Kesäkani Gustav, osa 3

0

Syksy saapui, mutta tämä viimeinen postaus Gustavista jäi tekemättä. Näissä kuvissa eletään syyslokakuun taitteessa, jolloin tiesimme Gustavin viimeisen kuukauden meillä alkaneen. Samaan aikaan Gustavilta alkoi lähteä aika tavalla karvaa ja valitettavasti sen seurauksena nallekarhupoika alkoi saada kanista allergiaoireita. Niitä ei ollut lainkaan ennen tuota eli kahteen ja puoleen kuukauteen. Oireet eivät enää koko loppuajasta helpottaneet, joten ainakaan toistaiseksi emme voi harkita sisäkanin hankkimista. Poika oli ollut niin onnellinen, kun hän ei saanut kanista lainkaan allergisia oireita ja siitä syystä hän pystyi kuvien tavoin pitämään kania sylissään ja silittämään sitä niin paljon kuin vain halusi.

Iloa kaniperheen elämään toi myös se, että syksyn saapuessa Gustav vihdoinkin tottui valjaisiinsa (ja valjaat olivat Gustavin kasvaessa sille sopivat) ja pojat saivat ulkoiluttaa sitä kotipihassa. Kanin ulkoiluttaminen eroaa koiran ulkoiluttamisessa siinä, että kani vie ulkoiluttajaa eikä toisinpäin. Kanin kanssa on siis oltava todella valppaana, koska se saattaa yhtäkkiä ottaa kunnon loikkaspurtin ihan mihin tahansa ilmansuuntaan. Gustavin loikkiessa sinisessä liivissään pitkin pihaa, hän toi mieleen Petteri Kaniinin.

Koska kanit tykkävät kaivamisesta, nikkaroi nallekarhupoika Gustaville aivan oman hiekkalaatikon, jonne laitettiin puhdasta hiekkaa. Ja voi miten Gustav siitä tykkäsikään. Taka-alalla näkyy myös samaisen pojan nikkaroima tunneli. Sekin oli kovasti Gustaville mieleen. Se tykkäsi paitsi kulkea tunnelin läpi, niin myös hypätä sen päälle ja piloutua sen sisälle. Kun palautimme Gustavin omistajalleen ja kerroimme mitä kaikkea Gustav oli tehnyt, hän kommentoi asiaa: ”Han har haft det lyxig!”

Sitten koitti se päivä – lokakuun viimeinen – jolloin Gustav piti palauttaa omistajalleen. Vaikka tuo päivä olikin ollut alusta asti tiedossa, niin ei se silti helppoa ollut.

Hiekkalaatikko tyhjättiin.

Ulkoaitaus purettiin.

Häkki tyhjättiin ja pestiin.

Gustav siirrettiin pahvilaatikkoon (isompaan kuin tuodessa ja silti se oli vaarassa päästä sieltä pois).

Laitoimme Gustaville varmuudeksi valjaat, että se ei vahingossakaan pääsisi karkuun. Kani kyllä vaistosi selvästi, että jotakin on tapahtumassa, mutta rauhallinen rapsuttelu korvaan takaa auttoi sitä rentoutumaan.

Gustav matkusti laatikossa pikkupoikien sylissä (ja rapsutteluissa) takaisin syntymäkotiinsa. Oli aika luovuttaa hänet takaisin omistajalleen. Poikia itketti, myös minua. Omistaja oli ihana, kun hän kertoi, että hän on täällä nähnyt ”stora tanter” itkemässä kanien perään. Eläimet opettavat meille niin monia asioita.

Pojat kysyivät kasvattajalta, saisivatko nähdä hänen kanejaan ja niin tapasimme nämä kolme (ja monta muutakin) suloista ja pehmeää kaninpoikasta. Puhuimme kasvattajan kanssa myös alustavasti ensi kesästä ja mahdollisuudesta saada silloinkin häneltä vuokralle kesäkani, jopa kaksi. Katsotaan miten käy. Tosin nyt kun kevät alkaa osoittaa merkkejään, pojat ovat jo muistuttaneet, että maaliskuussa piti soittaa kasvattajalle. He eivät siis ainakaan ole unohtaneet ja yhä viikoittain meille keskustellaan kaneista.

Kotona odotti melko lohduton näky: tyhjät valjaat ja juoma-automaatti. 

Oli mielenkiintoista seurata, miten kukin lapsi suruaan ja ikäväänsä käsitteli. Yksi pojista esimerkiksi lohdutti sekä itseään että muita sanomalla, että Gustav sai nyt paljon kanikavereita ja ensi kesänä me saadaan uusi kani. Toinen itki monena iltana ikäväänsä. Ehdotin pojille erilaisia tapoja käsitellä asiaa. Niin syntyikin sitten piirustuksia ja kirjoituksia Gustavista. Katsoimme kesällä ottamiamme valokuvia ja videoita. Joululahjaksi annoin kullekin pikkupojalle kehystetyn kuvan, jossa kukin piti Gustavia sylissään sekä Bukowskin Gustavin värisen pehmokanin. Tuo lahja oli jokaiselle todella mieluinen. Valokuvat pääsivät yöpöydille ja kanit uusiksi unikavereiksi. Samalla ne toki toivat uudelleen mieleen ikävän.

