Avainsana: uusi vuosi

Uusi vuosi ja loppiainen

En muista, onko meillä milloinkaan ollut joulukuusta enää uuden vuoden puolella. Paperitähdet ovat monesti saaneet olla ikkunoissa loppiaiseen asti, mutta muun joulun olen lähes poikkeuksetta kerännyt pois jo tapaninpäivänä, viimeistään välipäivinä. Tämä joulu oli siltäkin osin poikkeuksellinen, sillä miesväki toivoi joulun pysyvän meillä pidempään ihan vain siksi, koska sitä ei oikeastaan koskaan ehtinyt edes olla. …

Lisää...

Mietteitä vuodelle 2022

Vuoden 2022 ensimmäinen kuukausi on jo loppusuoralla ja postauksen kuvatkin otin jo alkukuusta, mutta kukapa estää pohtimasta tätä vasta alkanutta vuotta vielä tässäkin vaiheessa. Tämän vuoden ensimmäiset työviikot ovat olleet niin työntäyteiset, että blogi on jäänyt suosista taka-alalle. Hämmästyin, kun huomasin kirjoittaneeni juuri samana ajankohtana myös vuosi sitten samankaltaisen postauksen nimellä Tarinani vuodelle 2021. Ja miten …

Lisää...

Joulukattauksia osa 4: Joulupäivän kahvihetki

Uudenvuodenaatto. Tänään on se päivä, jolloin ”feedit” ja ”storyt” täyttyvät kuluneen vuoden parhaista – ja myös niistä huonommista – paloista. Itse en ainakaan vielä pystynyt omalta osaltani käymään läpi menneyttä vuotta. Katsotaan, tuleeko sen aika vielä. Nyt ajattelin kuitenkin elää vielä hetken joulussa. Tämän postauksen lisäksi haluaisin tehdä vielä ainakin yhden jouluaiheisen postauksen liittyen meidän …

Lisää...

Tarinani vuodelle 2021

Olen tammikuun ajan keskittynyt pitkälti pohtimaan mennyttä vuotta, mutta toki pyrkinyt niihinkin postauksiin tuomaan aina jotakin uutta näkemystä, ajatusta tai kokemusta mukaan. Tuosta postaussarjasta olisi vielä osia jäljellä, mutta katsotaan mitkä niistä toteutuvat. Näin tammikuun viimeisenä päivänä tuli sellainen tunne, että voisi olla hyvä antaa hieman aikaa ja ajatuksia myös tälle uudelle alkaneelle vuodelle 2021.  …

Lisää...

Kolme vuotta elämää – koska haluan muistaa nämä päivät

Ehkä muistattekin, että merkitsin omaan joululahjatoivelistaani viiden tai kymmenen vuoden päiväkirjan. Yritinkin joulun alla etsiä itselleni sopivaa päiväkirjaa, mutta jotenkin en osannut innostua noista useamman vuoden päiväkirjoista, joissa kirjan sivut täyttyvät pelkistä tyhjistä kirjoitusriveistä ja kannet olivat tylsiä mustia tai sinisiä. Mielessäni näin kirjan, jossa olisi vaikkapa aina silloin tällöin kaunis kuva tai joku pieni kannustava teksti. …

Lisää...