Pikku nikkarit

0

Kuvissa näkyvä vanha höyläpenkki toimi aikaisemmin Nallekarhun Legocitynä. Nyt kun esikoinen muutti joksikin aikaa takaisin kotiin, jouduimme jälleen tekemään muutoksia huonejärjestelyissä eikä tämä höyläpenkki enää mahtunut minnekään. Sen sijaan saimme vihdoinkin toteutettua poikien pitkäaikaisen haaveen erillisestä Legohuoneesta. Katsotaan koska saisin aikaiseksi tehtyä siitä postauksen.

Ennen kuin höyläpenkki vietiin säilytykseen, pojat halusivat vielä nikkaroida jotakin ja sain samalla otettua myös kuvia nikkaroinnista. Edelliskesänä tämä höyläpenkki oli meillä terassilla (suojassa sateelta), josta se oli myös helppo nostaa asfaltille nikkarointihetkiä varten. Minun piti jo silloin ottaa kuvia ja tehdä pieni nikkarointipostaus, mutta se sitten vaan jäi.

Puuhapojat-työmiehenliivit ovat Miraakkelista. Näet kuvia liiveistä ja muista työmiehen tarvikkeista jo selatessasi Miraakkelin etusivun kuvia. Lämmin suositus Miraakkelille. Ihana Veera palvelee siellä mielellään ja itse tapaankin tilata häneltä sähköpostitse esimerkiksi joululahjoja kauniisti paketoituina.

Pojat ovat saaneet nämä työmiehen liivit lahjoiksi kummeiltaan ja serkuiltaan. Ensimmäisen liivin sai aikoinaan toiseksi vanhin poika koossa L ja kaksi pienempää liiviä, koot M ja S, ovat nallekarhun ja jääkarhun saamat. Kuvista pystyt ehkä hieman päättelemään sopivia kokoja eri ikäisille/kokoisille lapsille. Mielestäni ei myöskään haittaa, vaikka liivi olisi aluksi hieman isompaa kokoa. Sen käyttöikä on silloin pidempi.

Muutama poika on saanut kummeiltaan lahjaksi oman työkalupakin työkaluineen. Tällainen lahja on mielestäni tosi pitkäikäinen ja työkalupakkia voi iän myötä täydentää lisätyökaluilla. Jos olet siis vailla joululahjaideaa pikku nikkarille, niin työmiehen liivi, työmiehen hanskat ja työkalupakki työkaluineen on mielestäni hyvä idea. Työkaluja voi myös ostaa vähän kerrallaan lisää esimerkiksi eri merkkipäivinä tai miksei näistä voisi rakentaa vaikka adventtikalenteria. Työkalujen lisäksi adventtikalenterin luukuista voisi löytyi ohjeita ja tarvikkeita erilaisiin pieniin puutöihin. Lapsia myös inspiroi aivan valtavasti vaikkapa laatikollinen puunpaloja, rasiallinen nauloja sekä pussillinen mielikuvitusta. Miraakkelista löytyy myös noita lapsen käteen sopivia pienempiä työkaluja.

Ovatko teidän lapsenne kiinnostuneita nikkaroinnista?

Esimerkiksi Pinterest on pullollaan kivoja pieniä puutyöideoita. Yhden niistä ajattelin jakaa vielä myöhemmin täällä blogissa. Pääset silloin näkemään mitä pojat nikkaroivat ennen höyläpenkin viemistä varastoon.

Aurinkoista syyssunnuntaita!

Poikien päivän asu 2

0

Reilu viikko sitten sunnuntaina lähdettiin pikkupoikien kanssa museoon tai tarkemmin sanottuna taidekotiin. Mietin hetken, mikä olisi sopiva vaatetus tuolle käynnille. Koska menimme museoon autolla ja tiesin, että saamme suurella todennäköisyydellä auton parkkiin ihan taidemuseon viereen, ajattelin, että emme tarvitse syyssäähän juurikaan mitään erillisiä ulkovaatteita mukaan. Mitä vähemmän siirtymävaiheita matkoilla tai retkillä on, sitä jouhevammin ne sujuvat.

Tuolta pohjalta päädyin hieman lisälämmikettä ulkokautta piipahtamisiin tuoviin toppaliiveihin sekä niiden alle laitettaviin puuvillaneuleisiin. Toppaliiviä ei tarvitsisi riisua pois museossa, vaan sen voisi vaan avata.

