Miten saada pojat lukemaan? Osa 2: käytäntöä.

Miten saada pojat lukemaan? -teoriaosion jälkeen ajattelin kertoa, miten meidän perheessä teoria toteutuu käytännössä. Heti alkuun voin kertoa, että lukiessani tuon PIRLS-raportin oli todennäköisesti meneillään vuosi 2017, jolloin olin ollut äitinä jo 17 vuotta. Siitä voinee päätellä, etten suinkaan ole mitenkään tietoisesti rakentanut meidän perheen lukutottumuksia teorian varaan, vaan ihan olen liikkunut omista mieltymyksistäni ja maalaisjärkisyydestäni käsin. Toki tuohon kaikkeen on varmasti sekoittunut myös opintoni, työni ja muu elämäni varrella kokemusten kautta karttunut tietotaito, kuten meillä jokaisella ihan huomaamattakin pääsee vaikuttamaan elämässämme ja tekemissämme valinnoissamme. Yhden asian muistan kuitenkin ensimmäistä kertaa juurikin tuosta kyseisestä raportista lukeneeni ja siitä sain idean kuvata meidän perheen kirjahyllyjä tätä postausta varten. Kuvat ovat erään pimeän talvipäivän otoksia. 

Ensimmäinen lukemiseen liittyvä fakta koskee vanhempien omaa lukemista. PIRLS 2016 mukaan noin 20 % vanhemmista luki yli kymmenen tuntia viikossa. Seuraava ryhmä oli 6 – 10 tuntia (34%), sitten 1 – 5 tuntia (41%) ja alle yksi tunti viikossa (5%).  Tähän lukemiseen laskettiin kuuluvaksi kaikki kotona tapahtuva lukeminen eli kirjat, lehdet ja sähköiset tekstit, myös työhön liittyvät. Halusin laittaa nuo luvut näkyviin siksi, että voisit pohtia mihin lukijaryhmään sinä kuulut. Ylimpään ryhmään päästäkseen pitää pikaisella laskutoimituksella laskettuna lukea noin 1,5 tuntia päivässä. Kymmenen tuntia viikossa kuulostaa äkkiseltään paljolta, mutta kun sen jakaa seitsemälle päivälle, se ei mielestäni olekaan paljoa. Karrikoidusti voisin sanoa omasta kotona tapahtuvasta lukemisestani niin, että aamulla luen sanomalehden, iltapäivällä/illalla saatan lukea muita lehtiä tai sähköisiä tekstejä sekä työhön liittyviä juttuja. Illalla luen lapsille iltasadun ja ennen nukkumaanmenoa luen yleensä aina jotakin omaa kirjaani. Tämä on siis päivittäinen minimini. Mieheni kotona tapahtuva lukeminen noudattaa aika lailla samaa kaavaa, joskin hän lukee uutiset enimmäkseen joltain älylaitteelta. Itse suosin paperilehteä ja sen lisänä toki luen netin kautta uutisia ja artikkeleita. (Luemme siis todellakin melko usein molemmat lapsille iltasadun, koska eri ikäisille saattaa olla eri kirja menossa.)

Ennen lapsia ja vielä kahden ensimmäisen lapsen aikoihin luin enemmän kirjoja kuin useamman lapsen aikana. Isojen poikien ollessa pieniä, saatoin ”uhrata” päiväuniajan lukemiselle tai luin kesäisin ulkona lasten leikkiessä. Perheen kasvaessa oli vuosia, jolloin omien kirjojen lukeminen jäi lähes täysin. Koska nukkuminen oli muutenkin katkonaista ja liian vähäistä, ei siitä ajasta malttanut nipistää yhtään lukemiselle. Päivisin puolestaan oli kädet niin täynnä töitä, ettei kirja yksinkertaisesti sopinut kuvioon. Ilokseni sain huomata, että kun tilaisuus tarjoutuu, syttyy lukemisen kipinä välittömästi uudelleen. Näin kävi esimerkiksi yhdellä ulkomaanmatkalla, jossa olimme mieheni kanssa yhdessä toiseksi vanhimman poikamme kanssa hänen täyttäessään kymmenen vuotta. Otimme kumpikin mukaamme yhden kirjan ja lopulta luimme molemmat myös toistemme kirjat ja siitä huolimatta lukeminen loppui kesken neljän päivän matkalla. Tältä pohjalta voisin väittää, että meidän lapset ovat saaneet lukevan aikuisen mallin sekä isästä että äidistä.

