Syyskuu, syntymäpäiväkuukausi. Tänä vuonna syntymäpäivän lähestyminen saa aikaan monenlaisia mietteitä. Oikeastaan nuo mietteet ovat olleet läsnä enemmän tai vähemmän jo puolentoista vuoden ajan. Tämän vuoden syntymäpäivä käynnistää nimittäin viimeisen ikävuoteni nelikymppisenä. Seuraava kymmenluku tuntuu jotenkin järisyttävän suurelta. Miten ihmeessä elämä on voinut kuljettaa jo tällaisiin lukemiin? Olen käynyt myös kuumeista pohdintaa siitä, miten haluan tuota …
Avainsana: äidin ajatuksia
Suvi Suomen
Kesäratsuni on ehtinyt jo tämän lyhyen kesän aikana kuljettaa minut moneen paikkaan, yleensä joka päivä jonnekin. Eräänä iltana se vei minut tämän Cozy Publishingin julkaiseman kesäisen Suvi-lehden luo. Oikeastaan ei voi edes puhua ihan vain lehdestä, sillä tämä julkaisu on ehkäpä lähempänä kesäistä lifestyle-kirjaa kuin lehteä. Kannet ovat kuitenkin lehden tavoin paperiset, mutta samalla perinteistä …
Syreenimajassa
Muistan, miten jo tätä taloa 20 vuotta sitten rakentaessamme, haaveilin pihapiirin pienestä valkoisin metallisin krumeluurikalustein kalustetusta salaisesta kahvipaikasta kukkivien syreeni- tai päärynäpuiden alla. Vuodet ovat vierineet, mutta sellaista paikkaa ei ole vielä kuulunut. Ei tosin niitä kalusteitakaan. Tuo haave tosin elää yhä ja uskon sen jonakin päivänä vielä toteutuvan. Viikonloppuna sain inspiraation kokeilla ihan vain …
Toivepostaus: äitienpäivälahjatoiveeni
Sain toiveen tehdä postauksen tämänvuotisesta äitienpäivälahjatoiveestani. Jos haluat, voit lukea ennen tätä postausta viimevuotisen äitienpäiväpostaukseni, josta paljastuu muunmuassa se, että en ole kovin innokas äitienpäivän viettäjä. Lahjat eivät siis mielestäni tee äitienpäivää eikä varsinkaan niillä ”kehuskelu”. Uskon kuitenkin, että meiltä kaikilta löytyy ainakin jokunen toive tai tarve, jos sellaista varta vasten kysytään. Niinpä päätin toteuttaa tämän …
Talvihylly
Loppukesästä Intagramissa kerroin ostaneeni ystävältäni hyllyn. Tuo massiivinen hylly sijoitettiin näin aluksi olohuoneeseen, koska muualta talosta ei löytynyt sille sopivaa paikkaa. Jo hyllyä ostaessani minulla oli sen varalle kuitenkin useita eri visioita. Niiden perusteella nykyinen paikka onkin siis vain väliaikainen. Isompien poikien muuttaessa vähitellen omilleen, siirtyy hylly todennäköisemmin yläkertaan. Sinänsä en kauheasti välitä avohyllyistä, mutta …