Poikien talvivaatteet ja -kengät

Vuosi sitten tein melko kattavat postaukset silloisten 5-, 8- ja 10-vuotiaiden poikien talvivaatteista, asusteista ja kengistä sekä vielä erikseen kaupunkitalvitakeista ja duffeleista. Koska olen monesti ostanut pojille useammassa eri koossa samaa hyväksi havaittua takkia ja asustetta (tai ainakin samalla tyylillä/värimaailmalla varustettua), ovat tietyt vaatteet vuodesta toiseen hyvin samanlaisia. Siksi en tehnyt nyt yhtä kattavaa postaussarjaa tulevan talvisesongin vaatteista, vaan kokosin kaiken tähän yhteen postaukseen. Jos haluat käydä lukemassa viime vuotiset talvivaatepostaukset ja ylipäätään lukea tarkemmin ajatuksiani niiden valinnoista, niin löydät ne linkistä. Tähän postaukseen kokosin siis vain pienen otannan pikkupoikien vaatteista eli kuopuksen uuden talvihaalarin ja alakoululaisten uudet talvitakin sekä kaikkien uudet talvikengät kera muutamien asusteiden.

Talvihaalariksi kuopukselle valikoitui jo usemman peräkkäisen vuoden pikkupojilla käytössä ollut Reiman Stavanger niin ikään vanhassa tutussa luottovärissä eli tummansinisenä. Itse asiassa tämä haalari on ostettu jo viime keväänä (muistaakseni) eli se on vuoden 2019 mallia. Linkki aukeaa Reiman sivuille, josta mielestäni löytyy haalarista parhaimmat tuotetiedot ja mitat. 

Muistanet viime talven, kun talvi ei oikein koskaan kunnolla tullutkaan. Kuopuksella oli silloin samassa koossa kaksi Reiman Stavanger, toinen uusi ja toinen veljen vanha. Lopulta kävi niin, että alkutalveksi suunniteltu veljen vanha haalari päätyikin käyttöön käytännössä koko talveksi. Uuden haalarin käyttökerrat jäivät muutamaan yksittäiseen lumiseen pakkaspäivään ja myinkin sen sitten seuraavalle käyttäjälle eteenpäin. Hän sai vielä kaupan päälle kakkoshaalarin, joka sopinee yhä rymyhaalariksi. Nyt en ole vielä kunnolla käynyt läpi isoveljien vanhoja talvihaalareita, mutta uskoisin vintiltä löytyvän ainakin jonkun Ticketin haalarin, joka sopisi talvikauden aloitukseen. Juuri eilen sanoin miehelleni, että varmasti ostaisin yhä pojille Ticketin haalareita, jos niitä olisi saatavilla kuten ennen.

Kenkäkuvista saat nähdä, että nämä Reiman Quiker-talvikengät on jo korkattu käyttöön. Reilu viikko sitten säät pääsivät yllättämään ja oli pakko saada pojille lämpimämmät kengät jalkaan. Niinpä mies rynnisti vielä myöhään sunnuntai-iltana lähi-Citymarketiin ostamaan näitä kenkiä. Kengät sattuivat olemaan tarjouksessa ja päätimme kokeilla tänä vuonna näitä. Luottotalvikenkämme ovat yhä Kavatin saapasmallin nahkatalvikengät, mutta niitä ei nyt tähän hätään ollut saatavilla. Olisimme ostaneet samat kengät myös jääkarhupojalle, mutta hänen kokoaan ei ollut enää jäljellä. Tärkeintä oli kuitenkin, että eskarilaiselle löytyi lämpimät kengät, koska eskarissa ulkoillaan yhtäjaksoisesti paljon kauemmin kuin koulussa. Toisena kenkävaihtoehtona olisivat olleet Vikingin talvigoret. Niitä isot pojat aikoinaan käyttivät monena vuonna. Jossain vaiheessa kenkien tarrat alkoivat mennä huonoksi ihan lyhyen käyttöajan jälkeen, joten päätettiin lopulta vaihtaa toiseen kenkämerkkiin. Tästä vanhasta kokemuksesta johtuen, päädyimme näistä vaihtoehdoista Reiman kenkiin. 

Valmistajan kannalta on kyllä erityisen harmillista, jos markkinoille pääsee yksikin huono erä, sillä sillä saattaa olla kuluttajan näkökulmasta hyvinkin pitkäkestoiset vaikutukset ostovalintoihin. Välikausikengissä olla yhä pääsääntöisesti turvauduttu Vikingin goretexeihin.

Tässä kuvassa on asusteina kuopuksen viime vuotiset Reiman Ote-topparukkaset. Tilasimme samanlaiset myös tulevaksi talveksi isommassa koossa, mutta ne eivät ole vielä tulleet. Vanhoja tuttuja (viime vuodesta) ovat myös Polarn och Pyretin merinovillapipo ja merinovillatuubihuivi. Ne löytyvät kaikilta pojilta ja käyvät oikeastaan ympäri vuoden. Reiman korvat peittävä villapipo on viime vuodelta ja sellaisetkin löytyy jokaiselta pikkupojalta. Uusina asusteina ovat merinovillaiset TuTut*, joista löydät tarkemman postauksen täältä. Mummin neulomat villasukat sekä Condorin merinovillasukat* lämmittävät varpaita pakkasella.