(Kuvassa näkyy hieman aiemmin mainitsemaani portaikon valokuvaseinää. Kuvat eivät tosin ole tarkkoja, koska ”sotkin” niitä hieman. Idean kuitenkin näette.)

Kuten yllä vihjasin, toivat tutkimustulokset esille yhden lasten lukemista tukevan syyn, jonka johdosta päädyin kuvaamaan osaa kotimme kirjahyllyistä. Tulosten mukaan kotona olevalla kirjojen määrällä on yhteys lasten lukemiseen. Mitä enemmän kotoa löytyy kirjoja, sitä suotuisampi vaikutus sillä on lasten lukemiseen. Kirjojen määrällä katsotaan olevan yhteys vanhemman omaan lukuharrastukseen ja sitä kautta lapselle välittyvään lukemisen malliin. Tutkimus haluaa tuoda esille kuitenkin myös sen, että samaan tulokseen voitanee päästä ahkeralla kirjastosta lainaamisellakin. Tärkeää on se, että kotona on kirjoja saatavilla. Ylimmässä ryhmässä kotoa löytyi yli 200 kirjaa ja alimmassa alle kymmenen.

Seuraavaksi voin kertoa, että omassa lapsuuden kodissani ei ollut paljon kirjoja. Siitä huolimatta minusta tuli lukija. Kävin ahkerasti kirjastossa ja luin paljon. Kesäisin maattiin ystäväni kanssa uimarannalla ja luettiin. Lomilla puolestaan luettiin yhdessä vuotta nuoremman serkkuni kanssa, kumpikin omaa kirjaansa. Välillä aina juteltiin mitä kirjoissa oli tapahtunut. Se oli ikään kuin kirjavinkkausta toinen toiselle. Kirjan tapahtumista ja henkilöistä oli myös mukava jutella sellaisen kanssa, jolle ne olivat samalla tavalla tuttuja. Luettiin vaikkapa Neiti Etsiviä ja SOS-kirjoja.

Muuttaessani nuorena aikuisena pois kotoa ja aloittaessani opinnot, aloin myös kerätä kirjoja, pääasiassa lastenkirjoja. Kirja-alet tulivat tutuiksi ja hitaasti, mutta varmasti, hyllyt alkoivat täyttyä Kunnaksista, lasten tietokirjoista, lasten runokirjoista, käsityökirjoista ja romaaneista.

Lopulta opiskeluaikoina, kun lastulevymappihyllyt hajosivat lukuisten muuttojen seurauksena, päädyimme ostamaan kestäviä Lundian kirjahyllyjä. Muutama vuosi sitten mieheni maalasi kaikki hyllyt valkoisiksi.

Haaveilen kovasti, että saisimme hankittua ovelliset kirjahyllyt, koska avohyllyissä kirjat keräävät valtavasti pölyä. Siitä tulisi kuitenkin hieman suurempi investointi, joten nämä tuunatut Lundiat saavat nyt kelvata.

Toinen fakta puhui varhaislukemisen merkityksestä. Siihen lasketaan kuuluvaksi laulut, lorut, riimittelyt, kirjojen katselu, sanojen ja tapahtumien nimeäminen kirjoista ja ympäristöstä, yhteinen vuorovaikutus (jaettu tarkkaavaisuus) ja varsinainen lukeminen. 

