Tyhjä pää

Olette varmasti kuulleet useammankin asiantuntijan sanovan, että lapselle on hyväksi kokea, että ei ole mitään tekemistä. Tylsyyden sietäminen opettaa lapselle pelkästään jo sitä, että aina ei voi olla kivaa ja tapahtua jotakin. Tylsyys ja ”ei oo mitään tekemistä” antavat myös tilaa mielikuvitukselle ja luovuudelle. Lapsi voi vaikkapa keksiä uusia leikkejä. Usein me vanhemmat teemme virheen siinä, että emme halua tuottaa lapsillemme pettymyksiä ja siksi syyllistymme vaikkapa siihen, että ohjelmoimme lastemme ja perheidemme aikataulut aamusta iltaan, niin että koko ajan on jotakin tekemistä. Lapsi saattaakin siis viestillään ”ei oo mitään tekemistä” ilmaista vaikkapa sitä, että hän haluaisi vanhemmaltaan aivan tavallista huomiota, kuten keskustelua päivän kuulumisista. Hän saattaa olla väsynyt pitkistä päivistä tai yksinolosta iltapäivisin. Silloin aikuisen tehtävänä on kuunnella ja auttaa lastaan sanoittamaan tunne- ja kokemustilaansa sekä pohtimaan yhdessä, onko vaikkapa harrastuksia liikaa vai kaipaisiko lapsi vain rauhallista yhdessäoloa kotona enemmän.

Entäpä me aikuiset sitten? Onko meillä koskaan tylsää? Onko meillä koskaan sellainen tilanne, että ei ole mitään tekemistä? Ja tekisikö sellainen tila meillekin yhtä lailla hyvää kuin lapselle? Omalla kohdallani voisin sanoa, että sekä työssäni että kotona minulla ei rehellisesti koskaan ole sellaista tilannetta, että eikö olisi mitään tekemistä. Aina voisi tehdä enemmän. Kotoa löytyy pestävää tai silitettävää pyykkiä, nurkissa pomppia pölykoiria, pesemättömiä ikkunoita, ripustamattomia tauluja, järjestämättömiä valokuvia, vauvakirjojen tyhjiä sivuja, pieneksi jääneiden lastenvaatteiden eteenpäin laittamista, järjestämättömiä papereita, keskeneräisiä käsitöitä, lukemattomia kirjoja jne jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Pahinta ehkä kuitenkin on se, että meidät on lapsesta asti ohjelmoitu toimimaan. Koko ajan pitäisi olla tekemässä. Mikä syyllisyys valtaakaan mielen, jos istuu alas tekemättä mitään?! Silloin saattaa hetkellisesti mieleen eksyä ajatus, että ei ole mitään tekemistä. Sama ajatus tuskin lapsellakaan oikeasti – ainakaan pääsääntöisesti – tarkoittaa sitä, että ei  ole mitään tekemistä, vaan ennemminkin sitä, että ei ole mitään KIVAA tekemistä. Siitähän se tylsyys tulee. Uskon kuitenkin, että myös meidän aikuisten elimistö ja ennen kaikkea aivot tarvitsevat tuollaisen ”tyhjän pään
-tilan”. Ensinnäkin se tarvitaan jo pelkästään levon takia. Toiseksi se tarvitaan siksi, että voisi syntyä jotakin uutta ja tuo uusi voi syntyä vain jos sille antaa mahdollisuuden, tilaisuuden. Tuo tilaisuus puolestaan voi syntyä vain, jos annetaan tyhjälle tilalle paikka ja aika eikä täytetä sitä kaikilla niillä loppumattomilla tekemättömillä tekemisillämme ja töillämme. Itse yritin vuosia saada kaiken valmiiksi. Tein ja tein. Ajattelin, että jos vaan vielä vähän tsemppaan, niin saan valmiiksi. Kodista tulee siisti, kaikki on paikoillaan jne. Ihminen jaksaa rutistaa hyvinkin pitkään palkinnonkiilto silmissä, mutta kun sitä palkintoa ei näy eikä kuulu ja kaikki energiavarastotkin ovat jo moneen otteeseen tyhjentyneet, tulee iso pettymys. En pystynyt, vaikka miten yritin. En riittänyt, vaikka tein kaikkeni. En saanut valmiiksi. Olen huono. Olen epäonnistunut. 

