Vaatekasoja

0

Viimeisen viikon aikana on kovasti tehnyt mieli tehdä uusia postauksia, mutta aina kun olen ajatellut tarttua asiaan, on harmaana totuutena vasten kasvoja lyönyt kuvaamisen surkeus. Kameran uumenista löytyisi toki vanhoja kuvia postausaiheineen eli sellaisia, joita en koskaan tehnyt. Muutama noista aiheista on yhä sellainen, joista vielä haluan joskus postauksen tehdä, mutta nyt en innostunut niiden kuvien selaamisesta. Vaikken juurikaan käsittele kuvia (joskus lisään hieman kirkkautta), menee niiden läpikäymiseen ja tallentamiseen yllättävän kauan aikaa. Sen jälkeen, jos vielä joudun peittämään lasten kasvoja, menee aikaa tuplasti ellei triplasti enemmän.

Tämän postauksen osalta menin ihan aidan alta ja voisin jotenkin ajatella, että tällaisia postauksia saattaisin jatkossakin tehdä enemmän. Miltä kuulostaa?

Nyt olin kasannut alakerrasta vaatteet kahden nojatuolin selkänojalle odottamaan kuljetusta yläkertaan ja ihan vain noista kasoista kännykkäni kameralla muutaman kuvan räpsäisin.

En muista tarkalleen, mitä olen kertonut meidän tämän hetken huonejärjestelyistä (koska ne ovat vuosien aikana vaihtuneet niin monta kertaa), mutta vaatteiden säilytyksestä olen kertonut useammankin kerran. Viimekeväisestä Äidin vaatekaapilla -postauksesta voit lukea ja nähdä tarkemmin vaatteideni säilytyksestä ja suosimistani merkeistä ja väreistä.

Reilu 20 vuotta sitten, kun suunnittelimme taloamme, oli toiveenamme saada kodinhoitohuoneen yhteyteen iso huone, jonne tulisi koko perheen kaikki vaatteet ja liinavaatteet. Tuo ratkaisu ei kuitenkaan ollut mahdollinen, sillä se olisi vaatinut isomman alakerran, joka täysikaksikerroksisessa talossa olisi kasvattanut saman verran myös yläkertaa, jolloin rakennusoikeus olisi ylittynyt. Näin ollen jouduimme tämän asian suhteen päätymään kompromissiin ja rakentamaan isomman vaatehuoneen yläkertaan master bedroomin yhteyteen ja toisen, pienemmän, vaatehuoneen niin ikään yläkertaan kahden lastenhuoneen väliin. Noissa lastenhuoneissa on kiinteät vaatekaapit, joten pikkuvaatehuone tuli muuhun käyttöön.

Alunperin nukuimme kaikki yläkerrassa, jolloin vaatesäilytys ei ollut kovinkaan suuri ongelma. Tosin, olen ennenkin puhunut siitä, miten turhalta tuntui pestä, kuivata ja silittää pyykit alakerrassa ja sen jälkeen siirtää ne yläkertaan säilytettäviksi. Varsinaisesti asiasta tuli ongelma kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun siirryimme mieheni kanssa nukkumaan alakerran makuuhuoneeseen ja vaatteet jäivät yläkertaan aivan toiselle puolelle taloa. Juuri laskeskelin, että tämä järjestely on ollut käytössä jo arviolta kuutisen vuotta. Varmaan on sanomattakin selvää, mikä ongelman aiheutti. Vaatteet piti hakea yläkerran vaatehuoneesta ja myös viedä sinne takaisin. No, eipä tullut tehtyä. Ylipäätään käyn nykyään tosi harvoin yläkerrassa.

Jossakin vaiheessa ostin tällaisen Riviera Maisonin pieneen tilaan menevän naulakon useammalla koukulla, jonka mieheni kiinnitti seinässä jo olemassa olevaan reikään. Jos katsot tarkasti, huomaat, että naulakko on kiinni vain yläosasta ruuvilla. Tiesimme jo tuossa vaiheessa, että tämä makuuhuoneratkaisu on vain tilapäinen emmekä siksi viitsineet alkaa tekemään seiniin ylimääräisiä reikiä. Tänään, kun tyhjäsin naulakkoani, mies sanoikin, että ihmeen hyvin on tuon valtaisan vaatemääräni painon kestänyt. Oli kuulemma valinnut vahvan ruuvin…