Olet varmasti huomannut, että en kovin usein esittele täällä blogissani lastenvaateuutuuksia tai pinnalla olevia trendejä. Se ei toki tarkoita sitä, että en koskaan ostaisi lapsillemme uusia vaatteita. Toki ostan ja myös niitä ostoksiani olet toisinaan päässyt näkemään. Olen myös aina ollut hyvin ihastunut lastenvaatteisiin,  joten sekin on osaltaan ruokkinut lastenvaateostoskulttuuriani.En muista olenko kertonut, että olen myös viiden vuoden ajan toiminut erään laadukkaan lastenvaatemerkin jälleenmyyjänä. Ehkäpä vielä joskus kerron siitä tarkemmin. Siltä ajalta olen väistämättä sisäistänyt monia lastenvaatteisiin, niiden valmistamiseen ja pesuun liittyviä asioita, jotka vaikuttavat tänäkin päivinä lastenvaatevalintoihini ja vaatteiden huoltoon.

Sen sijaan, että olisin ostellut lapsilleni kaikki lastenvaateuutuudet, olen pyrkinyt ostamaan tiettyjä vuodesta toiseen kestäviä klassikoita ”joka koossa”. Toki kukaan ei välttämättä ole voinut sanoa, että vuonna 2000 ostettu klassikko olisi sitä vielä vuonna 2020:kin, mutta mielestäni olen siinä kuitenkin aika hyvin onnistunut. Kyseessä ei välttämättä edes ole klassikkovaate suuren yleisön silmissä, vaan ainoastaan omissa mieltymyksissäni. Koska tykkään myös samistella vaatteiden kanssa, on tämä joka koossa saman klassikon ostaminen ollut samalla ratkaisu siihenkin. Samistelussa minua puolestaan viehättää sen mukanaan tuoma seesteisyys. Kun kaikki kulkevat samassa värimaailmassa, tuo se osaltaan rauhallisen tunnelman etenkin isolla perheellä liikkuessa. Lisää tästä lastenvaatefilosofiastani löydät vaikkapa Poikien vaatteiden pakkaaminen -postauksesta. Pakkaamisesta löytyy myös yksi hyvä syy samanlaisten vaatteiden ostamiselle vuodesta toiseen. Toki voi ajatella sen olevan myös hyvin tylsää. Vaatteiden siirtyminen veljeltä toiselle on luonnollisesti myös vähentänyt vaatteisiin kulunutta rahaa. Näiden tekemieni klassikkovalintojen lisäksi pojat ovat saaneet esittää vaatetoiveitaan omien mieltymystensä mukaisesti.

Sanottakoon tässä myös se, että voisin aivan hyvin olla myös se äiti, joka ostaa lapselleen kaikki ihanat lastenvaateuutuudet ihan vain siitä syystä, että pidän kovasti lastenvaatteista. Tällä lapsimäärällä se ei kuitenkaan taloudellisesti ole mahdollista ja on pitänyt miettiä muunlaisia tapoja puettaa lapsensa.

Toivottavasti tulin oikein ymmärretyksi.

Koska Poikien päivän asu 1 -postaus sai hyvän vastaanoton ja koska niitä toivottiin lisää, niin päätin tuon toiveen toteuttaa.

Ensimmäisen tummansinisen Benettonin toppaliivin olen ostanut esikoiselle koossa 90 cm hänen ollessaan reilu vuoden ikäinen. Muistan yhä silmissäni näyn, kun hän taapersi Tukholman lentokentällä pupua kädessään roikottaen nimenomaan tuo liivi yllään. Toppaliivi on erittäin hyvä myös lentomatkoilla, joskin nykyään suosin enemmän kevytuntuvatakkeja. Tuo kyseinen liivi on jäänyt jo kaikille pojille pieneksi, mutta sitä liiviä ovat seuranneet seuraavien kokojen liivit. Itse asiassa toppaliivejä voi hyvin ostaa vain joka toisessa koossa, koska niiden käyttöikä on pitkä. Ensin liivi on hieman reilu, sen jälkeen sopiva ja sitten ehkä hieman lyhyehkö, kuten näiden kuvien liivit. Sama liivi menee siis vähintäänkin kolme vuotta.

