Gluteenittomia ja maidottomia porkkanaruutuja

Kuten viime postauksessa lupasin, teen vielä aivan erillisen postauksen porkkanaruutujen ohjeesta. Eipä ole tainnut muuten siellä ruudun takana olijoille jäädä epäselväksi rakkauteni kaikenlaisiin porkkanakakkuihin. Elämäni varmaankin parasta porkkanakakkua olen syönyt Porvoossa Tee- ja Kahvihuone Helmessä, mutta valitettavasti sitä en ole vilja-allergiani vuoksi enää vuosiin päässyt maistamaan. Tässä vielä linkit blogini muihin porkkanakakkuohjeisiin: gluteeniton porkkanakakku ja gluteeniton porkkanakakku leipävuoalla.

Tämä porkkanaleivos valmistetaan uunipellillä mokkapalojen tapaan eli saat pellillisen porkkanakakkua/piirakkaa, jonka voit sitten leikata tilaisuuteen sopiviksi paloiksi. Tästä syystä olen alannut käyttää nimitystä porkkanaruudut. Tämä peltileivos on myös helppo pakastaa vaikkapa kesäisiä kahvihetkiä tai yllätysvieraita varten joko valmiiksi paloiksi leikattuna tai sitten vaikkapa neljäsosapellin kokoisina levyinä. Leivonnainen sulaa nopeasti huoneenlämmössä ja on valmis tarjoiltavaksi.

Erityiseksi tämän leivonnaisen tekee se, että se on helppo valmistaa paitsi gluteenittomana, niin myös maidottomana.

Alkuperäisen ohjeen porkkanaruutuihin olen saanut ystävältäni. Sitä hieman muokkaamalla olen saanut siitä sekä maidottoman että gluteenittoman. Koska uunimme koko on vuosien saatossa hieman muuttunut ja uunipelti on isompi, tein tällä kertaa kuorrutetta hieman enemmän kuin ohjeessa. Varsinaista taikinaakin olisi voinut tehdä ehkä hieman enemmän tuohon isompaan peltiin, mutta hyvin näytti tuo perusannoskin riittävän.

Porkkanaruudut

Tarvikkeet pohjaan:

Tarvikkeet kuorrutukseen:

Esivalmistelut:

Työohje:

Itse koen helpoimmaksi tavaksi vatkata taikina yleiskoneella. Vaikka en olekaan mikään superleipuri, huomioimme keittiösuunnittelun yhteydessä erillisen paikan yleiskoneelle. Kone on kaapissa ulosnostettavan hyllyn päällä aina käyttövalmiina. Kaapin takaosassa on reikä pistorasialle, joten kone vain nostetaan esille ja ryhdytään hommiin. Olemme saaneet yleiskoneen häälahjaksi, joten se on pian 24-vuotias. Eniten käytän sitä leipoessani gluteenittomia pullia. Koneeseen on saatavilla myös erillinen tehosekoitinkannu, jonka aikanamme ostimme vauvanruokien valmistamista varten ja jota nykyään käytämme smoothien valmistamiseen. Tehosekoitinosalla teen myös gluteenittoman porkkanakakun leipävuokaan.

Porkkanaraasteen voi halutessaan sekoittaa jo valmiiksi yhteen kuiva-aineseoksen kanssa ennen taikinaan lisäämistä. Jos voit syödä pähkinöitä, lisätään hasselpähkinärouhe viimeisenä taikinaa. Sitä voi käyttää myös kuorrutuksen pinnalla koristeena. Monien porkkanakakkujen syöminen on minulta jäänyt myös ennen vilja-allergiaani nimenomaan pähkinän vuoksi. Jostain syystä porkkanakakut sisältävät usein hasselpähkinää. Allergikkona sitä pitääkin aina tarkistaa tosi monta asiaa ennen kuin uskaltautuu kodin ulkopuolella suuhunsa mitään laittamaan.

Paitsi juhliin, niin porkkanaruudut sopivat herkuteltaviksi myös aivan tavallisina kesäpäivinä kotiterassilla ja toki myös tarjoiltavaksi vieraille ihan ympäri vuoden.

Merimajassakin niitä on herkuteltu.

Kesäkoti

Leipoessani ylioppilasjuhliin oli helppo katsoa leivontaohjeita täältä blogista. Kuvassa näkyviä gluteenittomia ja maidottomia porkkanaruutuja sieltä ei kuitenkaan löytynyt ja siksi päätin korjata tuon asian mahdollisimman pian. Erään lempilehteni erillinen kesänumero oli ilmestynyt kauppoihin hakiessani täydennystä leivontatarvikkeisiini. Nappasin myös lehden ostoskoriin, vaikka tiesin, etten sitä vielä silloin ehtisikään lukea. Korkatessani ”Lantliv Sommarhem” -lehden ensimmäisen kesälomaviikon alkajaisiksi alkukesän auringossa patiollamme kera kahvin ja juhlista jääneiden porkkanaruutujen, tiesin ja tunsin, että nyt se on täällä: Kesä nimittäin! Samasta syystä postauksen otsikoksikin valikoitui kesäkoti, joskaan muulta osin postaus ei ole mitenkään Lantlivin Sommarhemin kaltainen! 😀 En ole siis millään tavoin stailannut ympäristöä, vaan osa kuvista on otettu ylioppilasjuhlien järjestelyiden aikaan ja osa istuessani aurinkotuolissa lehtiäni lukien (niitä oli juhlajärjestelyiden aikana kertynyt hieman useampikin). Luvassa siis sitä aivan oikeaa kesäkotiarkea joskin ainoastaan yhdestä vinkkelistä katsottuna eli terassilta.

Toistaiseksi emme ole poikien kanssa sopineet vasta kuin edellisen postauksen kesäarjen aikatauluista eli kaikki mahdolliset muut loma-ajan toiveet on vielä käymättä läpi. Meillä on tapana aina kesäloman alussa istua koko perheellä yhdessä ruokapöydän ääreen ja kirjata muistiin jokaisen toiveita lomalta. Silloin on lupa kertoi kaikki pienet ja suuret toiveensa. Kukin perheenjäsen saa rauhassa kertoa omat toiveensa ilman, että kukaan lyttäisi niitä tai esittäisi eriävän mielipiteensä. Lopuksi sitten keskustellen pohdimme, mitkä toiveista on mahdollista toteuttaa tällä lomalla ja millaisella aikataululla ja kokoonpanolla. Isolla perheellä ei välttämättä aina ole järkevää – eikä edes tarpeellista – toteuttaa jokaista toivetta koko perheen voimin. Pelkästään jo lasten isot ikäerot ja erilaiset kiinnostuksenkohteet tekevät siitä miltei mahdottoman. Tapaamme myös antaa lapsille pienen kesälomarahan, jonka he saavat käyttää toivomallaan tavalla. Ennen korona-aikaa, kun vielä pääsi oikeille kesälomamatkoille, käyttivät pojat lomarahansa usein siellä. (Siis ihan Suomi-matkoista oli kyse.)

