Kesäkani Gustav, osa 2

Kanin saavuttua taloon – vaikkakin vain kesäksi ja syksyksi – suuntasimme kulkumme eläinkauppa Mustiin ja Mirriin ostaaksemme kanille vielä muutamia lisätarvikkeita. Ostimme harja/kampasetin, kynsisakset ja valjaat. Eräs poikien kanille toivoma pallolelu oli loppunut, mutta haemme vielä sen, kun niitä tulee lisää. 

Isä ja poika pääsivätkin tuota pikaa testaamaan kanin kynsien leikkaamista, koska ne alkoivat olla liian terävät ja raapia hoitajia. Kani ei toki kauheasti tästä toimenpiteestä tykännyt, mutta hyvällä yhteistyöllä se sujui ja kynnet saatiin leikattua. Kynsien leikkaaminen vaatii tarkkuutta, sillä niitä leikatessa on vaarana osua verisuoneen.

Gustavin vatsapuoli on valkoinen. Samoin tassut ja häntä sekä kaula. Pieni valkoinen sipaisu löytyy myös päälaelta. Aivan kuin maitokahvia koko pupu. Ilmankos värit ovatkaan niin kauniit! 😉

Tässä on hieman kuvaa Gustavin häkin sisäpuolelta. Mökin lisäksi nallekarhupoika nikkaroi tuollaisen pienen ruokasuojan, josta tuli kuitenkin lopulta kanin hyppypaikka, sillä ajattelimme, että kani ei välttämättä tykkäisi syödä siellä piilossa. Samainen poika keksi heinille ”häkiksi” vanhan lasten pyörässä olleen nuken istumatelineen. Eipä mennyt aikaakaan, kun Gustav oli loikannut heinähäkkiin istumaan. Kasvattaja antoi vinkin lankun laittamisesta häkkiin. Kani tykkää hyppiä sen yli tai sitten vain kököttää sen päällä. 

Eräs asia kanissa minua on hämmästyttänyt ehkäpä kaikkein eniten. En olisi voinut uskoa, miten viisas ja oppivainen kani voikaan olla. Kasvattaja antoi vinkin, että kanin vessaan voisi laittaa hänen papanoitaan ja siten kani voisi oppia vessa-asioissa yhteen ja samaan paikkaan. Ja näin kävikin heti toisena päivänä! Siitä lähtien Gustav on hoitanut kaikki vessa-asiansa tuonne yhteen ja samaan nurkkaukseen, jossa vessalaatikko sijaitsee. Vessa on helppo puhdistaa päivittäin ja vaihtaa sinne uudet, puhtaat purut. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että ollessaan ulkoaitauksessa ja palatessaan häkkiinsä, Gustav käy aina ensimmäisenä merkkaamassa vessassa reviirinsä. Viisautta on myös taito oppia juomaan juoma-automaatista ilman, että kukaan sitä opettaa. Mineraalikiveä kani ei ole juurikaan käyttänyt, ehkä muutaman kerran nuolaissut. Sellainenkin siis kuului kanille hankkia.

Kasvattaja neuvoi hankkimaan häkin päälle suojaksi pressun tuulta ja sadetta vastaan. Häkin verkkopohja estää kania kaivamasta itseään ulos häkistä. Kanin kuitenkin pitää saada antaa kaivaa, koska se on kaneille luontaista puuhaa. Ulkoaitauksessa se saakin valvotusti kaivaa. Myös hyppiminen ja loikat kuuluvat kanin elämään. Yritämme saada Gustavin tottumaan vähitellen myös valjasiin, jolloin voisimme ulkoiluttaa sitä enemmän kotipihassamme. Toistaiseksi valjaat ovat vielä hänelle liian isot (vaikka ovatkin pikkukanille tarkoitetut, mutta Gustav ei ole vielä täysikasvuinen) eikä hän niistä oikein tykkää, vaan luikahtaa niistä samantien ulos.

Ensimmäisenä aamulla – yökkäri päällä – on päästävä moikkaamaan Gustavia.

Iltapesun jälkeen – kylpypyyhkeeseen kietoutuneena – on päästävä tervehtimään uutta ystävää.

Vielä viimeisenä ennen nukkumaan menoa on vähintään yhden kerran kurkistettava ikkunasta ulos ja katsottava Gustavia.

Huomaattehan puutarhapenkin, joka on kannettu häkin eteen. Voin kertoa, että siinä on istuttu ja istuttu. Katseltu, juteltu ja silitelty. (On myös riidelty, kuka saa istua keskipaikalla…)

”Äiti, kun mä menin katsomaan Gustavia sen häkin luo, mun silmistä tuli ilokyynel.” Tämä kertonee, miten tärkeän roolin tämä pikkuinen karvapallo on perheessämme saanut.