Samalla on vaarana, että asetamme tavoitteemme pilviin huomioimatta elämämme realiteetteja ja todellisia sekä ajallisia, voimallisia että taloudellisia resursseja. Mikään ei riitä ja etenkään mikään ei riitä meille itsellemme. Puskemme vain eteenpäin kohti itse itsellemme asettamia kohtuuttoman korkeita päämääriämme ja tavoitteitamme ja unohdamme kokonaan, että päästäksemme niihin tai edes kohti niitä, tarvitsemme hetkiä pysähtyä, hetkiä levätä, hetkiä ilman juoksua kello kaulassa, hetkiä kohdata muut, mutta ennen kaikkea hetkiä kohdata itsemme.

Meidät on kasvatettu niin, että koemme pysähtyessämme helposti syyllisyyttä siitä, että emme tee mitään. Koneetkin tarvitsevat huoltoa ja lepoa. Koneisiin on myös olemassa varaosia, joilla niiden ikää voidaan pidentää. Koneen voi myös korvata uudella, toimivalla ja tuliterällä. Ihmistä ei voi. Ihminen tarvitsee siitäkin syystä säännöllistä ja huolellista huoltoa, voidakseen jatkaa elämäänsä. Liian usein huoltotoimenpiteet aloitetaan liian myöhään eli silloin kun kone olisi jo perusteellisen remontin ja huollon tarpeessa. Luonnollisestikin lienee selvää, että korjaustoimenpiteet vievät silloin huomattavasti pidemmän ajan kuin silloin, jos huolto olisi suoritettu säännöllisesti. 

Vaikka meillä mieheni hoitaakin autojen katsastukset, niin olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että kutsu katsastukseen tulee kerran vuodessa. Isomman auton katsastus on aina näin kesäaikaan. Yhtenä kesänä mieheni oli tilannut ajoissa autoon uudet renkaat, mutta jostakin syystä niiden toimitus ei sujunutkaan normaalisti ja niiden saapuminen viivästyi pahemman kerran. Auto oli kuitenkin vietävä katsastettavaksi, vaikka tiedossa olikin, että renkaat eivät kelpaisi. Katsastusmiehelle/naiselle ei myöskään kelvannut tieto siitä, että uudet renkaat oli tilattu ajoissa ja että ne olivat matkalla. Tuomio oli tyly ja yksiselitteinen: auto asetettiin ajokieltoon.

Kuka asettaa meidät ihmiset ajokieltoon ja millä perusteilla se tapahtuisi? Ennemminkin saattaa käydä niin, että kun huomaamme huoltotarpeen lähestyvän ja vaikkapa renkaidemme kuluneen, lisäämmekin vain kaasua pyyhkimällä ongelman mielestämme sen sijaan, että kurvaisimmekin varikolle, pysäyttäisimme kulkupelimme ja ohjaisimme sen perusteelliseen huoltoon.  Kesäloma tarjoaa yhden mahdollisuuden ihmisen huoltotoimille. Valitettavasti kuitenkin melko usein käy niin, että buukkaamme loma-ajan kalenterimme täyteen ohjelmaa ja olemme jatkuvasti menossa ilman hetkenkään hengähdystaukoa. Pystyn hyvin tunnistamaan tuosta myös itseni. Ajattelin nimittäin aiemmin niin, että lomapäivä meni ikään kuin hukkaan, jos ei tehty mitään ja sain siitä aikaan itselleni stressin. Vaikka miten tiedostin, että jatkuvat pakkaamiset ja lähdöt (vaikkakin vain pienet päiväretket) aiheuttivat kohtuutonta stressiä ja kuormitusta, pidin niistä kiinni, koska niin kuului lomalla tehdä. Kotona ehtisi nysvätä sitten arkenakin. En tiedä onko ikä tehnyt tehtävänsä vai se, että aikoinaan oli enemmän liikenteessä, mutta joka tapauksessa ajatukseni ovat alkaneet muuttua. Korona on lisäksi antanut oivallisen tilanteen pysähtyä. Monella tuo pysähtyminen tapahtui jo kevään aikana, kun aikaa olikin yhtäkkiä normaalia arkea enemmän. Meillä se näkyi toki siinä, että harrastukset jäivät tauolle (osa tosin onnistui etänä kotoa käsin), mutta koulu ja työt jatkuivat, oma työni jopa aiempaakin isommilla tuntimäärillä sisältäen myös kaikki illat ja viikonloput. Pysähtymisestä ei ollut tietoakaan.