Samalla tavalla kuin kesäaikataulujen sopimisessa, myös kesälomatoiveita sopiessa, lapset toivovat luonnostaan hyvinkin kohtuullisia toiveita. Se saattaakin usein yllättää. Suurin osa heidän toiveistaan on siis aivan oikeastikin toteutettavissa. Niihin kuuluvat useimmiten vaikkapa uimarantaa, jäätelöä, kiipeilypuistoa, eläinpaikkoja, vierailua serkkujen luona ja mummolassa. Tänä vuonna tiedän, että poikien ”isoin” toive tulee olemaan visiitti Helsinkiin ja PiiPoo-legokauppaan. Syksyllä tulee jo kolme vuotta siitä, kun viimeksi siellä kävivät ja ovatkin tuosta toiveestaan puhuneet jo pitkin kevättä. Vielä en osaa sanoa, toteutuuko toive.

Toistaiseksi olemme pysyneet vain kotipihassa. Sen lisäksi pojat ovat käyneet Poke-jahdissa ja kesälajien harrastajat treeneissään. Omat suosikkipaikkani pihassa ovat altaan reunalla aurinkotuolissa (josta tämä kuva on otettu) ja alhaalla patiolla, jossa etäisesti näkyy valkoinen puutarhakalusteryhmä ja beige aurinkovarjo.

Tästä kuvasta näkyy hyvin vanhan ja uuden terassin rajakohta. Ruskeaksi maalattu terassi on ollut paikoillaan heti taloon muutosta eli kesästä 2004 lähtien. Koska terassi oli sen verran kokealla maanpinnasta, piti siihen laittaa kaiteet, jotka rakennettiin terassin kattoa tukeviin tolppiin. En ikinä tykännyt kaiteitsa, sillä ne varjostivat terassia liikaa ja tekivät siitä samalla jotenkin ahtaan. Näistä syistä johtuen isäni ja mieheni rakensivat muistaakseni jo seuraavana kesänä olohuoneen ikkunoiden alle pienen pation, josta tulikin oitis lempipaikkani. Koska pihamme on kovin tuulinen, löytyi pation lattialla istuen terassista sen verran suojaa, että siinä pystyi istumaan tuulisimpinakin kesäpäivinä. Siinä lattialla peiton päällä istuen olenkin lukenut monet kesälomakirjat isommille pojille heidän ollessaan pieniä.

Voi sitä riemun päivää toukokuussa 2020 (ensimmäisenä koronakeväänä, etäopetusjakson jälkeen), kun eräänä päivänä palasin töistä kotiin ja miehistö oli irrottanut terassin kaiteet! Pojille emme vielä kertoneet mitä olimme suunnitelleet. En halua koskaan valehdella lapsilleni, mutta toisinaan voin jonkun yllätyksen vuoksi jättää joitakin asioita kertomatta. Kerroimme mieheni kanssa, että kaivuri on tulossa pihaan, koska huonoksi päässyt nurmikko pitää uusia (se oli totta) ja että kaiteet irrotetaan, koska ne olivat menneet ihan vinoon (sekin oli totta). Uima-altaasta emme kuitenkaan puhuneet vielä mitään. Tuossa vaiheessa uima-allas oli kuitenkin jo ostettu eli sen rakentaminen odotti enää kaivurihommia.

Terassi jatkuu vielä tästä katsottuna vasemmalle ja sillä osuudella on yhä kaiteet ja siihen ne ihan hyvin sopivatkin. Terassille pääsee kahdesta ulko-ovesta eli tuosta avoinna olevasta ovesta suoraan olohuoneesta ja tuon vasemmalle jäävän terassin päässä olevasta kodinhoitohuoneen ovesta. Sitä kautta pystyy kätevästi terassia pitkin kulkemaan suoraan pesutiloista uima-altaalle.

Varsinainen uima-allaspostaus on yhä tekemättä. Nyt alkoi kuitenkin jo kolmas käyttövuosi tälle altaalle. Halusimme rakentaa uima-altaan niin, että siihen voisi laskeutua suoraan terassilta. Kaivuri kaivoikin sitten juuri sen verran syvän kuopan allasta varten, että toiveemme toteutui. Ensimmäisenä kesänä pojat kulkivat uima-altaaseen tikkaita pitkin kuopan kautta, koska terassi altaan ympäriltä puuttui vielä. Syksyllä isäni ja mieheni rakensivat terassin kehikon ja viime vuonna keväällä tai alkukesästä terassi sai myös päällilaudat sekä tuon raja-aidan näkösuojaksi. Vielä on rakentamatta uima-allasterassin reunat, joihin minulla on kyllä jo suunnitelma olemassa. Altaan käyttöön niillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, ennemminkin estetiikkaan ja pation toimintoihin. Sen voin kuitenkin kertoa, että kun vihdoinkin pääsin eroon kaiteista, niin niitä en ihan heti takaisin halua!

Yllä olevat kuvat on otettu näiden aurinkotuolien suunnalta. Varsinainen aurinkotuoli on edelleen etsinnässä…

Terassin katon alle jää ”prinsessa”. Jos olet blogin uusi lukija, niin kerrottakoon, että kutsumme tät terassin rautasohvaa prinsessaksi. Tuonne kulman taaksen jatkuvalle terassille jää muunmuassa poikien keinu. Se on ollut kiva paikka keinulle, sillä on voinut keinutella myös sadepäivinä. Sinänsä pohjoispuolen terassilla ei ole niin suurta käyttöä, mutta koska kodinhoitohuoneen oven yhteyteen olisi joka tapauksessa rakennettu pieni sisäänkäyntiterassi, totesimme yhdessä talomme suunnittelijan kanssa, ettei oikeastaan kannata jättää sivu- ja takaterasseja yhdistävää pientä terassinpätkää rakentamatta. Ja onneksi päätimme rakentaa yhtenäisen terassin! Kaikki tässä talossa asuneet vauvamme ja taaperomme ovat nimittäin nukkuneet päiväunensa nimenomaan terassin pohjoisnurkassa ja jos he ovat tarvinneet kärryttelyä kesken unien, niin miten helppo on ollut kävellä terassia pitkin edestakaisin etenkin kahden nuorimman kanssa, kun vaunuissa/rattaissa oli kääntyvät etupyörät.

