11.5.2021

Mitä kuuluu Legocitylle?

Muistat ehkä reilu vuoden takaisen postaukseni poikien Legocitystä. Silloinen suunnitelmamme legojen lajittelusta tyhjässä huoneessa ei lopulta onnistunutkaan koronan vuoksi. Paitsi että työt veivät silloin aivan kaiken ajan, siirtyivät myös esikoisen opinnot etäopinnoiksi ja hän muutti tilapäisesti takaisin kotiin suunniteltua aikaisemmin ja sai asuttavakseen tuon legolajittelua varten tyhjätyn huoneen. Loppujen lopuksi hän asui kotona kuitenkin vain vajaa kaksi kuukautta ja sen jälkeen oli jälleen aika myllätä huonejärjestystä. Silloin pikkupojat halusivatkin kaikki omat huoneet, jolloin päädyttiin jakamaan Legocity kolmeen osaan eli jokaisen huoneeseen tuli siitä pieni pala. No, taisi siinä olla vielä joku välivaihekin, jota en muista, sillä vasta kesän jälkeen höyläpenkki siirrettiin sisälle ja siitä tuli nallekarhupojan huoneeseen alusta Legocitylle.

Nämä kuvat ovat kuopuksen huoneen pienestä Legocitystä. Se on rakennettu neljän Ikean Stuva-laatikoston/kaapiston päälle eli puolet varsinaisen ison Legocityn alla olevista Stuvista jäi kuopuksen huoneeseen. Lelulaatikoilla -postaus on myös kuopuksen huoneesta eli hänen Legocitynsä on rakennettu nimenomaan noiden lelulaatikoiden päälle.

Kuopus toivoi joululahjaksi Legocityn poliisiasemaa ja nyt on jokaisella pojalla omansa. Sanoinkin miehelleni, että ainakin on varma perintö jokaiselle hankittuna. Täytyy vaan ennen sen lunastamista hieman kaivella legolaatikoita oikeiden osien löytämiseksi. 😉

Tämä Legocity on puolestaan jääkarhupojan uudesta huoneesta. Hän toivoi huoneekseen entisen pikkupoikien yhteisen nukkumishuoneen. Aiempi postaus hänen entisestä huoneestaan löytyy täältä. Nykyisessä huoneessaan hänellä on pikkuveljensä tavoin käytössään neljä ”Stuva-palaa”, jotka hän jossakin vaiheessa irrotti kokonaan seinästä, jolloin cityn pääsee kiertämään leikkiessä ympäri. Yllättäen myös tästä citystä löytyy poliisiasema sekä muita kaupunkimaisemaan sopivia rakennuksia, kuten kauppoja.

Nallekarhun Legocity on rakennettu vanhan höyläpenkin päälle. Jos penkki jää huoneeseen pysyvämmin, olemme suunnitelleet hankkivamme sen päälle lasin, pleksin tai vanerin helpottamaan rakentamista. Vanhan höyläpenkin päällinen ei ole kovin tasainen rakentelualusta, joten se hieman hankaloittaa tätä legoharrastamista. Tästä postauksesta näette, miltä nallekarhun city näytti alkuvuodesta. Sen jälkeen hänelle tärkeä intiaanileiri on muuttanut Lego-vitriinin suojiin ja tilalle cityyn ovat päässeet talvinen joulutalo ja toiselle puolelle cityä lähinnä pikkuveljen citystä tuodut Minecraft-legot. Samaan syssyyn voin kertoa, että yksikään näistä kolmesta citystä ei ole enää näiden kuvien kaltainen. Liian kauan on tämä postaus pyörinyt luonnoksissa.

Minecraft-sarjan legoista en itse oikein perusta, mutta etenkin kaksi nuorinta on tykännyt niistä ja toivonut niitä lahjoiksi. He ovat myös säästäneet omaa rahaa niitä ostaakseen ja monet leikit on näilläkin leikitty.

En muista olenko kertonut, että meillä on säästössä Legolehtiä (siis myyntikuvastoja) vuodesta 2007 tai 2008 lähtien. Erityisesti nallekarhupoika tykkää selata niitä ja haaveilee nykyään jopa enemmän vanhoista kuin uusista legoista. Monia noiden kuvastojen legoista meillä toki jo onkin isoveljien jäljiltä, mutta niiden kokoaminen eli osien etsiminen vaatisi hieman isomman työrupeaman. Poika tykkää etsiä vanhoja legoja eri myyntipaikoista ja sellaisen kautta löytyi sekä hänen viime syksyinen syntymäpäivälahjatoiveensa että tämä jouluinen lahjapaja. Harmi, ettei mieheni lapsuudesta ole jäljellä yhtään legoja. Tiedän, että ne olisivat erityisesti nallekarhupojan aarteita. Minulta ja veljeltäni on säästynyt pieni korillinen legoja (ei niitä enempää edes ollut), mutta niillä leikitään mummolassa.

Viime kesänä pojat pääsivät leikkimään jääkarhupojan kummisedän vanhoilla legoilla ja voin kertoa, että ne nähdessään, etenkin nallekarhupoika lähes liimautui paikoilleen. Mikä aarrelaatikko se olikaan! Nallekarhupojan haaveena on saada vanhoja sotilaslegoja ja rakentaa niistä linnoitus, jonne vaikkapa merirosvot hyökkäävät. Nykylegoista nallekarhupoika tykkää vuosienkin jälkeen kaikkein eniten varsinaisesta Legocitystä eli kaupunkimaiseman suunnittelusta ja rakentamisesta taloineen, kulkuneuvoineen ja ihmisineen.

