Poikien päivän asu 5

Viime viikon alussa, kun ei vielä ollut juhannuksen ja tämän viikon kaltaisia helteitä, lähdimme pitkästä aikaa museoon. Sopiva hieman viileämmän kesäpäivän asu on chinoshortsit yhdistettynä puuvillaneuleeseen.

Vaikka suosinkin samistelua poikien vaatteissa, on mielestäni aivan parasta samistelua saman värimaailman vaatteet, jotka eivät kuitenkaan ole keskenään täysin identtisiä. Tämän päivän asu on yksi esimerkki sellaisista vaatteista.

Pelkästään poikien iät (koot) ovat jo jonkin aikaa olleet sellaiset, ettei heille yksinkertaisesti enää edes löydy samoista mallistoista vaatteita. Kuopukselle esimerkiksi riittää juuri ja juuri vielä KappAhlin Newbie-malliston viimeinen koko ja jääkarhupojalle PoPin viimeinen koko. Nallekarhuni kanssa sen sijaan havahduin tästä alkukesästä uuteen haasteeseen. En ollut lainkaan käynyt läpi hänen vaatteitaan ja kun hän puki ensimmäistä kertaa tänä kesänä jalkaansa näissäkin kuvissa näkyvät KappAhlin Hampton-malliston isoimmat lastenkoon chinoshotsit, olivatkin ne jääneet pieniksi. Seuraava koko onkin sitten miesten S. Hyppy juniorikoista miesten mallistoon on joka kerta tosi suuri. Lisähaasteen siihen tuo tällä kertaa myös se, että kuusi vuotta vanhemmalla isoveljellään on käytössä tuo sama miesten S-koko. Keskiveli ohittikin tänä keväänä jo jalan koossa isotveljensä. Nyt olenkin sitten ensimmäistä kertaa sen haasteen edessä, että kahdelle lapselle pitäisi ostaa samaa vaatekokoa. Tähän asti olen vain helposti voinut kaivaa kaapista esille seuraavan vaatekoon, joka on jäänyt edelliselle veljelle jo pieneksi. Nyt ei olekaan sitä mahdollisuutta.

Miten te muut olette tässä tilanteessa toimineet?

Kahdella nuorimmalla on iki-ihanan La Coqueta Kidsin vaaleansiniset puuvillaneuleet kauniilla napituksella. Valitettavasti tämän lastenvaatemerkin mallistot päättyvät kokoon 10Y, mikä tarkoittaa sitä, että raitapaidan hihat olivat meidän 10,5-vuotiaalle jääkarhulle jo hieman liian lyhyet. Tykkään kovasti La Coquetan tyylistä ja iloitsen siitä, miten myös pojille on onnistuttu luomaan ajattoman kaunis vaatemallisto, johon on saatu mukaan myös värejä (omaan makuuni sopivan hillittyjä, mutta samalla lapselle mieleisiä). Klassisuus, yksinkertaisuus pienin lisin, vanhahtava tyyli, puunapit ja tietynlainen leikkisyys sekä tietenkin hyvä laatu tekevät näistä vaatteista milteipä täydelliset. Kaiken lisäksi mallistoissa on huomioitu pukeutumisen kokonaisuus kenkineen ja asusteineen. Kunpa vain kokoja olisi isompina.

Jos olet kiinnostunut ostamaan näitä second handina, niin lähetä minulle sähköpostia. Meiltä löytyy jonkin verran pieneksi jääneitä neuleita ja neuletakkeja.

Lainasin kuviin isoveljen tennareita, koska nallekarhulta puuttuu yhä tennarit hänen kenkävalikoimastaan. Niille olisi kyllä jo ollut useita käyttökertoja, mutta sopivia ei vaan tunnu löytyvän. Olisi ollut kiva ostaa kengät ihan oikeasta kaupasta saaden samalla sovittamalla heti oikean koon, mutta ei onnistunut tämän leveyspiirin valikoimilla. Nyt pitäisi sitten turvautua verkkokauppojen valikoimiin ja siksi ostaminen on jäänyt.

Pikkuveljien Crocsit ovat jo vuosia ja taas vuosia vanhat ja olleet käytössä myös vanhemmilla veljillä. Yleensähän kierrätän veljesten kesken lähinnä nahkakenkiä, mutta nämä Crocsin tennarit ovat pysyneet täysin kuosissaan ja siksi käyneet hyvin myös seuraavalle. Ovat muuten poikien ihan suosikkikenkiä.