Kesäkani Gustav, osa 1

Kuten jo aikaisemmin lyhyesti kerroin, meille saapui tällainen suloinen pieni karvapallo eli kääpiöluppa Gustav 15.7.2020. Kani on kaksi kuukautta vanha eli kasvaa vielä hieman tästä. Alun perin meille oli toukokuussa varattu 10.7. luovutettavaksi kääpiöluppa tyttökani, mutta sen suhteen kävikin harmillisesti. Mieheni yritti useamman kerran alkukesän aikana ottaa yhteyttä kasvattajaan muunmuassa saadakseen pojille etukäteen kuvia kanista, mutta kasvattaja ei vastannut sen kummemmin viesteihin kuin puheluihinkaan. Vähitellen aloimme ymmärtää, että siitä osoitteesta ei meille kesäkania tulisi. Olimme ajatelleet kertoa pojille kanista muutama viikkoa ennen sen hakemista, että olisimme voineet yhdessä opiskella asioita kanin hoidosta ja hankkia tarvittavia varusteita kotiin. Tilasin kanikirjan ja olin ajatellut antaa sen pojille ja siinä yhteydessä kertoa kesäkanista. Pojat olisivat sitten alusta asti tienneet, että kani palautetaan kasvattajalle syksyn lopussa. Lisäksi pojat olisivat saaneet olla mukana hakemassa kania kasvattajan luota. 

Luovutusviikon alussa kasvattaja yllättäen vastasikin puheluun ja vahvisti, että meidän nimellä on hänellä yhä kani varattuna ja että luovutus on sovittuna perjantaille. Hän oli kuitenkin matkoilla puhelun aikaan ja lupasi palata kotiin saavuttuaan asiaan. No eipä palannut. Keskiviikkona 15.7., kun pikkupojat olivat juuri menneet mummolaan pariksi päiväksi, mieheni päätti soittaa eräälle kani-ihmiselle, jolta oli alun perin saanut tuon kasvattajan numeron. Tämä ihminen oli silloin sanonut, että hänellä on tiedossa muitakin nimiä ja numeroita. Hän antoikin nyt miehelleni toisen kasvattajan numeron, jolle mieheni samantien soitti. Yllätys oli suuri: Ystävällinen kaninkasvattaja sanoi, että hänellä on kolme kania, jotka hän on ajatellut pitää itsellään eli ne eivät ole menossa myytäväksi, mutta hän voi niistä yhden vuokrata meille kesäksi. Tuletteko jo tänään hakemaan? Mies lupasi, että tulemme.

Mukaan tarvittiin peräkärry ja pieni pahvilaatikko. Lukiolainen lähti mukaamme ja saikin sitten pitää kanilaatikkoa sylissään paluumatkan ajan. Peräkärry tarvittiin kasvattajalta kanin yhteydessä vuokralle saatua häkkiä varten. 

Vajaan tunnin ajomatkan päässä meitä odotti ystävällinen kaninkasvattaja ja hänen miehensä. Kasvattaja kertoi, että hänellä on ollut kaneja 51 vuotta ja että ensimmäisen kaninsa hän oli saanut seitsemän vuotiaana. Enimmillään hänellä on ollut yli 300 kania ja ymmärtääkseni aina tätä samaa rotua.

Jos katsotte tarkasti yllä olevaa kuvaa ja kanin korvaa, saatatte nähdä, miten korvan läpi kuultaa kanin korvan sisäpuolelle painettu tunnistetatuointi. Sellainen on myös kanin toisessa korvassa. Niiden avulla kani pystytään tunnistamaan ja yksilöimään. Viralliseen kaniyhdistykseen kuuluvat kasvattajat toimivat kaikessa virallisten määräysten mukaan. Kun kysyimme tämän kanin nimeä, kasvattaja kaivoi esille kansion, joka oli täynnä kanien sukupuita. Jokaisesta kanista oli kirjattu ylös tärkeät tiedot, kuten syntymäaika, vanhemmat, tunnistetiedot ja nimi. Meidän kesäkanin rekisterinimi on Gosiga Gunnar, mutta lukiolaisemme nimesi hänet Gustaviksi.

Saimme valita kolmesta kääpiölupasta. Gustavin lisäksi saimme tutustua kolmikuiseen tyttökaniin ja nelikuiseen poikakaniin. Tyttökani oli pääväriltään valkoinen, jossa oli muutamia beigejä juovia. Toinen poikakani oli aikalailla Gustavin näköinen, joskin muutaman kuukauden vanhempana kooltaan isompi. Kasvattaja antoi mieheni syliin tyttökani Magnolian ja minulle Gustavin. Hetkessä oli selvää, että siinä missä Magnolia kyyhötti rauhallisesti sylissä, liikkui Gustav uteliaana tutustuen uusiin ihmisiin. Itse olen todella huono tekemään päätöksiä ja valintoja, jolloin annoin suosista sen osuuden miehelleni. Hän arveli, että pojille voisi olla mukavampi seurata aktiivisen ja uteliaan kanin touhuja ja että minut tuntien, tykkäisin enemmän Gustavin värimaailmasta. Niinpä meidän matkaan lähti Gustav. 

