Loppiaisen hiihtoretki

2

Loppiaisesta on toki kulunut jo kolme viikkoa, mutta halusin kuitenkin jakaa täällä vielä meidän retkitunnelmaa.

Kävin pikkupoikien kanssa viimeisellä joululomaviikolla vuodenvaihteen jälkeen metsäkävelyllä. Suuntasimme kulkumme kohti samaa metsäreittiä kuin syksyllä. Olin saanut vinkin, että paikalliset maastopyöräilijät tekevät ja ylläpitävät metsäpolkuverkostoa myös talviaikaan. En olisi kuitenkaan voinut etukäteen edes kuvitella, miten hyvät kävelypolut metsästä löytyikään!

Tuo ensimmäinen metsäkävely lumisia polkuja pitkin jäi kyllä mieleen muustakin syystä ikimuistoisena, sillä oikeasti eksyimme hetkeksi ja suuntavaisto katosi. Talsimme vain polkua eteenpäin ajatellen sen pään jossakin vaiheessa joka tapauksessa tulevan vastaan. Pyysin kotona olevaa miestäni paikallistamaan meidät ja ihmettelin kovasti hänen kysymystään sijainnistamme. Ei tainnut Google Maps oikein tuonne pöpelikköön löytää, sillä mies sai käsityksen, että olemme ajaneet ensin autolla kauemmaksi kotoa ja lähteneet sitten vasta talsimaan. Todellisuudessa siinä ajassa emme millään olisi edes ehtineet niin kauaksi. Lopulta kysyimme neuvoa ystävälliseltä ohikulkijalta koirineen ja pitkän loppuvaelluksen jälkeen löysimme kuin löysimmekin polun pään ja saavuimme eräälle asuinalueelle. Tuolta reissulta ei siis jännitystä puuttunut! 

Tuolla ensimmäisellä talvisella metsäkävelyllämme löysimme sopivan ”luolan”, kuten paikan nimesimme, seuraavan retken eväspaikaksi. Päätimme palata vielä tuohon paikkaan myöhemmin eväiden kera. Sopiva myöhemmin koittikin sitten loppiaisena, jolloin pojat halusivat ottaa metsäkävelylle mukaan sukset eli ainakin osittain metsäkävely muuttuikin metsähiihdoksi. 

Kaksi poikaa lähti hiihtäen matkaan. Vaikka hiekoittaminen onkin tärkeää, niin iloitsen todella paljon niistä talvipäivistä, jolloin voi suoraan kotipihasta lähteä liikkelle joko suksilla, kelkalla tai pulkalla miettimättä hiekan raapimista. Vain yhden tienylityksen ajaksi poikien oli riisuttava suksensa ja toki ”luolaan” mennessä. Muuten he pystyivät hiihtämään koko matkan. Hiihtomaasto oli mielenkiintoista ja paikoin myös haastavaa, koska latuja ei ollut ja mäet kaarsivat jyrkästikin lumisten puiden, kantojen ja kivien väleistä. Polut olivat myös niin kapeita ylämäkien kohdalla, ettei haarakäyntiin ollut tilaa ja jouduttiin turvautumaan ”isähissiin”.

Kuopus lähti matkaan reippaasti kävellen ja suurimman osan matkasta kävelikin, mutta koska mies keksi kotipihasta lähtiessä ottaa mukaansa kelkan toimittamaan eväshetken pöydän virkaa, oli mukava välillä taittaa matkaa myös kelkan kyydissä.

Siellä se retkiluola meitä odotti kuusikon suojissa.

Perinteisiimme kuuluu syödä piparkakkutalo aina uudenvuodenaattona, mutta koska pojat olivat tänä vuonna silloin mummolassa, säästyi piparkakkutalo loppiaiseen. Päätimmekin tänä vuonna kuljettaa sen mukanamme retkievääksi metsäretkelle. Tästä syystä siis myös pieni pöytä oli tarpeen retkelle mukaan.

Kaakaomukseiksi valikoituivat isojen poikien vanhat emaliset muumimukit ja kaatimeksi saman sarjan kannu. Noissa mukeissa kaakao kyllä pysyy pitkään lämpinä ja jopa niin kuumana, että malttamattomimpien piti laittaa se lumeen jäähtymään.