Kesäloman tavoitteeksi tulikin viedä itsensä (ja perheensä) huoltoon. Enkä siis tarkoita tällä mitään konkreettista paikkaa, en edes kauneushoitolaa, vaan pääasiassa kotona olemista ilman aikatauluja eli lepoa ja kiireettömyyttä. Sitä, että kalenteriin merkitään vain oikeasti pakolliset menot ja jos joskus tuntuu siltä, että retki tai jokin muu lisämeno olisi kiva tähän väliin, niin se voidaan toteuttaa. Kyse ei myöskään ole itsensä pakottamisesta tähän, vaan siitä, että elimistöni on lähettänyt minulle kutsun vuosihuoltoon ja tämä tuntuu hyvältä tavalta toteuttaa se. Jokainen lapsiperheessä elävä toki ymmärtää, että pyykit on yhä pestävä, ruoka laitettava, ne pölykoiratkin välillä imuroitava, mutta mitään ylimääräistä pakkausshowta tai suursiivousta ei ole pakko järjestää. Ajattelin ennen hyvin vahvasti niin – ja ajattelen kyllä vieläkin – että lomalle pääsee parhaiten vaihtamalla mahdollisimman nopeasti maisemaa ja jättämällä siten arjen taakseen. Se on kyllä hyvin toimiva ja tehokas tapa. Toisaalta olen saanut huomata, että tuo on mahdollista myös kotioloista käsin, jos vain antaa itselleen luvan kestää ympärillään keskeneräisyyttä ja antaa itselleen aikaa saada asiat valmiiksi. Ryhdyin esimerkiksi purkamaan armottomia silitysvuoriani kesäkuun alussa. Joka päivä silitin pienen pinon. Olin valmis kahden viikon päästä. Aiemmin olisin pakottanut itseni suorittamaan tuon urakan kahdessa päivässä. Suunnitelmissa oli myös vaatehuoneen siivoaminen. Kesäkuun alussa tyhjäsin sieltä kaikki ylimääräiset tavarat kuopuksen huoneen lattialle. Joka ilta, kun menin viemään kuopusta nukkumaan, katselin tuota pinoa ja pohdin, että josko tänään tarttuisin toimeen. Ja uskokaa tai älkää: juhannuksena olin valmis. Kaksi ensimmäistä viikkoa vain katselin pinoa ja kolmannella viikolla toimin. Silloinkin tosin niin, että jaoin urakan useammalle illalle. Herääkin kysymys: Kuka sanoo meille, että kaikki pitää aina saada heti ja kerralla valmiiksi? Jaanhan oppilaillenikin tehtävät paloihin, miksi en voisi tehdä (ja sallia!) sitä myös itselleni.

Eräänä päivänä – nyt heinäkuussa – huomasin yhtäkkiä, että pääni oli aivan tyhjä. Tiesin toki kaikki tekemistä odottavat työt, mutta mikään niistä ei tuntunut sillä hetkellä pakolliselta. Istuin alas kera kahvikuppini ja mietin, mitä tekisin. Ei tullut mitään mieleen! Aivan outo tunne. Oletko kokenut samaa? Seuraavaksi pohdin, mitä VOISIN tehdä ja sitten, mitä HALUAISIN tehdä. Ei vieläkään vastausta. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että en pohtinut lainkaan sitä, että mitä PITÄISI tehdä, vaan annoin tilaa vapaasti valita tekemiseni omien toiveideni mukaan. Tyhjä pää ei kuitenkaan tuottanut mitään. Muutama ajatus vaikkapa käsityön tekemisestä, kirjapinossa odottavan kirjan lukemisesta, päiväkirjan kirjoittamisesta, blogin kirjoittamisesta, valokuvien ottamisesta jne lipuivat läpi ajatusteni, mutta mikään niistä ei saanut enempää tarttumapintaa. Päätin jäädä odottamaan, mitä tuo uusi tila ”tyhjä pää” synnyttäisi.