Prinsessan molemminpuolin jäävät Tine K:n korit ovat toimineet hyvin terassilla tyynyjen ja peittojen säilytyksessä. Etenkin nuo jättikorit ovat siihen tarkoitukseen loistavat. Sade ei yllä prinsessalle, joten siinä olevat tekstiilit voivat olla yötä päivää paikoillaan. Taivasalla olevat ulkotekstiilit pitää kuitenkin sateen sattuessa tai viimeistään illalla kerätä katoksen alle koreihin suojaan.

Nämä kuvat onkin sitten otettu patiolta ja toisessa kuvassa uimarit ovat siirtäneet lämpöpeitonkin jo sivuun. Uimisen merkkeinä altaan pohjalla näyttää majailevan yksi räpylä. Kun kerroin, että ensimmäistä lomaviikkoa on vietetty pääasiassa kotipihassa, niin altaalla on ollut siihen suuri vaikutus. Pikkupojat (yhtä flunssaista lukuunottamatta) ovat uineet useita kertoja päivässä. Altaan veden lämpötila on säädetty 25-asteiseksi eli hyvin ovat tarjenneet viileämpinäkin päivinä uiskennella.

Kuvien taustalla näkyy Merimaja, jonne alakoululaiset ovat suunnitelleet menevänsä yöksi. Heidän pohtiessaan mahtuvatko siellä nukkumaan totesin, että takuulla mahtuvat, sillä siellä on yöpynyt samaan aikaan neljän teininkin joukkio. Merimajassa on levitettävä vanha laveri ja kaksi patjaa, joten siellä on parisängyn verran tilaa yöpyjille. Aikoinaan, kun isäni rakensi mökin isommille pojille (heidän ollessaan pieniä), toivoimme nimenomaan sellaista mökkiä, jonka keskiosassa aikuinenkin mahtuisi seisomaan. Näin mökistä ei tulisi vain leikki-ikäisten, vaan myös teini-ikäisten, mentävä. Moni on myös ehdottanut mökin käyttöönottoa kaneille ympärivuotiseksi asuinsijaksi. Sellainen pinempi leikkimökki, jolle ei enää olisi meillä käyttöä, voisikin olla kaneille hyvä ratkaisu, mutta tälle isommalle mökille keksin vielä useita muita kayttötarkoituksia ennen kaneja, joskaan sekään vaihtoehto tuskin täysin on poissuljettu.

Kuvan oikeassa laidassa siintää hieman myös paviljongin kulmaa. Meillä oli vuosia sitten paviljonki kanien nykyisellä paikalla, mutta vaikka se oli mielestämme hyvin kiinnitetty maahan, nappasi syyspuhuri sen mukaansa sillä seuraamuksella, että paviljongin metallikehikko taittui niin pahasti, että siitä tuli roskiskamaa. Kyllä harmitti. Jokunen vuosi sitten löydettiin kesäalesta uusi paviljonki, jonka veljeni ystävällisesti nouti meille toiselta paikkakunnalta. Tuo paviljonkin on tämän uima-allas- ja terassinrakentamisajan pysytellyt laatikossaan, koska emme ole olleet varmoja sen sijoituspaikasta. Nyt ylioppilasjuhlia varten sen kuitenkin kokosimme, mutta saattaa olla, että sen paikka vielä muuttuu, kunhan pihan ”rakenne” tarkentuu. Sen sijaan trampoliini on yhä tältä vuodelta kokoamatta, johtuen ylioppilasjuhlista. Ehkäpä ensi viikonloppuna on sen vuoro. Puhuimme myös poikien kanssa jo hieman siitä, että mitä haluavat tehdä hiekkalaatikolle. Pidetäänkö se yhä leikeissä vai puretaanko pois, jolloin saataisiin lisää jalkapallonpotkimistilaa takapihalle. Katsotaan mihin ratkaisuun tuossa asiassa päädytään.

Meillä on kaksi samanlaista valkoista puutarhapöytää. Yleensä ne ovat molemmat patiolla muodostaen yhden ison pöydän joko pitkittäin tai poikittain. Juhlien ajaksi toinen pöytä nostettiin kuitenkin nurmikolle. Terassin reunuksien viimeistelyvaiheessa on tarkoitus laajentaa patio jatkumaan myös tuolle nurmikko-osuudelle eli yhtä pitkäksi allasterassin kanssa.

Terassilta laskeutuu portaat patiolle tuolta pation vasemmasta ylänurkasta. Siinä portaiden juurella lattitasossa on juuri se kaikkein suojaisin paikka tuulelta. Kuopuksen nukkuessa vielä päiväunia, oli tämä ja tässä se minun päiväni kahvikupin pituinen oma hetkeni. Silloin osasi ottaa elämääni tuon pienen mikrotauon. Vuosiksi se pääsi unohtumaan ja nyt olen yrittänyt sitä uudelleen opetella.

Pihan tuulisuudesta kertonee myös nuo hieman järeämmät aurinkovarjon jalan painot. Eipä ole enää lähtenyt aurinkovarjo lentoon!

Pupujen häkki ja aitaus jää tuonne tuijien tuomaan varjo- ja suojapaikkaan. Mietimme pitkään, olisimmeko sijoittaneet sen muualle, koska eihän se mitenkään kaunis tässä terassin vieressä ole. Estetiikka sai kuitenkin väistyä käytännöllisyyden edestä. Ensinnäkin tämän paikan näemme ruokailuhuoneen ikkunoista ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Toiseksi, kun puput päästää aitaukseen loikkimaan, on niiden valvominen terassilta käsin helpompaa kuin vaikkapa jossakin autokatoksen takana.