Ruskeat tennarit ovat mielestäni hyvä valinta, sillä ne sopivat oikeastaan asuun kuin asuun ja toimittavat samalla kävelykengän virkaa. Valkoiset ovat myös hyvä valinta ja niitä meiltä löytyy aina silloin tällöin. Luonnollisesti ruskeat ovat kuitenkin likaystävällisemmät ja käyvät paremmin vielä syksymmälläkin.

Beiget chinoshortsit ovat KappAhlin Hampton-malliston shortseja eri vuosilta. Tämä shortsimalli on varmaankin paras löytämäni klassikko ja sitä löytyy meiltä jokaiselta pojalta beigenä ja tummansinisenä. Joitakin yksittäisiä kappaleita löytyy myös punaisina ja vihreinä sekä sinivalkoraidallisina.

Kuopuksella ollut koon 6Y paita on luonnollisesti myös jo jäämässä pieneksi. Häntä odottaa vielä veljensä vanha samanlainen paita koossa 9Y. Kävin äsken kurkkaamassa La Coquetan malliston ja ale-hinnat houkuttelevat ostoksille. Katsotaan maltanko kuitenkaan enää mitään tilata, sillä koot riittävät vain yhdelle.

Gantin vaaleansinisen peruspuuvillaneuleen olen aikoinaan ostanut jo esikoiselle, joten se on myös kestänyt hyvin veljeltä toiselle ja on edelleen pehmeä ja hyväkuntoinen.

Kuopus.

Jääkarhu.

Nallekarhu.

Liityin itsekin vaaleansinisten kerhoon pitkällä Odd Mollyn puuvillaneuletakillani, joka suljettuna toimittaa myös mekon virkaa.

Meidän pojat viihtyvät museoissa. Itse uusin jälleen museokorttini, joten museossa voi käydä milloin vaan. Toivon – ja myös pojat toivovat – että tänä kesänä pääsisimme myös muihin kuin kotikaupunkimme museoihin.

Pohjanmaan museon yläkerrassa on Vallan ja varallisuuden symbolit -näyttely, joka kiinnosti kovasti poikia. Ritarit varusteineen olivat kiinnostavaa tutkittavaa. Luen pojille yleensä ääneen opastetaulut (vaikka osaavat jo itsekin lukea, jäänyt tavaksi). Niissä riittää paljon kiinnostavaa tietoa. Monesti osaavat jo itsekin kysellä jonkun tietyn tiedon perään, johon sitten etsivät vastausta opasteista. Esimerkiksi tällä kertaa pohdintaa herätti ritareiden varusteiden painot.

Onko sinulla jo museokortti?

Tässä vielä linkki vanhaan museokortti-postaukseen.

Mansikkapaikka

1990-luvulla ystäväni vei minut Turussa aivan ihanaan Mansikkapaikkaan. Kyseessä oli erään opettajan alunperin vain kesäisin pitämä kesäkahvila, joka sittemmin oli auki myös viikonloppuisin (ainakin muistelisin käyneeni siellä jonakin tunnelmallisena syyssunnuntaina). Kahvila oli pieni, mutta niin ihana. En ole sen jälkeen löytänyt vertaistaan ja mielestäni olen kuitenkin aika monessa kahvilassa käynyt.

Jos yhä muistan oikein, tuo kahvila lopetettiin jossakin vaiheessa. Muutin itse pois Turusta syksyllä 1995, joten tarkempaa muistikuvaa asiasta ei ole. Hetken etsimisen jälkeen löysin tiedon, että Cafe Mansikkapaikka Piispankadulla oli avattu uudelleen vuonna 2003 ja suljettu vuonna 2019. En tiedä oliko kyseessä sama vai eri kahvilanpitäjä. Noina vuosina en kuitenkaan ole enää käynyt kahvilassa.

Kahvilassa oli kauniit tee-, kaakao- ja kakkulistat (varmaankin myös kahvilistat, mutta koska en vielä tuolloin juonut kahvia, en tuota muista). Valittavissa oli pala jotakin yhtä kakkua tai sitten meidän suosimamme kakkukimara, jossa sai pienet palat viittä eri kakkua. En muista olisimmeko milloinkaan valinneet muuta kuin tuon kakkukimaran. Ihania haudutettuja teitä oli valittavissa myös useampaa sorttia ja valitsemaansa teetä sai juoda useita kupillisia. Tuohon aikaan minulla ei ollut vielä allergioita, joten valinnanvaraa riitti.

Salainen haaveeni on perustaa juuri tuollainen kahvila. Näillä leipomistaidoille se kuitenkin jää jatkossakin salaiseksi. 😉

Juhannuspäivänä tuo kahvila ja kakkukimara nousivat jälleen mieleeni, kun mies toi minulle päiväkahvilla maistiaiset edellisen päivä kakuista. Vaikka niitä olikin ”vain” kahta eri sorttia, niin se riitti minulle kakkukimaraksi. Tämän kesän ensimmäiset mansikat eivät myöskään voineet olla muistuttamatta Mansikkapaikasta.