Aiemmat kesäkaniaiheeseen liittyvät postaukset löydät otsikkolinkeistä: Kesäkaneja, Kesäkani Gustav, osa 1 ja Kesäkani Gustav, osa 2.

Nallekirjoja

0

Ystävänpäivän nallejuhlissa luettiin myös nalleaiheisia kirjoja. Postauksen kirjat on kaivettu kotimme kirjahyllyistä, joten vaikka niitä onkin melko paljon, löytyy niitä luonnollisesti vielä lisää kirjastoista ja kirjakaupoista. Kirjaston ammattitaitoinen väki auttaa myös hyvin mielellään sopivan lukemisen löytämisessä. Esimerkiksi ennen luokkani nalleviikkoa soitin kirjaston lasten- ja nuortenosastolle ja kysyin voisivatko he kerätä minulle nalle- ja karhuaiheisia kuvakirjoja. Sainkin hakea säkillisen kirjoja jo seuraavana päivänä soitostani. Ehdin hyvin lukea ensin viikonlopun aikana nuo kirjat kotona pikkupojilleni, jolloin minun oli helpompi töissä seuraavalla viikolla valita sopivat ääneen luettavat kirjat. Oppilaat saivat myös itse lukea noita lainaamiani kirjoja.

Pikku Karhun tarinat -kirjaan on koottu yhteen kolme erillistä Pikku Karhu -sarjan kirjaa. Löysin tämän kirjan joskus opiskeluaikoinani varmaankin jostakin kirja-alesta. Tällä kirjalla on minulle jonkinmoinen tunneside, sillä muistan itse lukeneeni näitä kirjoja alkuopetusikäisenä. Pikku Karhu -kirjoja sai lainata koulumme kirjastosta ja nämä kirjat kuuluivat ensimmäisiin itse lukemiini oikeisiin kirjoihin. Ehkäpä ne juuri siitä syystä ovatkin jääneet niin hyvin mieleeni. Toinen kirjasarja, jonka muista noilta ajoilta, on Petteri Kaniini -sarjan pienet kirjat, jotka yhä toivoisin jostakin itselleni löytävän. Aiemmassa työpaikassani niitä sai lainata koulun kirjastosta ja ne olivat juurikin pikkukoululaisille sopivaa luettavaa.

Elina Karjalaisen kirjoittama ja Hannu Tainan kuvittama Uppo-Nalle lienee Pikku Karhua tunnetumpi kirjasarja. Otin laskiaisen hiihtoretkelle mukaani muutaman Uppo-Nalle-kirjan, joista erityisesti runokirjat olivat sopivaa luettavaa metsän siimeksessä kaakaomukin äärellä.

Henkilökohtaisesti en ole ehkä niinkään viehättynyt Uppo-Nallen tarinoista, mutta pidän kovasti hänen ja Laulavan Lintukoiran suuhun laitetuista riimirunoista. Luin myös oppilailleni joitakin riimirunoja ja he pitivät niistä niin paljon, että pyysivät minua lukemaan niitä lisää. 

Uskoisinkin, että tässä alemmalla rivillä näkyvät Uppo-Nallen ystäväkirja (sisältää myös runoja), sarjan ensimmäinen kirja Uppo-Nalle ja Uppo-Nallen kootut runot ovat näistä kirjoista meillä kaikkein luetuimmat.

Nämä alimman rivin kirjat ovat kuvakirjoja, joissa on vähemmän luettavaa ja ne sopivat siitä syystä luettavaksi pienemmälle lapselle tai sitten lapsen itsensä ensimmäisiksi lukemikseen kirjoiksi.

Kuten huomaatte, ei meillä ole lainkaan kaikkia Uppo-Nalle -kirjoja kotikirjastossamme. Uskonpa, että tuo yllä näkyvä listakaan ei vielä ole täydellinen, koska se päättyy jo vuoteen 2003. Kuuluin isojen poikien pikkupoika-aikana silloisen WSOY:n Uppo-Nallen kirjakerhoon. Nimensä mukaan se ei kuitenkaan myynyt ainoastaan Uppo-Nalle -kirjoja, vaan oli mielestäni monipuolinen lastenkirjakerho, ehdottomasti paras johon olen kuulunut. Harmillista, että se ensin muutti muotoaan ja lopulta loppui kokonaan. Siihen aikaan tapasin aina Helsingissä ollessani käydä WSOY:n kirjakerhon myymälässä, joka tuli pojillekin hyvin tutuksi. 