Luin talvella tuota Maaret Kallion Lujasti lempeä -kirjaa ja nyt päätin tarttua tuohon Mielen työkirjaan. Huomasin kirjan pohdintoineen vievän mennessään niin vauhdilla, että siinäkin piti pysähtyä. Työkirja on jaettu 12 kuukaudelle. Koska ensimmäisen kuukauden osuus täyttyi minulla jo parissa päivässä, olin pakotettu pysähtymään, sillä muuten toistaisin nykytilaani koko vuoden edestä eikä se ole tarkoituksena. Itse suhtaudun aina hieman skeptisesti kaikkiin mieleen liittyviin kirjoihin ja erityisesti näihin tehtäväkirjoihin. Se johtuu oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että huomaan suhtautuvani jo lähtökohtaisesti kriittisesti kaikkiin muoti-ilmiöihin ja sellaisen roolinhan tällainen kirjallisuus on tänä päivänä ottanut. Sen kanssa käsikädessä kulkevat monenlaiset tee se itse -oppaat ja sinä elämäsi herrana -tyyppiset teokset ja harjoitukset. Mielestäni tuontyyppiset asiat ruokkivat entistä enemmän jo valmiiksi sisäämme asetettua tee ja suorita muuten olet huono -ohjelmistoa. Näihin liittyykin se toinen kriittinen näkökulmani, joka minulla kristittynä on. En esimerkiksi pidä meditaatiota hyvänä asiana, mutta esimerkiksi rentoutuminen, lepo tai rukous voisivat sitä olla. Monesti haksahdamme ”muotijuttuihin” ajattelematta mitä kaikkea taustoilta löytyy. Siitä syystä tarvitsemme niihin myös kriittistä, pohtivaa ajattelutapaa, jonka valossa voimme kukin tehdä omaan elämäämme ja esimerkiksi vakaukseemme sopivat valinnat. Eikö vaan? Minun valintani eivät välttämättä ole sinulle mieluisia ja toisin päin, silti voimme rauhasta käsin keskustella näkemyksistämme ja saada uusia näkökulmia toisiltamme.

Täksi kesäksi hankin myös Ronnie Grandellin kirjat Itsemyötätunto ja Irti itsekritiikistä. Jälkimmäiseen olen hieman tutustunut, mutta varsinaisesti en osaa vielä sanoa näistä kirjoista mitään tarkkaa. Toiveenani on, että ne tarjoaisivat juurikin nimensä mukaisia asioita eli välineitä ymmärtää itseään ja antaa itselleen lupa ottaa rennommin, saada tekeminen ja lepo tasapainoon. Lepopäivää (tai nykyään jopa kahta viikossa) ei ole annettu meille suotta. Elimistömme on luotu niin, että se tarvitsee jaksaakseen myös säännöllistä lepoa. Arkena meille on annettu kaksi vapaapäivää ja loma-aikana pidempi vapaa jakso. Käyttäkäämme nuo päivät viisaasti. Se, kenelle lepoa on tehdä päivittäisiä retkiä tai pidempiä lomamatkoja, tehköön niin. Se, kenelle levon tuo sohvalla makaaminen, tehköön niin. Se, kenelle levon tuo vaatehuoneen siivoaminen lattiasta kattoon, tehköön niin. Tärkeintä on kuunnella omaa itseään ja samalla varovasti tarkistaa, ovatko renkaat jo liian kuluneet, tarvitaanko sittenkin myös muita toimia vai ovatko nykyiset toimet riittävät.

Muista, että sinä olet tärkeä, etkä vain muille, vaan myös itsellesi. Jos et saa kutsua vuosikatsastukseen, kuten autosi, niin ota tavaksesi tehdä se vaikkapa samaan aikaan kuin kutsu saapuu autollesi. Tavoittele silloin ”tyhjän pään -tilaa”, jossa annat ajatustesi lipua rauhassa ja otat niistä kiinni sen minkä haluat. Pidä siitä koppi, jos se tuntuu hyvältä tai päästä jatkamaan matkaa, jos et sitä juuri nyt kaipaa. 

Rentouttavaa kesälomaa juuri sinulle!

PS. Lisää hieman samankaltaisia ajatuksia löydät näistä postauksista: Unelmat kuihtuvat, kasvavat ja kukoistavatEtäkoulu – syy blogihiljaisuuteen ja Kiire, stressi, väsymys, uupumus…

Porkkanakakku leipävuoalla

Pidempään blogiani lukeneet tietävät, ettäkorvapuustin lisäksi pidän kovasti porkkanakakusta. Täältä blogistanikin löytyy useampi postaus, jossa herkutellaan porkkanakakulla sekä ohje juuri tuohon gluteenittomaan porkkanakakkuun.

Muutama viikko sitten löysin täältä uuden porkkanakakkuohjeen, jota onkin nyt tullut leivottua jo useamman kerran.

Kakku siis leivotaan leipävuokaan. Muokkasin ohjeen gluteenittomaksi ja hieman muutenkin.

Alkuperäisessä ohjeessa täyte levitetään lopuksi kakun päälle ja niin minäkin tein tässä ensimmäisessä versiossa.

