16.6.2021

Alkukesän puuhia

Olen yrittänyt monenlaisin tavoin saada aivojani nollattua, mutta ihan vielä en ole siinä onnistunut. Alkukesästä tapaan (hieman säästä riippuen) pitää päiväkahvihetkeni ulkona patiolla kera kesäkirjojeni. Tällä erää kesäiset sisustuslehdet korvasivat ainakin vielä toistaiseksi kesäkirjani. Olin jättänyt ne odottamaan korkkaamista nimenomaan näihin alkukesän päiviin.

Muutaman vuoden ajan olen etsinyt juttuja koti- tai mökkipihojen uima-altaista. Ilokseni niitä on alannut vuosi vuodelta löytyä hieman enemmän. Meidän uima-altaan ympärille rakennettava terassi ja yksi aita ovat vielä kesken. Olisin kaivannut niihin lisää ideakuvia ja inspiraatiota. Sinänsä varsinainen terassi ja aita on jo suunniteltu, koska niiden pohjarakenteet on jo rakennettu valmiiksi viime syksynä, mutta terassin ympärille rakennettavat jutut ovat vielä hieman kesken myös suunnitelmien osalta.

Tästä kuvasta näkee hieman noita uima-altaan ympärille rakennettavan terassin alusrakenteita. Uimavahdin rooli on tullut hyvinkin tutuksi ihan päivittäin tämän alkukesän aikana, mutta sehän oli jo tiedossakin, kun päätettiin uima-allas kotipihaan rakentaa. Ei siis valittamista. Uima-allas on todellakin tuonut iloa ihan jokaiseen kesäpäivään ja useita kertoja päivässä.

Toinen päivittäinen ilonaihe on ollut kanikaksikko Aamu ja Ilta, jotka muutaman viikon sisällä kuistilla asumisen ja hiljalleen ulos tottumisen jälkeen pääsivät vihdoinkin muuttamaan kokonaan ulos.

Tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta näkee, että patio oli vielä maalamatta. Yhdeksi aivojen nollaamiskeinoksi valikoituikin pation, terassin ja ulkoportaiden maalaaminen. Vieläkin riittää maalaamista. Koen maalaamisen tosi palkitsevaksi, kun työnsä tuloksen voi heti nähdä omin silmin. Harmillista vain, miten erityisesti havupuiden siitepöly on päässyt peittämään vastamaalatut terassit. Ei auta, vaikka niitä miten pyyhkisi. No, sekin jossakin vaiheessa helpottaa.

Omakotitaloasumisessa riittää jatkuvasti jotakin tekemistä. Vaikkei ollakaan mitään intohimoisia puutarhasta huolehtijoita, tiettyjä asioita tulee kuitenkin tehtyä vuosittain tai ainakin lähes vuosittain. Viimeiset vuodet on nallekarhupoika ottanut vastuulleen näiden reunakivien siistimisen. Tänä vuonna jääkarhupoika halusi tulla avuksi ja yhdessä sopivat työnjaosta.

Lähtökohtaisesti ajattelen niin, että kotityöt kuuluvat kaikille enkä niistä erikseen maksa palkkaa, mutta toisinaan saatan sopia, että joistakin erikoishommista hieman maksan. Samalla kun antaisin pojille muutenkin hieman kesälomarahaa, voin tarjota sen myös palkkana pienistä heille sopivista lisätöistä. Sen myötä he myös oppivat pohtimaan rahankäyttöön liittyviä asioita. Kuka säästää vuodesta toiseen ja tekee vain hyvin harkittuja ostoksia ja ketä puolestaan rahat polttelevat niin, että on heti päästävä tuhlaamaan.

Tämän päivän lapset eivät näe käteistä rahaa samalla tavalla kuin me aikoinamme. Vanhemmat maksavat muovirahalla tai tilataan verkkokaupoista niin, ettei oikeaa rahaa ehdi kukaan missään vaiheessa nähdä. Laskut maksetaan kotoa käsin. Ennen mentiin pankkiin mukaan laskuja maksamaan ja tyhjennettiin säästöpossuja. Siksikin on tärkeää, että lapset ihan konkreettisesti näkevät ja käsittävät rahan arvon. Kuopus laskee senttejään niin, että saa niistä yhteensä sata senttiä ja tekee siitä eurotornin. Sitten voikin katsoa Lego-kuvastosta kuinka monta eurotornia mikäkin paketti vaatii.