Tunsin siis itseni ja tiesin, että en ala kuljettamaan vaatteita päivittäin edestakaisin ylä- ja alakerran väliä. Tämä pikkunaulakko onkin toiminut hyvänä ratkaisuna tähän vaateasiaan. Täytyy sanoa, että itsekin hämmästelin, miten monta vaatekerrosta siitä äsken tyhjensin. Mekkoja, neuletakkeja, housuja, paitoja ja liivejä oli monta henkarillista, joista osa päätyi tuon kasan sijasta pesuun. Eipä siinä mitään, mutta samalla huomasin, että vaatteet ovat saaneet kertyä siihen jo koko syksyn ajan, joten ehkä on korkein aika käydä siirtämässä ne (ainakin hetkeksi) omalle paikalleen yläkerran vaatehuoneeseen. Käänteisesti ajateltuna, sitä pärjää kyllä myös melko vähäisellä vaatemäärällä, sillä käytyäni vaatehuoneessa näin siellä useamman paidan, jonka olemassa olon olin jo kokonaan unohtanut. Eipä siis ole tullut käytyä sieltä hakemassa uusia vaatteita, sillä aivan hyvin olen pärjännyt alakerran valikoimallani. En voi silti väittää, ettenkö jo aika lailla odottaisi sitä hetkeä, että pääsemme muuttamaan takaisin yläkertaan.

Tuossa aiemmassa vaatehuonepostauksessani viime keväänä kerroin, että minulta puuttui valkoinen crossbody-laukku, joka kävisi sekä arkeen että juhlaan. Näissä kuvissa sellainen näkyy. Ostin tuon Korsin laukun ennen viimekeväisiä toiseksi vanhimman poikamme ylioppilasjuhlia. Se jäikin sitten siitä kesäkäyttöön ja löytyi hautautuneena vaatehenkarikerrosten alta. Luulin jo vieneeni sen vaatehuoneeseen.

Tällä hetkellähän tuossa yläkerran isossa vaatehuoneessa on neljän henkilön vaatteet (välillä oli jopa viiden), vaikka alunperin se oli ajateltu vain minun ja mieheni vaatteille sekä koristetyynyille ja -peitoille. Jos syksyllä pääsemme muuttamaan takaisin alkuperäiseen makuuhuoneeseemme, saattaa samalla käydä myös niin, että vaatehuoneeseen tulee enemmän tilaa poikien vaatteiden muuttaessa heidän uusiin huoneisiinsa. Siihen asti on kuitenkin jatkettava alakerran makuuhuoneen mininaulakon hyödyntämistä vaatteiden väliaikaiseen säilytykseen ja kulkemista kerrosten väliä alakerran äärimmäisestä nurkasta yläkerran äärimmäiseen nurkkaan vaatteita kuskaten. No, voisivat asiat huonomminkin olla.

Harmaita Strömsö-villapaitoja

0

Neuloin nämä harmaat Strömsö-villapaidat joululahjoiksi veljelleni ja hänen vaimolleen sekä vanhemmilleni.

 Koska päätin pitää lahjat yllätyksenä, en voinut kysyä väritoiveita. Tiesin naisväen pitävän harmaasta, joten siltä pohjalta valitsin naisten paitoihin väriksi Dropsin Karisma-merinovillalangan numero 44 (vaaleanharmaa) ja miehille muutaman sävyn tummemman harmaan numero 16 (tummanharmaa). Karisman värivalikoimista löytyy vielä kolme muutakin harmaan sävyä eli valitsemaani vaaleanharmaata vaaleampi helmenharmaa, näiden kahden harmaan välissä oleva keskiharmaa ja vielä tummanharmaatakin tummempi koksinharmaa. Kuviovärinä käytin puhdasta valkoista (väri 19).

Karsimasta neuloessani minulle sopiva puikkokoko Strömsö-villapaitoihin on numero 4,5 ja resoreihin 4. Dropsin Karisman Extra Finesta neuloessani käytän toisinaan kokoja 5 ja 4,5.

Fiskarsin oranssi lumilapion pää sieltä iloisesti taustalta kurkkii Merimajan terassilta. En harrasta fotoshoppausta, joten annetaan sen siis vain kurkkia, vaikka ainakin mun silmää häiritseekin kovasti. Näin sen kyllä jo kuvaushetkellä, mutta en pystynyt sitä silloin siirtämään, joten näillä realistisilla kuvilla mennään.