Kuopus onkin jo liivinsä viides käyttäjä, nallekarhu omansa kolmas ja jääkarhu neljäs. Jokainen liivi lähtee vielä hyväkuntoisena meiltä eteenpäin, tosin olen huomannut, etteivät ne oikein tunnu kirpputorilla liikkuvan. En tiedä, olisiko siihen tilanteeseen tulossa muutos, sillä liivit ovat jälleen nousseet muotiin (asia jolla ei ole ollut vaikutusta meidän 20 vuotta kestäneeseen poikien toppaliivien käyttöön).

Kahden nuorimman pojan liivit ovat vuosia sitten Benettonilta ostetut. Kuopuksella oli yllätyksekseni yllään XS-kokoinen liivi, joka vastaa noin kokoa 110 cm. Hänen oikea Benetton-kokonsa on tällä hetkellä koko S eli noin 120 cm, joskin kuopuksella oli jo kesällä pituutta 125 cm. Taitaakin olla viimeinen syksy tällä liivillä. Jääkarhupojan liivi puolestaan on kokoa M eli noin 130 cm ja hänen Benetton-kokonsa on tällä hetkellä koko L.

Harmikseni en noiden Benettonin liivien jälkeen löytänyt enää kokonaan tummansinisiä toppaliivejä isommissa koissa. H&M:n liiveissä minua nimittäin hieman häiritsee nuo valkoiset vetoketjut. Puhun liiveistä monikossa, sillä meiltä löytyy tämä sama liivi myös koossa 170 cm. Luulinkin, että nallekarhupojalla olisi ollut jo se koko käytössä, mutta hänellä olikin vielä tämä pienempi. H&M:n liiveissä on Benettonin liiveihin verrattuna se hyvä puoli, että niistä saa hupun irrotettua. Tällainen liivi olisi muutenkin mielestäni parempi ilman huppua. Huppu tekee jotenkin raskaan vaikutelman, takkiin nähden kevyemmästä liivistä.

Varmasti jo huomasitkin, että farkut ovat täysin samat Polarn och Pyretit kuin ensimmäisessä päivän asu -postauksessa. Zaran beige puuvillaneule on myös tuttu useammastakin aikaisemmasta postauksesta. Nyt vain vaihdoimme jokaiselle pojalle niistä yhden koon isommat. Nämä paidat olen ostanut ennen kuopuksen syntymää ja ne olivat isoveljien päällä Laura Schneiderin ottamissa veljes- ja perhekuvissa. Paidat ovatkin olleet hintalaatusuhteeltaan aivan loistavat ja värimaailmaltaankin hyvin miellyttävät ja itse asiassa melko harvinaiset löytää poikalapsille. 

Juuri ennen lähtöä kaivoimme kaapista hieman syksyisemmät kengät. Nallekarhun viimevuotiset Timberlandit olivat jääneet pieniksi, mutta kenkäjemmastamme löytyi samat kengät kokoa suurempina. Jääkarhupojalle puolestaan kaivettiin esille Timberlandin nilkkurit, jotka ovat jo olleet käytössä isoveljellä. Näissä nilkkureissa on itseasiassa myös vuori, joten ne käyvät myös talvinilkkureista/talvikaupunkikengistä. Kuopus sai käyttöönsä iki-ihanat La Coquetan kengät, nekin veljen vanhoina.

Kieltämättä hieman epäonnistunut yhdistelmä, kun neuleet ovat kokoa liian isot ja liivit kokoa liian pienet 🙂 En vain millään lähdön hetkellä jaksanut alkaa vaihtaa tilalle isompia liivejä. Oikeastaan nuo vaihdot sujuvat melko helposti, sillä toppaliivejä säilytetään ympäri vuoden kuistin avonaulakon takakoukuissa. Sieltä voi siis vain siirtää liivejä yhden pykälän eteenpäin veljeltä seuraavalle. 

Korona-ajan lapset museokäynnillä tarvitsevat vielä yhden asusteen, nimittäin maskin…

Näyttely jatkui vielä museon pihapiirissä. Näköjään tuossa linkkaamassani postauksessa on pojilla myös ollut yllään toppaliivit, mutta tuolla kerralla ruskeat Pomp de Luxin liivit. Niistä ei taida koot enää riittää kuin kahdelle nuorimmalle.