Viime kesänähän kävi niin, että toinen kaneista kunnostautui loikkaamalla häkin katolle ja sitä kautta edelleen pensaikkoon. Marja-aronian lehdet, oksat ja lopulta myös marjat olivat kanien herkkua ja ne vetivät selkeästikin puoleensa. Vahdinnan alla oleva pupu saatiin kuitenkin nopeasti takaisin aitaukseen. Toinen pupu sen sijaan oli saanut jotenkin nostettua/siirrettyä aitausta niin, että pupu oli päässyt täysin karkuteille. Ilman tarkkaa ja huolehtivaista naapuria en tiedä olisimmeko tuota pupua enää koskaan nähneet. 

Noista karkulaisista oppineina olemme entistäkin valppaampia pupujen valvojia. Ja hyvä että olemme, sillä eilen saimme jälleen uuden syyn siihen. Kuopus istui vahtimassa pupuja ja minä olin patiolla eli muutaman metrin päässä kuopuksesta ja pupujen aitauksesta. Yhtäkkiä huomasin, kun kuopus mitään sanomatta nousi seisomaan ja näin hänen säikähtäneen jotakin. Luonnollisesti katsoin kohti aitausta, mutta en nähnyt mitään. Samalla kun kävelin aitauksen luo, kuulin tuijien juurelta murinaa ja haukahduksia ja vasta silloin näin mustan koiran tummanvihreiden tuijien edustalla seisomassa aivan aitauksen vieressä. Astuin aitaukseen, pyysin kuopusta hakemaan isän, näin Pilvin häkin sisäpuolella (oli mennyt sinne jo aikaisemmin) ja nostin Lempin sisälle häkkiin ja aloin sulkea luukkua. Tuon kaiken ajan olin selin koiraan enkä tiedä missä vaiheessa se oli lähtenyt. Mieskin tuli nopeasti paikalle eikä koirasta enää silloin näkynyt jälkeäkään. 

Koira oli päässyt karkuteille – ja senhän me eläinten omistajat tiedämme olevan mahdollista vaikka miten lemmikistään huolehtisi – ja varmaankin vainunnut puput. Onneksi olimme vieressä eikä mitään päässyt tapahtumaan. Toisaalta olen moneen kertaan miettinyt, että olisimmeko me loppujen lopuksi mitenkään voineet estää koiraa tarttumasta kaniin, vaikka kuinka olisimme olleet vieressä. En usko. Eläimet ovat eläimiä ja niitä ohjaavat eläinten vaistot. Jostakin ihmeen syystä kanit vaikuttivat siltä, että eivät ollenkaan olleet huomanneet vaaran uhkaavan heitä. Omaksi onnekseni häkin ulkopuolella ollut Lempi on huomattavasti helpompi saada nostettua syliin kuin jo häkkiin aiemmin livahtanut Pilvi.

Kanit todellakin ovat niin arkoja ja säikkyjä eläimiä, että saattavat kuolla ihan säikähdyksestäkin. Niin oli käynyt sen perheen kanille, jonka häkki meidän kesäkaneille viime vuonna ostettiin. Tällä kertaa olisi saattanut käydä myös niin, että kanit olisivat säikähtäneet ja muuttuneet sen seurauksena aroiksi. Ihan niin kuin meillä ihmisilläkin, myös eläimillä pelko muuttaa hyvin helposti asumaan kehoomme. Onneksi siis selvisimme säikähdykselle (me ihmiset) ja kanit voivat hyvin. Saimme kuitenkin muistutuksen siitä, että kanit tarvitsevat jatkossakin jatkuvaa vahtimista.

Tässä vielä nämä surullisen kuuluisat kauniit haaleanvaaleansiniset hortensiani, jotka varta vasten värin perusteella valitsin. (Kävin ainakin viidessä eri kukkakaupassa ennen kuin kelpuutin oikean värin.) No, kovin eivät enää muistuta valitsemaani väriä, joten jatkossa lienee parempi turvautua valkoiseen, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Nyt hortensioita on kuitenkin juhlien vuoksi enemmän kuin normaaleina kesinä, joten sopinee vielä toivoa, että väri näistä muuttuu.

Tämä karvapallokaksikko kuuluu avainasemassa kesäkotiimme ja voin kertoa Lempin ja Pilvin saavan hellyyttä ja hyvää hoitoa ihan jokaisena kesäpäivänä. Pojat ovat kantaneet erittäin hyvin vastuunsa kanien hoitamisesta, joskin päävastuu kuuluu aina aikuiselle.

Pojat vievät aamulla pupuille vuorokauden pellettiannoksen ja tarkistavat samalla onko niillä riittävästi vettä ja heiniä. Päivisin pupuja ulkoilutetaan ulkoaitauksessa useita kertoja, ne saavat osakseen silityksiä ja rapsutuksia sekä herkullisia voikukanlehtiä ja tuoretta ruohoa. Iltaisin pojat pesevät kanien vessat ja jälleen kerran tarkistavat vesi- ja heinätilanteen. Häkki on myös tärkeä suojata säältä eli tuulelta, vesisateelta ja paahteelta.

Sinä, joka odotit porkkanaruutujen ohjeita postauksen lopuksi, joudut nyt valitettavasti pettymään. Innostuin nimittäin tarinoimaan enemmän kuin alunperin suunnittelin, joten teen ihan erillisen postauksen ohjeesta. Sillä tavalla se on varmasti jatkossakin helpompi löytää.

Kesäarjen aikatauluja

Juhlat on juhlittu (niistä lisää myöhemmin) ja kesäloma-arki on alkanut. Lapset käyvät ylikierroksilla ja aikuiset alikierroksilla. Ei siis välttämättä kovin helppo yhtälö! 😉