Laskin juuri, että olen nyt tehnyt yhteensä 17 Strömsö-neuletta, joista yksi on ollut mekko, yksi villatakki ja yksin lasten villapaita. Kaikki muut ovat olleet näitä aikuisten koon villapaitoja. Tällä hetkellä minulla on jälleen yksi Strömsö-villapaita puikoilla, mutta haaveilen laittavani sen hetkeksi sivuun ja neulovani välillä erään aivan erilaisen villapaidan. Ohjeen löytämisessä vain on ollut hieman haasteita, mutta ei auta kuin lähteä kokeilemaan. Pitkästä aikaa olen miettinyt myös villapeittojen neulomista, yksi sellainen on jo jonkin aikaa odottanut keskeneräisenä. Yksi pelkistetyn kaunis villatakki itselleni on myös mielessä, joten valinnanvaraa riittää.

Eilen viimeistelin tämän vuoden ensimmäisen villapaidan, jonka tein jääkarhupojan toiveesta hänelle yksivärisenä. Sen myötä kuopuskin pohti, millaisen paidan hän haluaisi seuraavaksi. Näin talvipakkasilla villapaidoille onkin ollut paljon käyttöä. Tilasin muutaman uuden villapaitaohjekirjankin, joten niistäkin saattaisi löytyä sopivia uusia malleja. Muutama viime vuoden puolella valmistunut neule olisi kiva saada tänne blogiinkin vielä kuvattua.

Villisten neulominen on mukava harrastus, mutta tällä tahdilla siihen saa uppoamaan aika paljon rahaa. Langat maksavat, samoin tarvikkeet. Juuri viikonloppuna tilasin lisää vaihtopäitä pyöröpuikkoihin, koska suunnitelmissani olevaan villapaitaan tarvitaan isompia puikkokokoja, joita minulla ei vielä ollut. Muudin puikkokoteloni on täyttynyt noista pienemmistä koista, joten toinen kotelokin olisi tarpeen. Täytynee lisätä se ”toivelistalle”. Joulun alla tilasin myös uusia silmukkamerkkejä ja muutaman muun tarvikkeen. Kun inspiraatio iskee, voisin kuvailla niitäkin tänne blogiin.

Laittamalla blogiini hakusanaksi ”Strömsö”, löydät aiemmat postaukseni Strömsö-neuleistani. Valitsemalla avainsanoista ”käsityöt” löydät kaikki blogini käsityöaiheet.

Mitä sinun puikoiltasi löytyy tai mitä on suunnitelmissasi neuloa seuraavaksi?

Uusi vuosi ja loppiainen

0

En muista, onko meillä milloinkaan ollut joulukuusta enää uuden vuoden puolella. Paperitähdet ovat monesti saaneet olla ikkunoissa loppiaiseen asti, mutta muun joulun olen lähes poikkeuksetta kerännyt pois jo tapaninpäivänä, viimeistään välipäivinä. Tämä joulu oli siltäkin osin poikkeuksellinen, sillä miesväki toivoi joulun pysyvän meillä pidempään ihan vain siksi, koska sitä ei oikeastaan koskaan ehtinyt edes olla. Niinpä sinnittelin ja pääsin kuin pääsinkin tämän vuoden puolelle, mutta en kyllä tälläkään kertaa loppiaiseen asti. Vuoden ensimmäisenä päivänä alkoivat purkutyöt.

Sinänsä aika jännä juttu, että vaikka tuntuikin siltä, ettei meillä juurikaan joulua ollut, riitti siivottavaa koko päiväksi. Päädyimme ottamaan myös paperitähdet samalla kertaa pois ikkunoista, ettei tarvitsisi loppuviikosta jälleen tehdä uutta keikkaa vintille.

Olin ehkä hieman hämmentynyt siitä, miten joulun siivoaminen tänä vuonna tuntui jotenkin haikealta ja surulliseltakin. Ehkäpä siksi, ettei joulu ollut tavanomainen ja että se oikeastaan vain lipui ohi tuntumatta joululta. Sydän ei päässyt läikkymään, ei edes läikähtelemään joulusta eikä joulua. Miehen kanssa siinä siivotessa puhuttiinkin, että ehkäpä aloitamme seuraavan joulun rakentamisen jo lokakuussa viimeisten synttäreiden jälkeen. No, siihen en taida pystyä, mutta ehkä vähitellen marraskuun puolivälin jälkeen tai ainakin loppupuolella. Joulussa parasta on kuitenkin sen odottaminen ja siihen valmistautuminen sekä luonnollisestikin joulun huipentuminen yhteisiin aaton ja joulupäivien hetkiin. Kaikki nuo jäivät tänä vuonna puuttumaan: valmistautuminen, odottaminen ja ne yhteiset hetket.