Pääsinpä minäkin mukaan muutamiin poikien ottamiin kuviin. Ylläni on InWearin vaalean chinot ja valkoinen oversize kauluspaita sekä Part Twon beige toppaliivi. Caloun beiget nilkkurit ja Balmuirin nude Edith-crossbody.

M u k a v a a   s y k s y i s t ä   k e s k i v i i k k o a !

Karhuherra Paddington

0

Tunnetko sinä sympaattisen Karhuherra Paddingtonin? Varmaankin!
Tämä vanhaan punaiseen hattuun ja siniseen duffelitakkiin (joihin olen heikkona) pukeutunut herrasmieskarhu on brittiläisen Michael Bondin luoma mielikuvitushahmo. 

Hänen kerrotaan nähneen Lontoossa vuoden 1956 jouluaattona Paddingtonin aseman lähellä sijaitsevan liikkeen ikkunassa pehmonallen, joka sattui olemaan kaupan ainoa nalle. Bond osti tuon lelunallen vaimolleen ja sai samalla inspiraation tarinalleen. Tuo tarina olikin valmiina jo kymmenen päivän kuluttua. Paddington-hahmo pääsi esiintymään ensimmäisen kerran lastenkirjassa nimeltä A Bear Called Paddington, joka julkaistiin 13.10.1958. 

Lapsuudesta minulle on jäänyt ensimmäinen mielikuva Karhuherra Paddingtonista serkkujen perheestä. Heidän isänsä oli käynyt Lontossa ja tuonut sieltä serkulleni muun muassa hienoja englantilaispoliisiroolivaatteita. En tarkalleen muista, oliko heillä myös Paddingtoniin liittyviä esineitä, mutta jotenkin mielikuvissani yhdistän Paddingtonin noihin tapahtumiin ja aikoihin. Ehkäpä silloin sain ensikosketukseni myös brittikulttuuriin, johon ihastuin kertaheitolla, päästessäni ensimmäisen kerran Britanniaan kuukauden kestävälle kielikurssille kesällä 1991. Olin tuon kuukauden Cambridgessä, mutta vierailimme pariinkin otteeseen Lontoossa.

Halusin silloin ehdottomasti käydä Paddingtonin asemalla (joka olikin melko pieni) ja ellen väärin muista, niin siellä oli pieni putiikki, jossa myytiin Paddington-aiheisia tavaroita. Tietääkö joku teistä lukijoista onko oikeasti niin?

Kun sitten syksyllä 1997 pääsin seuraavan kerran Lontooseen, huomasin katselevani tuota ihailemaani kaupunkia hieman erilaisin silmin. Ruusunpunaiset silmälasini olivat tainneet hävitä jonnekin tai sitten olin vain kasvanut aikuiseksi ja myös ikävät totuudet pääsivät päivänvaloon. Vaikka se toikin varjon ”rakkauteeni” nautin silti monista asioista tuossa kaupungissa ja pääsin jälleen kerran hieman ostoksillekin. Silloin ostokseni kohdistuivat kuitenkin enemmän Nalle Puh -tuotteisiin ja teejuttuihin. Meillä on edelleen käytössä tuolta matkalta ostamamme haudutettavan teen lasipannu.

Esikoinen sai aikoinaan meiltä kymmenvuotislahjaksi matkan Lontooseen. Meillä on ollut sellainen ajatus, että jokainen lapsi pääsisi 10-vuotismatkalle minun ja mieheni kanssa. Vuoden 2010 syksyllä kuitenkin vielä imetin nallenkarhunpoikastamme, joten mies ja esikoinen lähtivät matkalle kahdestaan. 

Tuolta reissulta silloinen kuopus sai kummitädiltään yksivuotislahjakseen tämän ihanan puisen doubledeckerin.

Esikoinen pääsi Lontooseen seuraavan kerran muistaakseni keväällä 2017, jolloin hän etsi toiveestani Petteri Kaniini -aiheisia juttuja. Kaikesta tästä voisi päätellä, että briteillä on paljon lapsille tehtyjä ihanuuksia. Tuohon voisi vielä lisätä ainakin Belle ja Boon sekä tietenkin iki-ihanan Tiheikön väen. 