Yhdeksänvuotiaalle jääkarhupojalle kaivoin jemmakaapistani tummansinisen Reiman Naapuri-parkatakin. Tämä takki on parin kolmen vuoden takaisesta mallistosta, mutta samaa Naapuri-takkimallia näytti olevan yhä myynnissä. Löysin nämä takit jokunen vuosi sitten Booztletistä todella edullisesti. Niin edullisesti, että tilasin niitä saman tien kaikki saatavilla olevat koot. Koko 146cm ehti hävitä ostoskorista ennen maksamista, mutta onnistuin kuitenkin kotiuttamaan meille koot 134cm, 140cm, 158cm ja 164cm. Takit ovat odottaneet jemmakaapissani poikien kasvamista tiettyyn kokoon ja nyt oli aika kaivaa ne esille. Yllätyksekseni takki on malliltaan niin iso, että jääkarhupojalle riitti takista koko 134cm ja nallekarhupojalle 158cm. Parkatakki on malliltaan kaikkein paras talvitakki kouluikäiselle lapselle. Muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi Reimalle plussaa siitä, että kokoja riittää 164cm asti. Nallekarhupojalle ei enää riitä POPin koot, joten haasteita sopivien ja riittävän laadukkaiden talvivaatteiden löytämiseksi on ilmassa. Reimalta ei kuitenkaan löytynyt hänelle sopivia toppahousuja ja yllätyksekseni viime vuonna hehkuttamani Travalle oli lopettanut kokonaan toimintansa. Hätäavuksi ostin nallekarhupojalle KappAhlin Woxo-toppahousut. Niille jäi alennuksen jälkeen hinnaksi vain 37,50€, joten uskaltauduin ottamaan sellaiset kokeiluun. Housujen vesipilariarvo on tosin vain 5000mm, joten nähtäväksi jää, miten ne tulevat kestämään käytössä. 

Kuvissa näkyvät Reiman talvikengät ovat itse asiassa kuopuksen kengät (samat kuin yläkuvissa), sillä jääkarhupojalle tilaamamme kengät olivat liian pienet ja jouduimme palauttamaan ne. Isommat kengät ovat kuitenkin jo matkalla. Onneksi nyt välillä tuli jälleen lämpimämmät säät, niin ulkona pärjää toistaiseksi välikausigoretexeillä. 

Polarn och Pyretin viime vuotiset toppahanskat ovat kenkien tavoin päätyneet kuvaan suoraan käytön jäljiltä rapoineen kaikkineen. Erityisesti nallekarhupoika tykkää näiden hanskojen pitkästä varresta. Valitettavasti en voi kuitenkaan hirveästi enää nykyisin kehua PoPin hanskojen laatua, sillä toisen pojan hanskat ovat jo rikki. Tilasin uusiksi hanskoiksi jääkarhupojalle täksi talveksi tummansiniset Reiman Tartu-toppahanskat. Viime vuonna meillä kävi jo kääntymässä kahdelle pojalle Tartu-hanskat, mutta silloin ne olivat jotenkin epäsopivat ja päädyin palauttamaan ne. Harmi, ettei Reimalla ole enää myynnissä talveksi Pivo-mallin hanskaa. Vastaavia oli aikoinaan isoilla pojilla käytössä ja ne kestivät todella hyvin (yhtä huonolaatuista vuotta lukuunottamatta). Ne ovatkin toimineet varahanskoina pikkupojille, mutta viime keväisen inventaarion myötä päädyin heittämään roskikseen kaikki rikkinäiset hanskat sillä seurauksella, että varahanskavalikoima supistui lähes olemattomiin. Kaipaisinkin nyt suosituksia hyvistä hanskoista. Nallekarhupojalle ei meinaa enää riittää tuo Reiman isoin koko ja hänelle mietin vaihtoehdoksi esimerkiksi Hestran hanskoja. Kokemuksia? Muita suosituksia?

TuTun merinovilla-asusteet* ovat nousseet jääkarhupojan suosikeiksi ja ne sopivat hyvin yhteen myös uuden talvitakin kanssa. Toppahousuiksi kuvittelen kaivavani esille isoveljen vanhat PoPin housut. Toivottavasti muistan oikein, että sellaiset löytyvät ehjinä vintiltä. Muistaakseni ostin Travallen beiget housut myös yhdessä isommassa koossa, joten ne sopivat myös tämän takin kanssa.

Nallekarhupojalle löytyi siis jemmoistani uudeksi talvitakiksi sama Reiman Naapuri-takki kuin veljelleenkin. Jos hyvin käy, niin ensi vuonna kaivamme jemmakaapista esille kummallekin seuraavat koot samasta takista. Aika kivasti sopii tuo nallekarhu lempiväri eli vihreä tummansinisen kanssa. Itse pidän erityisesti löytämiemme uusien talvikenkien väristä ja yhteensopivuudesta sekä vihreän että sinisen kanssa. Oletko samaa mieltä?