En ollut myöskään ymmärtänyt, miten tärkeitä nuo yhdessäolon hetket ovat olleet myös lapsille. Enkä nyt tarkoita vain lahjojen jakamista, vaan ennen kaikkea esimerkiksi yhteisiä ruokailuja. Isolla perheellä niitä hetkiä tulee enää harvoin, etenkin kun isoimmat veljet eivät enää elä arkea kanssamme. Siitäkin syystä nuo yhdessä jaetut ruokailut tuntuvat jo sinänsä juhlalta.

Pakkasin rottinkiset joulukoristeet kanttisiin rottinkilahjalaatikoihin, joista kolme eri kokoa sopivat sisäkkäin.

Pienempi sydämenmuotoinen rottinkilahjalaatikko puolestaan kätki sisälleen valkoiset metallisydämet. Vintin tyhjäämisen yhteydessä puolet näistä metallisydämistä löytyi erillään aivan kummallisesta paikasta. Tämän joulun jälkeen ne kaikki päätyivät jälleen yhteen ja samaan paikkaan. Olkoot nämä pakkauspaikat täällä blogissa muistuttamassa minua vajaan vuoden päästä, kun etsin puuttuvia kuusenkoristeita.

Jouluaattoiltana istuin yksin olohuoneessa ja sytytin kaikkialle kynttilöitä. Lasimaljakoissa paloivat valkoiset pöytäkynttilät, Pentikin metallihimmeleissä ja muissa yksittäisissä kynttilänjaloissa sekä ruokailuhuoneen kynttiläkruunulampussa kruunukynttilät ja kakluunin reunalla ja olohuoneen pöydällä lukuisat tuikut. Tuo hetki kynttilämeressä jouluyön hiljaisuudessa on yksi parhaista. Nyt sekin oli valju, jotain puuttui. Tuosta aattoillasta kynttilämeressä, joka jo usein jouluyöksi vaihtuu, jää itselleni päälle kynttilöiden aika. Toki poltan etenkin pöytäkynttilöitä ympäri vuoden, mutta kruunukynttilöitä en tuossa määrin niinkään malta polttaa. Nyt ne saivat palaa aamusta iltaan, vain välillä jouduin vaihtamaan uudet tilalle. Uuden vuoden puolella tahtia on hieman rauhoitettava, sillä kruunukynttilävarasto hupenee uhkaavasti. Niinpä tyydyn polttamaan vain tuota yhtä kerrallaan. Tuohon yhteenkin kynttilänjalkaan hupenee kaksi kynttilää päivässä. Loma on kuitenkin loppumassa, joten päiväkynttilät jäävät polttamatta, ehkä jatkossa riittää yksi kynttilä iltaa kohden, kunnes varasto on kokonaan huvennut.

Joulun riisumisen jälkeen tulee aina omanlaisensa tyhjyys sekä mieleen että ympäristöön. Monesti tykkään laittaa silloin hieman vaaleansinistä esimerkiksi sohvatyynyjen muodossa, mutta nyt ei tuntunut siltä. Nyt kaipaan ympärilleni lisää valkoista ruskean ja beigen kaveriksi. Sellaista pehmeää ja hieman pörröistä valkoista.

Olohuoneen kirjahyllyyn, josta olen maininnut Instassa, mutta josta on postaus yhä tekemättä, on jäänyt syksyn jäljiltä vielä ”syksynruskeita” peittoja ja tyynyjä. Eivät kyllä yhtään sopineet sinne joulun aikana, mutta eipä tuosta suurempaa häiriötä kaiken muun keskellä kenellekään aiheutunut. Nyt ne on kuitenkin hyvä saada sivuun ja niiden tilalle jotakin muuta. Muistanet syksyisen Äidin toiveita, kotiin -postauksen. Olen lopulta tilannut meille neljä luonnonvalkoista ja neljä ruskeaa Fondaco Tedin tyynynpäällistä ja pidän niistä kovasti. Siitä syystä aloin etsiä, josko niitä vielä löytyisi jostakin lisää ale-hinnoin. No en löytänyt tyynynpäällisiä, mutta tämän ihanan Ted-torkkupeiton luonnonvalkoisena löysin. Tätä kirjoittaessani sitä näyttäisi vielä olevan puoleen hintaan jäljellä Seita Shopissa, josta sen itsekin tilasin.