Noihin Turun vuosiin liittyy myös ihastukseni Aarikkaan ja Marimekkoon. Jälkimmäisestä olen kertonut muistaakseni jo joskus aikaisemminkin, ensimmäisestä en niinkään. 

Muutama vuosi sitten sain lahjaksi Aarikan valkoisen ruukun puuhelmikoristeella. En ollut pitkiin aikoihin enää katsellut Aarikan tuotteita ja siksi hämmästyinkin huomatessani Aarikalla olevan uusia kivoja tuotteita myynnissä. Näissä kuvissa näkyvän saman sarjan kukkamaljakon ostin tänään keväänä. Aiemmin jo ihastuin kynttilänjalkoihin ja ennen kaikkea upeisiin jalallisiin kakkuvateihin. Salaattikulho ja -ottimet ovat myös kauniita. Sarjaan kuuluu myös muita ottimia ja maljakoita, joista kaikki voisin kotiuttaa.

Herkuttelitko sinä mansikoilla juhannuksena?

Seuraavien juhlien jälkeen suosittelen kokeilemaan kakkukimaraa eli kerää kakkulautasellesi pieni siivu jokaisesta kakusta. Tai mikseipä koko juhlat voisi perustua kakkukimaraan? Sitä tavoiteltiin aikoinaan 40-vuotisjuhlissani. Pitäisikin joskus kaivaa ne kuvat esille ja katsoa, olisiko niistä postaukseksi.

Juhannusruokaa

Otin postauksen kuvat jo vuosi sitten juhannuksena, mutta niin vain jäi silloin ruokapostaus tekemättä ja näyttää kiire siltä osin tulevan tänäkin vuonna. Jälkiruokakakkukattauksesta sen sijaan sain jo silloin tehtyä postauksen. Sittemmin lisäsin tänne blogiin myös pavlovan ohjeen, johon ei vielä tuosta postauksesta löydy linkkiä.

Sinänsä meidän perheen juhannusruoka ei ole mitenkään erikoista. Se on lähinnä mielestämme ihan tavallista grilliruokaa, jota teemme usein kesän aikana. Jokaisella grillauskerralla näistä ainakin jonkin vaihtoehto päätyy grillattavaksi ja pöytään.

Itse en voi sanoa olevani grillatun ruuan ystävä. Esimerkiksi makkaraa syön vain pakon edessä eli nollasta yhteen per kesä. Yleensä mieheni grillaa minulle erikseen kanaa, mutta näköjään näistä kuvista se puuttuu.

Näitä herkkusienikääröjä olemme tehneet jo vuosia. Ensin irrotetaan teelusikalla herkkusieni jalka. Sen jälkeen täytetään herkkusieni pippurituorejuustolla ja kiedotaan sienen ympärille pekonisuikale. Toisinaan kiinnitysapuna saattaa tarvita cocktailtikkua.

Makkarat, maissit, halloumit ja pekoniherkkusienet grillataan.

Samoin olemme jo vuosien ajan tehneet tomaatista ja mozzarellajuustosta tuon salaatintapaisen. Siihen laitetaan vuorotellen tomaatin ja mozzarellan siivuja, joiden päälle ripotellaan basilikaa ja vielä kaiken päälle kastikkeeksi balsamicoa. Alla olevista kuvista näkyy vielä paremmin tuo basilikatomaattimozzarellalautanen.

Vuosi sitten päätimme ensimmäistä kertaa kokeilla tehdä itse perunasalaattia ja siitä tuli kyllä tosi hyvää. Ihan varmuudella emme muistaneet, mitä ohjetta siihen käytimme, mutta päädyimme tähän. Emme kuitenkaan laittaneet omaamme kevätsipulia emmekä kapriksia. Tavallinen sinappi kävi myös aivan hyvin Dijon-sinapin sijaan.

Kirjoitan tähän alle vielä käyttämämme mukaellun ohjeen perunasalaatille.

Perunasalaatti

Kastike

Joissakin kuvissa saatat nähdä valkoisen levyn kylmien ruokien alla. Tuo iso kylmäpatruuna on tullut aikaisemman jääkaappimme yhteydessä ja osoittautunut todella hyväksi kesähelteillä ruokatarjoiluissa etenkin ulkona.

Hyvää juhannusta!