Kanikirjojen mukaan kaneja kannattaisi aina ottaa kaksi kerrallaan, koska kanit ovat laumaeläimiä ja tarvitsevat seuraa. Useimmiten kaksi poikakania kuitenkin helposti tappelevat keskenään ja eri sukupuolta olevat kanit puolestaan lisääntyvät kuukauden välein, joten leikkaamaton pariskunta ei myöskään ole hyvä vaihtoehto. Paras vaihtoehto kanikirjojen mukaan on saman poikueen kaksi naaraskania tai vaihtoehtoisesti uroksen pitää olla leikattu. Pohdin, että jos ostaisimme kanin omaksi, valitsisimme ehkäpä tyttökanin. Kasvattaja sanoi kuitenkin, että tyttökaneilla on tapana rakentaa pesää ja ystäväperheeltä kuulimme myöhemmin myös kanien murrosiästä, jolloin tyttökanikin saattaa ryhtyä esimerkiksi merkkailemaan paikkoja. Jos kanilla ei ole kanikaveria, täytyy omistajien ottaa tehtäväkseen olla kanilleen seurana. Siitä tehtävästä olemme pitäneet tiukasti kiinni koko tämän toistaiseksi vielä lyhyeksi jääneen kesäkaniajan.

Ensimmäiseksi yöksi teimme Gustaville suojan tutusta pahvilaatikosta. Kasvattaja sanoi, että kanilla täytyy olla häkissään piilopaikka, jonne se voi halutessaan mennä. Aluksi Gustav pujahtikin usein ja nopeasti mökkiinsä, mutta lopulta uteliaisuus alkoi viedä voiton ja kani tuli entistä nopeammin sieltä kurkkimaan uusia kavereitaan. Illalla kaninhakureissun päätteeksi kurvasimme vielä Prisman pihaan ja haimme kanille juoma-automaatin vettä varten sekä pellettejä ruuaksi ja puruja kanin vessaan eli tuohon valkoiseen muovilaatikkoon. Ruokakulho on omistajan. Saimme sen lainaan. Kanin ruokaastian pitää olla keraaminen. Prismasta osatamamme pelletit olivat hieman erilaisia kuin kasvattajalta mukanamme saadut. Saimme ohjeeksi lisätä uutta pellettiä tuttujen sekaan yhden teelusikallisen päivässä, että kanin elimistö voisi vähitellen tottua uusiin pelletteihin. Pellettien lisäksi kasvattaja antoi meille mukaan pussillisen kuivattua heinää. Nuo kaksi muodostavat kanin pääravinnon. Kasvattajalta saadun ohjeen mukaan kanille annetaan pellettejä puoli desilitraa päivässä, mutta joiden tietojen mukaan sopiva määrä on 1 – 2 ruokalusikallista. Raikasta vettä pitää olla jatkuvasti saatavilla, joten juoma-automaatin vesi vaihdetaan päivittäin.

Lopulta koitti aika paljastaa yllätys myös pikkupojille. Valitettavasti ette voi nähdä heidän ilmeitään, mutta voitte ehkä kuvitella sen hämmästyksen, ilon ja onnen, joka heidät valtasi. Heillä oli valtavasti kysymyksiä ja samalla kun vastasimme niihin, tuli luonnollisesti esille myös kanin tarina ja tieto siitä, että kani palautetaan omistajalleen lokakuun lopussa. Pojat tuntuivat ymmärtävän asian, joskin tunnen jo itsekin surun sydämessäni, kun eräänä aamuna katsomme ulos ruokailuhuoneen ikkunasta eikä tuttua häkkiä enää olekaan siellä tuijien suojassa. Samaan hengenvetoon en voi kuin ihmetellä, miten valtavan paljon iloa yksi pieni, suloinen ja pehmeä karvapallo voikaan tuoda tullessaan. Voitte olla varmoja siitä, että tämä kani ei ole jäänyt ilman seuraa!

Keskimmäinen poikamme oli mummolassa ollessan yhdessä papan kanssa nikkaroinut Gustaville uuden, puisen, piilopaikan. Pojille oli kerrottu, että mökki rakennetaan metsäjänisten poikasille. Se salakuljetettiin kotiin. Gustav tutki tarkasti uutta mökkiään ja hyväksyessään sen, loikkasi mökin katolle. Siitä tulikin oitis Gustavin lempipaikka. Sieltä on kiva tähystää ja siellä on myös hyvä ottaa päivänokosia.

Pellettien ja heinän lisäksi kanille on annettu pieniä määriä kerrallaan muunmuassa vihanneksia. Kurkku on Gustavin ehdotonta lempparia. Porkkanastakin tämä kani tykkää. Olemme antaneet Gustaville myös mummin kasvattamia salaatinlehtiä. Rusinoista Gustav ei tykännyt. Tärkeää on, että kanille annetut vihannekset ovat olleet ensin huoneenlämmössä, sillä jääkaappikylmät ruuat saattavat aiheuttaa kanille ripulia. Viime päivinä olemme huomanneet, että Gustavilla on tarvetta järsiä, joten selvitimme millaisia oksia sille voisi antaa. Löysimmekin sopivia oksia, pesimme ja kuivasimme ne ja annoimme Gustaville. Kylläpä niitä olikin kiva järsiä!

Gustav tykkää myös kovasti apiloista. Kasvattajan mukaan puna-apilat ovat pupulle parempia, sillä valkoapilat saattavat aiheuttaa kaasua kanin ruuansulatuselimistöön. Jälleen kerran jossain muualla sanottiin juuri päinvastoin. Nurmikolla ollessaan Gustav tykkää syödä myös apilanlehtiä. Kirjallisuudessa neuvottiin, että kanille sopivia kasveja voi myös pakastaa ja tarjota hänelle syksymmällä tai talvella. 