Miltä teidän mahdolliset Legocityt näyttävät?

Olenko muuten koskaan kertonut, että minullakin on yksi legotoive? Nimittäin Lego Friends -sarjan koulu!

9.5.2021

Perhaps you should have a female dog

Aihe, josta olen mielessäni kirjoittanut postauksen jo kauan sitten ja useampaan kertaan. Aihe, joka oli yksi syy blogin perustamiselle. Aihe, joka on nostattanut pintaan suuria tunteita. Aihe, josta ei ole lupa puhua. Aihe, josta ei sittenkään ollut niin helppo kirjoittaa. Aihe, joka toikin mieleeni hieman uudenlaisen näkökulman löytäessäni talvilomalla puhelimeni uumenista näitä vuoden 2017 valokuvia meidän kesälomamatkalta Helsingistä. Aihe, josta jää yhä kirjoittamatta siitä alkuperäisestä näkökulmasta. Nähtäväksi jää, tuleeko vielä se päivä, jolloin koen siitä kirjoittavani.

Isolla perheellä liikkuminen on jo sinänsä huomiota herättävää, halusit tai et. Kun tila-autosta purkautuu enemmän kuin kaksi tai kolme lasta, saa se ihmisten päät kääntymään. Olemmekin monesti mieheni kanssa pohtineet, että missä menee raja, jolloin voi käyttää käsitettä suurperhe. Nykyään kuulen käytettävän sitä jo kolmilapsisista perheistä. Emme kokeneet olevamme suurperhe kolmilapsisena emmekä vielä nelilapsisenakaan perheenä. Viisilapsinen perhe alkaa ehkä olla jo hieman sillä rajalla, mutta koska mahdumme vielä hyvin yhteen seitsemänpaikkaiseen autoon, en ehkä silti kokisi luontevaksi käyttää meistä nimitystä suurperhe. Niinpä puhummekin mieluummin ja luontevammin isosta perheestä. Mikä sitten on ison perheen raja? Ehkäpä se, että kahdenkaan aikuisen kädet eivät riitä pitämään kiinni jokaista lasta kädestä, kun kuljemme kaikki yhdessä. Meidän perheen tilanne on toki siltäkin osin ollut erilainen, sillä esikoinen oli jo 14-vuotias, kun kuopus syntyi ja toiseksi vanhinkin jo 11-vuotias. Esikoinen osasi jo kulkea omia polkujaan ilman, että häntä olisi pitänyt pitää kädestä kiinni. Toisaalta joku määritteli kolmilapsisen perheen suurperheeksi siksi, että kaikille lapsille ei enää riittänyt samaan aikaan syli.

Kulkiessamme – tai erityisesti joutuessamme odottamaan jotakin tapahtuvaksi – tapasimme usein jakaa lapset kahdeksi pariksi temperamenttien mukaan. Kuopus oli sitten joko jomman kumman aikuisen kanssa, rattaissa tai jomman kumman vanhemman isoveljen kanssa, viidestä lapsesta kun ei saa tasapareja. Tällainen iso ja pieni sekä temperamenteiltaan toista tukeva parijako oli tosi tehokas keino selviytyä monista siirtymätilanteista. Monesti kuulee sanottavan, että sisaruksista peräkkäiset riitelevät eli jos perheessä on vaikka neljä lasta, niin vanhin riitelee toiseksi vanhimman kanssa ja nuorin toiseksi nuorimman kanssa, mutta kaksi keskimmäistä riitelevätkin sitten molempiin suuntiin. Tämä ei ollut mahdollista näillä parivaljakoilla. Tosin täytyy todeta heti perään, että meidän lapset eivät kyllä muutenkaan kauheasti riitele ja kaikkein vähiten heistä riitelee keskimmäinen, jonka tuon teorian mukaan pitäisi sotia joka suuntaan.

Kuten sanoin, niin huomiolta ei voi välttyä pelkästään jo siksi, että koko perheellä kulkiessa meitä on niin monta. Helsingin kauppatorilla kerran eräs vanhempi nainen oli juossut mieheni ja poikakatraan kiinni ihan vain varmistaakseen, että onko rattaissakin oleva lapsi poika. Tämän myötä päästäänkin postauksen varsinaiseen aiheeseen – joskaan ei siitä alunperin ajattelemastani näkökulmasta – vaan hieman erilaisesta.

”Kuinka monta niitä on?” ”Onko ne kaikki poikia?” En ole pitänyt kirjaa, kuinka monta kertaa olen nämä kysymykset kuullut. Sen kuitenkin haluan kertoa, että nuo kysymykset voi esittää hyvin monin eri tavoin ja erityisesti niihin liittyvät jatkokommentit. Usemmiten ulkomaalaiset turistit ovat tarjonneet jotakin sellaista, jota olen voinut ilolla tallentaa sydämeeni. Valitettavasti niiden kanssa samasta tilasta kamppailevat myös kaikki ikävät ja ilkeät letkautukset. Tänään haluan kuitenkin kertoa teille yhden helmen. Se ei ehkä ole helmi teille, mutta itselleni se on.