Minulle on ollut hyvin luontainen tapa laulaa ja lorutella lapsilleni. Ennen esikoisen syntymää sain vauvakutsuillani lahjaksi itselleni aivan uusia vauvalle sopivia lauluja, joita lauleskelinkin sitten jo raskausaikana. Ostin myös Eve Alhon, Hilkka Hautsalon ja Soili Perkiön tekemät Vauvojen laulun aika
-laulukirjan ja -CD:n. Myöhemmin ilmestyi Hannele Huovin kirjoittama, Kristiina Louhen kuvittama ja Soili Perkiön säveltämä Vauvan Vaaka kirjana, nuotteina ja CD-levynä. Lauluille oli tehty myös leikkiohjeet, joista osa sopii erityisen hyvin yhteisiin loruttelu- tai vaikkapa vaipanvaihtohetkiin. Huovin ja Perkiön yhteistyö jatkui edelleen Karvakorvan laulupurkin tahdissa (sanat, sävelet, leikit ja levy). Jos loruttelu tai laulelu ei ole sinun juttusi, niin suosittelen lämpimästi näiden valmiiden CD-levyjen käyttämistä (nykyään toki saattanee löytyä paremmassakin kuuntelumuodossa). Meillä esimerkiksi on kaikkien näiden vuosien ajan soinut autossa lastenlaulut. Näiden Perkiön sävelmien (muitakin levyjä mainitsemieni lisäksi, kuten Pippu Papu ja esikoulun/aapisten laulut) lisäksi voin suositella ihan vain Fröbelin palikoita, mutta myös Nukketeatteri Sampoa, Kengurumeininkiä ja Mikko Perkoilaa. Kaikkia yhdistää taitava kielellä leikittely ja tietysti musiikin kieli. Näitä ovat meillä kuunnelleet mielellään sekä lapset että aikuiset. 

Yllä olevat kuvat ovat vuodelta 2001, esikoisen ollessa vauva. Hän viihtyi pienestä pitäen kirjojen parissa. Keskimmäisen kuvan aikoihin hän ei osannut vielä edes istua, mutta kirjan lukeminen onnistui hyvin makuultakin. Autossa uni saattoi tulla kesken kirjan lukemisen. Olennaista toki oli se, että kirjoja oli saatavilla ja niitä sai tutkia sekä yksin että yhdessä. Hän jaksoi jo hyvin pienestä pitäen kuunnella satuja ja oppiessaan puhumaan, hän ”luki” monet suosikkikirjansa itselleen ulkoa juuri samoin äänenpainoin kuin aikuinen oli hänelle lukenut. Kun lähdimme reissuun tai vaikkapa vain kahvilaan, pakkasin mukaan kirjoja. (Siihen aikaan ei ollut älypuhelimia.) Niiden parissa lapsi viihtyi. Kun vauva-aika oli ohi ja motoriikka oli sen verran kehittynyt, että pystyi antamaan luettavaksi paperisivuisia kirjoja, ostin minikirjoja, jotka ovat osoittautuneet erittäin hyviksi nimenomaan mukaan otettaviksi -kirjoiksi. Ne ovat kevyitä ja vievät vähän tilaa laukusta. Siitä syystä niitä voi ottaa useita mukaan. Jos satu on lapselle tuttu jo ennestään vaikkapa ison kirjan muodossa, hän saattaa viihtyä minikirjan parissa ihan itsekseenkin ikään kuin itse itselleen kirjaa lukien. 

Isojen poikien ollessa pieniä pakkasimme automatkoille aivan erillisen kirjakassin (isoja kuvakirjoja), jonka paikka oli takapenkillä poikien välissä. Siitä he saivat helposti poimittua mieleisensä kirjan ja matka sujui leppoisasti kirjoja lueskellen. Samalla tavalla kirjat ovat kulkeneet mukanamme lääkärin vastaanotolle (odotushuoneeseen), kirkkoon, konsertteihin (pikkulapselle yleisönä ollessa), harrastuksiin, joissa olemme odotelleet isoveljeä jne.