Tätä postausta tehdessäni tajusin, että minultahan puuttuu kokonaan Paddington-pehmonalle! Olen siis yhä niin hupsu, että kaikki satuhahmot saavat minut toisinaan hieman sekaisin. 🙂

Kohtelias ja hyvätapainen Karhuherra Paddington asuu Lontoossa Puutarhakatu 32:ssa perhe Brownin luona. Perheeseen kuuluvat isä ja äiti sekä lapset Judy ja Jonathan ja taloudenhoitaja rouva Bird. Perhe löysi ”Perun perukoilta” tulleen karhun istuskelemasta matkalaukkunsa päältä Paddingtonin asemalta, mistä karhu myös sai nimensä (koska hänen perulainen nimensä oli liian vaikea lausua). Hattunsa ja takkinsa lisäksi Karhuherralla on yleensä aina mukanaan myös tärkeä matkalaukkunsa. Paddingtonin intohimoihin kuuluvat marmeladivoileivät, jotka saattavat jopa pelastaa kiperiltä tilanteilta.

Asuessani kuukauden cambridgeläisessä perheessä, tulivat toastit marmeladeineen minulle erittäin tutuiksi. Ja kukapa niistä ei pitäisi! Nuo herkulliset isot toastit (joita matkan jälkeen yritin turhaan löytää kotimaasta) yhdistettynä Burger Kingin aterioihin saivat kyllä housut tuntumaan hieman liian tiukilta tuon kuukauden jälkeen 🙂 Ehkäpä siis oli aivan hyväkin, ettei vastaavia paahtoleipiä enää löytynytkään Suomesta.

Sittemmin en olekaan juuri paahtoleipiä syönyt (enkä toki nykyisen vilja-allergiani vuoski enää voisikaan syödä kuin gluteenittomia), mutta aina ollessamme yötä hotellissa, tapasin aamupalalla herkutella nimenomaan paahtoleivillä kera appelsiinimarmeladin. Mieheni tapasikin sanoa, että kyllähän kotiinkin voisi ostaa paahtoleipiä ja marmeladia, ettei sitä varten tarvitse mennä hotelliin 😉 Siellä se vaan maistui aina paremmalta ja sinne se kuuluu.

Vuosien saatossa meille on kertynyt myös muutama Karhuherra Paddington -kirja. Itse asiassa ostin loppukesästä käytettynä näistä pari sekä elokuvan, josta lisää postauksen lopussa. Tapaatko sinä ostaa kirjoja käytettynä? Itse ostan etenkin sellaisia kirjoja, joita ei enää uusina saa tai joita löydän hyväkuntoisina käytettyinä. Mieheni on erityisen taitava järjestämään minulle hyviä yllätyksiä, kun on löytänyt jonkun toivomani kirjan käytettynä. Suosittelen etsimään kirjoja esimerkiksi antikvariaateista, jotka myyvät myös netissä. Monet sisustuskirjat ovat usein erittäin hyvässä kunnossa.

Nämä yllä näkyvät kolme kirjaa ovat itse asiassa oikeastaan lähes täysin samat kirjat sisällöltään. Ensimmäisen Paddington-elokuvan tapahtumatkin pohjautuvat pitkälti näihin kirjoihin. Ensimmäinen Paddington-kirja on nimeltään A Bear Called Baddington.

Selvitykseni mukaan, meiltä puuttuisi vielä muutama Paddington-aiheinen kuvakirja.

Muistanette, miten pyrin vaalimaan myös sellaista tapaa lasteni kanssa, että luemme aina ensin kirjan ja vasta sitten katsomme siitä tehdyn elokuvan tai teatteriesityksen. Tässä postauksessa lukee hieman tarkemmin asiasta. Niinpä siis myös tällä kertaa luimme Paddington-kirjoja ennen kuin katsoimme elokuvan.

Pojat ovat aikaisemmin katsoneet Paddingtonista tehtyä piirrettyjä, mutta nyt oli elokuvien vuoro. Ensimmäinen Paddington-elokuva on vuodelta 2014 ja sen jatko-osa Paddington 2 vuodelta 2017. Kumpikin elokuva löytyy tällä hetkellä myös Netflixistä. Molemmat olivat hyvin taidokkaasti tehtyjä ja myös aikuinen viihtyi niiden parissa. Pojat tietävät melko hyvin, mistä pidän ja kommentoivatkin usein, että nyt tulee äidin tunnelmakohta. Olihan se nyt aivan ihana päästä ”tunnelmoimaan Lontoota”. Ehkäpä vielä jonakin päivänä pääsen viemään koko pesueenikin sinne. <3

Toisen elokuvan jälkeen oli enemmän kuin mielenkiintoista lukea ja tutkia vielä uudelleen tämä elokuvassa esiintyvä pop-up-London -kirja, jonka nallekarhu on niin ikään saanut kummitädiltään Lontoosta. Vielä tänäänkin pojat tutkivat kirjaa löytääkseen sieltä elokuvassa olleet kirjainkoodit. Valitettavasti niitä ei kuitenkaan löytynyt.