Yllä olevasta kuvasta toivoisin teidän voivan nähdä oman ilmeeni lisäksi myös isompien poikien ilmeet. Kun riittävän monta kertaa ihmiset pysähtyvät avoimesti töllistelemään ja kuin meitä ei paikalla korvinemme ja silminemme edes olisikaan, ääneen laskemaan, että todellakin siinä on viisi poikaa…niin jossakin vaiheessa tilanne alkaa huvittamaan. Näin ei ehkä kävisi, jos tilanne olisi tapahtunut kerran pari, mutta kun saman illan aika se vain toistuu ja toistuu. Tuossa Tuomiokirkon portailla olimme kyllä kuin avoin nähtävyys ja kuvauskohde ohikulkijoille. Olenkin monesti ehdottanut pojille, että laittaisimme hatun maahan kuvauspalkkioita varten 😀

Talvi- ja kesäkuva Anne Tuulikangas.

Stockan hissi on muuten myös sellainen ystävällisten kommenttien keruupaikka. Useimmiten aasialaisturistit alkavat ihastella poikia ja rohkenevat sitten sanoa myös ääneen, että kolme poikaa (jos vaikka vain nuorimmat ovat olleet kanssani). Kun kerron, että poikia on oikeastaan vielä kaksi lisää, heidän riemunsa ei meinaa sopia enää hissiin. Usein he pyytävät saada ottaa kuvan pojista ja noista hetkistä pikkupojat ovat vielä jälkikäteen – vuosienkin päästä – puhuneet: ”Muistatko äiti, kun ne silloin siellä Stockmannilla halusivat ottaa meistä kuvan…” Sanonkin monesti miehelleni, että siinä missä Suomessa saan viiden pojan äitinä kuulla kasakaupalla negatiivisia ja ilkeitä kommentteja, saisin Aasian maissa kuningattaren kohtelun.

Siihen helmeen. 18-vuotishääpäivänämme menimme paikalliseen kahvilaan neljän pojan kanssa juhlistamaan merkkipäiväämme. Istuimme kahvilan isoimpaan pöytään ja koska kahvila oli täynnä, liittyi seuraamme vielä kolmen aikuisen seurue. Lähimpänä meitä istui brittimies, joka hyvin pian alkoi keskustella kanssamme. (Yllä olevat kuvat ovat Porvoosta. Siellä esikoinenkin oli mukana ja taitaapa kuvissa olla eri vuosikin.)

Hän avasi keskustelun englantilaisen kohteliaasti sanomalla: ”How smart dressed boys you have.” Pian hän jo päätyikin kysymään, että onko meillä neljä poikaa. (Koska vanhempien ja nuorempien poikien välissä on hieman pidempi ikäero, kysytään minulta usein myös sitä, onko pojilla eri isät. Ei ole.)

Ylioppilasjuhlien perhekuva Lauri Ylimäki.

Kerroimme, että itse asiassa poikia on oikeasti viisi. Esikoinen on leirillä eikä päässyt mukaan. Pieneksi toviksi meni brittigentlemaniltäkin puhekyky, mutta saatuaan sen takaisin, hän sanoi mitä kohteliaimmin: ”Perhaps you should have a female dog!” Miten hän sen tekikään sitä en tiedä, mutta saisipa moni ottaa hänestä mallia. Siinä siis sanat, jotka olen kätkenyt syvälle sydämeeni ja jotka tuon tuostakin putkahtavat esille perheessämme tuoden mukanaan hyväntahtoisuuden ja lempeyden erotettuna ilkeistä, latistavista ja ivallisista kommenteista. Valitettavasti jälkimmäiset pitävät kärkisijaa, vaikka olenkin jo kauan sitten lopettanut niiden rekisteröinnin.

Olisi mukava kuulla millaisia helmiä te muut poikalasten äidit olette kuulleet. En tiedä onko minusta koskaan kirjoittamaan niistä ei-helmistä.

Kuva Seppälän valokuvaamo.

Kuva Laura Schneider.

Asia liittyy vahvasti äitienpäivään, sillä nämä viisi poikaa kutsuvat minua äidiksi.

H y v ä ä ä i t i e n p ä i v ä ä !

5.5.2021

Gluteenittomat quesadillat

Vappuperinteisiimme kuuluvat quesadillat joko kotona syötäviksi tai piknikille mukaan otettaviksi. Quesadillojen tekeminen on useimmiten mieheni vastuulla. Allergioideni vuoksi teemme yleensä sekä gluteenittomia että tavallisia quesadilloja. Varmaankin tekisimme kaikki gluteenittomina, kuten esimerkiksi leivonnaiset, mutta isolla perheellä säästö on melkoinen, kun tekee suurimmalle osalle perhettä vehnäversioina. Kahdeksan vehnätortillaa saa melko usein ruokakaupoista tarjoushintaan eurolla, kun taas vertailun vuoksi neljä gluteenitonta tortillaa maksaa lähes neljä euroa. Itse käytän yleensä Moilas Oy:n gluteenittomia tortilloja.

Quesadillojen täytteet voi valita oman maun mukaan ja siinä suhteessa valinnanvaraa on runsaasti tarjolla. Me tapaamme tehdä yleensä kinkku- ja kanatäytteisiä quesadilloja. Kanafilesuikaleet pitää luonnollisestikin paistaa ennen täyttämistä, joten se lisää hieman työvaiheita ja valmistamisaikaa. Kinkkutäytteeksi sen sijaan käyvät kaupassa valmiina pusseissa myytävät kinkkusuikaleet.

