Uudenvuodenaattona olin vielä terveenä ja päätin leipoa kaksi porkkanakakkua leipävuoilla, toinen kuluneelle vuodelle 2023 ja toinen uudelle vuodelle 2024. Valitettavasti ainoat kaupasta löytyneet kullanväriset koristekuulat eivät olleet niin kovin kultaisia, mutta niillä mentiin. Vuoden 2023 kakku herkuteltiin sen vuoden viimeisen päivän kahvihetkellä. Samalla jokainen sai kertoi kuluneen vuoden kohokohdistaan tai mieleen jääneistä kivoista asioista. Mielestäni on aina kiinnostavaa kuunnella, miten eri aistein poimimme muistoja kokemuksistamme ja vuoden tapahtumista. Miten itseltä jo unohtumaan päässyt asia voikin olla tallentunut toiselle erityisen mieleenpainuvana. Joka vuosi jaksan yhä uudelleen hämmästellä sitä, miten nuo mieleenpainuvimmat asiat ovat yleensä aivan tavallisia juttuja eivätkä esimerkiksi mitään kalliita elämyksiä tai suurella vaivalla järjestettyjä tapahtumia.
Kattaessani vuoden 2024 ensimmäistä kahvipöytää, aloin tuntea särkyä selässäni. Sillä tavalla alkoi oma sairastumiseni ja illalla olinkin jo kuumeen kourissa.
Kulta säilyi teemavärinä myös uudenvuodenjuhlassa. Kultaiset koristetähdet löysin Weiste Wanha Villa -putiikin poistokorista ennen joulua. Silloin en vielä tiennyt varmuudella, mihin ja milloin niitä käyttäisin. Olisin kaivannut tähän uudenvuodenkattaukseen kultaisia tähtikonfetteja, mutta sellaisia en löytänyt. Niinpä keksin laittaa niiden sijasta nämä tähden pöytää koristamaan.
Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että kultaiselle tähtitarjoilualustalle on päätynyt vain kuusi Vihreää Kuulaa seitsemän sijaan. Kukaan ei ollut käynyt siitä kähveltämässä yhtä, vaan yhden puuttuminen johtui siitä, että esikoinen ei ollut enää tuolloin kotona.
Iltapäivälle venyneelle kahvihetkelle sopi hyvin gluteeniton juusto- ja hedelmälautanen. Kello- ja tähtilautaset ostin jo vuosi sitten joulun alennusmyynnistä. Ne ovat Riviera Maisonin.
Vuoden ensimmäisenä päivänä kukin sai vuorollaan kertoa toiveistaan ja haaveistaan uudelle vuodelle. Itse en tapaa tehdä uudenvuodenlupauksia, joten en niitä kysy muiltakaan. Sen sijaan on mukava pohtia toiveitaan tai tavoitteitaan, haaveitaan ja unelmiaan.
Itselleni tämä alkanut vuosi on poikkeuksellinen, sillä täytän syksyllä 50 vuotta. Jos olen rehellinen, niin ajatus siitä tuntuu ahdistavalta, jopa kammottavalta. Miten voi olla mahdollista, että olen jo niin vanha?! Mieheni on minua kaksi ja puoli vuotta vanhempi ja olenkin jo hänen 50-vuotispäivästään (tai oikeastaan jo ennen sitä) lähtien yrittänyt käsitellä omaa lähestyvää seuraavaa kymmentä. Mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sen haastavammaksi se on käynyt. Lopulta päädyin siihen ajatukseen, että tuo tunne voi helpottaa vain kohtaamalla asia ja niinpä päätin kohdata sen/sitä jo etukäteen joka kuussa. Päätin, että koko vuosi 2024 voisi olla juhlavuosi ja sen jokaiseen kuukauteen voisi kuulua jotakin erikoista. Ja kuten yllä kirjoitin, ei asioiden tarvitse olla mitenkään kalliita tai poikkeuksellisen erikoisia, tehdäkseen niistä mieleenpainuvia.
En kuitenkaan halunnut lyödä etukäteen lukkoon eri kuukausia tapahtuamia, en edes päivämääriä, sisällöistä puhumattakaan, koska se olisi tuonut tullessaan vain stressiä tai vähintäänkin suorittamista. Sellaista elämää en enää halua.
Tammikuu jäikin mieleen kahdesta asiasta. Aivan konkreettisesti vuoden ensimmäisenä päivänä sairastuin influenssa A:han, josta toipuminen veikin sitten useamman viikon, yli puolet kuukaudesta. Toisena muistoihini tallentuivat kolme eri tahoilta tullutta hyökkäystä, jotka eivät olleet mitenkään miellyttäviä. Jaksan edelleenkin ihmetellä, miten jollakin voi olla niin paljon ylimääräistä aikaa ja kiinnostusta toisen asioihin, että voi kokea oikeudekseen niihin puuttua. Tässä tapauksessa kun valitettavasti (puuttujan kannalta valitettavasti) vielä kävi niin, että kyseinen puuttuja ei sittenkään tiennyt ihan kaikkea minusta. Ja miten olisikaan voinut tietää. Jos nyt luet tätä, niin tule vain rohkeasti juttusille, voin päivittää puuttuvat tietosi. Onnekseni voin rehellisenä ihmisenä todeta, että en ole tehnyt mitään väärää, minulla on niin sanotusti puhtaat jauhot pussissani.
Vaikka en asiaa tarkemmin haluakaan täällä avata, niin olen hämmästyneen iloinen ja kiitollinen niistä lukuisista välittävistä ja empaattisista viesteistä, joita olen teiltä lukijoiltani saanut asiaan liittyen. Ikävyyksien – ja vieläpä muiden ihmisten aiheuttamien – keskellä on ihan parasta saada huomata, että meistä ihmisistä löytyy yhä lämpöä ja välittämistä toisiamme kohtaan. Tämän haluan nostaa myös tämän alkaneen viikon ystävänpäivän keskiöön.