Kirjat siis toimivat toki myös toisinpäin. Elokuvan jälkeen olemme palanneet näihin kirjoihin ja keskustelleet sekä yhtäläisyyksistä että eroista elokuvan tapahtumiin. Nämä keskustelut ovat niin herkullisia. 

Ovatko nämä elokuvat teille jo tuttuja? Mitä mieltä niistä olitte sekä lasten että aikuisten silmin?

Tällä hetkellä mies lukee pojille tunnettuja kotimaisia lastenkirjoja, joista on myös tehty elokuvia. Ehkäpä niistä tarkemmin myöhemmin.

Kielletty J-sana

0

Jos et halua vielä syyskuun puolivälissä kuulla sitä kiellettyä J-sanaa, niin suosittelen jättämään tämän postauksen väliin. Jos puolestaan muutama aiheeseen liittyvä asia, jotka ovat nousseet jo elokuussa mieleeni, kiinnostaa, niin lue mielellään eteenpäin.

Muistanet, miten viime vuonna kerroin vuosia kateissa olleen joulumieleni jälleen osoittaneen merkkejä paluustaan. Ilokseni sain huomata, että tänä vuonna tuo joulumieli kolkutteli vieläkin aikaisemmin mielessäni, nimittäin jo elokuussa. Tuolloin kolme joulua ennakoivaa asiaa nousivat mieleeni ja ne haluaisin kanssasi jakaa.

Ensimmäinen asia on kynttilöiden polttaminen. Jonkun verran poltan kynttilöitä myös kesällä, mutta viime kesän kaltaisena hellekesänä niiden polttaminen on jäänyt lähes täysin. Loppukesästä, kun illat jälleen alkavat hiljalleen pimentyä, alan sytytellä kynttilöitä. Töiden alkaessa ja samalla aamujen aikaistuessa, sytytän ensimmäisenä herättyäni kynttilän. Sen valossa on ihana herätä rauhallisesti uuteen päivään ja nauttia samalla aamupalaa. Nyt kun olemme päässeet jo syyskuuhun ja herään arkisin jo ennen kuutta, on talossa vielä pimeää. Useana aamuna viime viikolla olen saanut ihailla keittiön ikkunasta hiljalleen valkenevaa taivasta kera punertavan taivaanrannan. Hiljainen talo ja tuo näkymä ovat pysäyttäviä.

 Tavoitatko sen tuoksun, joka tulee juuri puhalletusta kynttilästä? Loppukesästä, kun puhallan sen ensimmäisen kynttilän sammuksiin, tuo tuo tuoksu välittömästi tullessaan jouluolon ja siitä uskon tämänvuotisen ensimmäisen jouluoloni lähteneenkin liikkeelle. Olohuoneesta pitää sammuttaa kynttilät ennen makuuhuoneeseen siirtymistä, mutta viimeisenä juuri ennen nukkumaanmenoa, kun laskee kirjan yöpöydälle ja sammuttaa yöpöydän lampun, voi myös puhaltaa yöpöydällä palavan pienen tuikun. Silloin saa nukahtaa tuohon sammutetun kynttilän tuoksuun eli joulun tuoksuun. Ihan parasta on, jos tuohon hetkeen voi lisätä vielä näkymän olohuoneeseen, jossa palaa kynttilät ja mahdollisesti vielä tuli kakluunissa. Tuokin näkymä on melko usein mahdollista, sillä mieheni tulee yleensä vasta myöhemmin nukkumaan.