Yhden quesadillan tarvikkeet:

Valmistusvaiheet:

Levitä tuorejuustoa kummankin lätyn päälle.
Levitä toisen lätyn tuorejuustokerroksen päälle kinkku- tai kanatäyte.
Lisää lihatäytteen päälle 4 - 5 teelusikallista salsaa.
Lisää viimeiseksi kerros juustoraastetta. Quesadillaa lämmittäessä juustoraasteen tehtävänä on "liimata" lätyt kiinni toisiinsa, joten huomio tämä juustoraasteen määrässä.
Laita toinen tuorejuustolla voitelemasi tortillalätty juustoraastekerroksen päälle tuorejuusto alaspäin eli juustoraasteen päälle.
Paina lättyjä hieman yhteen eli paremmin kiinni toisiinsa.
Paista quesadilla paistinpannulla ilman lisättyä rasvaa samalla lämmöllä, jolla normaalisti kypsentäisit esimerkiksi jauhelihan.
Paista quesadilla molemmilta puolilta.
Leikkaa quesadilla neljäsosiin ja tarjoile yhdessä salsakastikkeen ja salaatin kera.

Yllä olevassa kuvassa näkyy vertailun vuoksi vehnätortilloihin tehtyjä quesadilloja. Nämä helppo- ja kohtuu nopeavalmisteiset herkut ovat siitä hyviä, että ne maistuvat sekä lämpiminä että kylminä. Tästä syystä ne ovat myös mainioita eväitä vaikkapa automatkoille, sillä ne ovat tarvittaessa ruokaisia, mutta eivät tarvitse lämmitystä. Toki kylmäketjun säilymisestä on silloinkin huolehdittava.

Jos quesadilloja malttaa valmistaa kerralla isomman määrän, käyvät ne hyvin ruuaksi tai välipalaksi vielä parina seuraavanakin päivänä. Loistava ruoka vaikkapa helteisille kesälomapäiville, kun ei malttaisi viettää niitä joka päivä keittiössä hikoillen.

Haluaisitko vinkata oman nopean ja helpon ruuan vaikka niihin kauniisiin kesäpäiviin tai reissuihin?

3.5.2021

Sisäpiknik

Kolean sään ja koronan vuoksi päädyimme viettämään tänä vuonna vappua kotona ja järjestimme perinteisen vappupiknikinkin sisätiloissa. Nykyään tosin brunssi taitaa olla syrjäyttänyt piknikin, joten tämän voi mieltää kummaksi tahansa. Itse asiassa katoimme pöytään valmiiksi myös iltapäivän elokuvaherkut, jotka oli helppo napata mukaan yläkertaan leffahetkelle. Viime vuonna vietimme ulkona pientä vappupiknikiä. Myös teddykarhut ovat päässeet kanssamme huviretkelle.

Vappumekokseni valikoitui tänä vuonna erään suosikkimerkkini eli Jumperfabrikenin taivaansininen neulemainen puuvillamekko. Olen ostanut tämän mekon jo jokunen vuosi sitten tuttuun tapaan alennusmyynnistä muistaakseni suoraan Jumperfabrikenin verkkokaupasta. Jos aiemmin blogissani vilahtaneet Jumperfabrikenin mekot kiinnostavat sinua, niin löydät ne täältä, täältä ja tämän postauksen lopusta. Vuoden takainen vappumekkoni oli Part Twon Lulu-paitamekko.

Koska tivolit ja huvipuistot karuselleineen ovat jo pitkään olleet poissa käytöstä, ajattelin että ne sopisivat enemmän kuin hyvin koristamaan meidän sisäpiknikiä ja tuomaan siihen omalta osaltaan vappuista tunnelmaa. En ole milloinkaan käynyt Pariisissa. Sen sijaan olen monesti mielikuvissani matkustanut poikieni kanssa sinne ja tunnelmoinut karuselliajoista ja lasten kuplivasta ilosta heidän pyöriessään karuselleissa polvisukkineen ja duffeleineen. Liekö tuollainen mielikuva edes täysin todenperäinen, mutta toisinaan on enemmän kuin tarpeen saada sukeltaa haaveiden maailmaan. Vai mitä?

Vietimme aikoinaan kuopuksen kaksivuotissyntymäpäiviä karuselliteemalla. Tein sinä vuonna Helsingissä erillisiä erityisopettajaopintojani ja muistan miten etsin kuopukselle lahjaksi ja syntymäpäiväpöydän koristeeksi karusellia. Mielikuvissani olisin halunnut vaaleansinisen karusellin. Sellaista en kuitenkaan valitettavasti löytynyt, mutta viikon pohdinnan jälkeen kelpuutin tuon kuvissa näkyvän soivan karusellin. Pienemmän koristekarusellin olen ostanut myöhemmin Emmasandmamas-liikkeestä. Karusellin muotoinen peltinen keksirasia on puolestaan Stockmannin Herkusta. Jännä miten tuon rasian esille ottaminen nosti poikien mieleen siinä olleiden keksien maun, vaikka rasia on ollut jo vuosia tyhjillään kaapissa.

Arabian Muumien Ystävyys-sarjan kulho ja kannu ovat niin ikään peruja noilta neljän ja puolen vuoden takaisilta syntymäpäiväjuhlilta. Mielestäni niistäkin löytyy ripaus karnevaaliaihetta. Luonnollisesti myös vaaleansininen värisävy on erityisesti minun ja kuopuksemme mieleen.

Ystävyys-sarjan kulhoon oli alunperin tarkoitus kattaa pojille yllätykseksi hattaraa, mutta sen suhteen menivät pieleen sekä suunnitelma A että suunnitelma B. Jäljelle jäi lopulta enää suunnitelma C, jossa laatikosta löytyneet vaahtokarkit pelastivat tilanteen (kannattaa siis aina pitää pussillinen vaahtokarkkeja keittiön herkkulaatikossa 😉 ).