Käyttökokemusta ei luonnollisestikaan vielä ole, mutta mielestäni nämä Superfitin Tedd-talvikengät ansaitsevat hehkutusta jo pelkästään siitä syystä, että niitä on saatavilla kokoon 42 asti!!! Ihmeiden aika ei ole ohi. Tämän postauksen loppuosasta voit lukea aikaisemmasta pähkäilystäni isompien kokojen poikien talvikenkien osalta. Nuo viime vuotiset Sorelit olivat muuten hyvä (ja lämmin) valinta, mutta iso miinus kengille tulee niiden painosta. Ne ovat todella raskaat. Täksi vuodeksi valituista nupukkinahkaisista Superfiteistä löytyy goretex-ominaisuudet eli ne pitävät vettä sekä lisäksi niissä on lämmi karvavuori ja varsi nousee mielestäni riittävän korkealle ajatellen 11-vuotiaan lumileikkejä. Pohja näyttää riittävän vahvalta ja kuvioidulta eli ei sellaiselta ohuelta ja lähes sileältä kuin esimerkiksi talvinilkkureissa on. Nahan jo valmiiksi patinoituneen näköinen pinta viehättää minua. Nallekarhu tykkäsi myös uusista kengistään ja äitinsä tavoin, hän tykkää enemmän ruskeista kuin mustista kengistä.

Muistanet aiemmista talvivaatepostauksistani Ruskovillan lapaset, jotka pojat sujauttavat nahkakintaiden sisälle oikein kylminä pakkaspäivinä. Tilatessani meille Ruskovillan kangasmaskeja, huomasin, että näitä lapasiahan on tarjolla isommissakin koissa ja tilasin nallekarhulleni nämä merinovillalapaset tummansinisinä koossa XS. Tutun tummansininen merinovillainen ribbpipo ja ainaoikein kaksinkertaisena neulottu tuubihuivi* sopivat nallekarhulle hyvin käyttöön erityisesti silloin, kun tuuli tuivertaa ja pakkanen paukkuu ja pitää saada jotakin pehmeää, lämmintä ja tiivistä, kutittamatonta materiaalia suoraan ihoa vasten. Ongelmana nallekarhun osalta onkin tänä vuonna enää hanskat ja mahdollisesti paremmat toppahousut Woxojen rinnalle. Suosituksia?

Tässä tällainen pintakatsaus meidän pikkupoikien talvivarustuksiin. Miltä teidän muiden varustus näyttää? Vieläkö riittää hankittavaa?

*TuTun merinovilla-asusteet saatu yhteistyössä Youngest Fashionin kanssa.

Kahden kerroksen karhut

Postausideat kumpuavat milloin mistäkin. Huomaan kyllä selvän yhteyden muuhun elämään. Kun on väsynyt ja kuormittunut, tuntuu että pää on täysin tyhjä ideoista. Kun saa levättyä – ja ennen kaikkea – kun saa aikaa ja tilaa ympärilleen, vapautuu sitä samalla myös ajatuksille ja ideoille. Vaikkeivat ideat sinänsä tässä blogin pitämisessä järisyttävän suuria olekaan, niin itselleni niistä pienistäkin on syntynyt sellainen henkireikä, jolloin on mahdollista tehdä jotakin aivan muuta vastapainoksi vaikkapa työlle tai arkiselle aherrukselle kotitöiden parissa. Samalla sitä saattaa heittäytyä johonkin aivan hölmöönkin juttuun, joka poikii mukanaan lisää juttuja. Harvemmin siis suunnittelen etukäteen postauksiani – tai edes postausaiheita – vaan toimin kyllä lähes täysin kulloisenkin intuition varassa.

Viime viikon lauantaina lähdin pikaisesti käymään KappAhlissa hakemassa yhden tilaamani paketin. Matkalla kassalle (mistä paketit haetaan) kävelin ensin miesten vaatteiden alennusrekkien ohi ja tein hyviä -70%- ja -50% -löytöjä isommille pojille. Sen jälkeen olivatkin vastassa Newbien vaatteet ja katseeni osui tähän suloiseen nallepaitaan. Olin kyllä nähnyt siitä jo kuvia ja ajatellut, että tuon voisin kuopukselle ostaa. Kaikki muut pojat ovat jo kasvaneet ohi Newbien vaatekokojen ja kuopuksellekin ostin nyt ensimmäistä kertaa isointa kokoa (tuplakoko 122/128cm). 

Kuopus ei kyllä varsinaisesti olisi tarvinnut yhtäkään uutta paitaa, mutta aina silloin tällöin saatan ostaa hänellekin jotakin aivan omaa. Useimmiten hän kuitenkin käyttää veljiensä vanhoja vaatteita ja ottaa ne ilolla vastaan. Pikkuveli on melko tarkka vaatteistaan ja tiesin hänen tykkäävän tästä paidasta, koska olin aikaisemmin näyttänyt siitä hänelle kuvaa. Ainut asia, mistä hän ei tykkää, ovat napit paidoissa ja neuleissa. Kuulemma mopokuskitkaan eivät käytä sellaisia, oli selitys kun pohdin syytä nappi-inholle. (Suhtautumista kuitenkin hieman muutti kesäinen kaivurikuski nappipaidassaan…). No, paidan nähtyään, hän ei kommentoinut mitään napeista, vaan iloitsi siitä, että juuri hän oli saanut ihan oman ja uuden paidan.