Ulkoilmassa ahkeroinnin ja lämmöstä nauttimisen jälkeen koitti vihdoinkin myös yksi sadepäivä, jolloin pääsi luvan kanssa siivoamaan sisälle taloon. Olinkin jo etukäteen sanonut pojille, että sitten kun tulee sadepäivä, tehdään sisätiloissa hieman suurempi siivous, koska lämpiminä päivinä ei vain yksinkertaisesti ole malttanut olla sisällä.

Aloitin oman siivousosuuteni alakertaan kertyneen vaatepinoni selvittämisellä sekä pyykkien pesemisellä. Pojat puolestaan aloittivat omista huoneistaan ja muutenkin yläkerrasta. Täytyy sanoa, että tällä kertaa ei yksi päivä riittänyt talon siivoamiseen, vaan se jatkui vielä seuraavanakin päivänä.

Siinä missä olin toukokuussa laiminlyönyt pyykkihuoltoa ja vaatteiden paikoilleen viemistä, olin laiminlyönyt myös silittämistä. Koska pyöritin pesukonetta tauotta koko viikonlopun, kertyi sen jälkeen entistä enemmän silitettävää. Lakanat olin pessyt edellisen vaihtokerran jälkeen, mutta en ollut silittänyt niitä. Nyt uuden vaihtokerran myötä silitettävää tuli entistä enemmän. Tämän kuvan nyt nähdessäni voin olla hyvillä mielin, että tuosta valtavasti puhtaanpyykin röykkiöstä olen saanut silitettyä nyt kaikki muut paitsi kauluspaidat ja lyhythihaiset t-paidat. Pikkupojat olivat tehneet jo esityön, nimittäin kääntäneet minulle silitystä varten kaikki vaatteet oikeinpäin. Tiedän, että suositus on pesun lisäksi myös silittää nurinpäin, mutta muutamaan poikkeusta lukuunottamatta rikon tässä suosituksia ja silitän vaatteet oikeinpäin. 😉

Seuraavaksi käynnistyikin pyykinpesu kaikkien sellaisten yksittäisten vaatekappaleiden osalta, jotka jäävät pyykkikorien pohjalle pyörimään ja odottamaan sopivaa pesuhetkeä. Nyt on niiden aika.

Mitä sinun alkukesääsi kuuluu?

14.6.2021

Puhalluskukkia

Lapsuudessani koulut päättyivät aina toukokuun viimeisenä päivänä (Vai olikohan niin, että jos se osui sunnuntaille, niin silloin kevätjuhlapäivä oli jo lauantaina 30.5.? Muistaako joku?) ja kesäloman tuntu valtasi minut viimeistään neljäs kesäkuuta, jolloin vietettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivää kasarmialueen kentällä. Tuo kenttä täyttyi paitsi sotilaista niin myös voikukista.

Muistan miten noina kesinä opin tekemään ihan itse voikukkaseppeleen. Sen jälkeen kädet – ja varmaan myös kesämekot – täyttyivät voikukkajäljistä.

Noina kesinä oli aina lämmin. Mustat samettiset kevätjuhliin hankitut uudet kiinantossut vaihtuivat ensin sandaaleihin ja espadrilloksiin, joiden jälkeen vuorossa oli pelkät paljaat varpaat, joilla kirmattiin tuolla valtaisalla kesän täyttämällä niityllä.

Yhtä varkain kuin kenttä oli muuttunut keltaiseksi, muuttuikin se valkoiseksi hahtuvapallojen täyttämäksi kukkamereksi. Siinäpä meillä sitten riittikin puuhaa, kun puhallisimme toiveiden saattelemana nuo valkoiset hahtuvat lentoon. Ei siis mikään ihme, että seuraavan vuoden lippujuhlapäivänä kentällä kukki ehkäpä vieläkin loisteliaammin keltaiset kukkaset ja jälleen oli aika ihanan vapauden täyttämän alkukesän ja voikukkaseppeleiden.

Saattaapa olla, että olen salassa vaalinut noita muistojani, sillä en ole niin kamalasti välittänyt pihaamme kesä kesältä yhä runsaammassa määrin levinneitä voikukkia. Toki olemme ostaneet aivan erillisen Fiskarsin työkalun niiden karkoittamiseksi, mutta sitä käytetään hyvin satunnaisesti. Voi kunpa vielä pääsisin tarttumaan noiden huolettomien lapsuuskesien tunnelmiin ja muistaisin edes yhden hahtuvapallon siemenien mukana tuulen vietäväksi lähettämäni toiveen. Kunpa vielä osaisin samalla lailla elää hetkessä ilman huolen häivää huomisesta.