Lastenhuoneessa seikkailevat Hannele Huovin luomat lelunallet Urpo ja Turpo. Lastenhuoneen kirjahyllystä he löytävät monenmoisia seikkailuja. Mikä parasta alimman kuvan viisi keskenään samankokoista kirjaa on kaikki tavutettu, joten ne sopivat hyvin ensimmäisiksi itseluottaviksi kirjoiksi. Yksi erikokoinen kirja on kuvakirja. Jukka Lemmetyn pehmeän suloinen kuvitus tuo itselleni mieleen erään iki-ihanan aapisen ja sen päähenkilökarhut Onnin ja Ennin.

Löytäessäni kirjahyllystämme A. A. Milnen Nalle Puh -kirjat nousi mieleeni, että olenkohan noita lukenutkaan meidän pikkupojille. Toki he tuntevat tämän nallen, mutta uskonpa, että Disneyllä on siihen osuutensa. Kirjan kannen sisäsivuilla aukeaa mielenkiintoinen Puolenhehtaarin metsä, jota on pikkukuulijoiden kanssa mukava tutkia kirjan tarinoiden edetessä. Nalle Puhin hahmot opettavat meille paljon ystävyydestä, erilaisuudesta, ongelmien ratkaisemista yhteisvoimin ja siitä, että meistä ihan jokaista tarvitaan.

Entäpä tämä kohtelias Karhuherra Paddington? Kun pääsin vuonna 1997 toisen kerran elämässäni Lontooseen, kolusin ”kaikki paikat” etsimällä jotakin suloista Paddington-aiheista kotiinvietävää. Jostain syystä meillä on jäänyt vielä kokonaan katsomatta Paddingtonista tehnyt elokuvat. (Onkohan niitä jo kaksi?) Ne ovatkin olleet seuraavien elokuvailtojen toivelistalla. Ehkäpä nyt talviloman lopuksi saamme ainakin ensimmäisen katsottua.

Jukka Parkkisen Karhukirjeet ovat parkkimaiseen tyyliin sellaista luettavaa, että jotkut asiat aukevat vain aikuisille. Kielellä leikkiminen onkin yksi suomen kielen suuri vahvuus ja rikkaus. Siitäkin syystä lapselle lukeminen on niin kovin tärkeää. Amalia-tädin kanssa olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että ottaisin mieluummin syntymäpäivälahjaksi jäätelön kuin karhunkierroksen erämaaolosuhteissa. Kumman sinä valitsisit?

Jääkarhufanille jääkarhukirjoja…

Karhut ovat tärkeissä rooleissa monissa perinteisissä satukirjoissa.

Tässä vielä muutama yksittäinen kirjahyllyistämme löytynyt nalle/karhuaiheinen kirja. Olivatko nämä kaikki sinulle ennestään tuttuja? Osaisitko sinä vinkata vielä lisää nallekirjoja?

Hillokarkkipurkillinen hätää

0

Luin Kristine Barnettin kirjan Ihmeellinen mieli, Poikani tarina. Kirja kertoo Kristinen pojasta Jacobista (”Jake”). Jacob sai kaksivuotiaana autismidiagnoosin, mutta päiväkoti-ikäisten kanssa työskentelevä äitinsä  näki jo varhain lapsensa autismin takana. Hän löysi lapsensa vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet ja pystyi niiden avulla muunmuassa opettamaan lapselleen kommunikointia ja muita välttämättömiä sosiaalisia taitoja, joihin terapeutit eivät lukuisten terapiatuntien ja jaksojen aikana olleet pystyneet. Kristine teki yhdessä puolisonsa Michaelin kanssa rohkeita päätöksiä vastoin asiantuntijoiden suosituksia ja lopulta niiden ansiosta Jake pystyi opiskelemaan tavallisessa koululuokassa. Jacobin ollessa 10-11-vuotias vanhemmat ottivat hänet kokonaan pois koulusta ja poika aloitti opinnot yliopistossa. Hänen älykkyysosamääränsä oli tuolloin 170 (asteikko päättyi siihen tuon ikäisten taulukossa), mitä neuropsykologi piti nerouden merkkinä ja samalla Jacobin matemaattiset taidot olivat tohtoritason luokkaa matematiikassa, fysiikassa, astronomiassa ja astrofysiikassa. Jaken tarina on tosi ja löydät hänestä tietoja ihan vaikkapa vain Wikipediasta. 15-vuotiaana hän suoritti kanadalaisessa yliopistossa maisterintutkinnon opiskeltuaan sitä ainoastaan yhden vuoden. Jacob on tällä hetkellä 22-vuotias nuorimies.