Ennen poikien kotiutumista, kävimme ostamassa myös tällaisen pienen kaneille tarkoitetun ulkoaitauksen, jossa pojat voisivat turvallisesti istua ja ottaa kanin syliin pelkäämättä, että kani pääsee karkuun. Aitaukseen nostamme aina kanin mökin turvaksi, että Gustavilla on mahdollisuus halutessaan piiloutua sinne.

Voin kertoa, että aina kun Gustav nostetaan aitaukseen (useamman kerran päivässä), jaetaan samalla vuoronumeroa hoitovuoroihin. Pikkupojilla ei ole lupaa mennä itse nostamaan kania sen häkistä eikä kania myöskään jätetä tuohon aitaukseen ilman valvontaa. Jos kani pääsee karkuun, se voi säikähtäessään juosta todella kauas eikä se osaa koiran tavoin seurata omia jälkiään takaisin kotin. 

Gustav kiipeää poikien syliin aivan oma-aloitteisestikin ja tykkää silittelystä. Miten pehmeältä sen turkki tuntuukaan. Eläimen hoivaavaa vaikutusta olen saanut tämän lyhyen ajan sisällä liikuttuneena ja vaikuttuneena seurata. Joku sanoikin, että eläin ei arvostele, se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kunpa me ihmiset pystyisimme samaan.

Koska postaus venyi jo nyt näin pitkäksi, jatkan sitä myöhemmin toisella osalla.

Jos teille on herännyt joitakin kysymyksiä tai ajatuksia kanista, niin kuulisin niitä mielelläni. En tosin ole mikään kaninkasvattaja, mutta monia asioita tässä on tullut selvitettyä ja seuraavassa postauksessa kerron niistä vielä lisää.

Tarramonsteri

Itselleni on käynyt usein niin, että vasta sillä hetkellä, kun pitäisi alkaa merkitä lasten vaatteita ja tarvikkeita päiväkotia ja koulua varten, huomaan, että nimitarrat ovat käyneet vähiin. Siitä syystä ajattelin tulla muistuttamaan sekä teitä lukijoita että itseäni uuden nimitarratilauksen tekemisestä hyvissä ajoin.

Viime syksyisessä Kouluun-postauksessa kerroin hieman meidän nimitarrojen käytöstä. Olen ollut erittäin tyytyväinen Tarramonsteri-nimitarroihin. Isojen poikien ollessa pieniä ompelin kankaiset niminauhat kaikkiin päiväkotivaatteisiin ja -asusteisiin. Huh, olipa älyttömän kova työ! Silittämälläkin olisi osaa merkeistä voinut kiinnittää, mutta tyydyin ompelemaan. Vieläkin saattaa tulla vastaan etenkin villasukkia ja sadevaatteita varustettuna esikoisen kankaisilla niminauhoilla. Löydettyäni pikkupoikien päiväkotiuran alkuvaiheessa Tarramonsterin tarrat, en ole enää kokenut tarvetta vaihtaa tai kokeilla muita vastaavia. Olen ostanut pojille ainoastaan Mini Pilkku -tarroja. Itselleni olen ostanut nimitarrapaketin, jossa on sekä näitä pieniä pyöreitä tarroja että suorakaiteen mallisia tarroja. Kyseessä taitaa olla tämä Mini Monsterin pakkaus

Lisäksi minulla on tämä mielestäni aika suloinen Teemapakkaus Marjassa. Omalla nimelläni varustettuja tarroja käytän vaikkapa työpaikalle viemissäni peleissä, kirjoissa ja muussa materiaalissa.

Katselimme juuri poikien kanssa mahdollisia kuva- ja taustavärivaihtoehtoja uusiin tarroihin. Jääkarhupoika ihastui tähän uuteen pandakuvaan. Hän tykkää yhä kovasti aiemmin hänellä olleesta kuumailmapallokuvasta eikä osaa nyt päättää kumman valitsisi tällä kertaa. Hänellä on ollut myös jalkapallo- ja pöllökuva tarroissa. Muistan miten kuopus oli ehkäpä kolme vuotta sitten kateellinen veljensä jalkapallotarroista ja kävi niitä salaa kiinnittämässä myös omiin vaatteisiinsa, lähinnä lakkeihin. Siinä sitten eräänä aamuna ihmettelin, miten olen muka laittanut kahteen samanlaiseen ja -kokoiseen lakkiin jääkarhupojan tarrat. No, syy selvisi…

Kuopuksella oli ensin puputarroja ja niiden loputtua olen tilannut jo pariin otteeseen paketillisen yllä näkyviä Ajoneuvot-teemapakkauksia. Teemapakkauksia on yleensä saatavilla pelkkinä ”Mini Pilkkuina” tai sitten tuollaisina ”Mini Pilkkujen” ja ”Mini Boxien” yhdistelmäpakkauksena. Kuopus on tykännyt kovasti näistä ajoneuvotarroista. Yksi asia kuitenkin kannattaa miettiä ennen kuin valitsee teemapakkauksen tarrat. Itse on hoksannut sitä ennen kuin aloin tarroja kiinnittää kuopuksen vaatteisiin. Pienelle lapselle, joka ei vielä tunnista omaa nimeään, voi olla helpompi tunnistaa omat vaatteensa/tavaransa samana toistuvan kuvan ja värin avulla. Koska teemapakkausten tarroissa on käytetty useita eri kuvia ja pohjavärejä, voi se vaikeuttaa tunnistamista. Tämä oli siis vain oma ajatus, lapselle sillä ei ole tuntunut olevan väliä ja varmaankin hän jo siinä vaiheessa tunnisti tarroista myös nimensä. 