Paidan nalleista tuli ensin mieleeni nämä Bukowskin suloiset pikkunallet, jotka kuopus ja jääkarhupoika ovat saaneet lahjaksi. Meillä on enemmänkin näitä Bukowskin pehmoja, mutta juuri nämä kaksi tulivat mieleeni tästä paidasta. Kerätessäni nalleja ja muutamaa vaatetta kuvauksia varten kasaan, muistui mieleeni myös Kahden kerrokset karhut -kirja, jonka esikoinen sai kaksivuotislahjakseen vuonna 2002. Kirjasta puolestaan muistui mieleeni muutama muu asia ja sillä tavalla tämä postaus sai siivet.

Kun vuosina 2003 – 2004 rakensimme taloamme, aloimme leikkisästi puhua kahden kerroksen väestä. Emme olleet mieheni kanssa koskaan asuneet omakotitalossa, mutta jotenkin meille oli heti selvää ja jaoimme yhteisen toiveen nimenomaan kaksikerroksisesta talosta. Ajattelimme, että alakerta voisi pysyä kohtuu siistissä peruskunnossa ja olla vastaanottamassa vieraita jopa pienelläkin varoitusajalla. Yläkerrassa sen sijaan voisi olla paikat enemmän tai vähemmän hyrskyn myrskyn. Riittäisi, kun sinne tekisi perusviikkosiivouksen ja muutaman kerran vuodessa suuremman ja tarkemman. Alakerrassa sen sijaan huomaan päivittäin vieväni tavaroita oikeille paikoilleen ja toki jo pyykkien ja astioiden pesu sekä ruuanlaitto vaikuttavat siihen, että siivottavaa ja paikoileen vietävää löytyy päivittäin useampaankin otteeseen. 

Lukiessani pojille eräänä iltana pitkästä aikaa iltasaduksi tätä Kahden kerroksen karhut -kirjaa, tajusin, että mieheni ja minun makuuhuoneen muuttaessa alakertaan joitakin vuosia sitten, olemme me ikään kuin tuota alakerran palvelusväkeä. Toisaalta Downton Abbeyn palvelusväki työskenteli kellarikerroksessa. Sellaista meillä ei ole. 😉 Toivottavasti otit tämän ajatuksen leikkimielisenä.

Vuosien varrella olisin toki mieluusti ottanut kotiin palvelusväkeä. Ensimmäisenä listallani olisi ollut Rouva Piiras eli kotikokki, joka olisi loihtinut ruuan pöytään useita kertoja päivässä sekä valmistanut ja pakannut eväät retkelle ja herkut syntymäpäiväpöytään. Toiseksi olisin ehkäpä palkannut Fiina-sisäkön, joka olisi pedannut sängyt, pyyhkinyt huiskallaan pölyt, pöyhinyt tyynyt, tampannut matot, pessyt vessat ja ylipäätään hoitanut kaikki muutkin siivoustyöt. Vasta kolmantena olisin palkannut lastenhoitaja Hellätassun, sillä mihin olisin lastenhoitajaa tarvinnut, jos joku olisi auttanut ruuanlaitossa, siivoamisessa ja pyykkäämisessä? Silloinhan minulla olisi ollut aikaa olla vain lasteni kanssa. Ehkäpä jotakin pientä pakollista menoa varten tai kahden keskistä aikaa mieheni kanssa saadakseni, olisin toisinaan voinut turvautua Hellätassun apuun. Jälkikäteen on aina yhtä hämmästyttävää kuulla, mitä lapset retkestä muistavat. Pääsääntöisesti ne asiat ovat melko pieniä, mutta heille suureksi ja tärkeiksi muuttuvia juttuja.

Kahden kerroksen karhut tekevät ihastuttavia retkiä eri paikkoihin, matkustavat automobiililla ja höyryjunalla kotoaan Nallekatu 49:stä kesäasuntoonsa Kukkaiskumpuun, taittelevat paperilaivoja ja seikkailevat Merirosvosaarella. Lämminhenkinen tunnelma pienen jännityksen kera valtaa lukijoiden/kuulijoiden mielet. Perheellä on runsaasti aikaa yhdessäoloon. Toivon, että omatkin lapseni vielä joskus vuosien päästä muistelisivat monia eväsretkiämme ja yhdessäoloamme lämmöllä. Retket eivät tarvitse ympärilleen palvelusväkeä eivätkä suuren suuria eväitä tai ohjelmanumeroita. Eväiksi riittää muutama eväsleipä ja jotain juotavaksi. Retkialustaksi on hyvä varata kosteutta kestävä piknikpeitto. Ohjelma syntyy itsestään. Luonnosta löytyy yleensä paljon ihmeteltävää ja lapsia kiinnostavia asioita, jotka sellaisenaan ruokkivat mielikuvitusta ja käynnistävät leikkejä, joskus jopa ihan seikkailuja. Toisinaan voi retkireppuun pakata varmuuden vuoksi (luonto)kirjan, kiikarit tai muuta rekvisiittaa, jolle saattaisi olla retkellä tarvetta.