Pääsin myös toteuttamaan toiveeni uudesta beigestä villahuovasta, kun Lapuan Kankureiden Saaga Uni -mohairvillahuopaa löytyi Stockmannin alesta. Koko perheen yhteisestä joululahjasta paljastui myös erittäin edulliseen tarjoushintaan löytynyt Hemtexin villahuopa. Voin kertoa, että täällä flunssakodissa on ollut todellakin tarvetta villahuoville! Pentikin joulu-alesta löytyi lisäksi väri- ja pehmeyskriteerit täyttäviä Cameron-tyynynpäällisiä valkoisina ja beigeinä. Ehkäpä näistä rakentuu pehmeä ja lämmin talvikoti, johon voi jossakin vaiheessa helposti sujauttaa mukaan ripauksen vaaleansinistä.

 

Siinä missä villahuovat, niin myös nämä surullisen kuuluisat (huonosti pakatut ja särkyneet) Marimekon Puolikas Oiva -mukit, ovat päässeet heti varsin kovaan käyttöön erilaisten kuumien juomien osalta. Kurkkukipuiset ja yskivät perheenjäsenet ovat kukin vuorollaan saaneet edes hetkellistä helpotusta oloonsa.

Päädyin riskeistä huolimatta tilaamaan näitä mukeja vielä lisää, kun ne tulivat Stockmannin verkkokaupassa aleen maksaen vain kahdeksan euroa kappale. Mukitilaukseni kanssahan kävi niin, että tilaamastani kuudesta mukista neljä oli saapuessaan rikki, sillä ne oli pakattu aivan onnettoman huonosti. Reklamoin asiasta ja minulle luvattiin lähettää uudet särkyneiden/viallisten tilalle. Yllätyksekseni paketissa tulikin vain yksi muki, jolloin jouduin jälleen tekemään reklamaation. Seuraavassa lähestyksessä saapui sitten loput kolme mukia, mutta ne oli jälleen huonosti paketoitu. Kuin ihmeen kaupalla ne kuitenkin saapuivat ehjinä perille (tosin vauriot saattavat huonolla tuurilla näkyä vasta myöhemmin). Vasta neljäs mukilähetys (tilatessani vielä kuusi mukia lisää) oli asiallisesti pakattu ja lähetetty.

Vuosia sitten tapasin ostaa aina uusimman Jeanne d’Are Living -lehden. Niitä onkin minulla yhä tallessa useamman vuosikerran verran. Lopulta päätin vain lopettaa lehtien irtonumeroiden ostamisen joksikin aikaa ja tauon päätyttyä en koskaan palannut ostamaan tätä lehteä. Nyt tuntui kuitenkin hyvältä pitkästä aikaa ostaa yksi irtonumero ja nautiskella se kera iltapäiväkahvin ja korvapuustin.

Huomasin tällä viikolla löytäväni itseni pitkästä aikaa myös Pinterestistä muutenkin kuin työhön liittyen. Olin yllättynyt, miten paljon iloa ja ideoita sieltä sainkaan. 

Tahdon toivottaa sinulle ja läheisillesi siunausta vuodelle 2023 sekä rauhallista loppiaisen aikaa. Joko sinun kotisi on riisuutunut joulusta?

Nallekarhun nimipäiväyllätys

0

Nallekarhupoika viettää nimipäiväänsä joulukuussa ja sain jo varhain syksyllä ajatuksen yllättää hänet uusilla sisustusjutuilla huoneessaan. Aluksi tilasin vain Zicoksesta Fondaco Ted
-”lammasturkkityynynpäällisen” vihreänä ja Riike Designin paperitähden oliivinvihreänä. Mitä lähemmäksi joulunaika tuli, sitä enemmän suunnitelmani alkoi elää. (Nallekarhun lempiväri on vihreä.)

En kuitenkaan halunnut, että huoneesta tulisi pelkästään jouluinen, vaan ajattelin ehkä enemmän pysyvämmin sellaista isomman pojan (teinin) huoneen ajatonta syksy/talvi-ilmettä. 

Olen jotenkin vuosien saatossa unohtanut kokonaan Hemtexin valikoiman ja sainkin yllättyä miten paljon kivoja juttuja sieltä löytyy. Vihreät pehmeät ruutulakanat olivat yksi hyvä esimerkki löydöistäni. Kuten monella muullakin merkillä, on Hemtexilläkin ollut jatkuvasti alennuskampanjoita ja nämäkin tuotteet ostin muistaakseni -40 prosentin alennuksella. Beigepohjainen talotyyny, joka ostamistani tuotteista on ehkä eniten jouluinen, on myös Hemtexin. Ihastuin kovasti tähän talokuosiin. Sen värimaailma sopi mielestäni hyvin Nallekarhun huoneeseen. Vaikka talotyynyssä onkin vain vähän vihreää, se nappautuu tehostevärinä mukaan hyvin muiden vihreiden tekstiilien toimesta. Samalla vihreä ei lyö läpi pelkkänä vihreänä eikä ainakaan synkkänä sellaisena, vaikka kyseessä onkin tummemman sävyinen vihreä.