Seuraaviin kakkuihin päädyin halkaisemaan kakkupohjan ja laittamaan täytettä myös kakun väliin. Samoin teen isolle ja pyöreällekin porkkanakakulle. Ohjeen mukaan täytettä valmistetaan niin paljon, että siitä riittää hyvin myös väliin täytteeksi.

Esivalmistelut:

  • Voitele ja korppujauhota leipävuoka. Jos haluat kakusta gluteenittoman, muista käyttää vuoan jauhottamiseenkin gluteenitonta korppujauhoa (esim. Moilas). Perunajauhokin sopii.
  • Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja ota esille leipomistarvikkeet.
  • Kakkuainekset sekoitetaan blenderillä ja se tekikin tämän valmistamisesta erityisen yksinkertaista ja nopeaa. Toki tavallinen sähkövatkain käy varmasti myös.
  • Raasta valmiiksi neljä porkkanaa. Alkuperäisessä ohjeessa ei mainittu mitään muuta porkkanoiden määrästä tai koosta (painosta). Itse käytin neljää isohkoa porkkanaa tai laskin yhdeksi porkkanaksi kaksi pienempää.

Kakkupohjan valmistaminen:

  • Laita blenderiin 1,6 dl öljyä ja 2 dl sokeria. Sekoita.
  • Lisää blenderiin 4 raastettua porkkanaa ja 2 kananmunaa. Sekoita.
  • Sekoita ensin keskenään kuivat aineet eli 2 dl gluteenitonta (vaaleaa) jauhoseosta, 1 tl ruokasoodaa, 1 tl leivinjauhetta ja 1 tl kanelia sekä ripaus suolaa.
  • Kaada kuivaseos blenderiin. Sekoita.
  • Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun leipävuokaan.
  • Paista kakkua uunissa 40 - 50 minuuttia, kunnes se on kypsää. Minulla oli vahingossa jäänyt uunin ritilä toiseksi alimmalle tasolle ja siinä paistettuna sopivaksi paistoajaksi tuli 50 minuuttia (175C).
  • Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa noin 15 minuuttia. Kumoa kakku sen jälkeen tarjoiluastialle ja kuorruta se. Itse halkaisin kakun jäähtymisen jälkeen puoliksi ja levitin täytettä ensin kakun väliin ja lopuksi vielä päälle ja sivuille.

Kuorrutteen valmistaminen:

  • Sekoita keskenään 300 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 dl tomusokeria, 2 tl vaniljasokeria ja yhden sitruunan kuori. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin appelsiinin kuorta. Yhden kakun tein kokonaan ilman sitruunan kuorta ja sekin maistui hyvältä.
  • Itse sekoitin kuorrutteen ainekset ihan vaan käsin, mutta ne voi toki sekoittaa myös blenderillä tai vatkaimella.
  • Kakusta saa helposti myös maidottoman käyttämällä kakkuvuoan voiteluun maidotonta levitettä ja tuorejuustona maidotonta valmistetta.

Tässä vielä erillinen lista tarvikkeista, niin ei tarvitse poimia niitä tuolta ohjeiden seasta:

  • leipävuoka
  • leipävuoan voiteluun rasvaa ja gluteenitonta (korppu)jauhoa
  • uuni 175C, 40 - 50 min
  • 1,6 dl öljyä
  • 2 dl sokeria
  • 4 porkkanaa raasteena
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl gluteenitonta jauhoa
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • ripaus suolaa
  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • yhden sitruunan kuori raastettuna

Tässä kakussa on vain yksi ongelma. Se nimittäin loppuu aina kesken. Olenkin ajatellut ostaa toisenkin leipävuoan, koska niitä mahtuu uuniin helposti kaksi, jopa kolme tai neljäkin. Silloin voisin tehdä kerralla tupla-annoksen ja toivoa, että kakkua riittäisi vielä seuraavallakin kahvihetkellä.

Poikien kesäpäivän asu 6

Lomaviikon lopuksi vietimme muutaman päivän serkkujen luona. Kotimatkalla poikkesimme Tiirinkosken Tehtaalla. Jos et ole vielä käynyt siellä, niin suosittelen lämmöllä. Joitakin vuosia sitten meidät sai valitsemaan Tiirinkosken Tehtaan välietapiksi matkalla Helsinkiin, koska luin jostain, että sieltä saa vohveleita myös gluteenittomina. (Tosin viimeksi minulta kysyttiin, että pitääkö vohvelini paistaa erillisellä gluteenittomien vohveleiden raudalla…siitä hieman miinuspisteitä). Kuten olen ennenkin kertonut, allergiani aiheuttavat erityisesti reissuissa suurta päänvaivaa ja monesti myös harmia.