Vappuperinteisiimme on kuulunut aina hattaran ja metrilakujen ostaminen torilta. Niitä yritimme saada myös tälle sisäpiknikille, mutta onnistuimme tällä kertaa hankkimaan vain metrilakuja. Itsehän en niitä voi vehnäallergian vuoksi syödä, mutta muulle perheelle ne maistuvat.

Allergioistani johtuen myös vappuumme kuuluvat munkit ja mieheni valmistamat quesadillat ovat aina erikseen tarjolla vehnäversioina ja…

…ja minulle gluteenittomina. Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen noista mieheni tekemistä quesadilloista.

Sima pullotettiin Pentikin kesäaiheisiin lasipulloihin. Mallisto on vuosien takaa. Arvioisin, että ajalta ennen pikkupoikia. Meillä on samasta mallistosta valkoiset metalliset perhosserviettipidikkeet ja silloin lahjaksi saamani lyhty. Yhä pidän tämän sarjan tuotteista eli niiden kesäisestä teemasta ja värimaailmasta.

Kuopus otti tehtäväkseen ”vahtia” popcornirasioita ja kehotti minua menemään rauhassa vaihtamaan mekkoani. Hmm…

Yritin etsimällä etsiä vappupöytäämme yksiväristä vaaleansinistä serpentiiniä, mutta eipä sellaista tästä kylästä löytynyt. Päädyin sitten ostamaan tällaista tähtikuvioitua nauhaa, jonka senkin löysin jonkun hylkäämänä kaupasta aivan väärältä hyllyltä. Sopinee kuitenkin hyvin tänne Tähtipoikien taloon.

Kattoon ripustimme aikoinaan toiseksi vanhimman pojan kesäisille syntymäpäiväjuhlille virkkaamani vaaleansinisen viirinauhan. Samainen viirinauha oli jonkin aikaa myös pikkupoikien yhteisessä leikkihuoneessa.

Toivottavasti teillä oli mukava vappu!

30.4.2021

Järjestys kuistilla

Olen saanut paljon postaustoiveita liittyen kodin järjestämiseen ja siitä syystä päätin tänä vuonna kuvata ja kertoa meidän sesonkivaateshown yhteydessä lähinnä kuistin järjestyksestä tai ajatuksista sen takana. Olen varmasti näistä asioista aiemminkin kertonut ja siksi poimin tähän samaan yhteyteen kaikki mieleeni muistuvat aiemmat järjestämiseen liittyvät postaukset (linkit alla). Toivottavasti tämä postaus tarjoaa kuitenkin myös jotakin uutta.

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 1: laatikot

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 2: alatangot

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 3: ylätangot

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 4: shortsit

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 5: henkarit

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 6: rasiat

Alusvaatteiden säilytys

Harrastuskaapilla

Lelulaatikoilla

Äidin karkkilaatikoilla

Hatturasiat kuistilla

Keväinen kenkäshow

Satukaappi

Isojen poikien ollessa pieniä muistan järjestäneeni kuistin eri sesonkien vaatteiden osalta vasta kesäkuussa jäädessäni kesälomalle. Opettajan työssä lukukausien vaihtumiset ovat melkoisen kuormittavia työmäärän osalta (kevät vielä jouluakin pahempi) ja siitä syystä opettajan lapset – suutarin lasten tavoin – saavat kulkea kengittä. No joo, toki heillä on aina ollut kengät ja muukin varustus kohdillaan, en vain ole pessyt enkä laittanut talvivaatteita säilöön ennen kesälomaani. Sittemmin, kun perhe kasvoi, ei meidän kuistille yksinkertaisesti enää mahtunut seitsemän ihmisen kahden eri sesongin vaatteet ja kengät, joten oli vain pakko tehdä tuo show jo keväällä. Voin tosin paljastaa, että show tapahtuu useammassa eri erässä ja vie valehtelematta aikaa aamusta iltaan useampana viikonloppuna. Silti sitä menee joka vuosi samaan lankaan kuviteltuaan, että nyt kun vain aloitan ja otan laatikot esille, niin pianhan ne on taas paikoillaan. No, eipä se niin mennyt tälläkään kerralla.

Aloitin seosonginvaihtumisshown lähettämällä miehen vinttikeikalle. Hän toi vintiltä alas (yläkerran aulaan) kaikki välikausivaatteet (housut, takit, haalarit), jotka sitten kävimme kokojen osalta läpi jo yläkerrassa. Valitsin vaatteista tälle sesongille sopivat koot ja loput pakattiin takaisin vintille vietäviksi. Muutama vaate oli myös jäänyt kuopuksellekin pieneksi, joten ne siirrettiin kodinhoitohuoneeseen talosta lähtevien pinoon. Ennen vaatteiden siirtämistä alakertaan kuistille, pojat kävivät vielä yksitellen sovittamassa heille ajatellut vaatteet, jolloin saimme varmistuksen kokojen sopivuudesta. Liian isot pääsivät vielä takaisin vintille ja sopivat kannettiin alakertaan. Joka kerta iloitsen siitä, miten ilolla pojat ottavat vastaan nämä veljiensä vanhat vaatteet. Iloa tuo myös se, miten hyvin laadukkaat vaatteet ovat kestäneet useamman lapsen käytössä. Kuinka usein sitä saakaan kuulla, miten etenkin pojat saavat housunsa heti rikki eikä mikään määrä millään lisävahvikkeilla olevia ulkohousuja riitä yhdelle sesongille. Toki meilläkin on mennyt housuja rikki, mutta esimerkiksi nyt kuopus sai kahdet Polarn och Pyretin täysin ehjät, jo kahdella isoveljellään olleet, ulkohousut käyttöönsä.