Me vietämme sitä tuttuun tapaan kotona. Kun ”koko muu kaupunki” lähtee saareen, niin täällä on ihanan rauhallista. Tosin varmasti pidämme ihan omasta takaa huolen siitä, ettei hiljaisuus suinkaan ole vallitseva olotila. 😀

Nyt on vielä lähdettävä hakemaan apteekista aurinkovoiteita, sillä ”sääsetä” lupaa juhannukseksi ihan jotain muuta kuin +3 astetta ja vesisadetta. Uskonpa, että meidän perheen juhannusta vietetään joko uima-altaassa tai sen välittömässä läheisyydessä uimavalvojan roolista käsin. Tuon valvojan on ehdittävä täydentää myös lankavarastojaan, ettei vain käy aika pitkäksi.

Pojat toivoivat myös uusia isompia uimaleluja aiempien vuosien rikkoutuneiden tilalle. Harmikseni en vain enää löytänyt joutsenia. Näytti olevan markkinoilla vain flamingoja ja yksisarvisia. Kumivenettäkin mietin, mutta se taitaa kuitenkin olla hieman liian iso meidän altaaseen. Vinkkejä?

Kirjaostoksia

Toiveissani aina kirjoitan tänne kirjapostauksia, mutta miten ne sitten jäävätkään. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä edes tällaisen pikapostauksen ja vinkata muutamasta ale-kirjasta. Lähdin itse asiassa etsimään, josko Maaret Kallion vuoden 2022 Lujasti lempeä -kalenteria löytyisi ale-hintaan. Löysinkin itselleni uuden kirjoja myyvän verkkokaupan kirja.fi, josta löysinkin mukavasti ale-hintaisia kirjoja. ”Kirja-verkkokauppa on Werner Söderström Osakeyhtiön verkkokauppa, josta kuka tahansa voi tilata kustantamoidemme kirjoja Suomessa. Tällä hetkellä Kirja-verkkokaupassa on saatavilla seuraavien kustantamoiden teokset: WSOY, Tammi, Johnny Kniga, Bazar, Docendo, Minerva ja Kosmos.”

Positiivista oli, että ilmaisen toimituksen sai jo 30 euron kirjatilauksesta. Se olikin tällä ensimmäisellä tilauskerralla suoraan syy siihen, että päädyin tekemään tilauksen tähän kirjakauppaan. Toimitus ei ehkä ollut kaikkein nopein mahdollinen (kuitenkin alle viikko), mutta esimerkiksi paljon nopeampi kuin vaikkapa Adlibriksellä.

Tietänette jo, että olen jonkin sortin kalenteri- ja muistikirjafriikki. Kaikkia kalentereita en suinkaan käytä kalentereiden varsinaisessa merkityksessä, vaan moneen muuhunkin tarkoitukseen. Siitä yhtenä esimerkkinä ovat nämä Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenterit, joissa takakannen tekstinkin mukaan yhdistyvät arjen aikataulut ja mielen taidot.

Minulla on ennestään vuoden 2021 kalenteri ja nyt lähdin pohtimaan kävisikö tämä klenteri ensi lukuvuodeksi jopa työkäyttöön hieman muuttuneen työnkuvani vuoksi. Kalenterit, sekä vanhat että uudet, käyvät vaikka joka vuosi uudelleen käytettäviksi nimen omaan mielen osa-alueella. Erityisen hedelmällistä on mielestäni palata vanhoihin ajatuksiin ja verrata niitä nykyhetkeen. Onko jokin muuttunut? Mikä on muuttunut? Onko muutos ollut hyvä vai huono? Onko yhä tarvetta muutokseen? Miten muutos on syntynyt? Miten sen syntyyn voisi vaikuttaa?

Ainakin tämän päivä- ja viikkonäkymän sekä kalenterin alussa olevan vuosi- ja kuukausinäkymän perusteella tämä toimisi myös työarjessa. Lisämuistiinpanotilat ja vaikkapa lukujärjestyspohjat ja arviointiosiot puuttuvat luonnollisesti kokonaan tämäntyyppisestä kalenterista. Lukujärjestyksen saa helposti liimattua vaikka sisäkanteen, mutta noita muita osioita pitää vielä tuumailla. Toki kalenteri poikkeaa myös siltä osin totutuista työkalentereitsani, että ne ovat aina lukuvuosittaisia, eivät kalenterivuosittaisia. Vuoden 2023 Lujasti lempeä -kalenteri kuitenkin on ilmestymässä elosyyskuussa, joten siltä osin sekin asia olisi ratkaistu. Toinen vaihtoehto on käyttää tätä vuoden 2022 kalenteria vuoden 2021 tavoin. Sen hinta 4,80€ ei ainakaan päätä huimaa. Löydät kalenterin ja muun Kallion tuotannon täältä.