Kuusiteemaa korostamaan löysin Zicoksen joulualesta vielä Fine Little Dayn Gran-tyynynpäällisen. Halusin sen nimenomaan tällä värityksellä eli pellavanvärisellä pohjalla ja vihreillä kuusilla. Vaihtoehtona olisi ollut valkoiset kuuset vihreällä pohjalla, mutta vihreät kuuset sopivat mielestäni paremmin useampaan eri vuodenaikaan. Lisäksi ne korostavat vihreyttä ja yhdistävät kuuset talotyynyn kuusiin. Myös pohjavärit ovat näissä kahdessa tyynyssä samaa värimaailmaa. Tyynyjen välissä oleva ruututyyny puolestaan tuo nämä kaksi vaaleapohjaista tyynyä paremmin esiin erillisinä tyynyinä.

Muutaman teinin kokemuksella tiedän, että omasta huoneesta tulee entistä merkityksellisempi paikka tuossa iässä. Olisi mukava, että huone olisi viihtyisä ja omistajansa näköinen. Mitä vanhemmiksi lapset ovat tulleet, sitä paremmin he ovat osanneet kertoa omat mieltymyksensä ja toiveensa. Esimerkiksi esikoinen piti aluksi paljon vihreästä, mutta tykästyi sittemmin mustavalkoiseen värimaailmaan ja tyyliin. Vaikken itse siitä niin kovin pidäkään, on mielestäni ollut tosi mukava olla toteuttamassa toisen toiveita. Samalla on myös tosi kivaa vaihtelua miettiä sisustusjuttuja aivan toisenlaisesta värimaailmasta käsin. Sama koskee myös pukeutumistamme ja siinä käyttämäämme väri- ja tyylimaailmaa. Ihanaa, jos jokainen voi löytää juuri itselleen mieleisen ja sopivan. Kuulustellessani tässä ennen joulua terveystiedon kokeeseen, kävimme keskustelua juurikin siitä, miten esimerkiksi pukeutumisella voi ilmaista persoonaansa. Monesti toki etenkin teinikulttuurille on tyypillistä pukeutua samaan tyylin mukaan ja kuulua ”jengiin”, mutta sitä kautta kukin lopulta löytää ne omat mieltymyksensä.

Koulupäivän jälkeen nimipäiväsankaria odotti huoneessaan yllätys eli uudet tekstiilit ja pieni herkkutarjotin. Liinavaatteiden kangaspussukassa odotti vielä pikkuinen lisäyllätys. Tätäkin pussukkaa voinee myös jatkossa käyttää lahjojen ”käärimiseen”.

Aiempi postaus nallekarhun huoneesta parin vuoden takaa löytyy täältä. Siinä välissä hän on ehtinyt vaihtaa huonetta pariin kertaan. Millaisia huoneita teidän teineiltä löytyy?

Joulu joka meni ohi

0

Kukaan ei varmaankaan halua enää kuulla joulusta, itseni mukaan lukien, mutta haluan kuitenkin jonkinlaisen merkinnän vuoden 2022 joulusta tänne tehdä. Se joulu oli nimittäin erilainen, erilaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Olin jo aloittanut kirjoittamaan jouluaatolle postausta, jossa luki näin:

Viime vuosien joulut ovat olleet minulle haasteellisia vähien voimavarojeni vuoksi. Tänä vuonna saimme lisäksi kuumeflunssan kiusaksemme ja omalla kohdallani se tarkoitti luonnollisesti sitä, että voimia oli käytössä vielä normaaliakin vähemmän.

Sieltä se joulu silti tuli, tänäkin vuonna se tuli. Päätin pitää joululle ovea auki, ihan vain pienesti raollaan, ettei lämpö kokonaan karkaisi. Luotin siihen, että joulu löytää kyllä perille, sillä se on aina löytänyt. Ihmisiä kävi kolistelemassa portailla ja jättämässä ovelle joulutervehdyksiään. Emme voineet kohdata, sillä emme halunneet flunssaisia jouluviemisiä kenenkään matkaan. Kuusenalus täyttyi lahjoista, joulukattaus sai sittenkin koristeekseen kauniin kukkakimpun ja kahvipöytään ilmestyi herkullinen kakku.