Ennen kuin voin viedä kuistille seuraavan sesongin vaatteita, täytyy sieltä ottaa pois talvivaatteet. Ne päätyvät yleensä kuistilta suoraan lähettyvillä olevaan kodinhoitohuoneeseen pestäviksi. Tästä syystä niitä ei voi pakata heti vintille vietäviksi. Pesun ja kuivumisen jälkeen valikoin varmuudella ensi vuonna kuopukselle pieneksi jääneet vaatteet talosta lähtevien pinoon ja muut vaatteet siirrän kannettavaksi yläkerran aulaan. Aulan nojatuoli toimittaakin usein useamman viikon ajan talvivaatteiden keräilypaikan virkaa, kunnes kaikki vaatteet on pesty ja ne on aika pakata vinttiä varten.

Kuistilla on kolmiovellinen liukuovikaappi, jonka kahden oven taakse kätkeytyy vaatetanko sekä useamman kerroksen kenkäteline. Kenkätelineiden eteen mahtuu vielä rivillinen kenkiä. (Kenkien järjestämisestä löydät tarkemmin Keväinen kenkäshow -postauksesta.) Kolmannen liukuoven takana (näkyy myöhemmin tässä postauksessa) on korihyllyjä ja tavallisia hyllyjä. Kaapin ylimmälle hyllylle sopii juuri sopivasti kolme banaanilaatikkoa. Joo, luit oikein: banaanilaatikkoa! Lähes 17 vuotta sitten muuton jälkeen nämä banaanilaatikot sujahtivat sulavasti kuistin kaappiin ja siellä ne ovat yhä. Ne ovat kuin täsmällisesti tähän kaappiin ja näille hyllyille mitoitetut ja palvelleet loistavasti nämä kaikki vuodet, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi alkaa etsiä parempia tilalle. Pahvilaatikoihin on ollut helppo kirjoittaa tussilla niiden sisältö, joskin näihin kuviin valikoin laatikoiden kääntöpuolella olevat vanhat tekstit, koska osassa tekstejä oli poikien nimiä.

Laatikoissa oleva sisältö on lajiteltu kolmeen eri laatikkoon niin, että yhdessä on pipot, yhdessä hanskat ja yhdessä lippikset, hatut ja huivit. Nuo tekstit olen kirjoittanut laatikoiden päätyihin, jolloin oikean laatikon löytäminen mahdollisimman nopeasti – jopa aamukiireessä – on mahdollisimman vaivatonta. Minulla ja miehelläni on lisäksi oma laatikko eteisen liukuovikaapin ylähyllyllä.

Kuistin kaapin päälle ostin jo ensimmäisinä asumisvuosinamme kolme kangaspäällysteistä rottinkikoria muistaakseni Anttilasta. Niiden ja pahvilaatikoiden päällä käytän pieniä pyyheliinoja suojaamassa asusteita pölyltä.

Näilläkin koreilla on jokaisella oma käyttötarkoituksensa. Yhdessä korissa säilytän pystyviikattuna seuraavien kokojen sisäulkkareita, softshellhousuja, fleecetakkeja ja -housuja (ei windfleecejä). Pystyviikkaus helpottaa todella paljon oikeiden vaatteiden löytämistä. Lisäksi se auttaa mielestäni saamaan vaatteet tiiviimmin koriin.

Kaupunkilätsät ja -huivit siirrän talveksi hatturasioista koreihin. Nyt ne pääsivät jälleen kesäksi hatturasioihin. Koriin puolestaan siirsin hatturasioista villa-asusteet, pipot ja huivit sekä talvilätsät.

Miraakkelista ostetuissa hatturasioissa säilytetään kevät- ja kesäsesongilla kaupunkilätsiä ja -huiveja. Talvipuput saivat myös väistyä kesäpupujen tieltä.

Heti ulko-ovesta vasemmalla on poikien hattuhyllyllinen naulakko. Naulakossa on sopivasti viisi tuplakoukkua edessä ja samanverran naulakon takaosassa seinää vasten. Nyt kun esikoinen on muuttanut pois kotoa, on hänen naulakkopaikkansa pääasiassa tyhjillään. Se toimii hyvänä kaverinaulakkona. Tällainen avonaulakko on osoittautunut hyväksi lapsille, sillä siinä pinnasta kostuneet vaatteet pääsevät hyvin kuivumaan ilman sen kummempia toimenpiteitä.

Etunaulakoissa pojat säilyttävät arkivälikausitakkejaan ja housujaan sekä haalareita. Tällä hetkellä pikkupojilla on naulakossaan sekä Ticketin ruskeat fleecevuorilliset eli paksummat kevättakit sekä Ticketin ja/tai Polarn och Pyretin peruskuoritakit. Kaikilta löytyy myös yhdet tai kahdet kuorihousut ja kuopukselta lisäksi haalari.

Naulakon takaosassa säilytetään ympäri vuoden toppaliivejä ja talviaikaan myös kevytuntuvatakkeja. Tähän aikaan vuodesta olen yleensä siirtänyt sinne myös tikkitakit, mutta kevytunttisten tullessa käyttöön tikkitakkien käyttö on selkeästi vähentynyt. Ne odottavatkin nyt pikkuvaatehuoneen tangolla.