Koko sunnuntai ja varmasti vielä koko tämä viikko menee juhlien jälkikuvioissa. Tyhjäsimme juhlia varten alakerran makuuhuoneemme, että sinne saatiin lisää kahvittelupöytiä. Huonekalut on jo siirretty takaisin paikoilleen, mutta samalla tarjoutui hyvä tilaisuus käydä tarkemmin läpi sängynaluslaatikoiden sisällöt sekä pienen työhuonenurkkaukseni kirjahyllyjen sisältö. Yritän siis vielä hetken kestää tätä välivaiheen kaaostilaa ympärilläni. Samaan kategoriaan kuuluvat myös keittiön kaksi rottinkikoria sekä yhden kulmakaapin alahylly eli sellaiset paikat, jonne tulee siirrettyä papereita ja muita tavaroita odottamaan parempaa käsittelyaikaa tai ylipäätään lopullista sijoituspaikkaa. Tilanne on kuitenkin aivan eri kuin ennen juhlia, sillä nyt on aikaa! Yhtäkään laatikkoa ei ole pakko juuri tänään saada käytyä läpi. Tuohon järjestämispuuhaan motivoi kuitenkin se, että kaiken alla on hyvä pohja eli kun nämä tietyt laatikot ja säkit saa käytyä läpi ja järjestettyä paikoilleen, odottaa palkintona siisti koti. Se ei olekaan itselleni mikä tahansa pikku juttu, vaan yli kymmenen vuotta odotettu suuri palkinto, joka odottaa lähempänä kuin koskaan tänä aikana. Koko kevään olemme nimittäin vähitellen ja pienissä erissä käyneet taloamme läpi huone huoneelta. Emmekä tehneet sitä niinkään juhlia, vaan aivan itseämme varten. Isonvaatehuoneen, lastenhuoneiden ja yläkerran aulan kirjahyllyjen läpikäymiseen meni takuulla kuukauden päivät. Mutta uskokaa tai älkää, kun ne käytiin perusteellisesti läpi, ovat ne myös pysyneet siisteinä.

Nyt kuitenkin hieman eksyin aiheesta, sillä tarkoituksenani oli kirjoittaa tästä uudesta alkaneesta kesäarjesta. Monessa perheessä se tuo tullessaan monenmoisia pohdintoja ja ratkaisuja muunmuassa sen suhteen, miten saada lasten kesäarki rullaamaan, kun aikuiset ovat vielä töissä. Meidän ei ole muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta tarvinnut noita järjestelyjä pohtia, sillä olen pystynyt työni puolesta olemaan lasteni kanssa kesälomat. Pohdinnan alla on kuitenkin ollut kesäloma-arjen rytmittäminen ja ruokahuolto. Vaikka loma on loma ja silloin saa olla vapaa arjen aikatauluista ja antaa tilaa spontaanille tekemiselle, niin silti mitä pienemmistä lapsista on kyse, tuo tietynlainen päivärakenne ja struktuuri helpostusta myös lomanviettoon.

Itse sitä ajattelee loman tullen, että voi että kun voisin vain istua pari päivää ja tuijotella seinää, syödä mitä kaapista löytyy ja vajota johonkin täysin aikatauluttomaan tilaan, lepotilaan. Lasten kanssa on kuitenkin eri juttu ja siitä sain muistutuksen heti ensimmäisenä lomapäivänä, kun kaikkialta sinkoili kysymyksiä, vaatimuksia, valituksiakin. Noita jälkimmäisiä mun alivirittynyt seinääntuijottelulomamoodini ei kestä lainkaan ja siitä syystä oli tartuttava toimeen ja luotava yhdessä lasten kanssa kesäarjen aikataulut.

Kaivoin esille Putingista vuosia sitten ostamani ”week plannerin” (tuota samaa ei näyttänyt enää olevan, mutta lukuisia muita vaihtoehtoja löytyy linkistä). Lapsissa aiheuttaa helposti levottomuutta se, jos he eivät tiedä milloin mitäkin tapahtuu. Ilmassa leijuvat asiat saavat jatkuvasti kyselemään milloin mennään sinne, milloin saa tehdä sitä, milloin on ruoka jne. Samasta syystä lapsi ei pysty keskittymään mihinkään tekemiseen, koska nuo vastausta vaille jääneet asiat hakevat yhä vastausta eikä mieli saa rauhaa. Entä jos peliaika meneekin ohi, kun olin pyöräilemässä tai entä jos unohdun legoleikkeihini ja sitten kello on jo liian paljon. Keksittyjä esimerkkejä, mutta tavoittanet ajatuksen.

Jos lapset ovat tottuneet tietynlaiseen arjen struktuuriin, on lomastruktuurin laatiminen heille helppoa. Saatat yllättyä siitä, miten taitavasti lapset osaavat olla tuota loma-arjen aikataulua luomassa. Silloin kun lapset saavat olla sitä itse luomassa ja suunnittelemassa, kokevat he tulleensa kuulluiksi ja saaneensa vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan sovittujen sääntöjen noudattamiseen. Enkä tällä tarkoita sitä, että lapset määräävät säännöt ja aikuiset tanssivat lasten pillin mukaan, ei ei. Aikuinen ottaa joka tapauksessa vastuun laadituista säännöistä ja ennen kaikkea niiden noudattamisesta. Uskonkin, että monelle haasteeksi tai jopa kompastuskiveksi muodostuu tuosta sovitusta struktuurista johdonmukaisesti kiinnipitäminen. Lapsi nimittäin oppii hyvin helposti myös sen, että aikuinen ei pidäkään kiinni säännöistä. Toisaalta, jos alussa jaksaa olla johdonmukainen ja viedä aina kaikki tilanteet sovitusti loppuun asti, oppii lapsi myös siihen ja tuon struktuurin ylläpitäminen käy helpoksi.

Suttuinen kännykkäkuva toisesta Weekly planner -lehtiöstä, jonka olen ostanut muistaakseni Jo and Jodylta. Oma roolini oli toimia kirjurina ja tarkentavien kysymysten esittäjänä keskustelussamme. Lopuksi myös tein yhteenvedon kaikkien ajatuksista, joiden pohjalta syntyivät lopulliset suunnitelmat.

Jokaisen päivän kohdalle kirjattiin sen päivän sisällöt koskien pelaamista, kännykänkäyttöä, TV:n katselua ja lukemista. Notes-kohtaan kirjattiin yleisohjeita liittyen pupujen hoitamiseen, päivittäisiin kotitöihin, viikkosiivoukseen, kesän lukupassikampanjaan, karkkipäivään ja Pokemon Go:n pelaamiseen varsinaisen peliajan ulkopuolella. 

Jokaiselle päivälle on nyt sovittuna vähintään puolentunnin lukuaika (sen lisäksi pojat lukevat aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja usein myös muulloin päivän aikana, joten todellinen lukuaika on pidempi) ja joko puolentunnin ”räplyaika” (kännykällä) tai tunnin katseluaika (TV:n), saa siis itse valita jomman kumman. Varsinainen tunnin peliaika sen sijaan on kaksi kertaa viikossa. Pelipäiviksi pojat valitsivat keskiviikon ja vaihtoehtoisesti joko lauantain tai sunnuntain. 