Nähtyäni ensimmäisen kerran tämän uuden Seilori-teemapakkauksen ihastuin siihen oitis. Yritin sitä äsken vähän näyttää pojille, mutta kukaan ei ainakaan heti siihen syttynyt. Eivät tuominneetkaan, mutta eivät ainakaan heti sitä valinneet. Tätä on myynnissä sekä yllä näkyvän kuvan kaltaisena että pelkkinä ”mini pilkkuina”.

Nallekarhupoikani muisteli, että hänellä olisi ollut ensimmäisenä tarranaan robotin kuva, jonka jälkeen hänellä on ollut tässä Sportti-teemapakkauksessakin näkyvä koripallotarra juurikin tuolla samalla limenvihreällä pohjavärillä.

Meidän perheen eläinfanit tykkäisivät takuulla myös näistä eläinaiheisista teemapakkauksista eli Maatilan väestäMetsäläisistä ja Afrikan eläimistä

Esikoinen olisi aikoinaan takuulla tykännyt näistä avaruustarroista. Kaiken lisäksi vihreä on ollut jo pikkupojasta lähtien hänen lempivärinsä. Toiseksi vanhin olisi todennäköisesti valinnut pikkupoikana ajoneuvotarrat tai sitten jotkut eläintarrat. Urheiluun liittyvät pallot ja mailat olisivat myös voineet olla hänelle mieleen. 

Vaikka olenkin nyt esitellyt lähinnä näitä teemapakkauksia, ovat mielestäni samanlaisina tosituvien tarrojen pakkaukset jopa parempi vaihtoehto kuin nämä. Yksittäisistä tarroista on valittavissa myös isommille lapsille tai aikuisille sopivia tarroja. Esimerkiksi meidän lukiolainen voisi hyvinkin merkitä pianonuottinsa mustavalkoisilla tarroilla, joissa on nuottiavaimen kuva. Silloin voisi tosin olla järkevämpi valita suorakaiteenmuotoiset nimitarrat.

Etäkoulun aikoihin markkinoille tuli myös tällaiset Tsemppaustarrapakkaukset. Nämä tarrat eivät ole konepesukestäviä eli ne eivät käy nimikointiin, vaan toimivat tavallisten tarrojen tapaan. Saatavilla on myös järjestelyyn liittyviä järjestelytarrapakkauksia neljässä eri värivaihtoehdossa sekä viisi erilaista hoivakotitarrapakkausta. Myös rakentajat ovat saaneet kolme erilaista pakkausta.

Suurin osa Mini Pilkku -tarroista maksaa 22€/80 tarraa. Itse olen liittynyt Tarramonsterin uutiskirjeen tilaajaksi ja sitä kautta sähköpostiini kilahti juuri -15% -alekoodin koskien koko verkkokaupan valikoimaa. Ehkä sinäkin olet uutiskirjeen tilaaja tai voit nyt liittyä tilaajaksi. Tuo uusin koodi oli voimassa vain 27.7.2020 asti. Yritän ainakin itse saada tilauksen tehtyä tuohon mennessä, jolloin uskoisin myös tarrojen ehtivän valmiiksi ja perille ennen elokuun puoliväliä ja arjen käynnistymistä.

Haluaisitteko jakaa oman nimikointitarrasuosikkinne?

Kaikki postauksen kuvat on otettu Tarramonsterin sivuilta.

LuKLabel

Onko LuKLabel sinulle tuttu? Tämän suomalaisen tuotemerkin, fyysisesti Helsingin Malmilla sijaitsevan, tarinan voit lukea linkin takaa. Ensimmäinen linkki vie LuKLabelin etusivulle. Lyhyesti sanottuna tämän perheyrityksen tavoitteena on suunnitella lapsille ja kodin sisustukseen tuotteita, joiden pääraaka-aineina ovat pahvi, kartonki ja vaneri.

Löytäessäni LuKLabelin verkkokaupan, ihastuin heidän muutamiin tuotteisiinsa ja koska yllä olevassa kuvassa vasemmalla näkyvä Planner sattui juuri sillä hetkellä olemaan tarjouksessa, päätin tutustua siihen ja muutamaan muuhunkin LuKLabelin tuotteeseen. Voitte arvata, että beigesävyinen maalivaluma/ruusukultavärimaailma toi lisäsysäyksen ostopäätökselle. Livenä planner on väritykseltään aivan yhtä kaunis kuin tuote-esittelykuvissakin. Oikealla puolella oleva pieni kovakantinen muistivihko on samaa beigeä maalivalumaväriä, mutta omiin silmiini enemmänkin harmaaseen taittava kuin planner, jonka näen selkeästi beigenä. Vihossa on blancot sivut. Ruusukultaisen kuulakärkikynän ostin puhtaasti vain ilahduttamaan itseäni, samoin tarjouksessa olleet kultaiset lyijykynät

Yllä olevien lisäksi tilasin useamman rullan ruskeaa ja valkoista lahjapaperia. Erityisesti valkoista on ollut hankala löytää viime vuosina. Täytyy kyllä sanoa, että paketti oli erittäin hyvin paketoitu ja kaikki saapui perille ehjinä ja rypistymättöminä. Muutama postikortti ja pakettikortti päätyi myös mukaan tilaukseen.