 

Tässä on puolestaan yksi tuore esimerkki yllä mainitsemastani. Kuvan tilanteessa odotamme jääkarhupoikaa pianotunnilta. Useimmiten kuopus on mukanani ja hän on saanut valita muutaman kirjan kotoa mukaansa. Nyt myös nallekarhuveli oli mukana ja hän päätyi lukemaan pikkuveljelleen yhtä kuopuksen lempikirjoista eli Sallaa ja Samua, ”koppiaisia ja kuoriaisia”. Kun lapset ovat tottuneet pienestä pitäen lukemiseen, se toimii paitsi ajanvietteenä, myös erittäin hyvänä rauhoittumisen keinona. Samalla lapsi saa myös aikuisen jakamattoman huomion, jota hän tarvitsee (jos siis aikuinen lukee hänelle).

Jälleen nousee mieleeni eräs esimerkki. Kuopukseen ollessa kymmenen vuorokauden ikäinen, toteutui haaveeni saada vauva, veljekset ja koko perhe Laura Schneiderin valokuvattavaksi Helsinkiin. Voin vain kuvitella mitä liikkuu valokuvaajan mielessä, kun studiolle on tulossa viiden pojan perhe. Silläkin kerralla meillä oli mukana nippu noita mainitsemiani minikirjoja. Kun pojat olivat vaihtaneet studiolla ylleen kuvausvaatteet ja minä vielä syötin vauvaa, kokosi miehen muut pojat ympärilleen ja alkoi lukea kirjaa. Tunnelma säilyi rauhallisena ja sen jälkeen saatiin valokuvat otettua. Kirjat ovat mielestäni aivan huippuja ja pelastuskeino moneen tilanteeseen!

Jos tuntuu, että et itse jaksa tai ehdi lukea kirjoja lapsellesi, niin hyödynnä äänikirjat. Nykyään niitä on saatavilla paljon enemmän kuin ennen. Ota käyttöön tietty hetki päivästä, joka on satuhetki ja silloin lapsi tietää, että on hetki aikaa rauhoittua kirjan äärelle. Lapseni päiväkodissa on tällainen hetki päivittäin. Se tosin johtuu siitä, että henkilökunta ei puhu lasten äidinkieltä ja siksi halutaan päivään pieni lepohetki, jolloin lapsi saa kuulla sadun omalla äidinkielellään. Eikö sekin kerro siitä, millainen merkitys saduilla ja niiden kuuntelulla on?

Kolmas fakta liittyi motivaatioon. Itse ajattelen, että avainasemassa motivaation suhteen on se, että lukemista on helposti saatavilla ja että se on kullekin lukijalle sopivaa. Sopivuuden voi puolestaan mitata erityisesti kahdella asialla. Ensimmäinen on se, että luettavan tekstin pitää olla sopivan tasoista lukijan taitoihin nähden. Parhaimmillaan teksti on silloin, kun se ei ole liian helppoa eikä liian vaikeaa, mutta kuitenkin hitusen lukijan taitotasoa haastavampaa, sillä silloin se kehittää häntä parhaiten. Toinen sopivuuteen liittyvä asia on lukijalle mieluinen aihepiiri. Olen nähnyt monet kerrat, miten mielenkiinto lukemiseen sammuu joko liian paksun ja pienitekstisen kirjan valinnalla tai aihepiirillä, joka ei kiinnostakaan lukijaa eikä tarjoa hänelle minkäänlaista tarttumapintaa. Kun lukutaito on jo kehittynyttä, on ihan hyväkin lukea välillä kirjallisuutta oman mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta tuoretta lukijaa, jolla ei ole vielä pohjalla onnistuneita lukukokemuksia, ei kannattaisi asettaa siihen tilanteeseen. 

Miten sitten löytää lapselle sopivaa lukemista?