Kokosin kuopuksen uuden nalleneuleen ympärille syksynsävyisiä vaatteita. Suurin osa vaatteista on siirtynyt kuopuksen käyttöön isoveljien vanhoina. Paitapinon vaatemerkkeinä ovat KappAhlin Newbie, Pomp de Lux, Mini Rodini, Zara Kids ja Polarn och Pyret. Housuista löytyy Polarn och Pyretin, Zara Kidsin, H&M:n, Ej Sikke Lejn ja Newbien housuja.

Ruskea toppaliivi on Pomp de Luxin. Meillä on ollut tätä samaa liiviä useammassa eri koossa. Ainakin yksi tai kaksi on jäänyt jo pieneksikin, myös kuopukselle. Tällainen liivi on pitkäikäinen, koska sen voi yleensä helposti ostaa ja aloittaa käytön kaksikin kokoa isompana kuin lapsen silloinen koko. Pojilla on myös tummansiniset liivit. Kuopus on liivinsä viides käyttäjä. Pidätkö sinä toppaliiveistä itselläsi ja/tai lapsillasi? 

Benettonin tikkitakkeja meillä on samoin sekä tummansinisinä että ruskeina. Iojen poikien ollessa pieniä, tikkitakit kuuluivat poikien vakiovarustukseen kaupunkitakkeina. Ottaessani esille tätä ruskeaa takkia kuvauksia varten, tajusin, että viime vuosina näiden takkien käyttö on jäänyt selkeästi vähemmälle. Niiden tilalle ovat tulleet kevytuntuvatakit, joita pojat käyttävätkin hyvin mielellään. Tikkitakkien hyvä puoli on se, että ne ovat kevytunttiksia hieman pidemmät malliltaan. Lisäksi tikkitakki on kyllä oikein klassikoiden klassikko, yksi niistä. Siitä kertonee myös se, että etenkin meidän siniset tikkitakit ovat olleet käytössä vuoron perään jokaisella pojallamme. Nyt huomasin, että saan laittaa kerralla myyntiin kaksi pieneksi jäänyttä takkia sekä sinisenä että ruskeana. Mitä mieltä olet tikkitakeista erityisesti poikalasten käytössä?

Timberlandin ruskeat nilkkurit ovat samat kuin Jääkarhupojalla oli yllään Syksynkeltaista -postauksessa, mutta pienemmässä koossa. Mielestäni nilkkurit ovat säilyneet erittäin hyvinä siihen nähden, että ne ovat olleet käytössä jo kahdella pojalla ennen kuopusta. Meillä pojat käyttävät näitä nilkkureita syksyn lisäksi myös talvella siistimpinä kenkinä. Niillä tarkenee aivan hyvin ja tarvittaessa jalkoihin voi sujauttaa merinovillasukan lisälämmikkeeksi. Lumileikkeihin en näitä kuitenkaan ensimmäisenä laittaisi.

Syksy on neuleiden kulta-aikaa. Suosikkivärini ruskea, näkyy luonnollisesti myös lasten neulevalikoimassa eri sävyissään. Kuopuksen neuleet ovat Girandolan, Lindexin, La Coqueta Kidsin, Zara Kidsin ja minun tekemiäni. Huiveista kaksi keskimmäistä on Benettonin ja muut minun tekemiä. Beige Klompelompen Vesselimyssy on minun käsialaani, keskimmäiset päähineet Benettonin ja alin Zara Kidsin.

Newbien nalleneuleen ja Polarn och Pyretin keskiruskeiden chinojen kanssa sointuvat hyvin yhteen myös Youngest Fashionilta blogiyhteistyössä saamamme merinovilla-asusteet.

Jaksoitkohan lukea postauksen loppuun saakka? Ainakin toistaiseksi minulle sopii paremmin blogin kirjoittaminen kuin vaikkapa pelkän Instagramin päivittäminen. Tykkään siitä, kun voi kirjoittaa ja laittaa kuvia juuri niin paljon kuin kulloinkin tuntuu eikä niin, että kaikki pitäisi pakata jotenkin tosi tiiviiseen muotoon. Olen toki tietoinen siitä, että nykypäivän suuntaus on viestiä lyhyesti ja ytimekkäästi, koska kuka nyt jaksaisi pitkiä jaaritteluja lueskella (TLDR). Onneksi kuitenkin on näitä eri kanavia saatavilla, niin jokaisella on mahdollisuus valita juuri itselleen sopivin tai yhdistellä useampia.

Syystunnelmia viikonloppuunne! Meille on tulossa melko haikea viikko, sillä se on Gustavin viimeinen meillä. Ensi viikonloppuna Gustav palautetaan kasvattajalleen.

