valmiita …

Lisää...

Lemmikkikahvilla

Lukijan toivepostaus: Mistä ammennan energian blogipostausten tekemiseen Jos vastaisin esitettyyn kysymykseen vain lyhyesti, sanoisin, että ennemminkin on niin päin, että ammennan blogista ja sen kirjoittamisesta energiaa muuhun elämään. Blogin pitäminen on minulle harrastus siinä missä harrastus voisi olla metsäpolulla lenkkeily, käsitöiden tekeminen tai pianon soittaminen. Yleensä harrastukset valitaan oman mielenkiinnon mukaan ja ne pohjautuvat vapaaehtoisuuteen. …

Lisää...