Haaveilin jo viime kesänä vieväni pojat tuolle samalle lapsuuteni kukkaniitylle kirmaamaan, mutta lopulta se jäi. Nyt kun näin voikukkien jo muuttuvan hahtuvapalloiksi ajattelin, että saisimmekohan tänä kesänä kuvattua vähän hahtuvapallomerta. Lopulta päädyimme kuitenkin vain pienelle kävelylle katumme päässä olevalle pyörätielle ja löysimme hahtuvapallojen ympäriltä myös muita vielä täydessä loistossaan olevia kukkasia, kuten koiranputkia ja kärsämöitä, niittyleinikkejä ja puna-ailakkeja sekä hieman sivummalta vielä kauniita ja herkkiä lemmikkejä.

Yritän aina luonnossa kulkiessa nimetä pojille kasveja ja eläimiä. Koululla on niin suuri vaikutus lapsiin (se on toki hyvä asia), että he tuntuvat osaavan nuo nimet aina paremmin ruotsiksi kuin suomeksi, vaikka kotona käytämmekin vain suomen kieltä. Sama koskee myös viikonpäivien ja etenkin kuukausien nimiä.

Jääkarhupoika on katsonut paljon luonto- ja erityisesti eläindokumentteja sekä lukenut samoista aihepiireistä tietokirjoja. Monesti hän osaakin vastata eläimiin liittyviin luontokysymyksiin huomattavasti minua paremmin. Tälläkin retkellä saimme hyvin yksityiskohtaista tietoa muunmuassa Suomen käärmeistä, punkeista ja hyttysistä. Jälikimmäiset ovat osoittautuneet tässä alkukesästä melkoisiksi kiusankappaleiksi. Sen voi näistäkin kuvista nähdä, jos tarkkaan katsoo.

Allergikolle kevät siitepölyaaltoineen ei ole ollut helppoa etenkin kun laskee vielä mukaan korona-aikaan liittyvät lisähaasteet vaikkapa kouluun menemisestä. Lääkkeet eivät vie oireita täysin pois ja aina on ollut myös miettittävä, onko varmasti kyse allergiasta vai onko sittenkin flunssa. Ihanaa, että kesän voi olla nyt noista pohdinnoista vapaa etenkin kun minnekään ei ole pakko mennä. Toivon, että lapseni saisivat saman huolettomien kesien kokemuksen kuin itsekin aikoinaan sain. Uskon jopa siihen, että parhaiten pääsee eroon arjesta aikatauluineen, kun saa mennä ja tulla vapaasti ihan vain omassa pihapiirissä. Kuinka monet kerrat olenkaan saanut kuulla ja lukea siitä, miten kallis ulkomaanmatka on peittynyt yhteisen eväsretken tai onkiretken varjoon. Hetkessä elämisen taito ja yhdessä jakamisen taito, niitä vaalikaamme.

Nallekarhupojan kohdalla huomasimme, ettei hän olekaan allerginen kaneille, vaan ilmeisesti niiden heinä sai aikaiseksi allergiaoireet. Miten onnellinen hän onkaan, kun voi taas rauhassa hoitaa kaneja, kun vaan joku toinen huolhetii heinien lisäämisestä heinähäkkiin. Onneksi kaneille riittää useampi hoitaja, jolloin vastuita on voinut jakaa.

Kuulin vasta viime talvena, että isoveljet kutsuivat nuorinta veljeään voikukaksi. Ihmettelen, miten en ollut tuota aiemmin kuullut, etenkin kun kuulin mitä nimityksen takana piilee. Kuopus näyttää kuulemma ihan voikukalta, kun hänen hiuksensa nousevat trampalla pomppimisen seurauksena pystyyn ja nimenomaan tuolta hahtuvapallovoikukalta. Pehmeydessäänkin voisin todeta yhtäläisyyden. <3

Vielä en ole päässyt lapsuuden kesien huolettomiin tunnelmiin, vaikka voikukkamerikin jo vaihtui hahtuvapallomereksi ja juhlakengät sandaaleiksi. Onneksi tässä on vielä aikaa ja vehreyskin täyttää pellot, niityt ja ojien pientareet viikoiksi eteenpäin. Samalla auringon valo ja lämpö tekevät ihmeitä.