Päivittäisiin kotitöihin kuuluu mm.sängyn petaaminen sekä pyydettäessä tiskien tyhjääminen, roskien vieminen, kukkien kastelu, ruuanlaitossa auttaminen ja pupujen hoitaminen eli samoja asioita kuin tavallisessakin arjessa. Viikkosiivouskin määräytyy tavallisen arjen mukaan.

Jos asia on lapselle tai aikuiselle vaikea toteuttaa, niin suosittelen sopimaan ensin vain yhdestä asiasta, josta pidetään puolin ja toisin kiinni. Mitä enemmän sovittuja asioita on, sitä enemmän niiden johdonmukainen seuraaminen ja sovituista asioista kiinnipitäminen luonnollisesti myös vaatii. 

Instagramin tarinoihin laittamani kyselyn perusteella 43 % siihen vastanneista on erikseen sovitut peliajat, 14 % saa pelata silloin kuin haluaa ja samalla prosentilla sovitaan peliajoista pitkin viikkoa. 29 % on jokin muu kuin edellä mainittu systeemi. Olisi pitänyt kysyä myös täysin pelitöntä vaihtoehtoa.

Kesäarjen aikataulut luotuamme, ryntäsivät pojat yksissä tuumin yläkertaan lukuajalle. Yksi valitsi vitsikirjan, toinen Neropatin päiväkirjan (haluaa lukea sarjan uudelleen) ja kolmas aloitti Koiramies-sarjan lukemista. Meille on tullut tavaksi ottaa sovittu ruutuaika joko lounaan tai välipalan jälkeen. Jos päivässä on paljon muuta puuhaa, saattaa ruutuaika jäädä kokonaan välistäkin, mutta noista kahdesta tunnin peliasta viikossa pidämme kiinni eli jos sellainen jää välistä, se siirtyy toiseen ajankohtaan.

Postauksen perusteella saattoi jäädä käsitys, että meillä vain tuijotetaan koko kesäloma ruutua. Niin ei suinkaan ole. Asioista yhdessä sopiminen päin vastoin vapauttaa kaiken muun ajan muille kesätekemisille, kun ei tarvitse jatkuvasti olla miettimissä koska saa pelata tai räplätä kännykkää. Kesän edetessä käy ennemminkin niin, että nämä ruutuaika-asiat unohtuvat ja niihin palataan vaikkapa vain sadepäivinä tai automatkoilla. Ne eivät suinkaan ole itsetarkoitus eivätkä ohjaa elämäämme, mutta jos niistä jättää sopimatta, ne alkavat vaikuttaa aivan liikaa.

Tavataanko teillä tehdä suunnitelmia ja sopimuksia yhdessä lasten kanssa arjen helpottumiseksi? Millaisia?

Enää ei jääkään ratkaistavaksi muuta kuin ruokahuolto. Voi kunpa sen voisi ulkoistaa!

Ripaus vaaleansinistä

Blogissa on ollut nyt hieman hiljaisempaa ja sama hiljaisuus jatkunee vielä lähiviikkoina. Syy hiljaisuuteen on tosin iloinen, sillä saamme olla tänä keväänä järjestämässä toisen poikamme ylioppilasjuhlia. Oman vointini vuoksi en ole kuitenkaan voinut edetä järjestelyissä kuin pienin askelin ja vähän kerrallaan, mutta toivon sen riittävän niin, että saamme juhlat järjestettyä. 

Lähes kaikki tänä keväänä valmistuvat ovat opiskelleet miltei koko opiskeluaikansa poikkeusoloissa. Ne alkoivat kakkospojan ollessa lukion ykkösen kevätlukukaudella ja jatkuivat enemmän ja vähemmän koko ajan. Jännittävin aika koitti tämän kevään kirjoitusten aikana, jolloin meidänkin perheeseemme vihdoinkin rantautui tuo kaksi vuotta karkuun juostu virus. Olimme kuitenkin ennakoineet tuota tilannetta ja siksi abiturientti olikin muuttanut vanhempieni luokse jo lukuloman alkuvaiheessa. Silti jännitettävää riitti loppuun saakka, sillä noina kirjoitusviikkoina korona jylläsi hullunlailla kaikkialla, joten sen olisi aivan hyvin voinut saada myös kirjoituksista vaikkapa oireettomalta henkilöltä. Olenkin moneen otteeseen surrut kaikkien niiden kokelaiden puolesta, joiden suunnitelmat ovat siirtyneet koronan vuoksi. Esimerkiksi poikalapsilla asevelvollisuus (tai siviilipalvelus) siirtävät jo muutenkin ammatillisten opintojen aloittamista, niin se, että lukiosta valmistuminen olisi jäänyt kiinni koronasta, olisi mutkistanut asioita entisestään. Luonnollisestikaan et voi silloin hakea jatko-opintopaikkaa ja asepalveluksen aikana ei niin vaan lueta ylioppilaskokeisiin pääsykokeista puhumattakaan.

Saamme siis olla enemmän kuin kiitollisia, että pääsemme tätä juhlaa viettämään.

(Yksivuotiskuva: Foto Airaksinen.)

Kolme vuotta sitten, esikoisen ylioppilasjuhlien kynnyksellä, kirjoitin postauksen otsikolla Ripaus kultaa. Kuten olen lukuisia kertoja kertonut, on itselleni juhlien järjestäminen helpompaa, jos niillä on jokin teema tai vaikkapa teemaväri, jonka ympärille juhlan rakentaa. Niin tälläkin kertaa.

Juhlien suunnitteleminen alkoi tällä kertaa juhlavaatteita ja niiden väriä miettimällä. En tiedä olenko koskaan aikaisemmin löytänyt täysin mielikuvaani vastaavaa kangasta, mutta nyt se toteutui. Etsimme nimittäin vaaleansinipohjaista ornamenttikuvioista kangasta ja tämän löysimme. Vaaleansininen oli vieläpä lempisävyäni eli sitä haaleanvaaleansinistä. Varsinaisista juhlavaatteista yritän tehdä postauksen myöhemmin eli vasta juhlien jälkeen.