Eipä tuossa kovin kauaa mennyt, kun piparkakkutalosta oli jäljellä enää muisto ja kaksi pientä termospullollista kaakaota oli huvennut parempiin suihin. 

Vielä viimeiset kaakaotilkat ja valmistautuminen kotimatkalle.

Nämä joululoman metsämaisemat olivat kuin sadusta. Samoissa maisemissa otettiin myös nämä Riddari-kuvat.

Miten sinun alkuvuotesi on käynnistynyt?
Itse olen kovasti mielinyt tekemään uusia postauksia blogiini, mutta aika ja voimat ovat olleet kovasti koetuksella viime viikkoina. Muutamat kuvatkin jo odottelisivat valmiina kamerassa ja saattaa aiheetkin ehtiä lipua ohi (kuten tämä loppiainenkin) ennen kuin saan niille tehtyä mitään. Koska tämä blogi on minulle kuitenkin ehdottomasti lepopaikka, niin en ala niitä väkisin rustaamaan. Puikkojen heiluttelu sen sijaan on ollut sopivaa vastapainoa muulle arjelle ja tällä hetkellä niillä kilisee ensimmäinen Strömsö-lastenneule.

Islantilaisneule Riddari

0

Neuloin ensimmäisen Riddari-neuleeni meidän abiturientille. Tämä oli samalla vuoden 2021 kuudes kaarrokeneuleeni. Ensimmäisen neuloin kesäheinäkuussa ja sen jälkeen sitten muut viisi. Ihan en siis ehtinyt saada koko perheelle tehtyä kaarrokeneuleita viime vuoden puolella, mutta se seitsemäskin neule on hyvällä mallilla, joten valmistunee nyt tammikuussa. 

Riddari-neuleen ohjeen löysin tästä Islantilaisia neuleita -kirjasta. Olin nähnyt tämän kirjan aikaisemmin livenä ja sillä perusteella uskalsin sen tilata. Sitä vastoin täysin sokkona päädyin tilamaan Islantilaisia lastenneuleita -kirjan nyt kirja-alesta. Se ei ole vielä saapunut, joten en osaa sanoa millainen se on. Monesti lastenneulekirjojen ongelmana on se, että koot riittävät lähinnä alle kouluikäisille lapsille. Siinä tapauksessa ostos on omalla kohdallani aika turha, mutta katsotaan.

Järjestellessäni viikonloppuna yläkerran aulan kirjahyllyjä jäin miettimään, missähän kaikki muut ihmiset säilyttävät vaikkapa näitä käsityökirjojaan. Tähän asti olen pitänyt lähes kaikkia kirjoja yläkerrassa. Ainoastaan joitakin työhöni liittyviä kirjoja ja lukuisia suunnittelukirjojani (vihkojani) säilytän alakerran pienessä työnurkkauksessani. Nyt olen kuitenkin huomannut yhä useammin näiden käsityöohjekirjojeni kulkeutuvan olohuoneeseen (koska siellä useimmiten käsitöitäni teen) ja alannut miettiä, löytyisikö alakerrasta niille joku käytännöllisempi säilytyspaikka. Toistaiseksi en ole kuitenkaan sellaista keksinyt.

Käytin Riddarissani samaa Dropsin Karisma-lankaa kuin Strömsö-tröjassani. Ohjeessa suositellaan käytettäväksi islantilaisvillalanka Lettlopia, mutta omiin käsiini ja iholleni se on aivan liian karkeaa. Lankakauppias suositteli vaihtoehtoiseksi langaksi Karismaa, mutta kehotti tekemään yhtä kokoa isomman neuleohjeen mukaan. Teinkin sitten normaalisti S-kokoa käyttävälle pojalleni M-koon, mutta kuten kuvista näette, S-koko olisi hyvin riittänyt hänelle. Siitä voi päätellä, että ainakin minun neulekäsialallani ohje sopii hyvin toteutettavaksi Dropsin Karismalla.

Valitettavasti jokaista neulomaani kaarrokeneuletta leimaava langan loppuminen tapahtui tälläkin kertaa! Ensin loppui tummansininen (vaikka olin ostanut sitä yhden ylimääärisen kerän) ja lopuksi vielä beige. Onneksi mies pääsi hakemaan uudet kerät lankakaupassa, koska itse olin flunssainen (ei kuitenkaan ollut k:a). Pääsin kuin pääsinkin jatkamaan neulomistani.