Jokainen tuntee oman lapsensa ja hänen kiinnostuksensa kohteet. Siltä pohjalta voi aloittaa sopivien kirjojen etsimisen. Jos ei itse tunne lastenkirjallisuutta, voi kysyä neuvoa asiantuntijoilta kirjastosta tai kirjakaupasta. Muistan edelleen erään Akateemisen kirjakaupan myyjän, jolta sain monia hyviä lukuvinkkejä eräälle pojalleni, joka luki paljon, mutta jossain vaiheessa törmäsi tilanteeseen, ettei oikein enää löytynyt sopivaa luettavaa. Netissä on myös saatavilla eri-ikäisille suunnattuja kirjavinkkejä ja -vinkkauksia. Niihin kannattaa tutustua. Itselleni äitinä tuli ehkäpä yllätyksenä se, että samaa sukupuolta olevat lapseni eivät automaattisesti pitäneetkään samantyyppisestä kirjallisuudesta. En olisi osannut tarjota lapselleni luettavaksi urheilijoista kertovia elämäkerrallisia kirjoja. Jotenkin kuvittelin, ettei sellainen kirjallisuus voisi kiinnostaa lasta, mutta voi miten väärässä olinkaan. Fantasiakirjallisuuden rinnalla poika luki elämäkertoja. Ensin urheilijoiden, myöhemmin vaikkapa fyysikoiden. Myöhemmin olen kuullut, että hän ei suinkaan ole ollut ainoa, vaan että jollekin muullekin pojalle se oma mielenkiinnon kohde on löytynyt nimenomaan urheilijoiden elämäkerroista.

Entä jos lapsen lukutaito ei riitäkään lukemaan hänen valitsemaansa kirjaa?

Lukekaa silloin yhdessä. Sovitte vaikka, että lapsi lukee yhden sivun ja aikuinen sen jälkeen kaksi sivua. Tai että lapsi lukee kolme virkettä ja aikuinen loppusivun. Tällainen lukeminenhan on hyvinkin looginen siirtymävaihe aikuisen ääneen lukemisesta itsenäiseksi lukijaksi. Monen lapsen lukeminen saattaa lopahtaa myös siihen, että aikuinen ajattelee, että nythän lapsi on oppinut lukemaan eikä hänelle tarvitse enää lukea ääneen. Tiesittekö, että ääneen lukemista suositellaan jatkettavaksi niin kauan kuin lapsi suostuu kuuntelemaan, mutta ainakin 13 vuoden ikään asti. Vaikka lapsi silloin useimmiten jo lukee myös itsenäisesti, hän hyötyy myös ääneen lukemisesta. Näissä ääneen tai yhdessä lukemisen hetkissä suosittelen myös aina käymään pientä keskustelua luetusta. Se vahvistaa lapsen luetun(kuullun)ymmärtämisen taitoja. Samalla se syventää kirjan sanomaa ja saa lapsen ja aikuisen pohtimaan vaikkapa erilaisia tapoja ilmaista tunteitaan, oikean ja väärän eroja, kirjan henkilöiden ja paikkojen olemusta jne.