Ulko-oven oikealla puolella eli avonaulakkoa vastapäätä on nupillinen nallenaulakko. Talvisin tässä säilytetään pikkupoikien kaupunkitalvitakkeja (parkoja) ja sesongin vaihtuessa siinä pidetään joko windfleecejä tai kevytuntuvatakkeja tai molempia, kuten tässä kuvassa. Kevytuntuvatakit ovat hyvät kaupunkitakkeina. Ne, samoin kuin windfleecet, voi myös kiinnittää PoPin kuoritakkiin ja saada näin takatalven yllättäessä ylleen riittävän lämpimät vaatteet tarvitsematta kaivaa uudelleen esille varsinaisia toppavaatteita.

Talvisemmat duffelit ja keväisemmät kaupunkitakit säilytetään eteisen puolella olevassa peilikaapissa. Aikaisemmin niitä säilytettiin avonaulakon takaosassa, mutta jossakin vaiheessa – etenkin talvella – alkoi tuntua siltä, että naulakko pursusi aivan liikaa ja takaosasta oli lähdön hetkellä vaikea saada kaivettua esille tarvittavia takkeja. Peilikaapista ne on huomattavasti helpompi ottaa esille ja siellä voi samalla säilyttää myös välikoon takkeja eli sellaisia, jotka eivät juuri sillä hetkellä sovi kenellekään (satukaapin tavoin). Samalla ajatuksella yläkerran pikkuvaatehuoneen tangolla säilytetään kaikkien kokojen windfleecetakkeja, farkkutakkeja, kevytuntuvatakkeja ja tikkitakkeja. Siellä odottaa yleensä myös alennusmyynneistä valmiiksi seuraavia sesonkeja silmällä pitäen ostetut takit, housut ja haalarit.

Ikean kenkämatto sopii juuri sopivasti nallenaulakon alle ja siinä pojat pitävät arkikenkiään eli talvikengät saivat juuri väistyä välikausigoretexien ja lenkkareiden tieltä.

Sisäänkäynnin yhteydessä on pätkä eteismattoa. Meillä onkin aina tässä talossa asuessamme ollut käytössä ”mattosääntö”. Se tarkoittaa sitä, että ennen kuin astuu ulos eteismatolta, pitää olla riisunut kenkänsä. Näin vältetään kuran ja märän siirtyminen mattoa pidemmälle. Aika hyvin pojat tuon säännön muistavatkin, mutta toisinaan saattaa vielä kuulua mun suusta ensimmäisenä sisäänastuessa: ”Mattosääntö!” Sama sääntö koskee myös aikuisia. Aikuisten jokapäiväisessä käytössä olevat kengät ovat puolestaan poikien avonaulakon alla.

Jatketaanpa vielä liukuovikaapin parissa. Kuten sanoin, yhden liukuoven taakse kätkeytyy viisi korihyllyä ja kaksi tavallista hyllyä. Kun lapsia oli vähemmän, säilytimme toiseksi ylimmällä hyllyllä kauppakasseja. Sittemmin niiden paikka siirtyi kodinhoitohuoneeseen. Ylimmällä hyllyllä säilytetään yhtä banaanilaatikkoa. Toiseksi ylin hylly oli pitkään minulla ja miehelläni yhteisessä käytössä sillä hetkellä käytössä olevia asusteita varten, jolloin jokainen poika sai käyttöönsä yhden korihyllyn. Esikoisen muuttaessa pois kotoa, otin käyttööni hänen korihyllynsä ja mies sai toiseksi ylimmän hyllyn itselleen.

No mitä sitten näissä korihyllyissä säilytetään?

Korien etuosassa on paikka sisäulkkareille ja mahdollisille varaulkohousuille. Takaosassa puolestaan pidetään lisälämmikkeiksi tarkoitettuja fleece-, college- ja neuletakkeja. Ennen tällä korihyllyllä pidettiin myös verkkareita, mutta nyt kun harrastuskaappiin saatiin lisää tilaa, siirtyivät ne sinne. Uskoisin kuitenkin, että kesää kohti mentäessä ja verkkareiden käytön lisääntyessä myös ulkona, siirtyvät ne tilapäisesti jälleen kuistin kaappiin. Samoin sinne siirtyvät hupparit, joita käytetään takin asemasta silloin, kun windfleecetakki on liian kuuma, mutta pelkällä paidallakaan ei vielä tarkene.

Vaihtaessani asusteita välikausisesongille, otin samalla esille jo poikien kesähatut ja lippikset. Laitoimme ne kuitenkin vielä odottamaan näiden korihyllyjen takaosaan varsinaisen asustelaatikon sijaan. No, muutamana päivänä sai kyllä jo ottaa iltapäivisin lippiksen käyttöön, kunnes kylmemmät säät tekivät jälleen paluun.

Lukiolaisen hyllyyn laitoin erillisen korin asusteille. Muuhun osaan sopivat sitten ulkohousut. Hänellä ei pikkupoikien tavoin ole erillistä asustelaatikkoa, mutta ei hän sellaista tarvitsisikaan, sillä iän myötä tietynlainen varustus vähenee.