Mitä sitten otsikon hillokarkkipurkki liittyy tähän? Nykyään puhutaan paljon lasten tunnetaidoista, niiden kehittymisestä ja siinä tukemisessa. Voin jo pelkästään omien lasteni kokemuksella sanoa, että jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee hieman erilaisia vivahteita tunteidensäätelyn kehittymisessä. Myös me aikuiset tarvitsemme tunnesäätelytaitoja. Jos nuo säätelytaidot eivät ole päässeet lapsuudessamme kehittymään, voi olla tarpeen harjoituttaa niitä vielä aikuisiälläkin. Itse olen aina pitänyt tärkeimpänä keinona keskustella asioista ja tarjoamalla läsnäoloani sekä olemalla johdonmukainen toimissani ja sanomisissani. Yllättävän pienikin lapsi pystyy ymmärtämään asioita esimerkin ja keskustelun kautta. Tärkeää – ja oikeastaan avain tuohon kaikkeen – on kohdata lapsi sellaisena kuin hän on, kuunnella ja ymmärtää hänen kulloinenkin hätänsä. Siihen liittyy läheisesti kulloisenkin tunnetilan hyväksyminen ja salliminen. Kielteiset tunteet ovat yhtä tärkeitä ja yhtä oikeutettuja kuin myönteiset. Aikuisen tehtävänä on sanoittaa tunteet ja opastaa lastaan niiden kohtaamisessa sekä tunteiden kanssa toimimisessa. Siitä tunnetaitojen säätelyssä pojimmiltaan on kyse ja siihen liittyy myös kirjan hillokarkkipurkkiesimerkki, jonka haluan myös täällä blogissani jakaa. 

Jacobin opettaja toi luokkaan purkillisen hillokaramelleja ja antoi oppilailleen tehtäväksi selvittää tai arvata, kuinka monta karkkia purkissa olisi. Lähimmäksi päässyt saisi purkin karkkeineen itselleen. Matemaattisesti lahjakas poika laski vapaa-ajallaan purkin tilavuuden ja sen, kuinka monta karkkia sinne mahtuisi. Hän pohti myös kannen alle jäävän tyhjän tilan osuuden. Jake oli kuitenkin tyrmistynyt ja suuren surun murtama, kun hänen arvauksensa ei osunut lähellekään oikeaa vastausta. Oloa ei helpottanut se, että purkillisen hillokarkkeja voitti oppilas, joka oli vain veikannut jotakin.

Kotona Jacob sulkeutui huoneeseensa ja ryhtyi selvittämään, miten ihmeessä hän oli voinut laskea niin väärin. Laskutoimitukset eivät ratkaisseet asiaa. Sen sijaan ratkaisun toi tieto, jossa opettaja paljasti laittaneensa purkin sisälle ison foliopallon, joka oli vienyt tilavuutta varsinaisilta karamelleiltä. Jacob oli pyrkinyt senkin huomioimaan laskelmissaan, muttei ollut arvannut foliopallon vievän niin paljon tilaa. Suru epäonnistumisesta ja varman hillokarkkipurkin menettämisestä oli musertava. Ongelma tosin ei Jacobille ollut karamelleissä, vaan matematiikassa. Tässä vaiheessa pääsemme käsittelemään hillokarkkipurkillista hätää. Lainaan seuraavaksi suoraan Kristinen tekstiä:

”Tiedän, että sinulla on paha mieli, mutta pahalle mielelle on olemassa asteikko. Kun joku rakas läheinen kuolee, paha mieli on asteikon huippuluokkaa eli kympissä. Kun paha mieli on huipussaan, silloin on oikeus menettää malttinsa täysin. Silloin oikeastaan on lupa muuhunkin: saa kömpiä sänkyyn ja pysyä siellä, ja minä tulen tuomaan nenäliinoja.”

”Mutta asteikolla on myös toinen ääripää, ja siellä on karkkipurkillinen hillokarkkeja. Asteikon tähän päähän asettuva paha mieli ei johdu siitä, että joltakin on murtunut luu tai katkennut käsi, vaan siellä on karkeilla täytetty purkki, jollaisen voimme ostaa kaupasta. Tällainen paha mieli on kakkosen luokkaa, ja siihen reagoidaan kakkoselle sopivalla tavalla, ei kympille sopivalla tavalla.”

”Asteikon avulla autan lapsia, etenkin autistisia lapsia, saamaan asioihin perspektiiviä.”
”Joku ajaa autolla kolarin ja kengät hankaavat. Kumpi näistä aiheuttaa kympin tasoisen pahan mielen?”
”Kun pahan mielen aiheuttaja on kympin luokkaa, silloin on lupa reagoida kympille sopivalla tavalla. Mutta ei kymppiä tuhlata siihen, jos paidan pesulappu kutittaa niskaa.”

Paitsi että tämä Kristinen kuvaama asteikkomalli auttaa lapsia opettelemaan tunnesäätelyään, niin uskoisin sen auttavan myös meitä aikuisia. Tunteiden päästessä valloilleen, myös me aikuiset saatamme kokea tilanteen uhkaavammaksi, vaarallisemmaksi tai pelottavammaksi kuin se tällä asteikolla mitattuna todellisuudessa onkaan. Aikuisten huolet ja murheet ovat usein erilaisia kuin lasten, mutta mielestäni myös niiden käsittelyyn sopii avuksi tämän asteikkomallin ajattelutapa. Aikuinen toki pystyy lasta nopeammin ymmärtämään, onko jokin tapahtuma lopullinen vai voidaanko siihen vielä vaikuttaa. Silti meidän aikuistenkin elämässä on monia sellaisia asioita, jotka usein saavat kympin mittasuhteet, vaikka hetken asiaa realistisesti tai vaikkapa yhdessä ystävän kanssa punnittuamme, se voikin osoittautua kakkostasoiseksi.