Kalenterissa on kuukausittain pieni teksti ja mahdollisuus kirjata muistiin omia ajatuksiaan. Lisäksi jokaisella kalenteriaukeamalla on lyhyt ja ytimekäs ajatus kera kysymyksen.

Ehkä ehdit jo ajatella, että tämä kuva on lipsahtanut vahingossa tähän postaukseen, mutta eipä olekaan. Ihan tarkoituksella sen tähän laitoin. Tästä kuvasta voit nimittäin nähdä omat lähes päivittäiset maisemani. Tällaiset ovat näkymäni lattianrajasta katonrajaan. Tai tällaiset ne olivat tänä aamupäivänä. Itselläni on paljon työsarkaa nimenomaan kehon yhteydestä mieleen ja toisinpäin. Varmaan siksikin nämä Maaret Kallion ajatukset ovat kiehtovia.

Jari Sinkkonen ei juuri esittelyjä kaipaa. Hän on ehdottomasti yksi omista suosikeistani kasvatuksen uranuurtajien joukossa ja erityisesti poikalasten huomioimisesta ja puolista pitäjänä. Minulla on useita Sinkkosen kirjoja ja itse asiassa myös tämä nyt ostamani vuosien takaisena kovakantisena painoksen ja versiona, mutta päädyin silti tilaamaan tämän edullisen, hieman uudemman painoksen, pokkariversiona. Valikoimista löytyi ale-hinnoin muutama muukin Sinkkosen teos.

Olen useita kertoja kuvitellut kirjoittavani postauksen Sinkkosen kirjoista ja ajatuksista, mutta näköjään se on kerta toisensa jälkeen jäänyt. Muutaman aiemman postauksen kuitenkin löysin, jossa olen hänet maininnut: Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 1 ja Ekaluokkalainen, osa 3: vanhemmille.

Onko satuhieronta sinulle tuttu asia? Olen aina välillä seurannut tähän liittyviä asioita ja muutamaa kokeillutkin, mutta en voi varsinaisesti sanoa perehtyneeni asiaan. Uskon kuitenkin, että kosketus ja läheisyys ovat lapsille hyviä asioita ja siksi päätin sopivan tarjoushinnan osuessa kohdalle tilata tämän Sanna Tuovisen Satuhieronta-kirjan. Olen sitä joskus aikaisemminkin katsellut, mutta jättänyt tilaamatta, koska minkään verkkokaupan esittelystä ei käy selkeästi ilmi, onko kyseessä pelkkää teoriaa sisältävä teos vai onko mukana myös satuhierontaohjeita/tarinoita. 

Koska kirjalähetykseni saapui vasta vuorokausi sitten, en ole vielä ehtinyt perehtyä kirjaan tarkemmin. Silmäilyn perusteella voin kuitenkin kertoa, että kirjassa on sekä teoriaa että satuhierontatarinoita ohjeineen. Kirja on suurikokoinen (reilu A4) ja siinä on sekä piirros- että värikuvia. Esimerkiksi satuhierontaotteet on paitsi kuvitettu niin myö selitetty ”auki”. 

1000 ilmiötä -sarjan kirjoista tilasin kirjan Utelias kettu ja muita nisäkkäitä. Muutama meidän pojista tykkää lukea luontoon ja eläimiin liittyviä kirjoja ja siksi päädyin tilaamaan tämän kirjan. Kirja on melko pieni, mutta kovakantinen ja siinä on reilu 200 sivua. Kuvat ovat upeita valokuvia, mutta joukossa on myös joitakin havainnollistavia piirroskuvia kuvaamaan eläinten jalanjälkiä, ikää, poikasten määrää ja kasvua. Hieman harmittaa, etten tilannut sarjan muitakin kirjoja, sillä uskon, että tästä pidetään meillä.

Minä ja muut

Olen varmasti jo joskus aikaisemminkin kertonut, miten jotkut blogitekstit syntyvät kävelylenkillä tai suihkussa. Miten helppoa olisikaan, jos juuri sillä hetkellä saisi tuon ajatusten tulvan kirjallisena muistiin tai vaikkapa äänitteenä. Myöhemminkin kun alkaa tuosta aiheesta kirjoittaa, ei enää ikinä tavoita sitä kaikkea samaa kuin alkuperäisellä hetkellä. Niin näyttää käyvän tämänkin aiheen kanssa.

Samalla kun tavoittelee kirjoituksellaan kurkistusta pinnan alle, tulee joka kerta miettineeksi myös sitä, tulenkohan ymmärretyksi oikein. Sitä pohdin myös perjantain Instagramin tarinoissani, kun sivusin itselleni tärkeitä aiheita liittyen poikiin ja koulunkäyntiin. Haluan vielä kiittää niistä monista yksityisviesteistä, joita noiden tarinoiden yhteydessä sain. Yksi parhaista asioista kaikenlaisessa sosiaalisessa mediassa on juuri tuollainen hedelmällinen vuorovaikutus.