Ja lopulta neule ehti kuin ehtikin valmistua ennen uutta vuotta. Tässä en ollut vielä kostuttanut/höyrystänyt paitaa. Tiedän, että ohjeiden mukaan suositellaan valmiin neuleen kastamista/kastelua, mutta koska meillä on todella hyvä höyryrauta, tapaan käsitellä valmiit villapaidat ainoastaan sillä.

Lumen ”kirkkaus” oli niin häikäisevä, etten meinannut saada neuleen kuviointia kunnolla vangittua valokuviin. 

Villapaidassa käyttämäni värit ovat tumma sinivihreä 37 (en tosin näe langassa yhtään vivahdetta vihreään), vaalea tammi 77 (beige), vaalea taivaansininen (68) ja valkoinen (19).

Oletko sinä jo kokeillut Riddarin neulomista?

Minulla on puikoilla heti perään seuraava Riddari, joka tulee esikoiselle. Huomaan vaan, että arjen alettua, en ole koskenut lainkaan käsityöhöni ja tuleva viikonloppukin tulee olemaan työntäyteinen. Kovasti kuitenkin yhä kuvittelen, että villapaita valmistuisi tammikuun puolella. Jää nähtäväksi.

Haihtuneet haaveilut

0

Valvoessani viime yönä pyörittelin päässäni tämän postauksen otsikkoa, tai mahdollisen postauksen, koska en vielä ollut varma syntyykö tästä postausta.

Pikkutytöstä lähtien minulla on ollut haaveita. Jotenkin olen aina pitänyt haaveilua luonnollisena osana elämää ja samalla suurena voimavarana. Haaveet ovat olleet sellainen eteenpäin vievä voima. Toisinaan haaveet ovat ihan oikeasti toteutettavissa, toisinaan hyvin epätodennäköisesti ja toisinaan täysin Korkeimman kädessä. Tai loppujen lopuksihan aivan kaikki on Korkeimman kädessä, mutta tarkoitan lähinnä sellaisia asioita, joihin et voi omilla valinnoillasi tai suorittamisillasi vaikuttaa. Koska haaveet kuuluvat tulevaisuuteen, pitävät ne kiinni elämässä ja auttavat positiivisella, luottavaisella ja toiveikkaalla mielellä suuntaamaan ajatukset kohti tulevaa. Ne pitävät kiinni elämässä. Haaveet ja haaveilut ovat tärkeitä.

Haaveet ovat usein myös hyvin henkilökohtaisia eikä niitä pysty monellekaan ääneen kertomaan. Joitakin toki, mutta ei kaikkia. Haaveet ovat niin syvällä sydämessä, että niiden sanominen ääneen, voi saada sydämen haavoittumaan pahastikin. Haaveet voivat joutua pilkan kohteeksi, mitätöidyksi, lytätyksi, kyseenalaistetuksi, väheksityiksi, estetyiksi, selkäänpuukotetuiksi (joo, niinkin on käynyt) ja ties mitä. Haaveet voivat toki saada osakseen myös rohkaisua, kannustusta ja myötäelämistä. Kun avaat haaveittesi arkun, avaat samalla koko sydämesi, oikeastaan koko elämäsi.

Minulle haaveet ja haaveiluun uppoutuminen on aina ollut keino iltaisin saada unenpäästä kiinni. Oikeastaan sen on huomannut vasta silloin, kun ne on viety pois. Haaveet ovat haihtuneet. Milloin haaveet voivat haihtua? Silloin kun niiden toteutuminen on luisunut niin kauas, ettei enää pienikään uskonripe riitä pitämään haavetta yllä. Silloin. Jos tuo haave on ollut erityisen suuri ja pitkäaikainen, tuo sen haihtuminen suuren tyhjyyden tullessaan. Kuoppa on niin syvä, ettei sitä pysty mikään uusi haave täyttämään. Haave oli niin suuri, että sen tilalle pyrkivä pikkuinen kasaamalla kasattu haave tuntuu täysin mitättömältä, kuin sammuneelta tähdeltä suuressa avaruudessa. Välillä saattaa onnistaa ja tuo mitätön tähti alkaakin tuikahdella ja riittää joihinkin hetkiin täyttämään tyhjyyttä ja sitä haihtuneen haaveen täyttämää aukkoa, kunnes jälleen huomaat tuon aukon yhä ammottavan tyhjyyttään ja kohtaat haihtuneiden haaveiden tyhjiön.