Yhtä asiaa haluaisin kuitenkin hieman oikaista tai tarkentaa. Isossa perheessä yksiä parhaita opetustilanteita ovat sellaiset, kun vain yksi lapsi saa jotakin ja toiset eivät. Luonnollisesti esimerkiksi syntymäpäivät ovat useimmiten sellaisia ja ne lasten onkin helppo ymmärtää. Sitten on niitä tilanteita, kun yksi lapsista saa vaikka kummeiltaan postia ilman, että on kyseessä hänen merkkipäivänsä. Miten herkullinen tilanne! (Ainakin äidin mielestä.) Tuossa tilanteessa toiselle/muille lapsille EI kuulu mennä ostamaan kaupasta samanlaista asiaa kuin yksi sisaruksista on saanut, vaikka kyseessä olisikin hillokarkkipurkillinen hätää eli sen voisi ostaa kaupasta. Valitettavasti tänä päivänä kuulee vanhempien toimineen juuri näin ja voisin ennustaa sellaisen tuovan hieman isompia haasteita tuon lapsen elämään. Eli vaikka hätä olisi poistettavissa esimerkiksi tavaran ostamisella, ei se kuitenkaan ole aina hyvä ratkaisu. Tuo tieto ostomahdollisuudesta kuitenkin suhteuttaa hädän Kristinen hillokarkkipurkkiasteikolla.

Toinen asia, mitä en voi olla korostamatta, on se, mitä lapsen sallitaan tunnekuohunsa vallassa tehdä. Itse tapaan aina sanoa, että sinulla on lupa olla vihainen, mutta sinä et saa satuttaa muita etkä itseäsi etkä rikkoa tavaroita. Sellaisen toiminnan pitää aikuisen katkaista heti ja omalla toiminnallaan ja tilannetta sanoittamalla ohjata lapsi suuntaamaan tunnekuohunsa sopiviin tapoihin toimia. Joku haluaa heitellä palloa, toinen haluaa huutaa ja raivota, kolmas haluaa mennä piiloon, neljäs haluaa polkea jalkaa ja viides istua sylissä. Tärkeää on myös muistuttaa – ja vähintäänkin jälkikäteen todeta – että huomasitko, vaikka sinua suututti tosi kovaa, niin se suuttumus meni ohi. 

Toisinaan lapsi on voitu jättää yksin negatiivisen tunteensa kanssa, vaikka hän olisi nimenomaan tarvinnut aikuisen tukea yllä mainituissa asioissa. Silloin lapselle voi syntyä käsitys, että negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä. Tiedämme kuitenkin, että jokaisella meistä on negatiivisia tunteita ja niitä kuuluukin olla. Tunnesäätelytaitoihin kuuluu niiden kohtaaminen ja sopivien tapojen löytäminen. Toisena ääripäänä lienevät sitten sellaiset tilanteet, joissa vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin estämään lapselle aiheutuneen mielipahan. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan kohtele ketään meistä pelkin silkkihansikoin. Siksi säätelyntaitoja on hyvä päästä harjoittelemaan jo pienenä.

PS. Hillokarkkipurkki ei sanana välttämättä istu kovin hyvin suuhumme, mutta halusin käyttää samaa sanaa kuin kirjan kääntäjä. 

Isompien poikien vaatteet, osa 1

0

Olen saanut lukijaltani postaustoiveen siitä, mistä löydän vaatteita isommille pojille eli koon 152cm jälkeen. Muistan yhä miten törmäsin esikoisen kohdalla ensimmäistä kertaa tähän ongelmaan. Laadukkaiden vaatteiden löytäminen kokoluokassa 158cm – 176cm olikin yllättävän vaikeaa. Lisäksi hinnat nousivat aika tavalla. Ajattelin, että voisin aina silloin tällöin tehdä tähän postaussarjaan jatkoa. Alkuhädässä, silloin kun esikoisen vaatteet jäivät hetkessä pieneksi, ryntäsin H&M:iin, KappAhliin ja Lindexiin, joista löytyi perusvaatteita kokoon 170cm. Aika nopeasti alkoi kuitenkin harmittaa se, että suuressa osassa vaatteita saumat alkoivat kiertää heti ensimmäisen pesun jälkeen, ompeleet purkautuivat ja materiaalit kutittivat. Onneksi poikkeuksiakin löytyi, kuten Hampton-malliston vaatteet. Koska olin tottunut ostamaan pojille vaatteita sillä ajatuksella, että ne kävisivät vielä nuoremmillekin veljille, oli pakko yrittää laajentaa etsintöjä.