Tätä postausta olen pyöritellyt sekä päässäni että täällä blogialustalla nyt viikon päivät. Viimeksi kun ajattelin jatkaa kirjoittamista, meni koko blogi nurin ja kun se saatiin uudelleen toimimaan, oli koko ensimmäinen tekstiosio hävinnyt taivaan tuuliin.

On se aika vuodesta, kun pihan täyttää huumaava syreenin tuoksu. Kun katselee ympärilleen, näkee violetin tai lilan kukkameren. Niin ei pitänyt olla. Pihasuunnitelmamme on tehnyt taitava ja kokenut puutarhuri, taiteilijasielu, jonka henkilökohtainen lempiväri on sinipunainen (kuten hän itse kutsuu) eli tarkemmin sanottuna juuri näiden syreeninkukkien väri. Sanoin, että haluan kuitenkin meidän pihaan valkoisia syreenejä ja niin sovittiin. Miltä näyttää? Näkyykö valkoista? Vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran omalla pihallani sain nenääni tuon suloisen syreenin tuoksun ja lähdin sen lähdettä tarkkaamaan, sain huomata, miten valkoiseksi sovitut kukinnot olivatkin istuttajansa lempivärisiä, eivät minun. Sinänsä melko mitätön murhe, mutta samalla myös harmillinen, sillä minä katselen näitä väärän värisiä syreeninkukkia mahdollisesti useamman kymmenen vuotta, kun taas niiden istuttaja ei päivääkään.

Näille kauniin haaleanvaaleansinisille hortensioille puolestaan kävi niin, että vaihtoivat ihan itsekseen (lupaa kysymättä 😀 ) väriään jälleen kerran tähän ei niin suosikkiväriini. Kovasti olen muuten odotellut, että keksisivät jälleen vaihtaa sen joksikin toiseksi, mutta toistaiseksi on menty viimeiset kaksi viikkoa jo tällä samalla. No, nämä hortensiat vielä menettelevät, koska ovat ystävinäni vain tämän kesän.

Joka tapauksessa kävellessäni nousivat nämä syreenit mieleeni ja niiden perään Raamatusta kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Tämän lähimmäisenrakkauteen liittyvän säännön Jeesus antoi Vuorisaarnassaan ja samankaltainen sääntö on olemassa myös monessa muussakin uskonnossa kuin kristinuskossa.

Äkkiseltään voisi ajatella, että jos minä pidän violetista väristä, niin haluan tehdä palveluksen lähimmäiselleni ja istuttaa myös hänen puutarhaan noita saman värisiä minun mielestäni kauniita syreenejä. Näin meidän ihmisten on helppo perustella toimintatapojamme. Koska minä pidän tästä, tuon toisenkin on pidettävä. Onko tämä kuitenkaan todellista lähimmäisenrakkautta?

Kerronpa hieman lisää. On olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat juuri noin. Heillä on oikeus määrittää, mistä joku toinen pitää tai ei pidä. Ainoastaan heidän mielipiteensä tai ratkaisunsa on se ainoa oikea. Kaikkien muiden tavat, ajatukset, tyyli, ratkaisut ja mikä milloinkin ovat vääriä ja ne pitää ehdottomasti korjata. Paitsi että nuo muiden näkemykset ovat vääriä, tekevät ne noista muista myös kaikin tavoin huonoja ja epäonnistuneita.

Muistan, miten vuosia ja vuosia sitten, eräs henkilö kävi meillä, katseli ympärilleen ja tokaisi sitten, että sun pitää kyllä laittaa tolle seinälle joku värikäs taulu, täällä on liikaa valkoista. Kyllä, täällä on valkoista, täällä on paljon valkoista, mutta niin haluankin olevan. Tämän on minun kotini ja tarvitsen ympärilleni valkoista tuomaan rauhaa ja seesteisyyttä. Olen myös nähnyt paljon värikkäitä koteja ja ihaillut, miten joku on taidolla saanut luotua oman näköisensä kodin, vaikkei se olisikaan ollut minun näköiseni. Olen siis sydämestäni ja vilpittömästi ja aivan spontaanisti voinut sanoa jotakin kaunista tuosta kodista olematta mitenkään lipevä tai valehtelevani. Iloitsen aina, kun joku löytää oman tyylinsä ja koti jos mikä on sellainen paikka, jossa kuuluu saada olla kuin kotonaan. On myös sallittua sanoa, että itse ei ehkä pystyisi asumaan niin värikkäässä tai niin valkoisessa kodissa, mutta mukava nähdä toisen viihtyvän.