Tänä iltana sytytän kynttilät ja valot kuusen ja kiitän siitä, että saan vastaanottaa joulun kotonani kera perheeni. Kiitän siitä, että jouluaterialla on riittävästi antimia ja kuusen alla jokaiselle lahjat. Kiitän siitä, että pimeys peittää pölyt ja että niiden siivoamiseksi on varattuna kymmeniä ja jopa satoja muita päiviä kuin juuri joulun päivät. Kiitän siitä, että joulun valo saa loistaa tuohon pimeyteeen ja että tuo valo on niin armollinen, ettei se pölyistä suutu, ei se niistä kaikkoa.

Tuo postaus jäi kuitenkin kesken ja lopulta kokonaan julkaisematta, sillä eihän siitä tullut totta, ei ainakaan kaikilta osin.

Jouluaattoiltana nimittäin lahjat jäivät avaamattomina kuusen alle ja jouluateria kattamatta ruokapöytään. Kukaan ei lukenut jouluevankeliumia eikä aaton iloinen jännittävä kutkutus tuntunut kenenkään sisikunnassa. Takana oli valvottu yö, mies sairaalassa yhden pojan kanssa ja minä kotona valvoen sieltä kantautuvia kuulumisia. Kotona olevista lapsista myös kaikki sairaina. Yhden kanssa oli jo aiemmin käyty päivystyksessä vähän ”hengittelemässä”. Repaleisia öitä ja yskivien vieressä valvomisia oli takana jo useampi ennen tätäkin. Itsekin sain kuumeen viimeisellä työviikolla ennen joululomaa. Sitä seurasi sitten muut flunssaoireet. Luonnollisestikin jo muutenkin aivan liian myöhään alkaneet jouluvalmistelut jäivät tuossa vaiheessa täysin sivuseikaksi.

Poika otettiin sisälle sairaalaan, mikä oli ehdottomasti paras vaihtoehto. Siinä kunnossa kotioloissa oleminen olisi ollut tosi stressaavaa ja turvatonta. Hän tarvitsi ehdottomasti sairaalatasoista hoitoa. Ketään ei kuitenkaan haluta pitää turhaan sairaalassa, eikä varsinkaan jouluna, joten kotiutusta yritettiin, mutta huonoin tuloksin. Tavallaan olin siitä kyllä myös hyvin helpottunut, koska lapsen vointi oli niin huono emmekä varmasti olisi edes uskaltaneet nukkua hänen vointiaan seurataksemme.

Kotona olevat veljistä tuntui kurjalta, että lahjat olisi avattu ilman isää ja yhtä veljeä. Niinpä päätimme siirtää sen myöhemmäksi. Pojat olivat kuitenkin saaneet jo avata aattoaamuna saunasta, yläkerran kuusen alta ja joulusukista löytyneet yllätykset. 

Annoimme tänä jouluna noiden aattoaamun yllätysten lisäksi jokaiselle pojalle kolme lahjaa. Instagramissa jo kerroinkin, miten paketointia helpotti monet ”kestoratkaisut”. Yksi uusimmista sellaisista oli nämä kuusen alla näkyvät Riviera Maisonin rottinkilahjakorit, joita ostin vuosi sitten joulualesta. Muistin ostaneeni niitä seitsemän, mutta olinkin ostanut vain viisi, joten tämän vuoden alesta tilasin ensi vuotta ajatellen vielä puuttuvat kaksi. 

Näiden lisäksi käärin yhdet lahjat tavalliseen tapaan lahjapaperiin ja kolmannet sujahtivat perinteisesti kirjakasseihin. Aattoaamun yllätyksiin käytin kuvissa näkyviä Newbien lahjalaatikoita. Tänä vuonna sain myös ajatuksen, että voisi ostaa jotakin kaunista kangasta, josta ompelisi kassit kirjalahjoja varten tai mikseipä vaikka ihan vain kangaspalat, joita voisi käyttää lahjapaperin tavoin lahjan käärimiseen. Lahjanauhoja ja pakettikortteja sekä muita lahjoissa käyttämiäni koristeita olenkin jo kierrättänyt useita vuosia.

Onko joku teistä tilannut kankaita Belle and Boolta? Entä kauniita kankaisia lahjapussukoita by.bm:ltä? Mistä muualta voisi löytää kauniita kankaita joululahjojen paketoimiseksi?

