Saatiin serkkujen perheeltä aivan huippu joululahja, nimittäin MUSEOKORTTI! Kortin lisäksi lahjaan kuului tämä Museoseikkailu-kirja. Eräänä tammikuisena pitkäksi (yökkäreissä) venyneenä sunnuntaiaamuna auringonsäteiden ihmeellisesti kurkkiessa makuuhuoneen ikkunasta päätimme tutustua tähän kirjaan tarkemmin. Sanon tarkemmin siksi, että olin itse lukenut kirjan heti myöhään jouluaattoiltana ja kommenteista päätellen tiedän, että sama kirja oli tarttunut jo poikienkin käsiin ennen varsinaista …
Kuukausi: helmikuu 2020
Miten saada pojat lukemaan? Osa 2: käytäntöä.
Miten saada pojat lukemaan? -teoriaosion jälkeen ajattelin kertoa, miten meidän perheessä teoria toteutuu käytännössä. Heti alkuun voin kertoa, että lukiessani tuon PIRLS-raportin oli todennäköisesti meneillään vuosi 2017, jolloin olin ollut äitinä jo 17 vuotta. Siitä voinee päätellä, etten suinkaan ole mitenkään tietoisesti rakentanut meidän perheen lukutottumuksia teorian varaan, vaan ihan olen liikkunut omista mieltymyksistäni ja maalaisjärkisyydestäni …
Miten saada pojat lukemaan? Osa 1: teoriaa.
Tämä postaus on jatkoa erityisesti kahdelle aiemmin kirjoittamalleni postaukselle TLDR ja Pojatkin lukevat. Jo noissa postauksissa annoin muutamia vinkkejä poikien lukemisen innostamiseksi, mutta tämän postauksen tarkoituksena on tuoda niitä lisää lähinnä tutkimustiedon varassa ja vielä myöhemmin oman kokemukseni pohjalta. Täältä löydät käyttämäni lähteet sekä tarkemmat tieteelliset artikkelit tekstien alta lähdeluetteloista, joista merkityksellimpänä tämä PIRLS-raportti vuodelta 2016. Vaikka otsikossa puhunkin …
Kiire, stressi, väsymys, uupumus…
Nämä sanat näkyvät tuon tuostakin eri artikkelien, lehtijuttujen ja uutisten otsikkoina. Aiheeseen liittyvä tutkimus ja kirjallisuus on myös lisääntynyt. Ennen kuin jatkan enemmän otsikon sanoista, haluan kertoa mielestäni kolme inhokkisanaa/-sanontaa. Ensimmäinen on ”Hä?/Häh?”. Toinen on ”Kyllä se siitä!” ja kolmas on ”ruuhkavuodet”. Miksi juuri nämä kuuluvat mielestäni ikävimpiin ilmaisuihin? Ensimmäinen oikeastaan vain siksi, että se …
Puolipitoiset
Tiedättehän nuo tasaisin väliajoin vaanivat vatsataudit, kihomadot, täit ja ties mitkä muut ei niin mukavat vieraat. Onneksi vierailuja ei tapahdu usein eikä jotkut kutsumattomista vieraista saavu milloinkaan kylään, mutta ahkeran käsienpesun lisäksi meillä on käytössä myös vaatteisiin liittyvä keino noiden epämiellyttävien vieraiden mahdolliselle vierailulle. Emme nimittäin vie vähän käytettyjä, mutta yhä käyttökelpoisia (ei siis vielä …