Syksynkeltaista

Pidätkö sinä keltaisesta väristä? Melko harvoin kuulee sanottavan, että keltainen on jonkun lempiväri, kuten vaikkapa sinisestä, vihreästä tai punaisesta kuulee useinkin. Kun olin pikku tyttö, sellainen alle kouluikäinen, äitini puki minut aika usein keltaiseen. Hän oli muunmuassa virkannut minulle keltaisen kesämekon. Lisäksi minulla oli keltavalkoraidallinen Marimekon trikoopaita ja siihen sopivat keltaiset satiininauhat lettinauhoina. Äidin mielestä keltainen väri sopi minulle hyvin, koska hiukseni olivat tummat ja ihokin tummui kesäauringossa.

Aikoinaan, kun ymmärsin esikoisen pitävän erityisesti vihreästä väristä, huomasin, että vihreää väriä oli saatavilla todella monessa eri sävyssä ja niiden yhdistäminen muiden vaatteiden kanssa ei ollutkaan niin helppoa. Vai mitä ajattelet vaikkapa sellaisesta kirkkaasta vihreästä, limenvihreästä tai vaikkapa metsän- tai oliivinvihreästä? Aluksi en tykännyt lainkaan vihreästä, mutta myöhemmin ymmärsin sen johtuvan juurikin siitä, että minun mielessäni vihreä oli juurikin joko sellainen kirkas vihreä tai sitten neonvihreä. Vähitellen aloin kuitenkin nähdä vihreän myös pehmeänä ja harmonisena luonnonvärinä ja sellainen oli minun helpompi mieltää. Eihän turhaan sanota, että vihreä väri rauhoittaa. Poika sai toki valita juuri sellaisen vihreän sävyn, josta hän piti.

Keltaisen värin kanssa taitaa olla aika samalla tavalla. Siitäkin on olemassa kirkkaankeltainen, vaaleankeltainen, tummempi ja jotenkin sellainen syvempi keltainen, ehkäpä se on okrankeltainen. Mielessäni välkkyy silti myös neonkeltainen. En voi sanoa, että olisin mikään keltaisenkaan värin ylin ystävä, mutta tällaiselle syysihmiselle selkeästi eniten mieluinen keltaisen sävy on sellainen viljapellonkeltainen tai vaikkapa juuri se syvempi okrankeltainen.

Jääkarhupojan saadessa Youngest Fashionilta tuon kuvissa näkyvän oikean puolimmaisen pipon, muistui heti mieleeni syksyllä 2013 neulomani keltainen merinovillapipo ja -huivi ja päätin kaivaa ne esille (itse asiassa tein  niitä silloin kahdet eli sekä jääkarhu- että nallekarhupojille heidän ollessaan kaksi- ja neljävuotiaat). Vaikka muistelinkin värin olevan lähellä tuota uutta keltaista TuTun merinovillapipoa, hämmästyin silti suuresti, kun huomasin huivin  keltaisen värin täsmäävän täydellisesti pipon kanssa. Materiaali myös tuntuu käteen samalta, joten mistä tietää, voisiko kyseessä olla jopa täysin sama lanka. Harmillisesti en kyllä muista minkä merkin merinovillasta tuolloin pipot ja huivit neuloin.

Koska uusia vaatteita hankkiessani pyrin aina rakentamaan sopivia kokonaisuuksia jo olemassa olevien vaatteiden ympärille, aloin nytkin kuumeisesti miettiä, että minkä kanssa tuo keltainen pipo oikein sopii. Mielestäni ei ole järkevää hankkia irrallisia asusteita, jotka jäävät sitten vain laatikkoon tai kaappiin pyörimään, koska niitä ei voi yhdistää minkään kanssa. 

Tuolloin syksyllä 2013 inspiroiduin neulomaan nuo keltaiset asusteet POPin sammareiden keltaisen värin siivittämänä. Mielestäni näytii raikkaalta syyssäässä, kun pikkupojilla oli keltaiset sammarit, jotka yhdistyivät yläosan keltaisen huivin ja pipon kanssa. Pikkupoikien sammarit olivat silloin sellaiset löysemmän malliset, joissa oli lahkeensuussa kuminauharesori. Kuvien sammarit ovat samaa materiaalia, mutta slim-malli, suoralla ja kapealla lahkeella. Nämä housut olivat jääkarhupojalle jo lyhyiksi, mutta nappasin ne vielä vinttipinosta hänen ylleen näihin kuviin. Tykkätäänkö teillä keltaisesta väristä? Meidän jääkarhupoika tykkää. Hän pitää myös oranssista ja punaisesta, mutta toisinaan hän ilmoittaa lempivärikseen pelkän valkoisen tai vaaleansinisen. Lukiolainen piti myös aikoinaan punaisesta ja oranssista, mutta en kuitenkaan muista, että hän olisi erityisemmin maininnut keltaista väriä.