Noihin aikoihin kävimme mieheni ja toiseksi vanhimman pojan kanssa Barcelonassa. Sieltä löysin esikoiselle jonkin verran lisää perusvaatteita ja Benettonin liikkeessä käydessäni muistin, että heidän kokotaulukkonsa yltää kokoon 3xl eli n.170cm asti. Valitettavasti tuohon aikaan Suomen Benetton-liikkeissä koot loppuivat kokoon 2xl eli n. 160cm. Koska Benettonin lastenvaatteet ovat klassikoineen kuuluneet poikiemme vaatevalikoimaan jo esikoisen vauva- ja taaperoajoista lähtien, ajattelin aloittaa postaussarjan sillä. KappAhlin Hampton-malliston lisäksi ne ovat olleet sellaisia vaatteita, joita olen voinut täydentää aina esikoiselle isommalla koolla ja pieneksi jääneet vaatteet ovat siirtyneet nuoremmalle veljelle ja häneltä jälleen seuraavaksi nuoremmalle jne. Näin olen voinut pukea kaikki viisi poikaani samanaikaisesti samantyylisiin, vuodesta toiseen klassikkoasemansa säilyttäviin vaatteisiin. Benettonin vaatteissa on kohdannut näiden vuosien ajan myös hintalaatusuhde eli vaatteet ovat todellakin periytyneet veljeltä toiselle. 

Viime vuodet olen tavannut ostaa poikien Benettonin vaatteet Helsingistä Kampin liikkeestä ja jonkin verran myös Stockmannilta, mutta koska en ole päässyt sinne nyt vuoteen, päätin kurkistaa verkkokaupan valikoimaa. Kaikki postauksen vaatteet ja kuvat ovat siis täältä. Nettikaupan tietojen mukaan, he postittavat myös Suomeen, joskaan en ole koskaan tuolta vielä tilannut. Kokoja näytti löytyvän hyvin 3xl-kokoon saakka, jonka jälkeen voikin siirtyä käyttämään Benettonin miesten S-kokoa.

Puuvillaneuleet ja -liivit klassissa väreissä – jotka ovat meillä olleet tummansininen ja beige – ovat ehkäpä meidän perheessä pikeepaitojen lisäksi eniten ostettu Benetton-tuote. Tummansininen puuvillaneuleliivi, -paita ja vetoketjullinen puuvillaneuletakki löytyvät meiltä varmasti jokaisessa mahdollisessa koossa. Useimmiten olen ostanut seuraavan tarvittavan koon alennusmyynnistä. Joskus mallit ja värisävyt ovat hieman vaihtuneet sesongin muuttuessa, mutta tyyli ja käyttömahdollisuudet ovat säilyneet samoina vuodesta toiseen. Villaneuleista minulla ei ole yhtä hyvää kokemusta, siksi olenkin päätynyt suosimaan näitä puuvillaisia.

Peruspuuvillaneuleet ovat käytössä ympäri vuoden, koska Suomen kesässä on useimmiten tarve hieman lämpimällekin pukeutumiselle. Valkoinen tuo raikkautta kesään, mutta yhtä hyvin sinne sopii klassinen tummansininen. Mielestäni yksi poikalapsen garderobin perusvaatteista onkin nimenomaan tummansininen neulepaita ja -liivi.

Näitä samoja ruudullisia ja raidallisen peruskauluspaitoja on ollut Benettonilla myynnissä jo useamman vuoden ajan. Tykkään tosi paljon siitä, että klassikoille löytyy jatkuvuutta koosta toiseen. Meiltä löytyy ainakin tuota punaruutuista ja siniraitaista paitaa joka koossa. Vaaleansiniraidallisesta ja -ruudullisesta olen monesti haaveillut, mutta ne ovat jääneet toistaiseksi ostamatta, sillä pojilta löytyy Benettonin yksiväriset vaaleansiniset kauluspaidat.

Pikeepaidoista suosikkejani ovat Benettonin pitkähihaiset pikeet, mutta niitä en löytänyt tällä hetkellä verkkokaupasta. Klassisten värien lisäksi Benetton valmistaa useita vaatteitaan monessa eri värissä, joten tällä merkillä ei tarvitse tyytyä pelkkään tummansiniseen, mustaan ja harmaaseen.

Kaksi meidän pojista on tykännyt käyttää punaisia vaatteita ja kaksi vihreitä. Siitä syystä meille on kertynyt erityisesti Benettonin vaatteita niissä väreissä. Vaaleansininen väri on yksi omista – ja kuopuksen – suosikeista.

Tupu, Hupu, Lupu -kolmikollemme löytyy Benettonilta useampikin vaatekappale suosikkivärissä. Etenkin kesäisin huomaan, miten ”värikoodattuina” pojat kirmaavatkaan kesälaitumella. Koska useimmat vaatteet periytyvät veljeltä toiselle eivätkä pojat milloinkaan nurise toisen vanhojen vaatteiden käyttämisestä, on mielestäni kiva toisinaan toteuttaa myös niitä henkilökohtaisia vaatetoiveita ja usein ne näkyvätkin nimenomaan värivalinnoissa. Nytkin kun katselin poikien kanssa näitä Benettonin vaatteita, olisi jääkarhupoika ollut valmis ostamaan lähes kaikki punaiset vaatteet.