Otan Raamatusta avukseni vielä rakkauden kaksoiskäskyn, joka kuuluu näin: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jos todella haluaa rakastaa lähimmäistä, kuten itseään, niin silloinhan haluaa lähimmäiselleen sellaisia asioita, joista lähimmäinen pitää eikä niitä, mistä itse pitää. Eikö vain? Tarvitaan siis lähimmäisen tuntemusta. Vaikkapa jos miettii lähimmäiselleen lahjaa, miettii sitä siltä kantilta, mistä lahjan saaja ilahtuisi eikä siltä kantilta, mistä minä itse ilahtuisin. Näin ollen meidän tulisi ymmärtää se, että mistä lähimmäiseni minun mielestäni pitäisi pitää, ei välttämättä olekaan se, mistä hän oikeasti pitää eikä meillä ole oikeutta viedä häneltä sitä, mistä hän pitää.

Eittämättä näistä ajatuksista nousee mieleen myös itsekkyyden näkökulma. Todellisuudessahan ihminen – siinä missä eläinkin – on itsekäs olento. Vahvat jyräävät ja korjaavat saaliin. Tuon kaiken kääntöpuolena ovat kuitenkin ihmiset, jotka ajattelevat aivan liikaa muita, jopa täysin itsensä kustannuksella. He antavat muille luvan määritellä, keitä he ovat ja mistä he pitävät. He kokevat, ettei heillä edes ole oikeutta omaan tahtoon tai mielipiteeseen. He ovat täysin armottomia itseään kohtaan eli vaativat itseltä valtavasti, jopa mahdottomia, mutta ovat muita kohtaan ystävällisiä ja empaattisia. Totuus heistä itsestään on täysin muiden määriteltävissä.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mikä on sinun suhteesi muihin ihmisiin ja muiden ihmisten suhde sinuun? Millainen olet itsellesi? Millainen olet muille? Tiedätkö kuka olet ja mitä haluat? Tiedätkö mistä sinä pidät ja onko sinulla lupa siihen? Varmaan aika hassuja kysymyksiä sellaiselle, joka ei ole koskaan pysähtynyt näitä pohtimaan.

Löydätkö itsesi helposti määrittelemästä mikä on kullekin oikein ja hyväksi vai huomaatko kuuntelevasi itseäsi koskevissa asioissa runsaasti muiden mielipiteitä ja mukauttavasi oman tahtosi muita miellyttääksesi toisenlaisiksi kuin ne syvällä sisimmässäsi oikeasti olisivat? Teetkö kiltisti niin kuin ympäristösi sinulta odottaa vai rohkenetko kertoa eriävän mielipiteesi silläkin uhalla, että saat vastaasi jyrän, joka konkreettisesti murskaa sinut väärän mielipiteesi vuoksi ja myös silloin, kun tuo asia koskisi sinua ja sinulle olisi kaikki oikeus tuoda esille, mitä mieltä sinä olet asiasta?

Löysin keväällä tämän kaimani Miia Moision kirjoittaman kirjan Häpeästä valoon. Ilman ulkopuolisen suositusta en olisi osannut siihen tarttua, koska en pitänyt omalla kohdallani häpeän tunnetta vallitsevana enkä ongelmana. Kirjassa puhutaan kuitenkin monesta muustakin asiasta ja häpeällä on olemassa monia kaveritunteita, jotka alkavatkin sitten jo tuntua tutummilta, kuten syyllisyys ja riittämättömyys.

Kirjoittaja on teologian maisteri ja pappi, sielunhoidon asiantuntija sekä skeema- ja tunnelukkoterapeutti. Hänen sydäntään lähellä ovat rakkaus, lapset, kissat, oma koti, luonto ja liikunta. Hän ohjaa eroseminaareja, toimii parisuhdeneuvojana, luennoi ja kouluttaa.

Kuvat sisällysluettelosta kertovat mielestäni hyvin kirjan sisältöalueista.

Kirja on mielestäni todella helppo- ja nopealukuinen, moni asia tuntuu jo vanhastaan tutulta (johtunee aiemmin lukemistani kirjoista, opinnoista ja elämänkokemuksesta yleensäkin), mutta samalla se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Ikään kuin tuttu asia olisi tiiviisti ja lihavasti rakennettu. Samalla teksti oli sellaista, että sitä silmät suurena ihmettelit, että miten osuvasti tuo onkaan osattu sanoa ja luit saman kohdan vielä uudelleen. Lukutempoa olisi ollut hyvä hidastaa, mutta teksti suorastaan huusi ahmimaan lisää. Arvelen, että kirja on luettava vielä uudelleen, sillä uskon sen toisella lukukerralla tarjoavan vieläkin syvempää mahdollisuutta asioiden tarkasteluun ja kohtaamiseen.