Uni ei tule, jos mieli pyörittää päivän tapahtumia käyden ylikierroksia. Mutta uni ei tule myöskään silloin, kun mieli on täysin tyhjä. Silloin kaipaan haaveita ja haaveilua. Loppuvuosi oli ihanaa aikaa, kun lähestyvä joulu toi hetkeksi takaisin kyvyn haaveilla ja toinen toistaan ihanampia haaveita oli jälleen tarjolla. Nyt tuo aika on taaksejäänyttä ja haaveiden aukko pääsee jälleen ammottamaan tyhjyyttään.

Suunnittelu on myös hyvä ja toimiva haaveilumuoto. Siihen voi kuulua vaikkapa juhlien suunnittelua, matkasuunnitelmia tai lastenhuoneiden järjestyksen suunnittelua. Näin korona-aikana kahta ensimmäistä ei oikeastaan ole ollut lainkaan ja jälkimmäinen on ollut pattitilanteessa. Tästä syystä noista suunnitelmistaan ei oikein meinaa saada otetta.

Olenkin tässä pohtinut, miten nuo haihtuneet haaveilut saisi jälleen herätettyä. Nyt kun tämä kaikesta epätietoisuudesta johtuva melko ahdistavakin arki jälleen käynnistyy, haaveilulle olisi enemmänkin kuin suurta tilausta.

Olisiko sinulla antaa vinkkejä miten niihin voisi jälleen päästä käsiksi?

Mailegin teddyperhe

0

Minun oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo loppiaisena, mutta hieman myöhästyin. Silloin oli niin kaunis talvisää lumineen ja auringonpaisteineen, että päätimme lähteä koko perheen voimin metsäretkelle ja samalla tietokoneella istuminen jäi odottamaan parempaa hetkeä. Muistanet vielä pikkupoikien adventtiyllätyksen, josta paljastui Mailegin piparkakkutalo. Kerroin silloin, että piparkakkutaloon ilmestyisi adventin aikana lisää yllätyksiä sekä talon asukkaat. Aluksi taloon ilmestyikin jouluvalot, joulukuusi, kelkka, piparkakkutarvikkeita, huonekaluja jne. Huonekalut ja tekstiilit olivat meillä jo aiemmista hiiritaloleikeistä, joten niitä ei tarvinnut hankkia lisää. 

Tämän Mailegin suloisen teddyperheen näin ensimmäisen kerran jo kesällä ja syksyllä sain idean karhujen liittämisestä poikien vuoden 2021 adventtikalenteriin. Tilasinkin karhut jo hyvissä ajoin, samoin osan niiden vaatteista. Lelukauppa Tingelingille suuri kiitos siitä, että keräsitte teddytoiveitani koko syksyn niin, että lopulta ehdin saada kaikki toivomani asukkaat ja heidän vaatteensa ajoissa kalenteriin ja vieläpä kauniisti paketoituina! Tuosta paketoinnista oli kyllä todella paljon apua ja iloa erityisesti iltaisin, kun väsyneenä alkoi miettiä, mitä olikaan ajatellut seuraavaksi aamuksi poikien kuusen alle. Eipä tarvinnut kuin siirtää valmiit paketit sinne odottamaan aamua.

Toisen adventin aamuna kuusen alta löytyikin jokaiselle pikkupojalle oma teddyperheen jäsen. Kuopukselle lapsikarhu, jääkarhupojalle äitikarhu ja nallekarhupojalle isäkarhu. Tingelingin nalleperheen löydät linkistä. Huomasin juuri, että siellä oleva äitikarhun yöpaita on hieman erilainen kuin meillä ja koska äitikarhulla on yksi vaatekerta vähemmän kuin muilla perheenjäsenillä, voisi tuo yöpaita toimittaa myös mekon virkaa.

Joulun odotuksen edetessä lisääntyi vähitellen karhuperheen vaatevalikoima. Aivan ensin karhut saivat pyjamat, sitten päivävaatteet ja vielä toisetkin päivävaatteet. Mailegin valikoimista löytyi pikkukarhulle duffeli, muttei isommille. Niinpä päätin tehdä äiti- ja isäkarhulle itse takit, huivit ja hatut. Niitä voisin ehkä esitellä joskus myöhemmin, koska näihin kuviin ne eivät päässeet. 

