En ole vielä kunnolla käynyt läpi poikien vaatetarpeita uudelle kouluvuodelle. Meillä toki on se etu, että valtaosa vaatteista siirtyy suoraan veljeltä toiselle. Täytyy vaan järjestää aikaa ja hakea vintiltä jemmassa olevia seuraavien kokojen vaatelaatikoita. Tykkään ostaa pojille kouluun ja päiväkotiin tällaisia rentoja farkkuja. Kaikki kuvan farkut olen löytänyt Polarn och Pyretin kesäalesta. Osassa farkuista on …
Kuukausi: elokuu 2019
Kouluun
Koulua on käyty nyt reilu kaksi viikkoa ja ajattelin jakaa teidän kanssanne alakouluikäisten poikiemme koulureppujen pakkaushetkiä uuden lukuvuoden aatolta. Muunmuassa tällaisia koulutarvikkeita me ostimme käydessämme koulutarvikeostoksilla edellisenä lauantaina ennen koulun alkua. Tiedän, että koulusta saa käyttöönsä värikynät, kumin, lyijykynän ja viivoittimen sekä toki kaiken muunkin tarpeellisen. Mielestäni on kuitenkin hyvä juttu, että tietyt tarvikkeet on helposti saatavilla …
Koulutarvikeostoksilla
Ette arvaakaan, kuinka monta kertaa olen haaveillut postauksen tekemisestä. Muutaman luonnoksen olen jopa saanut aikaan, mutta ne odottavat yhä raakileina loppuun saakka työstämistä. Vaikka postausten tekeminen onkin minulle ehdottomasti kiva ja iloinen asia ja siitä on tullut eräs arkeani rytmittävistä asioista, on vain ollut pakko myöntää, että jossain vaiheessa vuorokaudesta loppuvat tunnit. Toiveenani on kuitenkin …