Plannerista voit lukea tarkemmin LuKLabelin verkkosivuilta. Sieltä löytyy myös esittelyvideo tuotteesta. Tässä kovakantisessa ja kierreselkäisessä suunnittelukirjassa on tilaa kuudelle eri projektille aikatauluineen, tavoitteineen, välitavoitteineen, ongelmineen, ratkaisuineen, rutiineineen, muistilistoineen, luovuus- ja inspiraatiosivuineen, analyyseineen ja yhteenvetoineen. Plannerin lopussa on runsaasti tyhjiä sivuja.

Mitä mieltä olette? Eikö näytäkin houkuttelevalta? Toki tällaista käyttäessä pitää ainakin jonkin verran tykätä kirjoittamisesta, suunnittelemisesta, listojen laatimisesta ja itsensä tutkistelusta. Kuten tässä Tyhjä pää
-postauksessani
 mainitsin, meditaatio ei ole kristittynä minun juttuni ja siksi ilahduinkin, kun tämän plannerin Rutiinit-sivulla oli meditaation vaihtoehdoksi laitettu ”rentouduin”. Toki noista vaihtoehdoista voi muutenkin kukin omien toiveidensa mukaan valita itselleen sopivia asioita tai jättää valitsematta. Hienoa mielestäni, että joku on jo valmiiksi noita vaihtoehtoa pohtinut, sillä itselle ei välttämättä tulisi yhtä monta asiaa edes mieleen. Itse haluan antaa LuKLabelille kymmenen pistettä siitä, että valmistavat tällaista materiaalia suomen kielellä, joskin höysteenä löytyy jonkin verran myös englantia.

Planner on mahdollista avata oikein kunnolla, mikä helpottaa kirjoittamista. Ajatuksena on myös mahdollisuus piilotaskun käyttämiseen kaikille tärkeille pikkupapereille projekteihin liittyen.

Pidän kovasti planneriin upotetusta ajatuksesta arvioida ja pohtia projektin onnistumista ja siihen vaikuttavia asioita. Tällä tavalla saatamme oppia itsestämme uusia asioita ja parhaassa tapauksessa ottaa opiksemme joko tekemistämme virhearvioinneistamme tai ongelmanratkaisutavoistamme. Kun tulemme tietoisiksi noista asioista, voimme entistä paremmin hyödyntää omia hyväksi havaittuja vahvuuksiamme myös muilla elämämme osa-alueilla. Toisinaan saattaa olla paikallaan myös pysähtyä pohtimaan, miksi joku asia ei suju tai se tuntuu vastenmieliseltä. Arvokasta tietoa itsestämme ja toimintatavoistamme antaa myös se, miten tuon vaiheen selätimme. Tätä kirjoittaessani nousee vahvasti mieleen ajatus siitä, että olemmeko projektiemme keskellä valmiit pyytämään ja ottamaan apua vastaan myös kanssaihmisiltämme. Ystävällämme, työtoverillamme tai puolisollamme saattaa olla aivan eri vahvuusalueet kuin meillä itsellämme ja siitä syystä jo pelkästään keskustelu ja ajatustenvaihto toisen ihmisen kanssa – vaatimatta sen kummempia konkreettisia avunantoja – saattaa viedä prosessiamme eteenpäin. Tietyissä asioissa olen saanut lukuisia kertoja havaita lasten ajattelun rikkauden ja ratkaisukeskeisyyden. Lapsilla on usein vilpitön halu auttaa ja pohtia asioita. Tietenkään kaikki aikuisten pulmat eivät sovi lasten pohdittavaksi, mutta vastaavasti myös heille sopivia löytyy. Aikuisena sitä on usein jo jotenkin kangistunut omiin vanhoihin ajattelutapoihinsa, joita lasten tuoreet ja kekseliäät tavat voivat rikkoa tai vähintäänkin haastaa.

Nähdessäni plannerin ja muistivihon värivaluman, muistui mieleeni tämä vuosia sitten isoäidinneliöistä virkkaamani beige puuvillapeitto. Siksi halusin ottaa sen mukaan näihin kuviin. Virkkasin tätä peittoa aina uimahallilla pala kerrallaan, kun odotin poikien uintivuoron päättymistä. Lanka loppui monet kerrat ja lopulta täsmälleen samaa moniväristä Novitan lankaa ei enää löytynyt mistään kaupasta. Siitä syystä osa peiton tilkuista on tehty yksivärisistä ja osa noista monivärisistä paloista. Samasta syystä en enää juurikaan käytä Novitan lankoja, koska niiden värisävyt ja koostumukset muuttuvat jatkuvasti. Poikkeuksena ehkäpä virkatut kattausliinat, joihin tapaan aika usein inspiraation iskiessä (illalla tai sunnuntaina) ostaa marketeista saatavaa Novitan puuvillalankaa.