Isäkarhu sai nappiyökkärin lisäksi neuleen ja housut sekä mielestäni kivan slipoverikauluspaidan kera farkkujen. Vaatteista ei tarvitse avata nappeja, vaan ne voi pukea suoraan karhun ylle pujottamalla pään yli tai sujauttamalla tassut housunlahkeisiin. Karhuisän kauluspaita vaatisi selvästikin silittämistä, koska hihat pvat pakkauksen jäjiltä aivan vinksallaan. Ehkäpä ne käytön myötä suoristuvat.

Äitikarhu sai yöpaidan lisäksi päivämekon ja koska hänelle ei ollut enempää vaatteita Mailegin valikoimissa, päätin antaa hänelle viime vuodesta ylijääneen Klompelompe-pehmon hameen ja pääpannan. Henkari on Mailegin naulakosta, joka meillä oli jo ennestään hiiritalossa.

Pikkukarhulle puolestaan löytyi suloinen shortsineulepaita-asu sekä lappuhaalarit kera lippiksen. Ne ovat pyjaman kanssa kaikki samaa sävymaailmaa. Duffeli – joka ei näy näissä kuvissa – on tummansininen beigeillä raidoilla. Löysin karkkilaatikoiltani hetken etsimisen jälkeen täsmälleen samanväristä beigeä lankaa ja mietin, josko neuloisin vielä pikkukarhullekin oman villahuivin ja päähineen. Duffelin nappi on sellainen, että sen saa ihan oikeastikin auki. Äiti- ja isäkarhujen takit ovat valmiit, mutta niistä puuttuu vielä napit. En tiedä myydäänkö paikallisessa nappikaupassa minikokoisia nappeja. Ainakin aapisen hahmoille virkkaamini reppuun löysin hauskoja kirjain- ja numeronappeja, mutta muista en tiedä. Äitikarhun takkiin saattaisi sopia vaikkapa kukkanapit ja isäkarhulle pienet puunapit. 

Varsinaisestihan tämä Mailegin piparkakkutalo ei ole mitenkään ideaali karhuperheelle, vaan ennemminkin pienemmille Mailegin hiirille. Minua kuitenkin viehätti ajatus tästä piparkakkutalosta nimenomaan adventtiyllätyksenä ja kun aikani mittailin, päädyin siihen, että ajatukseni karhuperheestä asumassa jouluisessa mökissään onnistuisi aivan hyvin.

Pikkuisista isoäidinneliöistä virkatun peiton olen tehnyt jo lähemmäs 15 vuotta sitten ensimmäiseen hiiritalooni, jonka rakensin vitriinikaapin hyllyille. Se oli vähän kuin sellainen ”terapiatalo” itselleni ison menetyksen ja surun aikana. Muistan vieläkin, miten paljon iloa sain hankkiessani kalusteita ja asukkaita tuohon hiirten kaappitalooni. Olisin alunperin halunnut tehdä Mailegin pupuille talon, mutta silloin ei ollut saatavilla sopivan kokoisia pupuja. Tästä syystä pojatkin sitten saivat hiiritalon. Tapetoin tuon hiirikaappini seinät MAilegin kauniilla papereilla. Virkkasin sinne mattoja ja peittoja. Kalusteita sain myös lapsuuden aikani barbitalosta, joista olen täällä aiemminkin kertonut. Täydensin kalustevalikoimaani sitten Mailegin kalusteilla. Nuo kaikki ovat myöhemmin päätyneet poikien leikkeihin. Vitriinikaappi on kyllä loistava hiiritaloksi tai vaikkapa barbitaloksi. Koska kaapin ovet saa kiinni, ei sinne pääsy kertymään pölyä samalla tavalla kuin avoimeen taloon. Silloinen vitriinini oli vain liian kapea syvyydeltään ja siksi epäkäytännöllinen.

Nyt kun joulu on mennyt, pitäisi miettiä, jääkö karhujen piparkakkutalo ympärivuotisiin leikkeihin vai siirretäänkö se vaikkapa vaatehuoneen ylähyllylle odottamaan seuraavaa adventinaikaa. Ainakin vielä tänä aamuna näin karhuperheen heräilemään piparimökissään uuteen päivään.