Olen jo joitakin vuosia etsinyt valkoisia jalallisia tarjoiluastioita siinä melko kehnosti onnistuen. Nyt olen kuitenkin onnistunut löytämään muutamia, joista kerron tarkemmin postauksen edetessä. Isoveljen ylioppilasjuhlissa käytin pääasiassa lasisia, kirkkaita tarjoiluastioita. Näissä juhlissa puolestaan on valkoisten vuoro.

Ettei kaikki olisi vain valkoista, ajattelin lisätä juhliin ripauksen vaaleansinistä. Vuosia sitten, kun ostin Balmuirin valkoisen pellavaliinan, niitä myytiin myös vaaleansinisinä. Ajattelin jo silloin, että se pitää vielä myöhemmin hankkia. Kävi kuitenkin niin, että kun tuo myöhemmin oli käsillä, ei liinaa enää myytykään vaaleansinisenä eikä sen kummemmin mitään muutakaan liinaa.

Vaihtoehdoksi jäi liinan ompeleminen itse. Päätin kuitenkin vielä kurkata muutaman pellavatekstiilejä valmistavan tuotemerkin valikoiman ja ilokseni ja suureksi yllätyksekseni löysin kuin löysinkin vaaleansinisen pellavaliinan Himlalta! Liina löytyi Ellokselta ja siihen kävi -40% alekoodi. Verkkosivujen kuvissa liinan väri näytti huonommalta kuin livenä, joten olin iloinen myös siitä, että uskalsin ottaa riskin. Pelkäsin nimittäin liinan olevan joko harmaaseen tai aquaan taittava. Onnekseni se oli kuitenkin kaunis haaleanvaaleansininen, kuten salaa toivoinkin. Tilasin samassa värissä kaitaliinan myös eräälle sivutasolle. Pöytäliinaa myytiin kahdella eri pituudella eli 250 cm ja 330 cm. Meidän pöytään tarvittiin pidempi pituus. Molemmissa pituuksissa liinan leveys oli 145 cm.

Lisäksi löysin Booztin valikoimista samassa värissä Himlan pellavaisen tyynynpäällisen, johon kuului valmiiksi myös untuvatäytteinen koristetyyny. Noissakaan kuvissa väri ei pääse oikeuksiinsa ja koska väristä käytettiin vaaleansinisen sijaan nimeä ”illusion”, vaati hieman salapoliisin työtä saada selville, että kyseessä todellakin on sama väri kuin liinoissa.

Vaaleansiniset Ambiente Elegance pearl blue ornamenttikohokuvioin koristetut servietit löysin Minimanista. Niitä oli myynnissä myös muita värejä, kuten valkoista ja kultaa.

Birkmannin jalallisen Vintage-kakkuvadin löysin Stockmannilta. Tilasin niitä kaksi, mutta vain yhden niihin sopivan lasikuvun. Hieman ehkä jäi harmittamaan, etten tilannut kupujakin kahta, mutta on mietittävä myös astioiden säilyttämistä. Tämän tajoiluvadin halkaisija on n. 23 cm.

Piparkakkureunainen halkaisijaltaan hieman isompi (n. 29 cm) Mynten jalallinen kakkuvati puolestaan löytyi Viitistä. Linkki on samaan tuotteeseen vihreänä, sillä valkoinen oli tätä postausta tehdessäni päässyt loppumaan. Kakkuvadin päällä oleva kupu on Ikean lasisesta kakkuvadista ja sopii kokonsa puolesta hyvin myös tämän Mynten kanssa.

Etualalla oleva pienempi jalallinen piparkakkureunainen tarjoiluastia sen sijaan on ruotsalaisen Cult Designin ja sen olen ostanut jo vajaa kolme vuotta sitten. Samaa tarjoiluvatia valmistetaan myös isommassa koossa ja sen toivon vielä joskus saavani. 

Minulla on selvästikin menossa joku astioihin ihastumiskausi, koska vuosien tauon jälkeen löydän kaikkialta kauniita uusia astioita. Yksi kauniiden astioiden luoja on PotteryJo. Oikeastaan eniten tykkään heidän Daria-sarjansa ulkoasusta, mutta tällä kertaa löysin tähän kattaustarkoitukseen sopivat tarjoiluastiat Daisy-sarjasta. Jalallisissa vadeissa reunan kuviointi on yksinkertaisempi kuin lautasissa ja siksi kaunis. Pienemmät, noin 22 cm halkaisijaltaan olevat jalalliset tarjoiluastiat, päädyin tilamaan täältä. Hillitsin itseni, enkä tilannut mitään muita sarjan tuotteita, vaikka Daria-sarjan valkoiset lautaset kovasti vetivätkin puoleensa.

Oikealla takanurkassa näkyvä korkea, mutta halkaisijaltaan pieni (n. 15 cm) Miss Etoilen kakkuvati on muistaakseni täältä. Tilasin sen viime syksynä ja sille on ollut paljon käyttöä. Näiden lisäksi sopivia astioita (myös jalallinen valkoinen kakkuvati) löytyi Ikean Upplaga-sarjasta.

Täksi viimeiseksi viikonlopuksi ennen juhlia on vielä valtavan pitkä lista tehtäviä jäljellä. Lauantaiaamulle ennen ylioppilasjuhlaa on lisäksi tiedossa kahden ihmisen jakautuminen kolmeksi, kun kolme nuorinta poikaa saavat todistuksensa. Tänä vuonna he ovat kyllä kaikki samassa rakennuksessa, mutta katsotaan keksitäänkö yhtälö tuon jakautumisen onnistumiseksi…

Verhot

Pieni postaus liittyen verhopohdintaan.

Kun muutimme tähän taloon, oli heinäkuun alku ja luonnollisestikin valoisa ajanjakso meneillään. Asuinneliömme lähes kolminkertaistuivat, joten arvata saattaa, että tilaa ja avaruutta riitti. Se oli ihanaa!

Valkoiset seinät, katot ja ovet, puiset lattiat. Huonekorkeutta liki kolme metriä ja paljon ikkuna-aukkoja, joista valo tulvi sisään miltei kilpaillen mistä aukosta sitä eniten kerralla mahtuisi.

Olimme ottaneet ikkunoiden mukana toimitettavaksi sälekaihtimet, vaikken niistä niin pidäkään, mutta taajama-alueella omakotitalossa asuessa naapurit ovat lähellä ja kaihtimet ovat melkeinpä välttämättömät riittävän yksityisyyden saamiseksi. Mutta ne verhot! Ovatko verhot välttämättömät?