Sinänsä ei ollut tarkoitus tuoda tätä kirjaa esille tämän postauksen yhteydessä, mutta nämä värit ohjasivat siihen.

Palatakseni vielä tuohon alun teemaan puutarhurista, niin olen monesti miettinyt, miten haastavaa on olla vaikkapa juuri puutarhuri, valokuvaaja tai sisustussuunnittelija. Jokaisella luovan työn tekijällä on oma mieltymyksensä ja samalla myös oma tyylinsä ja tavaramerkkinsä, joka erottaa hänet muista saman alan edustajista. Tavallaan uskon, että he tulevat myös valituiksi työtehtäviinsä tuon tavaramerkkinsä johdosta. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Miten osaat suunnittelijana ottaa huomioon myös asiakkaasi toiveet, tarpeet ja mieltymykset laittamalla sivuun omasi, mutta tuoden silti oman tavaramerkkisi ja tyylisi näkyviin. Siinä vasta todellinen taito onkin. 

Samaa taitoa tarvitaan monessa muussakin asiassa elämän varrella, kuten ihmissuhteissa. Palvellaksesi lähimmäistäsi, joudutkin laittamaan ensin omat toiveesi ja tarpeesi sivuun ja asettumaan toisen ihmisen asemaan oppiaksesi ymmärtämään häntä ja hänen mieltymyksiään. Moni ihminen onkin tässä todella taitava, mutta valitettavasti jää tähän eikä palaakaan katselemaan enää niitä omia tarpeitaan, vaan jää pelkstään muiden mieltymysten mukaan eläväksi. Se, miten tuo omat tarpeensa esille on ratkaisevaa. Jyrääkö ne ainoina oikeina vaihtoehtoina kaikkien muiden tarpeiden yläpuolelle vai pystyykö rakentavaan keskusteluun, jossa huomaa muiden tarpeet, osaa kertoa myös omansa ja ymmärtää sen, että me olemme erilaisia. Silloin vasta voimme päästä todellisten rikkauksien äärelle, kun voimme tarkastella maailmaa monenlaisin silmin runnomatta läpi vain yhtä ainutta oikeaa tapaa.

Ennen tämän postauksen syntymistä, ehdin käydä vielä uudelleenkin kävelylenkillä. Katseeni osui ensin tienvarsilla kasvaviin kauniiseen valkoiseen luonnonkukkamereen. Kun pysähdyin sitä kuvaamaan, näinkin sen vieressä toisenlaisen kasviston. Valkoiset kukat eivät enää olleetkaan hallitsijan asemassa, vaan niiden seassa kasvoi sinipunaisia ja keltaisia kukkia. Samalla vihreys oli saanut enemmän sijaa. 

Tuota näkymää katsellessani ymmärsin samalla sen, että noihan me ihmisetkin täällä maailmassa kasvamme. Toisinaan lyöttäydymme kaltaistemme valkoisten (tai mikä sitten mutakin meistä edustaa) kukkien joukkoon ja toisinaan kukoistamme yhdessä kaikenlaisten kukkien joukossa. Kukin kukka vuorollaan puhkeaa kukkaan ja vastaavasti on hieman näkymättömämpi. Kaikilla on kuitenkin tilaa ja paikkansa. Jotkut raivaavat tiensä aggressiivisemmin ja leviävät runsaammin, toiset puolestaan tyytyvät kasvamaan hieman sivummalla. Yhdessä nuo kaikki kasvit tuovat kukkaloiston katsojan iloksi joko tuolla pientareella tai kukkamaljakoissa kotona.

Tulee kuitenkin aikoja, jolloin puutarhurit haluavat iskeä kuokkansa multaan ja kiskoa juuriltaan jokaikisen rikkaruohon. Uskon, että sen aika on silloin, kun mitta tulee täyteen, silloin kun rikkaruohot ovat valloittaneet liikaa alaa ja mitätöineet muut kasvit. Silloin kun muiden on aika sanoa: ”Nyt riittää! Minullakin on omat tarpeeni! Minäkin tarvitsen kasvaakseni vettä, lämpöä ja ravinteita etkä sinä voi tietää mitä ne ovat. Sinä tunnet sinun tarpeesi ja minä omani. Voimme jatkossakin elää yhdessä, jos tämän ymmärrät ja annat myös minulle kasvurauhan.”

Jokaista meistä tarvitaan. <3