Koska en löytänyt kotoa valmiina sopivan kokoisia laatikoita omaan koriini, päädyin ainakin näin ensiratkaisuksi ostamaan keskikokoisia kestokasseja, joista taittelin korihyllyyni kolme sopivaa tilanjakajaa. Vaikkei itselläni niin kovin paljon asusteita tätä korissa olekaan, helpottaa tämä ratkaisu huomattavasti juuri sen tietyn asusteen löytämistä. Taaimmaisessa kassissa säilytän kesäajan lippiksiä ja hellehattuja, keskimmäisessä kassissa huiveja ja etummaisessa hanskoja, muutamaa pipoa ja tuubihuivia. Jokaiselta perheenjäseneltä löytyy omasta koristaan myös esimerkiksi heijastinvaljaat.

Miehen asustehyllyllä on kori helpottamassa hyllyn käyttöä.

Kuistin penkin peräosassa olevassa kannellisessa rottinkikorissa säilytetään muunmuassa pyörien lisälukkoja, hyppynaruja, sateenvarjoja, heijastinliivejä, öljykynttilöitä sisäänkäynnin luona olevaan lyhtyyn, pikkupoikien aurinkolaseja, kenkälusikoita jne.

Kuistin penkin alla on kolme laatikkoa eli kolmen pikkupojan asustelaatikot. Niistä olen kertonut myös täällä. Muutama pieni tilanjakajakori olisi vielä tarpeen näihin laatikoihin. Kuopuksella tosin jo onkin käytössään kaksi pikkukoria, joista toisessa säilytetään hänen huivejaan ja toisessa puuvillalapasia ja -sormikkaita. Korien taakse mahtuu vielä istuinalusta, työmiehen hanskat ja yhdet villasukat kumisaappaita varten. Lisää villasukkia löytyy alusvaatekoreista.

Vasemmasta etureunasta löytyy pipot pystyviikattuina ja niiden takaa paksummat goretexvälikausihanskat. Sääntönä on, että laatikkoon ei saa laittaa märkiä asusteita. Ne voi ulkoilun jälkeen ensin riisua kuistin penkille tai lattialle, josta ne viedään kodinhoitohuoneen kuivaustelineeseen kuivumaan.

Kuistin penkin peräosassa pikkupojat säilyttävät myös reppujaan seuraavaa päivää varten. Koululaiset siis tekevät läksynsä, pakkaavat reppunsa valmiiksi ja tuovat sen kuistille odottamaan. Isompien poikien tullessa aikoinaan isommiksi ja läksymäärän lisääntyessä, alkoivat myös reput kulkeutua enemmän omiin huoneisiin ja vasta aamulla lähdön hetkellä takaisin alakertaan. Nallenaulakko voisi olla myös hyvä paikka säilyttää reppuja, mutta ainakin viidesluokkalaisen reppu painaa jo niin paljon, etten usko nallenaulakon sen painoa kestävän. Nallekarhupoika joutui muutenkin ottamaan käyttöönsä jo L-koon Haglöfsin repun, koska M-koko jäi hänen tavaramäärälleen yksinkertaisesti liian pieneksi. Yhtenä syynä siihen on korona, sillä he ovat säilyttäneet yläkoululaisten tavoin kaikki oppikirjansa ja -vihkonsa koko lukuvuoden ajan kotona ja vieneet kouluun vain sinä päivänä tarvittavat materiaalit.

Pyöräilykypärät aiheuttuvat säilytyksen osalta jossakin vaiheessa päänvaivaa. Eräänä päivänä sain ajatuksen tämän tyhjän kolon hyödyntämisestä niiden säilytykseen. Olisin halunnut naulakot valkoisina, mutta myyjä sanoi, että ei niitä enää saa valkoisina, joten päädyin ostamaan nämä siniset. (No, valitettavasti myyjä oli väärässä ja niitä tuli kuin tulikin vielä valkoisina.) Melko tarkkaa mittaamista tämä vaati ensinnäkin sopivan pienien naulakoiden löytämiseksi ja sitten kiinnityshetkellä tilan käytön maksimoimiseksi.

Joku varmasti ehti jo laskea, että kypäriä on naulakoissa enemmän kuin perheessä jäseniä ja se on totta. Ainakin meillä on aina silloin tällöin ollut tarvetta varakypärille esimerkiksi jos kypärä on mennyt rikki ja on ollut saatava välittömästi korvaava käyttöön tai jos kaveri on tullut kylään ilman kypärää ja he innostuvatkin pyöräilemään tai ajamaan potkulaudoilla.

Tämä kypäränaulakkoratkaisu on osoittautunut todella toimivaksi. En kyllä tarkkaan muista kuinka kauan se on ollut meillä käytössä, mutta varmuudella se otettiin käyttöön ennen kuopusta, joten arvelisin kypäränaulakoiden olleen meillä 7 – 8 vuotta.

Tankokaapin vasemmassa reunassa on minun ja oikeassa mieheni takit. Tilaa on niin hyvin, että esimerkiksi villakangastakit saavat roikkua kaapissa vuoden ympäri samalla tavalla kuin poikien duffelit roikkuvat eteisen peilikaapin tangolla. Tämä helpottaa edes joltakin osin sesonkivaateshowta.

Pitkäksi venyneen postauksen lopuksi olisi mukava kuulla ajatuksia säilytysratkaisuistamme ja mahdollisesti hyviksi koetuista muista ratkaisuista. Joko teillä on tämänvuotinen sesonkivaateshow selätetty?

H a u s k a a v a p p u a ja
t e r v e t u l o a k a i k i l l e u u s i l l e l u k i j o i l l e!
Mukava, kun olette löytäneet blogiini. 🙂