Myös pienet ulkoiset palkkiot voivat joskus olla motivoimassa lasta lukemaan. Olen hankkinut jokaiselle lukevalle lapselleni lukupäiväkirjan, jonne he ovat merkinneet lukemansa kirjan nimen, kirjailijan nimen sekä päivämäärän, kun kirja on luettu. Joskus he ovat merkinneet myös sivunumerot. Isoilla pojilla oli aikoinaan kesäkampanja liittyen lukemiseen. Tavoitteena oli lukea kymmenen kirjaa kesäloman aikana ja sen toteutuessa menimme vaikkapa torille tötteröjäätelölle. Sadan kirjan jälkeen pidimme juhlat. Saatettiin viettää toivepäivää tai lapsi sai valita jonkun mieleisensä lelun kaupasta. Tällä hetkellä meillä on menossa alakouluikäisten poikien kanssa kampanja, että kun he lukevat muun lukemisensa lisäksi puolituntia päivässä enemmän, he saavat tunnin viikossa lisää peliaikaa. Tuota peliaikaa on helppo lisätä, koska pojilla on normaalistikin vain 1,5 tuntia peliaikaa viikossa. Tavoitteena toki aina on se, että ulkoisen motivaation sijaan lukemiseen kannustaisi oma sisäinen motivaatio. Siihen uskon ratkaisevasti vaikuttavan nimenomaan kullekin lapselle sopivan lukemisen löytäminen. Silloin kirja vie mukanaan. Toki sekin tarvitsee sen, että lapselle on luotu lukemisen kulttuuri yhdessä aikuisen kanssa. Omilla lapsillani näen sisäisen motivaation toimivan vaikkapa niin, että he menevät oma-aloitteisesti kirjahyllylle etsimään sopivaa lukemista tai kun näen yöpöydällä tai sen vieressä lattialla ison pinon kirjoja. 

Yksittäisille motivointitavoille voi vain mielikuvitus asettaa rajat. Esimerkiksi erilaiset paikat ja tavat lukea motivoivat. Näistäkin on olemassa vaikkapa lukupassi/bingotyyppisiä valmiita pohjia netissä. Lapset nauttivat, kun saavat lukea taskulampun valossa, saunan lauteiden alla, uimalasit päässä, majassa, pehmolelulle jne.

Jokunen vuosi sitten törmäsin sellaiseen ilmiöön, missä vanhemmat kyselivät lukuvinkkejä eri ikäisille lapsilleen. Kun noita viestejä alkoi tutkia tarkemmin huomasi, että vanhemmat ovat lukeneet esimerkiksi viisivuotiaille lapsilleen kaikki Potterit ja pohtivat mitä ihmettä voisivat lukea seuraavaksi. Ymmärrän kyllä omankin lukuintoni pohjalta sen, että ei millään malttaisi odottaa esikoisen kasvua isommaksi, että voisi lukea hänelle vaikkapa omia suosikkejaan, mutta koen, että tässäkin asiassa olisi viisautta pitäytyä kullekin ikäryhmälle sopivassa kirjallisuudessa. En toki epäile sitä, etteivätkö jotkut lapset nuoresta iästään huolimatta pystyisi lukemaan/kuuntelemaan hieman isommille suunnattua kirjallisuutta, vaan ennemminkin ajattelen niin, että mistä he siinä tapauksessa ovat jääneet paitsi. Toki meilläkin kaksi- tai kolmevuotias kuvakirjaikäinen on ”joutunut” kuuntelemaan isommille veljilleen suunnattuja kuvattomia kirjoja, mutta monesti olemme tehneet myös niin, että lapsille on luettu eri kirjaa iltasaduksi ikätasonsa mukaan. Vaikea uskoa, että viisivuotiaalle olisi vielä ehditty lukea kaikki mahdolliset hänen ikäiselleen potentiaaliset kirjasarjat. Minä en ainakaan olisi ehtinyt ja väitän, että meillä on luettu kohtuullisen paljon. Luotan kuitenkin siihen, että jokainen tuntee ja tietää omat lapsensa ja osaa valita lukemiset sen mukaan. 

Neljännen faktan kohdalla kysyttiin, tunnistavatko nuoret hyvän lukutaidon merkityksen? Uskon, että koulu omalta osaltaa pystyy tämän aika selkeästi osoittamaan. Koulussa äidinkielen tunneilla ja eri reaaliaineissa käydyt tekstit ja kappaleet pystyvät aika lailla osoittamaan lapselle tai nuorelle lukutaidon paitsi merkityksen niin myös tarpeellisen tason selviytyäkseen joka päiväisestä elämästä. Enkä tarkoita sitä, että he niinkään suoriutuisivat koulua varten, vaan ennemminkin sitä, että koulu ainaa heille eväät suoriutua elämää varten. Sen kuitenkin uskon, että koulukin on voimallisesti törmännyt tämän päivän haasteeseen ”too long didn’t read” ”liian pitkä en lukenut”. Fakta on kuitenkin, että sillä tyylillä ei saavuta tarvittavaa syvempää ja pitkäkestoiseen lukemiseen tarvittavaa taitoa. 