Katse kohti kesää!

Poikien vaatteet:

12.6.2021

Tervetuloa ihana kesä!

Tämä kesäntoivotuspostaus olisi pitänyt kirjoittaa jo viikko sitten, mutta kesäloman alku, rästiin jääneet työt ja kaunis sää jättivät postauksen tekemisen jalkoihinsa.

Sain viimevuotiseen tapaan jälleen mahdollisuuden jakaa todistukset ulkona, luokkani ikkunoiden alla olevassa puutarhassa. Kuin ihmeen kaupalla omenapuu oli puhjennut kukkaloistoonsa juuri kevätjuhlapäivänä. Ihmettelin puutarhaan astuessani tunnetta, että jotakin on toisin kuin vielä eilen ja se toisin oleva olikin juuri nuo omenapuuhun ilmestyneet kukat.

Jälleen sain virittää valkoiset viirinauhat ”näyttämöksi” ja tuo kesäkuinen viimeinen yhteinen hetki ennen lomaa oli valmis. Tämä kuva on otettu vasta tilaisuuden jälkeen, jolloin olin riisunut maskin. Vaaleansinisellä mekolla mentiin tänäkin vuonna. Perinteinen kotelomekko on Part Twon ja valkoiset korkkarit ovat itse asiassa yli 20 vuoden takaiset Gaborin hääkorkkarini. Kotelomekon perinteikkyyttä rikkovat siinä olevat taskut. Niiden ansiosta tämä mekko saattanee myöhemmin päätyä ihan arkikäyttöön.

Aamulla veimme ensin nallekarhu- ja jääkarhupojan omalle koululleen todistustenjakoon. Sinne eivät saaneet vanhemmat mennä mukaan. Koska oman kouluni juhla ja todistustenjako alkoi tuntia myöhemmin, ehti mieheni kera kuopuksen tulla auttamaan minua ripustamaan viirinauhat puutarhaan ja nostamaan pieni pöytä luokkani ikkunasta ulos. Sen jälkeen pikkupojat olivatkin jo valmiina haettavaksi. Sitten heillä oli vuorossa lukiolaisen kuljettaminen ylioppilasjuhlaan soittamaan, jonka jälkeen he tulivatkin auttamaan minua viirien poisottamisessa ja pöydän nostamisessa takaisin luokkaan. Voitte arvata, että kuopus on jo melkoinen konkari ”kuskikeikkailussa”, kuten asiaa kutsumme.

Tänä vuonna poikien todistustenhakuvaatteiksi valikoitui rento kesävaatetus, johon kuului KappAhlin Hampton Republicin beiget chinoshortsit ja Pomp de Luxin vaaleansiniset hieman pellavatyyppiset pystykauluspaidat. Paitojen ruskeat napit nappaavat saman värimaailman paitsi shortseista, niin myös Zaran ruskeista vöistä ja Björn Borgin ja Crocsin ruskeista tennareista.

Kesänloman alkajaisiksi mieheni oli luvannut ostaa pikkupojille yhteisen paketin Pokemon-kortteja, joita ovat nyt innostuneet keräämään. Koululta suuntasimme siis ensimmäisenä ostamaan kortteja ja sen jälkeen lukiolainen ilmoitti olevansa valmis. Haettuamme pojan ja pianon kyytiin, suuntasimme kulkumme kohti perinteisiä kesäloman aloituksen jäätelötötteröitä.

Kesäkuu alkoi tänä vuonna nimensä mukaisesti KESÄLLÄ! Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä lämpömittari kipusi 20 celciusasteeseen ja on sen jälkeen lähes poikkeuksetta päivittäen saavuttanut nuo lukemat ja ylikin. Ihanaa!

Nöpökökkelini, joka sai aloittaa kesälomansa heti kesäkuun alusta, kun eskari loppui jo 31.5. Päivät sujuivat hyvin kaneja hoitaen ja isoveljiä koulusta odottaen. (Ei hän toki yksin ollut kotona.) Ensi syksynä ensimmäistä kertaa vuosiin, meillä ei ole talossa enää yhtään varhaiskasvatusikäistä, sillä kuopuskin liittyy koululaisten joukkoon. Kiinnostaisiko teitä koulun aloitukseen liittyvä postaus hieman samaan tapaan kuin aiemmin tekemäni postaussarja liittyen päiväkodin aloitukseen?