Jalkoihinsa jääkarhupoika valitsi Timberlandin ruskeat nilkkurit. Ne ovat olleet jo isoveljellä aikoinaan, mutta säilyneet tosi hyvinä pikkuveljellekin. Mielestäni on aina hauska seurata, miten eri tavalla eri lapsi suhtautuu mihinkin vaatteeseen. Nämä nilkkurit nähdessään jääkarhupoika sanoi heti, että nämä on mun lempikengät. Hän lisäsi vielä, että ihan kuin ratsastajalla. Vastaavasti eräs pojistamme suostui jossakin vaiheessa laittamaan nilkkurit jalkaansa vain hyvin pitkin hampain juurikin samaisesta mielikuvasta johtuen eli koska ne ovat ratsastuskengät. Mistä ihmeestä nämä mielikuvat kulloinkin kumpuavat?!

Kuopuksen vaatelaatikosta löysin myös Polarn och Pyretin raidallisen paidan, jonka aikoinaan ostin nallekarhulle niiden keltaisten sammareiden kanssa. Kuopus on siis paidan kolmas käyttäjä. Jääkarhupojalle silloin ostamani paita on jäänyt jo kaikille pieneksi. Toinen paita, josta löysin keltaista kuopuksen paitalaatikosta, oli tuo Villervallan tähtipaita. Kummassakin paidassa on myös ruskeaa, mikä on takuulla vaikuttanut ostopäätökseen myös tuolloin vuosia sitten. Ruskeita housuja meiltä löytyykin moneen menoon, kuten kuvassa näkyvät kuopuksen ruskeat Ej Sikke Lejn plyysihousut, H&M:n sammarit ja PoPin farkut. Sattuipa kuopuksen käytössä olevista Kavatin kävelykengistäkin löytymään ripaus juuri tätä samaa syksynkeltaista.

Kuvissa vilahtavasta karhukirjasta kerron hieman tarkemmin toisessa postauksessa.

Vieläkö näkyy ulkona syksynkeltaista? Varmaan ainakin enemmän jo maassa kuin puissa.

Pojan vaatteet:

*Keltainen TuTu-merinovillapipo saatu yhteistyössä Youngest Fashionin kanssa.

Äidin retkihetki

Kun pojat olivat syöneet eväänsä, oli äidin vuoro hetken hengähtää. Evääni tosin eivät olleet kummoiset, mutta ihan hyvin niidenkin avulla pääsi retkitunnelmaan. Lähdön hetkellä olin vielä napannut mukaani uusimman Lantlivin syysnumeron, joten sen lukeminen rauhassa keskellä kaunista syysluontoa vastasi minulle eväiden syömistä.

Puistikko retkipaikkana oli sen verran leveä ja turvallinen kaistale lasten leikeille, että annoin heille luvan tutustua rauhassa alueeseen samalla kun nautiskelin lehdestäni.

Puut kiinnostivat kovasti poikia. Tutkittuaan ensin tarkkaan kaatuneet puut, he alkoivat tutustua muihin puihin. Vanhat puut olivat toinen toistaan erikoisempia. Jossakin kohdassa kaksi puuta olivat kasvaneet yhteen, osa puista oli haarautunut erikoisesti ja joistakin puista löytyi mielenkiintoisia koloja. 

Puut olivat niin vanhoja ja paksuja, ettei yhden lapsen syli riittänyt niitä halaamaan. Suurin osa puistikon puista oli lehmuksia, mutta pojat löysivät seasta myös muita puita, kuten tämän lähes kaikki lehtensä jo pudottaneen tammen. Sinänsä aika hauska yhteensattuma, sillä sekä viides- että kolmasluokkalainen olivat juuri tänä syksynä opetelleet koulussa puulajeja ja nyt sille tiedolle tulikin käyttöä.

Sen jälkeen alkoikin juoksu puulta toiselle, joka muuttui hipaksi. Sitten oli vuorossa kiipeilyä alueen kivillä ja lopuksi alkoi piiloleikki. Miten mainioita piilopaikkoja nuo suuret puut olivatkaan. Voitte siis kuvitella, miten aika todellakin kului kuin siivillä. 

Poikien leikkien ja lehden lukuni jälkeen vaihdoimme hieman maisemaa eli menimme ottamaan syyskuvia tuon taustalla näkyvän kauniin valkoisen rakennuksen – nykyään kirkkona toimivan – pihapiiriin. Niihin kuviin ajattelin palata jonkun toisen postauksen yhteydessä.

Syyslomalla oli selvästikin – kaiken kotoilun lomassa – aikaa ottaa kuvia ja tehdä postauksia. Siitä syystä olette saaneet lukea uusia postauksia päivittäin. Katsotaan kuinka paljon tahti tästä nyt hidastuu arjen jälleen alettua. Kuvia kyllä riittäisi, mutta en taida ehtiä niitä valita ihan samassa tahdissa kuin lomalla. Vaikka saatiin jo hieman luntakin viimeisenä syyslomapäivänä, ajattelin silti tehdä vielä syysaiheisia postauksia. Ehkä se talvi ei sitten aivan vielä tulisi.

Hetkellinen jouluolo sai minut myös pohtimaan mahdollista tulevaa blogin joulukalenteria. Jos haluat esittää sitä silmällä pitäen jonkin toiveesi, niin mielelläni kuulen siitä vaikkapa tämän postauksen kommenttikentässä. Sähköpostia ja Instan viestikanavia voi myös mielellään käyttää. Jokainen saamani viesti on minulle arvokas ja tuo minulle iloa.