Muistanette, että en ole mikään collegehousujen ylin ystävä, mutta toki niitäkin tarvitaan. Jonkin verran collegehousuja on tullut ostettua nimenomaan Benettonilta niiden edullisen hinnan vuoksi. Pitkään niiden hinta oli 10 – 13 euroa, mutta näyttäisi perushinta hieman nousseen.

Pikkupojat ovat tällä hetkellä mieltyneet käyttämään huppareita (veljien vanhoja eli ilmeisesti myös isoveljet tykkäsivät huppareista samassa iässä) ja löysivät niitä myös Benettonin valikoimista. Tänne blogiin valitsemien värien lisäksi useista vaatteista löytyi vielä enemmänkin värejä, kuten kirkas sininen, keltainen, oranssi, pinkki ja musta. Eikö olekin hienoa, että myös pojille on tarjolla runsas värivalikoima ja nimenomaan myös kirkkaita ja iloisia värejä ainaisten synkkien ja tummien sijaan?!

Värillisten farkkujen valikoimasta tässä muutama väri.

Klassisia farkkutakkeja ja farkkuja samoin useammassa eri pesussa.

Isommilla pojilla oli pieninä nimenomaan Benttonin farkkutakit. Taitavat olla nyt jo koko pesueelle pieniä.

Meidän poikien ensimmäinen tikki/toppaliivi oli niin ikään Benettonin tummansininen huputon liivi koossa 90cm ja sille on vuosien saatossa ollut paljon käyttöä. Tällaiset liivit voi ostaa ensin hieman isommassa koossa, jolloin sama liivi käy lapselle jopa kolme vuotta. Benettonin tikkitakkeja meillä on myös käytetty paljon – meinasin ne aivan unohtaa. Tummansinisinä niitä löytyy meiltä varmaankin joka koossa. Lisäksi löytyy tummanruskeina joissakin koissa. Vieläköhän niitä myydään ja käytetään?

Klassiset chinot muutamissa herkkuväreissä. Ennen ostin Benettonilta myös sammareita, mutta nyt en ole vuosiin niitä en löytänyt. Toki ne kuuluivat syksytalvisesongin tuotteisiin.

Benettoniltä löytyy paljon edullisia perusvaatteita, joskaan itse en ole kovin mieltynyt runsaasiin kuviointeihin. Näihin koripalloaiheisiin paitoihin meidän pienet koripallonpelaajat ihastuivat. Niitä löytyi verkkokaupasta vielä enemmänkin. Itse jäin kaipaamaan niitä Benettonin perinteisiä pitkähihaisia trikoologopaitoja, joita löytyi ennen useammassa eri värissä. Meillä on niitä yhä käytössä isojen poikein jäljiltä ainakin sinisinä, punaisina, vihreinä, vaaleansinisinä ja ruskeina. Ne olivat edullisia ja siistejä perusvaatteita ympäri vuoden.

Siinä missä Benettonilta löytyy aivan perus arkivaatteita, niin heiltä löytyy pojille myös juhlavaatevalikoimaa enemmän kuin se yksi ainut liivi tai puvuntakki. Sekä liivejä että takkeja löytyy virallisempaa ja astetta rennompaa versiota, kuten pukuliivi ja neuleliivi osoittavat. Esimerkiksi tämä poikien vapputakki on Benettonin ja edustaa rennompaa takkimaista bleiseriä kuin perinteinen puvuntakki. Noita neulebleisereitä ostaessani pohdin pitkään, ostanko trikoisen puvuntakin vai tuon neuleversion. Nyt näytti tuolla verkkokaupassa olevan myynnissä sitä trikoista versiota. Iso plussa tuosta pystykauluspaidasta ja etenkin kun siitäkin löytyy kokoja sinne 3xl:än saakka.

Nähdessäni valikoimissa nuo beiget chinoshortsit, ajattelin heti toiveikkaana, että josko tänä vuonna löytyisi valikoimista beiget puvuntakit, mutta ainakaan vielä ei onnistanut. Sellaisista olen pojille haaveillut. Viime kesän juhlissa pojat käyttivät H&M:n vaaleansinisiä puvuntakkeja ja pukushortseja sekä Benettonin tummansinisiä pukuja (bleiseri, pukuliivi ja puvunhousut). Samojen puvuntakkien kanssa olemme käyttäneet myös chinoshortseja jonakin vuonna juhlissa. Pikkupojille ne ovat mielestäni tosi söpöt kera henkseleiden, mutta isommalle pojalle pukisin jo housut shortsien sijaan.

Kesää kohti kun mennään ja aurinko alkaa kuumottaa, ovat lierilliset hatut lippiksiä parempia. Näistä näytti olevan myös isompia kokoja. Pojille on ollut toisinaan vaikea löytää tällaisia lierillisiä kesähattuja. Meidän 11-vuotias on esittänyt toiveen trikooshortseista kesäksi, joten niitäkin täytynee alkaa tutkailemaan. Hänellä oli sama toive jo viime kesänä ja silloin löysin Pomp de Luxilta yhdet uimashortsit, jotka hän kelpuutti. 