Vaikka lokakuun alussa, kun meille tuli töihin maskipakko, oli alkuun hyvinkin hankala käyttää maskia, on siihen näiden kuukausien aikana tottunut. Puhetyöläisenä on omat haasteensa maskin käytössä ja etenkin musiikkitunnit laululeikkeineen olivat alkuun erityisen haasteellisia. Hankaluutta lisäsi myös se, jos joutui vielä illallakin käyttämään maskia, puhumattakaan tästä viimeisen viikon lämmöstä yhdistettynä maskin käyttöön. Monesti olemmekin tehneet niin, että etätöissä ilman maskia päivisin ollut mieheni on hoitanut pitkälti kaupassakäynnit ja poikien harrastuksiin liittyvät kuviot.

Nyt iloitsen maskivapaasta ajasta. Kauppareissu maskin kanssa ei tunnu miltään verrattuna tuntien yhtäjaksoiseen päivittäiseen maskielämään. Kovasti tsemppiä teille kaikille, jotka elätte arkeanne maskien kanssa! Toivotaan, että rokotukset alkavat vähitellen helpottaa itse kunkin elämää ja syksy saataisiin aloittaa jo kutakuinkin normaalimmissa oloissa ja ehkäpä myös ilman maskeja.

I h a n a a k e s ä ä !

9.6.2021

Pop:in uima-asutarjous

Muistanet vielä vuoden takaisen uima-asupostaukseni. Viime kesänä poikia odotti hieman isompi yllätys, kun tulevan koronakesän siivittämänä olimme mieheni kanssa päättäneet toteuttaa jo muutaman vuoden mielissämme kypsyneen ajatuksen uima-altaan rakentamisesta kotipihaamme. Postaus aiheesta on yhä tekemättä. Odottelen vielä, jos saisimme uima-altaan ympärille rakennettavan terassin valmiiksi.

Voit arvata, että tämän kesän alun lämpimät päivät ovat saaneet innokkaat vesipedot asumaan uima-altaassa. Ehdin juuri eilen sanoa miehelleni, että meidän pitää vielä hankkia yksi puuttuva UV-uimahattu POP:ilta, kun tänä aamuna sitten sähköpostiini kilahti viesti POP.in uima-asujen ale-kampanjasta. Kaikki uima-asut ovat 20%:n alennuksessa 15.kesäkuuta asti. Alennuksen saavat kaikki kanta-asiakkaat ja sellaiseksi liittyvät.

Kaikki postauksen kuvat ovat Polarn och Pyretin verkkosivuilta. Uima-asuihin pääset tästä.

Yllä oleva kuva sopisi hyvin olemaan myös meiltä otettu. Uikkarit päälle ja laskeutuminen altaaseen. Itse olen saanut toimia uimavahtina altaan reunalla pitkin päivää. Pojilla ei ole lupa mennä uimaan aikuiselta saatua lupaa. Kuopus ei saa lainkaan olla altaassa ilman vahtia. Muiden poikien uimataito riittää uimiseen myös ilman jatkuvaa vahtimista, mutta silloinkin haluan tietää, että he ovat altaassa, jolloin tiedän pysyä lähettyvillä ja vähintäänkin kuuloetäisyyden päässä. Kun tietyt turvallisuuteen liittyvät säännöt ovat selkeät ja niitä noudatetaan, on helppo nauttia kesäpäivistä ja uimisesta. Näistä kenties lisää vielä myöhemmin.

Toinen tärkeä asia uimisessa ja kuumissa kesäpäivissä on auringolta suojautuminen. Kuvan uimapaidasta ja uimashortseista riittää kokoja kokoon 146/152cm asti. Molemmissa on UV-suoja (UPF50).

Pitkälahkeisista UV-uimahousuista koot loppuvat kokoon 110/116cm.

Tästä lyhythihaisesta ja -lahkeisesta UV-uimahaalarista löytyy kokoja kokoon 110/116 cm asti. Tämä on varmaankin kaikkien aikojen oma suosikkini POPin uima- ja UV-asuissa. Tuosta aiemmasta postauksestani näkyy millaisessa kuosissa meiltä tätä on löytynyt kaikissa mahdollisissa koissa. Silloin valmistettiin myös kokoa 122/128 cm ja se koko sopii vielä kuopukselle.