Kynttilävarastot on viimeistään nyt hyvä täydentää. Me ostimme jo kesällä Ikeasta pöytä- ja kruunukynttilöitä. Tuikkuja ostan marketeista sitä mukaan kuin ne pääsevät loppumaan. Lokamarraskuussa kauppoihin tulee yleensä lavallinen Havin erikoispitkiä kruunukynttilöitä, joita on parasta ostaa heti niiden tultua myyntiin, sillä ennen joulua niitä ei yleensä enää saa. Noilla Ikeankin kynttilöillä pärjää hyvin, mutta Havin pidemmillä kynttilöillä on luonnollisesti myös pidempi palamisaika ja jouluna se on erityisen hyvä asia.

Toinen asia liittyykin sitten juuri tuohon nukahtamiseen. Jos uni ei meinaa tulla, niin aivan parasta unilääkettä on alkaa miettiä ja suunnitella joululahjoja. Joulun tuoksu nenässä  ajatukset siirtyvät kuin itsestään jouluasioihin. Täytyy kyllä sanoa, että tuo nukahtamiskeino on ollut niin tehokas, että en ole päässyt lahjalistasuunnitelmissani alkua pidemmälle.

Sen sijaan en ole vielä ryhtynyt juomaan joulukahvia enkä käyttämään joulumukejani, vaikka ne näissä kuvissa näkyvätkin. Niiltä osin haluan ensin nauttia syksystä kera iltateen ja kynttilätunnelman.

Kolmas mieleeni noussut jouluasia tuli mieleeni samalla, kun puhalsin yöpöydältäni tuikun ja kääriydyin untuvapeittooni. Nimittäin lakanat! Olen tehnyt monena syksynä (tai loppukesästä) niin, että olen pessyt ja kuivannut ulkona pyykkinaruilla kaikki jouluksi suunnittelemani lakanat. Mikä ihanan raikas kesän tuoksu niistä leviääkään joulutunnelman sekaan, kun ne vihdoinkin saadaan pedata jouluksi. Yllättävää kyllä, niin tuo kesän tuoksu jouluna ei yhtään haittaa joulutunnelmaa, päinvastoin. Vielä kun tuulettaa raikkaassa pakkassäässä nuo lakanat ihan vain pikaisestikin aattoaamuna, niin aattoiltana on aivan ihana kääriytyä unille juuri noihin lakananoihin. Siitä on tullut oikein minun ja nallekarhupoikani yhteinen ohjelmanumero ja nautintohetki.

Vaikka lupasinkin kertoa kolme vinkkiä joulumieleen, niin niitä tuleekin nyt neljä. Muistanet vielä joulukirjani. Sain tässä vuodenaikojen taitteessa vinkin uudesta täytettävästä joulukirjasta ja päädyin tilaamaan sellaisen itselleni edellisten lisäksi. Satuin löytämään Joulun suunnitelmat -vihkosen outlet-hinnalla ja päädyin tilamaan sen. Mustavalkoinen värimaailma ei ole minun juttuni, mutta tällä kertaa en antanut sen häiritä. Voihan sivuille halutessaan lisätä mieleisiään joulutarroja tai käyttää mieleisiään värikyniä (niistäkin olisi yksi vinkki jaettavaksi). Tilaamastani, kauniisti paketoidusta, poistotuotteesta en löytänyt kyllä mitään virhettä, vaikka verkkokaupan tesktin mukaan pieniä virheitä näissä outlet-tuotteissa saattaa esiintyä.

Tässä A4-kokoisessa jouluvihkosessa on tilaa kahden eri vuoden joulusuunnitelmille. Omassa blankossa joulukirjassanikin tykkään aloittaa uuden joulun suunnittelun aina käymällä ensin läpi edellisen vuoden suunnitelmat ja pohtimalla, mitä haluan säilyttää ja mitä ehkäpä muuttaa. Kenties olin kirjannut muistiin edellisenä vuonna jotakin sellaista, joka jäi silloin toteuttamatta. Olisiko nyt sen vuoro? Jouluvihkosen sisällysluettelo kertoo mukavasti vihon eri aihepiirit ja sisältöjaon.

Samalla kun jouluasiat ovat pyörineet mielessäni, olen pohtinut myös blogin tämänvuotisen adventtikalenterin kohtaloa. Vuosi sitten olin joulun alla itse huonossa kunnossa ja ilman etukäteen tehtyjä ja ajastettuja adventtikalenterin postauksia, olisivat postaukset jääneet tekemättä tai ainakin tietyltä ajanjaksolta kokonaan väliin.