Voisitko sinä innostua tällaisesta plannerista?
Nouseeko sinulle heti mieleen joku projekti?
Ne voivat olla pieniä, suuria tai keskikokoisia. Huomaan, että joskus joku pienikin asia on saattanut jäädä pitkäksi aikaa roikkumaan, koska motivaatio sen tekemiseen on pahasti hukassa. Ehkäpä tällainen planner voisi toimia tsempparina.
Itse en ole vielä sen kummemmin pohtinut projektejani, mutta mieleeni nousee esimerkiksi pieniksi jääneiden lastenvaatteiden myyminen tai muulla tavoin kierrättäminen. Viime kesänä käytin siihen paljon aikaa, mutta nyt en ole päässyt edes alkuun.

Ikea – Click & Drive

Ajoimme eräänä heinäkuisena viikonloppuna rippijuhliin Tampereen Ikean ohi ja päätimme ensimmäistä kertaa kokeilla Ikean Click & Drive -palvelua. Meiltä on jo pitkään ollut loppu moni Ikean ”pikkutavara”. Olemme tottuneet täydentämään varastoa aina ajaessamme Ikean ohi, mutta viimeisin mahdollisuus on ollut viime kesänä. Kesäisin auto on monesti niin täynnä reissutavaroista, ettei mitkään isot ostokset – tai isompi määrä pieniä ostoksia –  silloin välttämättä edes mahdu kyytiin. Tästä johtuen esimerkiksi pöytäkynttilöistä on ollut puutetta jo useampana vuonna. 

Täytyy sanoa, että tilaaminen ja tuotteiden hakeminen ei olisi ehkä enää helpompaa voinut olla! Muistan ajan, jolloin Ikean verkkokaupasta ei ollut mahdollista edes tilata kaikkia pientuotteita. Toki nytkin saattaa olla hankala löytää oikeita tuotteita valikoimista, mutta jos on kiertänyt tavaratalon läpi kymmeniä kertoja, tietää tasan tarkkaan, mitä tuotteita ylipäätään haluaa tilata. 

Käytännössä klikkailin tarvitsemani tuotteet ostoskoriin, ilmoitin ajankohdan koska aion ne hakea ja mistä myymälästä sekä maksoin ostokseni. Kymmenen minuuttia ennen saapumista Ikeaan lähetin annettuun puhelinnumeroon tekstiviestin ja kun saavuimme Ikean pihaan (noutopiste erottui selkeästi jo ennen kuin pääsimme edes pihaan asti) kurvasimme vain oikealle ovelle ja soitimme ovikelloa. Tilaamamme tuotteet odottivat valmiiksi ostoskärryssä  pakattuina Ikean paperipusseihin. Ostoskassit autoon ja matka jatkui. No, todellisuudessa se ei mennyt ihan niin, sillä tässä kohtaa oli tarve pitää vessatauko ja koska olin unohtanut erehdyksessä laittaa yhdet lasipurkit tilaukseen, jouduin silti juoksemaan tavarataloon hakemaan ne. Käytännössä click & drive olisi kuitenkin onnistunut pelkällä pikaisella noudolla rakennuksen ulko-ovelta. Voiko helpompaa asiointia enää olla!

En tiedä kiinnostaako teitä, mutta ajattelin seuraavaksi hieman esitellä, mitä nämä Ikeasta ostamani pikkutavarat yleensä ovat. Aluksi vain minun ja mieheni vaatteet tarvitsivat aikuisten koon henkareita. Sittemmin myös kaksi vanhinta poikaa on siirtynyt käyttämään niitä ja piakkoin on keskimmäisenkin pojan vuoro vaihtaa henkarit isommiksi. Vaikka pidänkin ajatuksesta, että koko talossa olisi käytössä samanlaiset ja saman väriset henkarit, tuo tietynlaista selkeyttä vaatehuoltoon ja -järjestykseen kuitenkin myös se, että henkareissa on pientä variaatiota eri henkilöiden kesken. Esimerkkinä tästä mainittakoon, että lukiolaisella on käytössä puunväriset henkarit ja niitä ostin hänelle hieman lisää. Minulla ja miehelläni on puolestaan käytössä puiset henkarit valkoisina. Puuhenkareiden malli on muuttunut vuosien varrella, joten meiltä löytyy myös sitä vanhempaa versiota. Tiettyjä neuletakkeja ja neulehameita varten on Ikeasta saatavilla edullisia olkatukia, jotka pujotetaan henkarin päälle. Niitä ostettiin nyt lisää. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa ostaa Ikeasta ohuita metallisia vaateripustimia. Ne ovat myös valkoisia ja käyvät sekä sisä- että ulkokäyttöön. Ohuutensa vuoksi ne vievät vaatetangolla vähemmän tilaa kuin paksummat puuhenkarit.

Uutena ostoksena Ikeasta päätimme kokeilla tällaisia lasisia ruoansäilytysastioita. Kannet ovat muovia. Lasiosat kestävät sekä pakastamista että uunia. Ajattelin, että astioihin voisi laittaa ruokailusta ylijääneet ruuat jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja seuraavana päivänä sitten lämmittää ruoka samassa astiassa joko uunissa tai mikroaaltouunissa. Isompiin astioihin voisi myös tehdä valmiiksi laatikoita, jotka pakastaisi odottamaan jonkun arki-iltapäivän pelastukseksi. 