Nyt kun pojat ovat todellakin asuneet uima-altaassa pitkiä aikoja, olen pohtinut erityisesti pään suojaamista auringolta. Iholle on levitetty aurinkovoidetta ja mahdollisuuksien mukaan käytetty UV-uima-asuja, mutta pää on ollut haasteellinen. Olemme käyttäneet lierillisiä aurinkohattuja sekä lippiksiä, mutta sukeltaessa (jota tehdään koko ajan) ne ovat epäkäytännölliset, koska ne lähtevät heti pois päästä.

Viime kesänä onnistuin löytämään ale-korista tällaiset PoP:in UV-lippalakit kahdelle pojalle ja nyt tilasin vielä kaksi lisää alekampanjasta. Vaikka meidän 11-vuotiaalle ei enää riitäkään PoPin isoin lastenvaatekoko, niin ilokseni tätä uimahattua tehdään kokoon 56/58 cm asti.

Kaksi nuorinta ovat näitä UV-lippalakkeja jo käyttäneetkin ja ne ovat osoittautuneet mainioiksi. Pojat laittavat lakin päälle vielä uimalasit ja sillä patentilla lakit ovat pysyneet päässä lähes jatkuvasta sukeltamisesta huolimatta. Koska lakki on materiaaliltaan samaa kuin muutkin uima-asut, se ikään kuin mukautuu veteen ja uimiseen ollen luonnollinen osa kokonaisuutta. Kertaakaan ei olla vielä poimittu altaan pinnalta kelluvaa UV-lippalakkia kuten tavallisia lippiksiä ja aurinkohattuja aivan jatkuvasti.

Meille sopii hyvin PoPin sinivalkoinen värimaailma, mutta hieman värikkäämmistä vaatteista pitäville löytyy myös valikoimaa. Yllä olevan kuvan oranssinsävyisestä UV-uimapaidasta löytyy kokoja kokoon 146/152 cm asti. Oranssien uimashortsien kokohaitari on koosta 74/80 cm aina kokoon 146/152 cm. Ne eivät kuitenkaan ole UV-uimashortsit. Rantakassi-postauksesta voit lukea, miten meillä käytetään näitä verkkovuorillisia uimashortseja.

Tätä värikkäämpää UV-uimahaalaria pitkällä hihalla löytyy kokoon 110/116 cm asti. Turkoosia UV-paitaa ja -shortseja löytyy kokoon 122/128 cm asti. UV-lippalakista puolestaan löytyy myös suurin koko 56/58 cm. Näiden lisäksi tarjolla on muutamia pienempien kokojen uimahousuja ja esimerkiksi ”vaippauimahousuja” sekä vaaleanpunaisia kukallisia ja röyhelöllisiä malleja.

Tästä uimashortsista löytyy myös laaja kokovalikoima eli koosta 74/80 cm kokoon 146/152 cm. Näissä shortseissa ei ole UV-suojaa.

Löytyykö sieltä muita uimapetoja? Mistä olette löytäneet UV-uimavaatteita koon 152cm jälkeen?

5.6.2021

On aika hiljaa kiittää

Tänään on monella suuri päivä. Esikoulut jo päättyivätkin, mutta viimeistään tänään sulkeutuvat myös peruskoulujen ja toisen asteen opiskelupaikkojen ovet kesän ajaksi. Tänään osalla päättyy alakoulu ja noin 60 000 suomalaisista nuorista on kädessään tähän astisen elämänsä arvokkain paperi eli peruskoulun päättötodistus. Noin 24 700 uutta ylioppilasta painaa päähänsä valkolakin ja noin 40 500 on suorittanut päätökseen ammatilliset opintonsa. Suvivirsi saa silmät kostumaan. Miten monena vuonna olenkaan yrittänyt ”siedättää” itseni Suvivirrelle laulamalla sitä etukäteen viikkojen ajan uudelleen ja uudelleen. Ja aivan yhtä monta kertaa olen saanut huomata, että siedätyskeinoni ovat olleet varsin puutteelliset. Ääni katkeaa ja jään kuunteluoppilaaksi. Käsi hakeutuu nenäliinaa kohti.

Vuosi sitten rankan koronakevään jälkeen ajattelin vuosien tauon jälkeen pitää oppilailleni pienen puheen. Olin ollut kolme vuotta saman luokan opettajana ja oli aika hyvästellä heidät, koska otin seuraavana vuonna uuden luokan. Luulin pystyväni, mutta en pystynyt. Siinä sitten seisoimme ja odotimme, että opettaja saisi itsensä koottua ja jatkettua. Kuinka tuossa hetkessä mielen valtaavatkaan ne monet yhteiset muistot ja miten nuo muistot piirtyvät kultakehyksiin. Yhdessä eletty aika ja yhdessä koetut asiat eivät enää koskaan minkään muun ryhmän kanssa toistu samanlaisina. Ne kaikkein kultareunaisimmat muistot taltioituvat syvälle sydämeen.