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia sinulta löytyy Benettonin poikien vaatteista? Käyvätkö ne mielestäsi myös isommalle pojalle? Mitkä ovat nousseet suosikeiksi?

”Äiti, sä näytät söpöltä!”

0

Nämä sanat sain kuulla kuopuksen suusta, kun astelin ulos uudessa neuleliivissäni. Seuraava veli jatkoi, että ihanan pehmoinen, kuin Gustavin turkki. Sitten kommentoitiinkin jo hiuksiani (olin juuri tullut kampaajalta). Hiukseni pitää kuulemma olla joka päivä näin. Monesti hyvinkin yleistäen puhutaan, että pojat eivät huomaa asioita tai ole kiinnostuneita pukeutumisesta, sisustamisesta jne. Viiden pojan kokemuksella voin kyllä helposti kumota nuo väitökset. Ennemminkin ajattelen, että jokainen lapsi – sukupuoleen katsomatta – on yksilö. Kiinnostus erilaisia asioita kohtaan pohjautuu nimenomaan noihin yksilöllisiin taipumuksiin. Esikoisellamme oli esimerkiksi tapana huomata joka kerta, jos mummi oli vaihtanut verhot tai matot. Katsomme kaikki ympärillämme olevia asioita hieman erilaisin silmin ja nuo jokaisen yksilölliset silmät nostavat esille juuri niille silmille tärkeitä asioita. Sama koskee myös minua, uskoisin että sinuakin.

Katselin vuodenvaihteessa ihastuneena markkinoille ilmestyneitä neuleliivejä. Näin silmissäni millaisen liivin itselleni haluaisin. Arvelin, että pystyisin neulomaan sellaisen itsekin, kunhan vain löytäisin siihen sopivan ohjeen. Garnstudion sivuilta löytyy runsaasti ilmaisia ohjeita. Harmikseni en kuitenkaan löytänyt täsmällisesti mielikuvaani vastaavaa ohjetta. Kävin lankakaupassa etsimässä ajatusteni mukaista ja väristä lankaa, mutta sitäkään ei löytynyt. 

Sitten muistin, että olin vuosia sitten neulonut erään villapaidan Garnstudion ohjeilla ja ostanut tuota villapaitaa varten langat kahdessa eri värissä, joista toiset olivat yhä käyttämättä. Ajattelin tehdä samalla ohjeella hihattoman version liiviksi. Etsiessäni ohjetta langan nimellä löysinkin sitten yllättäen myös samalle Dropsin Melody -langalle tehdyn liiviohjeen. Se vastasikin jo melko lähelle mielikuvaani, joten päätin ohjetta hieman muuttamalla neuloa liivin.

Käyttämäni Golden Treasure -ohje löytyy Garnstudion sivuilta. Valitsin M-koon, joka on minulle sopivan oversize. Halusin kuitenkin liivistä valmista ohjetta pidemmän ja lisäksi halkiot helmaan.

Aloitin liivin neulomisen neulomalla 62 silmukkaa sileää neuletta tasona yhteensä 12cm numeron 7 puikoilla. Jätin silmukat odottamaan ja tein toisen identtisen kappaleen. 

Sen jälkeen yhdistin nuo kappaleet pyöröpuikoille  jatkaen sileää neuletta suljettuna kunnes työn pituus oli 40cm.

Tästä eteenpäin jatkoin neulomista ohjeen mukaan huomioiden kuitenkin sen, että työn pituus oli 7cm enemmän kuin ohjeessa ilmoitettu pituus.

Pääntien joustinneuleisen resorin neuloin ohjeen mukaan. Kokeilin myös hihansuiden resoreiden neulomista kahteenkin eri otteeseen kahdella eri silmukkamäärällä, mutta vaikka vähensin silmukkamäärää selvästi ohjeen ilmoittamasta määrästä, en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Hihan suuaukko törrötti mielestäni rumasti, joten päädyin jättämään hihansuun resorit kokonaan pois. Loppujen lopuksi juuri sillä tavalla liivi vastasikin enemmän alkuperäistä mielikuvaani.

Isoilla puikoilla neulominen ei ole suosikkipuuhaani (ei varsinkaan huonoilla ja mutkaisilla pyöröpuikoilla), mutta kylläpä niillä saakin nopeasti työn valmiiksi.

Olen jo jonkin aikaa etsinyt sellaista hieman pidemmän mallista valkoista kauluspaitaa. Sellainen sopisi mielestäni esimerkiksi tämän liivin kanssa. Asuun tulisi lisää rentoutta, kun kauluspaidan helma näkyisi liivin helman alta. 

Äidin vaatteet:

  • Valkoinen kauluspaita PBO, Dopp
  • Farkut Denim Hunter The Fiola Free, Dopp
  • Kengät Calou, Bypias
  • Neuleliivi itse tehty, ohje mukailtu Garnstudion ohjeesta, alpakkalanka Drops Melody