Kuten jo aiemmin kerroin, alkoi ylioppilasjuhlien suunnittelu keskustelulla tulevan ylioppilaan eli tuon juhlapäivän sankarin kanssa. Yhtenä keskustelun aiheena oli juhlien mahdollinen teemaväri ja juhlavaatteet. Pojalla itsellään ei ollut mitään erityistä toivetta niiden suhteen. Niinpä ryhdyimme mieheni kanssa ehdottelemaan eri vaihtoehtoja, joihin hän sai sanoa aina mielipiteensä. Tällä tavalla voi ikään kuin kartoittaa tilannetta, toiveita ja mielipiteitä, jos niitä ei varsinaisesti ole. Henkilökohtaisena tavoitteenani ja toiveenani oli luoda juhla kyseiselle nuorelle, ei itselleni. Siksi on tärkeää saada selville juhlakalun ajatukset.
Olimme yhtä mieltä siitä, että juhla-asuksi valitaan musta puku. Tämä siksi, että mustalle puvulle nähtiin olevan parhaiten jatkokäyttöä. Siinä missä tyttölapselle on lähes rajaton määrä eri kuosisia, pituisia, mallisia ja materiaalisia juhlamekkoja, haalareita ja housupukuja, on poikalapelle suunnattu juhlavaatevalikoima huomattavasti suppeampi. Toki pukuja löytyy eri värisinä ja jopa eri materiaaleista valmistettuina, mutta monet niistä näyttävät silti ulospäin melko samanlaisilta. Näin ollen pukuun saadaan enemmän omaa näköä tai persoonallista ilmettä erilaisin ja värisin asustein tai vaatekappalein. Paidan väri voi olla joku muu kuin valkoinen. Kaulaan voidaan valita rusetti, kravatti tai jonkinlainen muu solmuke. Toki kaula voi olla myös ”paljas”, mutta ehkä se on kuitenkin liian rento näihin juhliin. Taskuliinoja on olemassa melko kattava värivalikoima neutraaleista hyvin värikkäisiin, kuviollisiin ja persoonallisiin. Rusetin ja taskuliinan valmistaminen samasta kankaasta ei ole vaikeaa.
Meidän pojilla (kahdella vanhimmalla) on ollut rippijuhlissaan kravatti ja ylioppilasjuhlissaan rusetti. Siihen ei kai ole olemassa mitään sääntöä, mutta tämä on tuntunut meistä hyvältä.
Pukuliivi on myös yksi varteenotettava – ja minun suosimani – lisä pojan ja/tai miehen juhlavaatetukseen. Niinpä tälläkin kertaa päädyimme sen valitsemiseen. Ehdotin pojalle eri vaihtoehtoja ja niiden perusteella päädyimme värinä vaaleansiniseen ja ornamenttikuvioituun kankaaseen. Yritin aluksi etsiä liiviä valmiina, mutta se ei tuottanut tulosta, joten päädyimme etsimään ompelijan, joka pystyisi toteuttamaan visiomme.
Kerroin jo aiemminkin siitä, miten tällä kertaa löysimme täsmällisesti mielikuvaani vastaavan pukukankaan. Siitä ommeltiin koko miehistölle liivit, rusetit ja taskuliinat sekä minulle mekko.
Ompelija Liisa Vaismaa löytyi maakunnasta eli tarkemmin sanottuna Isostakyröstä. En voi lakata ihailemasta hänen ammattitaitoaan sekä kaavoituksen että ompelun suhteen. Vai mitä sanoisit siitä, että joku osaa pelkän puheesi ja kuvailusi perusteella piirtää juuri sellaisen liivin tai mekon, jota mielikuvissasi ajattelet? Lisäksi hänellä oli taito ja tieto päästä sisällä juuri kyseiseen aikakauteen tai tyyliin, minkä pohjalta hän pystyi ehdottomaan esimerkiksi yksityiskohtia, joita emme itse olisi edes ymmärtäneet ajatella tai ottaa huomioon.
Ensikäynnille menimme valitsemiemme kangaspakkojen kanssa. Ompelija kuunteli visiomme ja toiveemme sekä otti mitat jokaisesta perheenjäsenestä. Sen jälkeen hän laski kankaiden menekin. Sillä perusteella ajoimme kangaspakkojemme kanssa takaisin kangaskauppaan, josta ostimme tarvittavan määrän kankaita. Kankaat pestiin ja kuivattiin ennen niiden viemistä takaisin ompelijalle. Sillä välin ompelija oli piirtänyt kaavat sekä ommellut sovituskappeleet sekä liiveistä että mekosta. Toisella käynnillä sovitimme noita sovituskappaleita, joihin tehtiin tarvittavat muutokset. Kolmannella kerralla pojat sovittivat viimeistelyä vaille olevia liivejään, jotka saimme seuraavalla kerralla mukaamme. Mekko vaati yhden sovituksen enemmän kuin liivit.
