Esikoisen puku ostettiin Dressmannilta, neljän nuorimman puvut – mukaan lukien ylioppilaan puku – ostettiin Seinäjoen Haloselta. Paikallinen Halosen myymälä ei myy lainkaan poikien pukuja, siksi menimme suoraan naapurikaupunkiin.
Voin kertoa, että myyjän ilme oli hieman kauhusta kankea, kun hän näki poikaköörin rivissä. Loppua kohden myyjä silmin nähden rentoutui huomatessaan, että poikamäärästä huolimatta tilanne ei johtanutkaan katastrofiin. Kukaan ei juossut eikä sotkenut pukuja. Hän sai palvella yhtä kerrallaan muiden odottaessa paikoillaan omaa vuoroaan.
Olen opettanut pojat siihen, että kaikenlainen (epämiellyttävä?) vaatteiden sovittaminen on sitä nopeammin ohi, mitä yhteistyökykyisempänä ja rauhallisempana pysyy. Tämä ohje koskee sekä sovitusvuorossa olevaa että sitä odottavia. Jos nimittäin vuoroaan odottavat alkaisivat riehakoida, häiritsisi se sovitusvuorossa olevaa, jolloin myös jokaisen odottavankin aika kävisi pidemmäksi eli kaikki ”kärsisivät”. Parasta on, jos vuoroaan odottavat on mahdollista istuttaa jonnekin, mielellään erilleen sovitusvuorossa olevasta. Sitten vain liukuhihna pyörimään! Lapsille kannattaa myös etukäteen kertoa, mitä vaatekaupassa tai ompelimossa tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan sekä kuinka kauan tapahtuma suunnilleen kestää. Uskokaa tai älkää, tämäkin rauhoittaa kummasti tilannetta.