Täytyy kyllä sanoa, että ihailen lapsiani siltä osin, että he pystyivät samaistumaan sairaalassa olevan veljensä asemaan eikä kukaan heistä jäänyt harmittelemaan avaamattomia lahjoja eikä syömätöntä ateriaa. Toki joulun ohi meneminen sinänsä harmitti meistä jokaista, mutta ei sillä tavalla kuin olisi voinut. Jokainen joka on nähnyt läheisensä sairastavan, ymmärtää mitä tarkoitan. Jouluja tulee uusia, mutta ihmisiä on aina vain yksi ja jokaisella se yksi ainut terveys, jota on syytä kaikin keinoin vaalia.

Siinä olin kuitenkin väärässä, kun luulin, että joulua voisi siirtää. Ei sitä vaan voinut. Yritimme, mutta emme onnistuneet. Joulun tuntua ja sitä tiettyä tunnelmaa ei vain tullut. Olen joka vuosi kiittänyt siitä, että olemme saaneet viettää joulun perheenä ja olla terveinä. Aina ei toki niin ole ollut terveyden osalta, mutta yhdessä olemme saaneet olla. Kuopuksen vauvajouluna oli lähellä, että olisin ollut kuopuksen kanssa sairaalassa influenssan vuoksi, mutta pääsimmekin sitten jouluksi kotiin. Silloin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla koin perheen yhdessäolon merkityksen. Tänä vuonna siihen tuli tyhjyys. Mieheni kanssa olemme viettäneet yhteisiä jouluja vuodesta 1992 lähtien ja poikien kanssa sitä mukaan kuin he ovat kukin vuorollaan syntyneet.  Sinänsä meillä ei ollut mitään hätää ja kuten jo aiemmin kirjoitin, ainut oikea paikka lapselle oli olla sairaalassa, niin sellainen jonkinlainen tyhjyys oli vallitseva tunne. En voinut olla ajattelematta niitä perheitä, joiden joulupöydässä yksi paikka on pysyvästi tyhjä. Kiitollisuus siis siitä, ettei meillä kuitenkaan ollut siitä kyse.

Kiitollisuus myös siitä, millaisia ihmisiä ympärillämme on. Tämä ei valitettavasti ollut ensimmäinen joulu joko sairaana tai muuten vain huonoin voimavaroin varustettuna. Jaksan ihmetellä, miten ihmisiltä löytyy omien joulukiireiden keskeltä aikaa ja ajatuksia myös muille. Sain useamman viestin, joissa tarjottiin kauppa-apua ja ihan mitä vaan apua. Sellaisista herkistyy. Siitä, että joku on valmis tarjoamaan aikaansa ja omia voimavarojaan, että meidän perheellekin tulisi joulu. Saimme kauniin kukkalähetyksen kotiovelle.

Saimme jouluisen jälkiruokalähetyksen kotiovelle.

Saimme jouluaaton kahvipöytään kotiovelle toimitettuna suklaakakun ja toiselta ystäväperheeltä uunituoreita joulutorttuja. Nuo joulutortut olivat ainoa asia, jota kaikkein sairaimpana ollut poika jaksoi syödä yhtä sakaraa vaille kokonaan.

Poika sai myös sairaalaan vietäväksi herkkupussukan.

Kun sairaalassaolo jatkui, päädyimme viemään pojalle sinne perheen ulkopuolelta tulleet lahjat, jotka hän sai sitten siellä avata. Voinnin hieman kohentuessa, hän jaksoi jo olla jonkin aikaa videoyhteydessä veljiensä kera ja se toi kaikille hyvän mielen ja tunteen läsnäolosta.

Jouluateriamme kutistui tänä jouluna pieneksi yhteiseksi hetkeksi olohuoneen pöydän ääressä. Se oli tilanteeseen nähden paras ratkaisu.

Kahvipöytään jäi jäljelle kaksi Vihreää Kuulaa, jotka muistuttivat siinä koko joulun ajan vajaasta perheestä. Onneksi ne kuitenkin loppujen lopuksi tulivat syödyiksi.

Tapaan siis kattaa jokaiselle joulun kahvihetkelle aina kerralla seitsemän Vihreää Kuulaa eli jokaiselle perheenjäsenelle yhden. Kaikki tietävät, että niin on ja että jokainen voi silloin ottaa vain yhden.

Pojat olivat koristelleet yläkerran aulaan oman kuusensa ja sen valossa yritimme aattoiltana katsoa Samu Sirkan jouluterveyhdystä. Jaamme yleensä siihen aikaan joululahjoja, joten ohjelma on jäänyt aina näkemättä. 

Ikkunasta katsottuna ulkona näytti kauniilta joulun päivinä.

Ja lopulta niitä lahjojakin päästiin avaamaan ja kokoamaan, hiukset höpsöllään ja uudessa joulupyjamassa, kuusen loisteessa.