Nyt haluaisinkin hieman ennakolta pohtia, lähdenkö ylipäätään tänä vuonna tekemään tuota adventtikalenteria ja toivoisin näihin pohdintoihini teidän lukijoiden apua. Onko blogini adventtikalenteri sinulle tärkeä ja millaisia sisältöjä sinne toivoisit? Jos et halua jättää kommenttiasi muiden näkyville, niin minulle voi hyvin lähettää myös sähköpostia tai Instagramissa yksityisviestejä. 

Eikä tarvitse säikähtää, en ajatellut muulta osin vielä puhua jouluasioista, poislukien muutamat mahdolliset lahjatoivepostaukset.

Poikien päivän asu 1

0

Eräänä elokuun lauantaina, koulujen jo alettua, lähdimme ex tempore hakemaan pojille polkuautoa parinsadan kilometrin päästä. Mieheni on jo pitkään etsinyt käytettynä polkuautoja ja vuosi sitten keväällä hän löysikin yhden hyvän käytettynä naapurikaupungista, mutta kokonsa puolesta se kävi vain kuopukselle. Siitä asti hän on etsinyt sopivaa käytettyä polkuautoa myös isommille pikkupojille ja vihdoinkin onnisti.

Tämä kuului siis sarjassamme yllätysreissuihin eli pojille selvisi vasta matkan päämäärässä, mitä olimme menossa peräkärryn kanssa hakemaan. Tämä toinen polkuauto on kaksipaikkainen, joten se ei mahtunut automme peräluukkuun, vaan tarvitsi peräkärrykuljetuksen.

Kaivaessani pojille vaatteita päiväreissuun, sain ajatuksen, että voisin ne samalla kuvatakin. Joka päivähän sitä pitää jotkut vaatteet olla eikä niitä millään päivittäin voi kuvata, mutta aina silloin tällöin voisin tänne kuvailla poikien päivän asuja. Kiinnostaako?

Paidoiksi valikoitui vuosi sitten kesä-alesta ostamani Pomp de Luxin paidat. Heidän mallistonsa isoin koko 158/164 cm sopii vielä nallekarhupojalle. Samistelut alkavat käydä monelta vaatemerkiltä vähiin kokojen loppuessa. 

Nämä paidat tuntuivat todella pehmeältä ihoa vasten. Materiaali tuntuu sellaiselta hieman neulemaiselta, mutta on kuitenkin melko ohutta. Nallekarhulle ostin tämän saman paidan myös vihreänä. Ilokseni juuri hän piti paitaa erityisen pehmeänä, sillä hänen ihonsa on kaikkein herkin.

Housuiksi valikoituivat meidän luottofarkut eli Polarn och Pyretin farkut. Jotkut farkuista ovat niin reilua mitoitukseltaan, että vaikka nallekarhulle ei enää riitä PoPin isoin lastenkoko, niin osasta farkkuja tuo koko 152 cm kuitenkin riittää.

Huomasin muuten, että PoP ottaa nykyään käytettyjä farkkuja myyntiin ja pohdinkin, että saisinko aikaiseksi viedä sinne meiltä pieneksi jääneet farkut. Niitä nimittäin riittää! Osaa olen laittanut kirppikselle myyntiin, mutta ne eivät tunnu liikkuvan siellä. Ihmiset eivät halua ostaa farkkuja. Meillä sen sijaan on aina käytetty paljon farkkuja ja niitä on jäänyt hyväkuntoisina myös eteenpäin myytäviksi. Täytynee selvittää tuota asiaa vielä tarkemmin.

(Ja jos farkut eivät myy, niin eivät myy kyllä chinotkaan. Niitäkin meillä riittäisi.)

Sukiksi valittiin Condorin nilkkasukat, joita saa Suomessa ostettua ainakin Youngest Fashionilta.

Maailman ihanimmat kengät, joista koot riittävät enää kuopukselle, olen ostanut La Coqueta Kidsiltä. Kuvausrekvisiittana toiminut reppu on Zara Kidsiltä jokunen vuosi sitten. Poikien jaloissa olevat ruskeat tennarit ovat Crocsin ja Björn Borgin.

Äidin pellavasekotteinen paitamekko on myös viime keväältä merkiltä Part Two. Kengät ovat vanhat tutu Calout.