Syysretkellä

Odotin – nyt jo mennyttä – syyslomaa aivan valtavasti. Hetkellisesti mieleni valtasi jopa sellainen jouluinen olo, koska odotus oli samankaltaista kuin joululoman alkaessa. Koronatilanne ja jatkuvasti kiihtyneet koronauutiset ovat ainakin minuun vaikuttaneet uuvuttavasti. ”Pysykää kotona” -viesti ei ole kaikille mahdollinen, vaikka miten sitä haluaisikin toteuttaa. Joillakin työt, koulu ja päiväkoti jatkuvat kuten ennenkin. Siitä syystä sitä toivoisi, että kaikki joilla on mahdollisuus pysyä vain kotona, sen tekisivät. Kotona olemisesta on tullut uusi normaali ja ainakin itse olen oppinut siitä pitämään. Vielä joskus vuosia sitten olimme aina tulossa tai menossa jostakin tai  jonnekin. Viime vuodet – eli jo jokunen aika ennen koronaa – tilanne muuttui ja kodista tuli jonkinlainen turvapesä. Sellainen stressivapaa vyöhyke. Jos ei lähde minnekään, ei tarvitse esimerkiksi pakata mitään (voitte arvata millaista se on isolla perheellä) eikä tarvitse patistaa ketään. Huh. 

Varmasti ajat tästä vielä muuttuvat ja silloin on jälleen mukavampi tulla ja mennä enemmän, mutta juuri nyt tämä tuntuu hyvältä. Onneksi tämä kotona pysyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eikö voisi mennä yhtään minnekään kodin ulkopuolelle. Jos vuosien ajan olemme ennenkin tehneet pieniä syysretkiä ihan vain omassa kaupungissamme. Muutaman niistä olen tänne blogiinkin jossakin muodossa postannut. Jos haluat kurkata niitä, niin katso Pörröturkit ruskaretkelläKuopus syysretkellä ja Museon pihapiirissä.

Tänä vuonna vein pojat retkelle aivan uuteen kohteeseen. Pakkasimme mukaan lämpimät lampaantaljat sekä tietenkin eväät. Yleensä luotan siihen, ettei muuta ohjelmaa tarvitse etukäteen suunnitella, sillä seikkailu tulee luoksemme kuin itsestään tai jokin asia ympäristössä saa poikien mielikuvituksen laukkaamaan ja seikkailun ainekset syntyvät siitä. Niin kävi tälläkin kerralla.

Leveälle puistikolle oli kaatunut kaksi isoa, vanhaa puuta. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan puuvanhuksen sisään ja nähdä, että se olikin ontto. Kaatunut puu tarjosi hyvän suojapaikan leirillemme, joten päätimme pystyttää sen siihen ja kattaa eväät.

Teimme kotona eväsleivät valmiiksi, laitoimme kaakaota pulloihin ja katsoimme, mitä muuta evääksi sopivaa kotoa voisi löytyä.

Tämä rottinkinen piknik-kori on osoittautunut retkillä hyväksi, sillä siitä saa helposti myös pienen pöydän eväille.

Retkeltä otettujen kuvien tulva on melkoinen. Ihmettelin, kun siirsin kameralta kuvia tietokoneelle, että miten ihmeessä se voi kestää niin kauan. Syy paljastui, kun kuvat olivat vihdoinkin latautuneet. Olin ottanut yhteensä 551 kuvaa! Mies sanoikin, kun kotiuduimme retkeltämme, että kylläpä te viihdyitte siellä pitkään. Aika kului kyllä todella nopeasti ja huomaamatta. Jossain vaiheessa huomasin, että alkoi tulla nälkä (en ollut ottanut itselleni juurikaan evästä, koska en aina jaksa tehdä erikseen itselleni sopivia gluteenittomia versioita) ja silloin varmaankin ensimmäisen kerran vilkaisin kelloa. Muutamat kuvat jätettiinkin sitten suosista seuraavaan kertaan.

Kuten kaikilla retkillä, eväät yleensä polttelevat niin paljon, että ne pitää saada syödä heti. Niiden tuomalla lisäenergialla voikin sitten alkaa tarkemmin tutustua retkipaikkaan.

Kuvat todellakin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja ainakin itse pääsen kuvien kautta vielä myöhemminkin palaamaan tapahtuneisiin ja tässä tapauksessa tämän retken tunnelmiin. Syksy kaikkine väreineen on vain niin kaunista aikaa! Kätken tämän retken yhtenä tarinana ja ikään kuin oikean elämän satuna sydämeni sopukoihin. Pojat kasvavat vuosi vuodelta ja luonnollisestikin retket muuttavat muotoaan. Yhtäkään täysin samanlaista retkeä tuskin kenenkään meidän elämäämme mahtuu. Kerron vielä erään toisen postauksen yhteydessä, millaisia puuhia pojat tällä retkellä keksivät.

Poikien retkivaatteet:

*Poikien TuTu-merinovillapipot ja -huivit saatu yhteistyössä
Youngest Fashionin kanssa.