Opettajana sitä kiintyy oppilaisiinsa ja erityisesti silloin kun on aika luopua luokastaan, tuntuvat jäähyväiset todellisilta. Juuri niinä keväinä Suvivirsi takertuu kurkkuun jo alkusoiton aikana. Kevätlukukauden viimeisiin viikkoihin kätkeytyy melkoinen tunteiden kirjo. Ilo siitä, että koko ihana kesä on pian edessä. Haikeus siitä, että jotain on tullut päätökseen. Armoton väsymys, koska viimeiset viikot ovat olleet kaikkea muuta kuin perustyön tekemistä. Kierrokset ovat usein niin rajut, etteivät keho ja mieli enää pysy matkassa mukana. Suu ei suostu taipumaan oikeisiin sanoihin, koska aivot lähettävät virheellistä koodia. ”Äiti, sä puhut ihan hassusti”, sanovat omatkin lapset kotona. Samalla kun kierrokset kasvavat, toiminnot oikeastaan hidastuvat ja jonkun tavallisen asian tekemiseen voi mennä normaalia kauemmin aikaa.

Lista tekemättömistä ja vielä tehtävistä asioista ei tunnu lyhenevän yhtään, sillä aina kun saat yhden asian pyyhittyä pois, tulee siihen vähintään kaksi uutta. Kollegan kanssa juuri tällä viikolla nauroimme, miten samassa veneessä me jälleen keikumme, kun kummallakin oli yöpöydällä paperi ja kynä yöllä mieleen muistuneiden muistettavien asioiden kirjaamista varten. Lopulta kuitenkin kaikki pakollinen tulee tehdyksi.

Lauantaiaamupäivän jälkeen iskee totaalinen lamaannus. Samalla se on toivottu ja odotettu hetki. Tunne, jota en ole tuntenut milloinkaan muulloin kuin ollessani opettajan työssä. Se kun istut alas ja yhtäkkiä ei olekaan enää kiire minnekään. Keho ja mieli käyvät toki yhä kierroksilla, sillä sellaista karusellia ei ihan yhdellä jarrutusliikkeellä pysäytetäkään. Istut ja odotat, että vauhti edes hieman hiljenisi. Parasta on, jos saat viereesi toisen karusellissa pyörivän. Toisen joka lamaantuneena istuu siihen viereesi, ehkä kolmannenkin. Siinä te istutte. Kukaan ei puhu mitään, odottaa vain, että vauhti edes hieman hidastuisi. Edes sen verran, että voisi jälleen puhua.

Vähitellen endorfiini alkaa virrata. Vaikka olet yhä jäätävän väsymyksen kourissa, alat vähitellen tajuta, että sinä selvisit tästä. Tänäkin vuonna sinä selvisit ja pääsit maaliin. Mieli ja keho eivät toki vieläkään kulje mukana, mutta tuo tunne, kaiken sen jälkeen. Sanon vaan, että sitä en ole kokenut missään muussa yhteydessä. Ja kun sen on saanut kokea riittävän monta kertaa, voin kertoa, että sen odottamisen voimalla jaksaa ne viimeiset karusellin pyöritykset. Vuosien kokemuksen myötä voi jo luottaa, että tänäkin vuonna se tulee, koska se on aina tullut. Sen voi pilata ainoastaan sillä, ettei tuon kaiken jälkeen malta pysähtyä aloilleen ja antaa karusellin vauhdin hiljalleen hidastua. Jos siis vain jatkaa sinkoiluaan saman tien, ei karuselli pääse pysähtymään eikä endorfiiniakaan pääse vapautumaan. Äkkijarrutus ei myöskään ole hyvä asia, koska jokainen ymmärtää, mitä silloin tapahtuu. Lennät vauhdilla kyydistä ja loukkaat itsesi pahemman kerran.