Nämä pienimmät 600 ml lasiastiat ostimme sillä ajatuksella, että niihin voisi pilkkoa valmiiksi hedelmiä ja vihanneksia jääkaappiin välipalaksi odottamaan vaikkapa koululaisia. Itsekin tulisi varmasti syötyä enemmän viherosastoa esimerkiksi iltaisin, jos voisi vain helposti ottaa kulhon jääkaapista. Ehkäpä järjestämme syksyn tullen aina sunnuntai-iltaisin pilkkomistalkoita.

Tyhjätessäni ostoskasseja kotona ja käydessäni tuotteita läpi, laitoin samalla kannet paikoilleen lasiastioihin. Yhtä pienen astian kantta kiinni napsauttaessani kävikin niin, että yksi kannen neljästä kiinnitysulokkeesta napsahti kuin veitsellä leikaten poikki. Mieheni soitti Ikeaan ja kysyi toimintaohjeita. Ei voi kuin kehua Ikean asiakaspalvelua. Jo seuraavana päivänä meille saapui uusi kansi postissa. Ja kyseessä oli vain euron maksanut kansi!

Ikean uudelleen suljettavat pakastepussit näissä neljässä eri koossa ovat meidän perheessä käytössä viikoittain. Yhdessä pakkauksessa myydään kahta eri kokoa. 

Valkoiset ruokaservetit ja tietyt lamput haetaan myös Ikeasta.

Erityisesti joulun aikaan tapaan polttaa kruunukynttilöitä. Olen todennut nämä Ikean kynttilät hintalaatusuhteeltaan hyviksi.

Valkoiset pöytäkynttilät olivat ostoslistassani ykkössijalla. Varmasti olet joistakin aiemmista blogikuvistani nähnyt, että tapaan polttaa valkoisia pöytäkynttilöitä vuoden ympäri kuumuutta kestävissä lasimaljakoissa. Syksyn tullen iltojen pimetessä kynttilöiden kulutus lisääntyy päivä päivältä saavuttaen huippunsa joulun aikaan. Voiko oikeastaan olla mitään ihanampaa ja tunnellisempaa kuin perjantai-iltana työviikon päätyttyä ja viikkosiivouksen tultua valmiiksi kuin sytyttää kynttilät palamaan ja istua sohvannurkkaan teekuppinsa ja käsityönsä tai jonkun kivan kirjan tai lehden kanssa.

Olen käyttänyt näitä Ikean valkoisia Fenomen-pöytäkynttilöitä oikeastaan siitä lähtien, kun Ikea tuli Suomeen eli olisikohan reilu 20 vuotta. 20 cm:n kynttilä maksaa vain kolme euroa kappale ja pakkauksen mukaan paloaika on noin 70 tuntia. En ole kyllä sitä koskaan mitannut, mutta melko pitkään nuo kestävät. Jos kynttilät saavat palaa rauhassa, ne eivät juurikaan valuta. Parina jouluna olen juossut tavaratalosta toiseen etsien vastaavia kynttilöitä siinä kuitenkaan onnistumatta. Korvaavat kynttilät ovat olleet ensinnäkin paljon ohuempia (ulkonäöllisesti tykkään enemmän näistä paksummista), mutta myös kalliimpia. Niissä ilmoitettu paloaikakin on ollut lyhyempi. Nyt päätin, että tänä kesänä on pakko pystyä täyttämään kynttilävarastot syksyä ja talvea varten. Ostinkin kerralla 30 pöytäkynttilää. Nähtäväksi jää miten pitkään ne kestävät, mutta voisin uskoa, että niistä jää vielä seuraavaankin vuoteen. Pääasia kuitenkin, että ne eivät lopu kesken sesongin. Meillä on kerralla palamassa näitä kynttilöitä ihan vain perusarjessa ainakin kuusi, joten se selittää osaltaan niiden kulutusta.

Ovatko Ikean kynttilöt teille tuttuja?

Juostessani Ikean läpi (pitkin oikopolkuja) ostoskorista unohtuneen tuotteen vuoksi, sorruin tekemään yhden heräteostoksen lastenosastolta. Näin siellä roikkumassa tällaisen kuumailmapallopussilakanan, johon ihastuin. Se tuntui myös käteen miellyttävältä. Kuopus on saanut kummeiltaan lahjaksi Ikean autopussilakanat, jotka ovat mielestäni oikein pehmeät ja hyvänlaatuiset. Siksi uskalsin ostaa myös nämä. Kuumailmapallolakanoiden lisäksi näin kahdet muutkin kivat pussilakanat. Toisissa oli autoteema kauniilla beigellä pohjalla ja toiset olivat meriaiheiset. Olisin voinut kotiuttaa ne molemmat, mutta olisin tarvinnut hieman enemmän miettimisaikaa.

Onko teillä kokemusta Ikean lakanoista?

Millaisia perustarvikkeita tapaatte ostaa Ikeasta? Haluaisitteko jakaa joitakin suosikkeja/suosituksia?