Viides fakta vertaa toisiinsa paperista kirjaa ja älylaitteita. Muistan, miten esikoisen aloittaessa lukio-opinnot reilu kolme vuotta sitten, elämäämme astuivat ensimmäisen kerran digitaaliset kirjat ja nimenomaan digitaaliset oppikirjat. Kävimme lukuisia keskusteluita verraten digikirjan ja paperisen kirjan käyttömahdollisuuksia toisiinsa. Ensinnäkin digikirjan käyttöoikeudet olivat saatavilla vain neljä vuotta. Sen jälkeen sinulle ei jäänyt mitään. Olit kuitenkin maksanut kirjasta melko paljon, vain hieman paperista kirjaa vähemmän. Jos pikkuveli menisi myös lukioon, hänelle pitäisi hankkia kirjat uudelleen tai vastaavasti paperisen kirjan voisi tarpeettomana myydä eteenpäin ja se voisi palvella jotakuta toista lukiolaista. Itselläni ja esikoisellani on melko samanlainen näkömuisti ja siitä syystä mieleeni tuli heti se, että jos lukisin tenttikirjaa sähköisenä, en voisi niinkään hyödyntää tuota näkömuistiani enkä samalla tavalla tehdä digikirjaan merkintöjä kuin paperiseen kirjaani. Koen myös, että paperisen kirjan käsittely olisi ollut itselleni helpompaa. Digikirjat viehättivät kovasti esikoistamme uutuudellaan ja erilaisuudellaan. Joissakin kursseissa oli jopa vaatimuksena ainoastaan digikirja. Tällöin oli luonnollista kokeilla niitä. Vaikka olin ajatellut asiasta etukäteenkin niin, niin olin kuitenkin jossain määrin yllättynyt esikoisen palautteesta liittyen reaaliaineen digikirjaan. Sitä todellakin oli vaikeampi lukea kuin perinteistä paperikirjaa. Sen sijaan vaikkapa kielten kirjoina digitaalinen materiaali palveli hyvin. 

Tänä päivänä on joihin alakoulun oppikirjasarjoihin lisätty mahdollisuus oppilaiden kuunnella teksti lukijan lukemana. Sama pätee myös vieraisiin kieliin. Lapsi voi toistaa tekstin tai uudet vieraat sanat oikein luettuna mallina lukuisia kertoja kotitehtäviensä yhteydessä. Tällaiset asiat ovat ehdottomasti hyviä ja tukevat loistavasti oppimista.

Voisin ehkäpä myös kuvitella lukevani sähköisenä kirjana joitakin romaaneja, jotka luen yhden kerran. Silloin sellaiset kirjat eivät myöskään pölyyntyisi kirjahyllyn täytteenä. Oppikirjoja, tietokirjoja, sisustuskirjoja, käsityökirjoja, kuvakirjoja, ruokakirjoja jne jne en kuitenkaan aivan heti pysty vaihtamaan paperisista älylaiteversioihin. Nuoremmat sukupolvet pystyvät siihen todennäköisesti helpommin, koska ovat kasvaneet älylaitteiden keskellä.

Pitkä teksti ja yhä jäi kirjoitettavaa. Seuraava otsikko voisikin kuulua: ”Miksi meillä on niin paljon kirjoja?” Tässä postauksessa näkyi kuvia kahdesta aulan kirjahyllystä enkä niitäkään sen kummemmin esitellyt. Se saattaisi myös olla paikallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.