Tuon hetken jälkeen on tosin edessä vielä monta hiljaisempaa kierrosta karusellin kyydissä. Välillä karuselli jopa pysähtyy ja saatat kiivetä hevosen selästä kurpitsavaunun kyytiin, mutta samalla mielessäsi alkaa kulkea toisenlainen ajatuksenjuoksu. Apua, muistinko sittenkään kaikkea? Mikä jäi vielä tekemättä? Oi ei, se unohtui! Ai niin, teinhän mä sen. Mitä ihmettä oikein puhuin silloin ja tuolloin? Kävinkö jo siellä vai en? Minne laitoin ne paperit? Veinkö jo kirjat? Palautinko jo sen ja tuon? Mikä kuukausi nyt on? Mikä vuosi? Voisko joku edes kertoa mikä vuodenaika on meneillään? Ai niin, sehän oli se kevät ja retki huvipuistoon. Miksi ihmeessä edes kiipesin karusellin kyytiin, kun en sen pyörityksestä lainkaan pidä.

Olimme sopineet luokkani ohjaajien kanssa yhteisen aamukahvihetken viimeiselle työviikolle. Olin luvannut keittää vain kahvin, mutta halusinkin kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä yllättää heidät pienellä aamupalakattauksella. Tarjolla oli Nespresson kahvikoneella valmistettua lattekahvia, appelsiinituoremehua, mieheni leipomia gluteenittomia skonsseja (samoja kuin afternoon tea partyissä) ja Aroma-leipomon valmistamia gluteenittomia kuppikakkuja. Skonssien päälle levitettiin maustamatonta tuorejuustoa ja Liisa Kosken mansikkahilloa. Työkaverini toivat suklaata ja mansikoita, jotka sopivat enemmän kuin hyvin mukaan kattaukseen.

Annoin ohjaajilleni kesäisiksi kiitoslahjoiksi Ilona Pietiläisen Sekaisin kesästä -kirjat käärittynä virkkaamiini isompiin kattausliinoihin (ruokalautasen kokoisiin). Tämän koronavuoden aikana aikuiskontaktit ovat rajoittuneet omaan perheeseen ja työkavereihin. Jos toimisin luokassani ainoana aikuisena, ei työkaverikontaktejakaan olisi ollut entiseen tapaan nimenomaan koronasta johtuen. Kaikenlainen yhteistyö on jouduttu vetämään minimiin. Saan olla todella kiitollinen työstäni yhdessä erittäin ammattitaitoisten ja ihanien ohjaajieni kanssa, joiden kanssa saan jakaa päivittäisen arkeni iloineen ja murheineen.

Tällä viikolla aapisen viimeisten kappaleiden joukossa oli otsikko ”Haikeutta ja haaveita”. Etenkin tuota haikeutta on saanut tuntea puolin ja toisin näinä lukuvuoden viimeisinä päivinä. Siihen on sisältynyt myös paljon kiitollisuutta ja iloa. Uskon, että juuri noina hetkinä ne kultareunaiset kehykset pyyrtyvät kaiken yhdessä koetun ja eletyn ympärille. Tästä syystä minun vuoteni päättyy aina joskus kesän aikana ja uusi vuosi alkaa elokuussa.

Uskallan toivoa, että muutaman viikon päästä saan myös olla ”sekaisin kesästä” ja silloin toivottavasti on myös aikaa ja tilaa haaveilulle. Silloin, kun karuselli on viimeinkin lakannut pyörimästä ja saan istua paikallaan seisovassa kurpitsavaunussa kesän tuoksut nenässä ja äänet korvissa.
Samaa toivon myös sinun kesääsi!

Suvivirren lisäksi kevätjuhlissa lauletaan aika usein Pekka Simojoen laulu Jäähyväiset. Tuo kaunis laulu alkaa postauksen otsikon sanoilla: ”On aika hiljaa kiittää…”. Laulun sanat ovat Anna-Mari Kaskisen käsialaa.

”On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt näkemiin.

Turvallista matkaa me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa aalloilla elämän
kanssa hyvän Ystävän.

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa.
On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa.
On yksi, joka pysyy, kaiken ymmärtää:
Jeesus vierellemme aina jää.

Turvallista matkaa me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa aalloilla elämän
kanssa hyvän Ystävän.”

Kiitos jokaiselle pienelle ja suurelle oppijalle tästä lukuvuodesta. Onnea kaikille valmistuneille tai yhden etapin saavuttaneille. Kiitos suomalaisille kodeille, kouluille ja lukuisille eri henkilöille ja ammattiryhmille molemmissa ja molempien takana. Kesä saapui juuri oikeaan aikaan tänä(kin) vuonna. Tällä kertaa se saapui ihanan lämmön ja auringon kera. Hyvää kesää!