Mukavaa viikonloppua!

Himmelit

2

Välipäivinä tein Instaan muutaman storyn meidän himmeleistä. Halusin kuitenkin saada ne vielä pysyvämmin talteen tänne blogiin, joten siitä syystä jatkan vielä hieman jouluisella aiheella. Toisaalta, jouluhan se vielä on, sillä loppiainen on vasta ovella.

Meillä nämä himmelit, samoin kuin muut joulukoristeet, on jo siivottu pois, pakattu laatikoihin ja viety vintille. Koska joulun poissiivoaminen vie ainakin meillä muutaman päivän, en halua jättää sitä loman jälkeen tehtäväksi. Kaikkein mieluiten teen sen niin, että tuon siivoamisen jälkeen on vielä muutama lomapäivä jäljellä ja ehtii hetkeksi rauhoittua ennen arjen aloittamista.

En ole niinkään perinteisten olkihimmeleiden ystävä, mutta nähdessäni nämä valkoiset metalliset kynttiläkattokruunuhimmelit Pentikissä vuonna 2009 tai 2010, ihastuin niihin välittömästi. Nallekarhu oli silloin vauva/taapero. En malttanut kuitenkaan ostaa normaalihinnalla kuin pienemmän himmelin. Senkin ostin vain siksi, että se oli paikallisessa myymälässä viimeinen kappale. Joululomalla kävimme Helsingissä ja ohikulkumatkalla poikkesin myös Hämeenlinnan Pentikiin, joka oli paikallista Pentikin myymäläämme paljon suurempi. Ja mitä näinkään! Kaikki himmelit olivat siellä puoleen hintaan. Olisittepa nähneet mieheni ilmeen, kun kannoin liikkeestä tultuani kaksin käsin sylissäni isoa pahvilaatikkoa, jossa tämä isompi himmeli oli. Kyseessä oli ”pakko saada” -ostos. Silloin meillä oli vielä viisipaikkainen auto, johon oli jo puskettu viisihenkisen perheen viikon reissun tavarat sisältäen myös silloisen kuopuksen vaunut/rattaat. Melkein sain siis istua himmelilaatikko sylissäni tuon 400 kilometriä. Seuraavasta joulusta lähtien nämä kaksi Pentikin himmeliä on ripustettu aina joulunajaksi olohuoneen ja eteisen kattoon. (Paitsi vuosi sitten, jolloin ne unohtuivat vintille.) Olohuoneessa meillä on ympäri vuoden eräs toinen kattokynttelikkö ja eteisessä puolestaan yksi Pentikin lyhty. Vaihdamme siis vain himmelit niiden paikoille. 

Aina joulun jälkeen, kun koti on riisuttu joulusta, tulee hetkellisesti sellainen tyhjä ja kolkko olo. Lähes poikkeuksetta joka vuodenvaihde aloitankin sillä, että siirtelen olohuoneessa huonekaluja paikasta toiseen. Niin tein nytkin. Yritän vähän aikaa katsella uutta järjestystäni, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, etten oikein sopeudu tähän. (Kuvissa on eri järjestys kuin nyt.)

Välillä ajattelen, että nämä kristallit sopisivat hyvin rikkumaan meillä myös talven jääkiteiden ja lumihiutaleiden ajan, mutta koska joulun siivoaminen on helpompi tehdä aina yhdellä ja samalla kertaa, en viitsi himmeleitäkään jättää pidemmäksi aikaa koristamaan kotia.

Toinen – pienempi himmeli – on eteisen puolella, hyvän mielen taulun yläpuolella. Se näkyy paitsi olohuoneeseen, niin myös yläkerran portaikkoon lasiseinän läpi. Tähän pienempään himmeliin sopivat Havin kuusenkynttilät. Harmillista, ettei näitä himmeleitä ole enää näkynyt Pentikin valikoimissa. Yllättäen näin kuitenkin tämän pienemmän himmelin kaltaisia metallihimmeleitä valkoisena ja mustana Minimanissa nyt vuodenvaihteessa. Niitä myytiin muistaakseni 40 prosentin alennuksella. Nuo metallihimmelit olivat Winteria-merkkiset. 

Miten sinun vuodenvaihteesi on käynnistynyt?

Joko olet riisunut joulun pois?