Avainsana: poikien vaatteet

Isompien poikien vaatteet, osa 2

Tähän postaukseen kokosin perustrikoovaatteita Polarn och Pyretin ja Marimekon aikuisten mallistoista. Marimekolta mukana on myös muutama kauluspaita. Merkeistä voi jo valmiiksi päätellä, että tarjolla on lähinnä ainoastaan raitaa ja vielä vähän lisää raitaa. Polarn och Pyretiltä saa heidän klassikkoraitapaitaansa ja pitkiksiä perusväreissä eli tummansini-, puna- ja harmaavalkoraidallisina. Usein heillä on myynnissä myös jokin sesonkiväri, kuten tällä hetkellä tuo pastellisävyinen …

Lisää...

Pupuyllätyksiä

Ajattelin jakaa täällä blogissa vielä yhden pääsiäisaiheisen postauksen tältä vuodelta. Kuopus sai kummeiltaan pääsiäiseksi pupumaisia yllätyksiä ja ne ilahduttivat häntä kovasti. (Aivan sattumalta hänellä oli juuri tuolloin yllään toivomansa pupupaita.) Täytyy sanoa, että en ole koskaan ennen nähnyt tällaista yllätystä. Ainakin meidän lapsille ilmapallot ovat kovin mieluisia yllätyksiä ja toivoisin voivani antaa heille ilmapallon vapun lisäksi …

Lisää...

Kuinka monta kauluspaitaa poikalapsi tarvitsee?

Arvaatkin varmasti, ettei tähän kysymykseen ole olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta, vaan se riippuu pitkälti siitä minkälaisesta pojasta ja paitatarpeista on kyse. Olen aina välillä seurannut vastaavia keskusteluja koskien tyttöjen mekkomääriä. Vaikka meidän poikien kauluspaitojen määrä onkin selvästi yli tarpeen, voin sanoa, että niihin näkemiini mekkomääriin verrattuna paitamäärämme jäävät kauas kauas niistä lukemista. En kuitenkaan …

Lisää...

Isompien poikien vaatteet, osa 1

Olen saanut lukijaltani postaustoiveen siitä, mistä löydän vaatteita isommille pojille eli koon 152cm jälkeen. Muistan yhä miten törmäsin esikoisen kohdalla ensimmäistä kertaa tähän ongelmaan. Laadukkaiden vaatteiden löytäminen kokoluokassa 158cm – 176cm olikin yllättävän vaikeaa. Lisäksi hinnat nousivat aika tavalla. Ajattelin, että voisin aina silloin tällöin tehdä tähän postaussarjaan jatkoa. Alkuhädässä, silloin kun esikoisen vaatteet jäivät …

Lisää...

Laskiainen

Laskiaisena laskettiin pikkupoikien kanssa aakeita laakeita mäkiä, mutta laskettiin silti! Pappa on tehnyt ihanat ladut pelloille ja metsän siimekseen. Tällainen ei niin hiihtofanikin (minä siis) tykkään hiihdellä näissä maisemissa ja syynä erityisesti se, kun saa itse valita vauhtinsa (ja pysähtyä vaikka minuutin välein kuvaamaan kaunista talviluontoa) eikä tarvitse miettiä, että joku takana hönkisi latua. Ei …

Lisää...