Ylempänä kuvassa on gluteeniton vohveli ja alempana tavallinen. Vohveleihin saa valita erilaisia täytteitä.

Vohveleiden jälkeen pojat tykkäävät katsella Tiirinkosken Tehtaan pihapiirin eläimiä, jolloin minä saan mahdollisuuden kierrellä ja ihastella myynnissä olevia sisustustuotteita ja vaatteita. 

Katseltavaa todellakin riittää. Eniten pidän Tine K:n ja Odd Mollyn valikoimista.

Tänä kesäpäivänä pikkupojilla oli yllään Zara Kidsin haaleanvaaleansiniset lyhythihaiset vaarinpaidat (samat kuin meillä on valkoisina), H&M:n farkkushortsit henkseleillä, Kavatin tummansruskeat nahkasandaalit ja POPin tummansiniset lätsät. Isommalla pojalla on KappAhlin Hamptonin vaaleandeniminsininen pikeepaita ja tummansiniset chinoshortsit sekä ruskeat Björn Borgin nahkatennarit.

Äidillä on yllään vaaleansininen Gantin pikeemekko ja Caloun kengät.

Poikien kesäpäivän asu 5

Aittayöpymisestä selvitty (koski lähinnä minua) ja aika siirtyä kohti seuraavan päivän seikkailuja.

Vuorossa oli yksi kesän lempikohteistani eli Porvoo.

Aiemmin kävimme aina Tee- ja Kahvihuone Helmessä, jonka porkkanakakku oli vastustamattoman herkullista. Vilja-allergiani myötä itselleni sopiva valikoima kävin kovin onnettomaksi, joten jouduimme vaihtamaan kahvilaa. Löysimme uuden Porvoon puolelta uuden helmen, nimittäin Cafe Cabriolen. Pelkästään kakkuvalikoimaa vitriinin läpi katsellessa, voisi viettää enemmän kuin tovin. Tästä ihanasta kahvilasta olen löytänyt itselleni sekä sopivaa lounasta että kahvikakkua jopa niin, että on ollut valinnan vaikeuksia. 

Tämän kesäpäivän asuiksi pojille valikoituivat beiget KappAhlin Hampton-malliston shortsit, paitsi isoimmalla pojalla Lindexin beiget shortsit. Paitoina pikkupojilla oli Zara Kidsin vaarinpaitatyyppiset valkoiset lyhythihaiset paidat ja isoimmalla pojalla barcelonalaisesta tavaratalosta ostettu valkoinen peruspikeepaita. Pikkupoikien konjakinruskeat lätsät ovat Zara Kidsin, isoimman pojan tummansinisen lippiksen alkuperää en muista. Poikien sandaalit ovat Kavatin ja tennarit Björn Borgin. Kuopuksen kamelinruskeat henkselit ovat La Coqueta Kidsiltä.

Äidin pellavamekko on Benettonilta ja kengät Caloun. Poikien tikkunekut ovat Skafferista.

Poikien kesäpäivän asu 4

Seuraavana päivänä oli äidin vuoro mennä omiin toivepaikkoihinsa ja isä ja pojat vuorostaan pojille sopiviin paikkoihin. Koska mukava kesäsää jatkui, valikoitui tämän kesäpäivän asuksi jälleen shortsit ja lyhythihainen paita. Tummansininen pikeepaita ja beiget chinoshortsit kuumailmapallokuvioinnilla ovat molemmat Benettonista. Sandaalit Kavatin ja lätsä POPin.

Pojat suuntasivat liikennepuistoon polkuautoilemaan.

Sekä oranssista väristä päätellen myös metroajelulle. Vanhimman pojan beiget chinoshortsit KappAhlin Hampton-mallistosta ja pikeepaita barcelonalaisesta tavaratalosta.

Aurinkoinen Helsinki ja äidin kierros. Viimeiseksi vielä mukaan pussillinen gluteenittomia korvapuusteja. Äidin vaatteet: Gantin beige canvasmekko, Caloun kengät ja Korsin laukku.

Matkalla kohti seuraavaa majapaikkaa, poikkesimme Ikeassa, josta käytännössä aina ostetaan kierroksen päätteeksi pehmikset. 

Perillä seuraavassa majapaikassa. Edessä eksoottinen yöpyminen aitassa…