Esikoisen puku ostettiin Dressmannilta, neljän nuorimman puvut – mukaan lukien ylioppilaan puku – ostettiin Seinäjoen Haloselta. Paikallinen Halosen myymälä ei myy lainkaan poikien pukuja, siksi menimme suoraan naapurikaupunkiin.
Voin kertoa, että myyjän ilme oli hieman kauhusta kankea, kun hän näki poikaköörin rivissä. Loppua kohden myyjä silmin nähden rentoutui huomatessaan, että poikamäärästä huolimatta tilanne ei johtanutkaan katastrofiin. Kukaan ei juossut eikä sotkenut pukuja. Hän sai palvella yhtä kerrallaan muiden odottaessa paikoillaan omaa vuoroaan.
Olen opettanut pojat siihen, että kaikenlainen (epämiellyttävä?) vaatteiden sovittaminen on sitä nopeammin ohi, mitä yhteistyökykyisempänä ja rauhallisempana pysyy. Tämä ohje koskee sekä sovitusvuorossa olevaa että sitä odottavia. Jos nimittäin vuoroaan odottavat alkaisivat riehakoida, häiritsisi se sovitusvuorossa olevaa, jolloin myös jokaisen odottavankin aika kävisi pidemmäksi eli kaikki ”kärsisivät”. Parasta on, jos vuoroaan odottavat on mahdollista istuttaa jonnekin, mielellään erilleen sovitusvuorossa olevasta. Sitten vain liukuhihna pyörimään! Lapsille kannattaa myös etukäteen kertoa, mitä vaatekaupassa tai ompelimossa tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan sekä kuinka kauan tapahtuma suunnilleen kestää. Uskokaa tai älkää, tämäkin rauhoittaa kummasti tilannetta.
Siinä missä edellisten ylioppilasjuhliemme pikkupoikien juhlavaatteiden inspiraationlähteenä toimivat kuninkaalliset häät pikku prinsseineen, nousi tällä kertaa tuohon rooliin Bridgerton familyn pukeutuminen. Tarkennettuna: en tavoitellut yhtä prameaa pukeutumista kuin heillä hännystakkeineen, korkeine kauluksineen ja solmukkeineen, vaan pikemminkin sitä ajatusta, että pojilla ja miehilläkin voi juhlapukeutumisessaan olla muutakin kuin se tumma puku eli juurikin esimerkiksi värillinen liivi ja rusetti.
Kolme ylintä kuvaa on Pinterestistä.
Juhlamekkoni inspiraatiokuvat nappasin suoraan Netflixin ruudulta. Hihat tehtiin toiveestani hieman erilaisiksi kuin kuvissa, mutta muuten mekkoni muistutti aika lailla inspiraatiolähdettäni.
Ornamenttikangas on melko paksua, tukevaa ja painavaa, joten mekko ei ollut ihan kevyt kantaa. Samasta syystä mekon etuosassa oleva hääpukusatiini on vain ”pala kangasta” eikä kokonainen hameosa. Tällä tavalla mekkoa saatiin hieman kevyemmäksi.
Bridgerton-tyylistä poiketen halusin rintaosan selkeästi peittäväksi eli en missään nimessä Bridgerton-mekkojen tavoin hyvin avoimeksi ja korostavaksi. Ompelijan ideoima rusettivyö nosti kuitenkin esille samaa ajatusta erottaen mekon ylä- ja alaosat toisistaan.
Näistä kuvista pystyt myös näkemään valitsemani pelkistetymmän hihamallin kuin inspiraatiokuvissani oli.
Kenkäni eivät juurikaan näy näissä kuvissa, mutta jaloissani oli valkoiset hääkorkkarini yli 20 vuoden takaa.
Tässä on vielä muutama kuva juhlavaatteista varsinaisena juhlapäivänä. Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen valokuvauksesta, joten siinä tulee sitten lisää kuvia.
Ps. Ylioppilasjuhlia edeltävä aika kuljettiin vielä tiukasti maskeissa. Suositukset kuitenkin muuttuivat toukokuun loppupuolella ja juhlat vietettiin ilman maskeja. Vieläkin muistan sen oudon tunteen, joka vallitsi, kun pitkästä pitkästä aikaa kokoonnuttiin yhteen isolla porukalla monessakin eri paikassa eikä maskeja näkynyt enää missään. Maskin käyttöön oli kyllä todellakin ehtinyt jo tottua, vaikkei niiden käyttäminen toki mukavaa ollut.