Selkeästi vanhempi polvi on sitä mieltä, että ikkunoissa kuuluu olla verhot yhtä lailla kuin lattioillakin matot. Mieluiten vieläpä niin, että noita verhoja ja mattoja vaihdetaan säännöllisin väliajoin esimerkiksi vuodenaikojen vaihtuessa vaikkapa tummempiin talviverhoihin ja vaaleampiin kesäverhoihin. Sama pätee mattoihin.

Aluksi kun verhoja ei vielä ollut ja nautin talon avaruudesta, ainut asia miksi olisin voinut verhot laittaa, oli niiden mukanaan tuoma akustiikka ja kaikumisen estyminen. Toisaalta uskon, että siihen olisi vaikuttanut myös myöhemmin lisääntynyt huonekalujen ja tavaroiden määrä.

Olisi aivan parasta, jos voisi pitää kaihtimet täysin auki ja ylös nostettuina ja päästää ulkotilan osaksi sisätilaa. Valitettavasti se ei kuitenkaan aiemmin mainitsemistani syistä käy. Lisäksi kesällä hellesäällä ilman kaihtimia kuumuus täyttäisi talon tukaluudellaan.

Näitä lähes 18 vuoden takaisia ajatuksia aloin pyörittämään mielessäni, kun ikkunoiden pesun yhteydessä verhotangot nostettiin alas ja pölyiset verhot pääsivät pesukoneeseen ja sen jälkeen silityslaudalle. Vuorokauden ajan (verhojen kuivuessa ja odottaessa silittämistä) pääsin laskeutumaan tuohon vanhaan tunteeseen eli miltä tuntui, kun ikkunat olivat paljaat verhoista. Oi että! Yhä vieläkin valitsisin sen. Tuo kaikki pääsi taas valtaamaan talon, eikä vain taloa, vaan myös mielen: ulkotila vyöryi sisätiloihin, osaksi sitä. Valo ja avaruus valtasit talon, sen jokaisen kolkan. Vapaus ja valo. Niillä tuota tunnetta kutsuisin.

Sanoin miehelleni, että entäpä jos parissakymmenessä vuodessa olisimme tulleet niin rohkeiksi, että vanhoja perinteitä uhmaten sitten kun talon sisäseinät jonakin vuonna on uudelleen maalattu, emme ripustaisikaan heti verhotankoja paikoilleen, vaan eläisimme ilman verhoja. Kokonaan. Vapaudessa ja valossa.

Ensimmäisessä omassa kodissamme oli myös korkea huonekorkeus ja aikalailla samanlaiset ikkunat kuin nykyisessäkin kodissamme. Tuosta ensimmäisestä kodistamme onkin siirtynyt nykyiseen kotiimme monia elementtejä. 

Muistan aikoinaan, miten ompelin tuolla uudessa kodissa verhoja. Oli alkukesä ja kesken ompelun taivas tummui ja tuli kunnon ukkosmyrsky. Se oli todellakin poikkeuksellisen raju – vieläpä keskellä kaupunkia – niin raju, että päädyin lopulta irrottamaan ompelukoneen virtajohdon seinästä. Varmaankin ihan hyvä, että irrotin, sillä modeemimme sai sellaisen osuman, että siitä ei ollut enää hoitamaan hommaansa.

Osa tuolloin ompelemistamme verhoista siirtyi sellaisenaan uuteen kotiin. Nuo viimeisessä kuvassa näkyvät verhot ovat yhdet niistä. Metri jo toinenkin tuli tuolloin huristeltua ompelukoneella.

Vanhasta kodista tuotujen verhojen lisäksi ompelin lopulta tähänkin kotiin joitakin uusia verhoja. Hyödynsin myös Ikean valmisverhoja, joissa riitti ihanasti pituutta myös korkeampiin huonekorkeuksiin. Tiettyjä visioita minulla oli valmiina ja melko usein nuo visiot ovat sellaisia, jotka kantavat vuodesta toiseen. Keittiöön esimerkiksi halusin salusiinit ja siinä ne ovat tänäkin päivänä. Niitä taitaa olla kolmet erilaiset, joista viimeisimmät ovat olleet käytössä jo useita vuosia. Jos oikein innostun, saatan vaihtaa ne jouluksi, mutta en läheskään aina.

Yläkerran aulan vision vein kankaita myyvään liikkeeseen toteutettavaksi. Nekin verhot ovat vielä tämän lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen alkuperäisellä paikallaan. Lastenhuoneisiin ompelin Linumin raitakankaista verhot ja niitä on näiden vuosien aikana vaihdeltu huoneista toisiin huoneidenvaihtojen yhteydessä. Yhteen huoneeseen teetin verhon, jonka sisälle ommeltiin pimennyskangas, koska tuosta huoneesta puuttui ikkunan muodon vuoksi sälekaihtimet.

En siis ole perinyt vanhemmilta polvilta tarvetta vaihtaa verhoja pitkin vuotta enkä edes vuosien saatossa. Tuon vapauden ja valon tunteen myötä ymmärsin myös sen, miksi suurin osa alakerran verhoista on valkoisia. Valkoinen jatkaa samaa väriä seinien kanssa, jolloin tuo vapauden ja valon tuoma verhottomuus on sitten kuitenkin edes osittain totta!

Ylempien kuvien deniminsinivalkoraidallisen Linumin kankaan olen ostanut joitakin vuosia sitten erään sisustusliikkeen muuttomyynnistä. Pohdinkin tässä, että olisiko nyt hyvä hetki ommella tuosta kankaasta yhteen lastenhuoneeseen uudet verhot. Sitähän ihan villiksi heittäytyisi ommellessaan uudet verhot vuosien tauon jälkeen! 😀

Se pitää vielä kertoa, että paitsi että olen vuosien aikana ommellut verhoja, niin ihan ensimmäiset verhoni olen virkannut 12-vuotiaana. Ompelun lisäksi olen ostanut muutamia pitkiä verhoja valmiina Ikeasta ja pellavalaskosverhoja Ellokselta. Kahteen huoneeseen olen teettänyt verhot ompelijalla. Pelkistettyjen ja yksiväristen kankaiden rinnalla olen käyttänyt mainitsemiani Linumin raitakankaita lastenhuoneissa ja kodinhoitohuoneessa. Ennen tähän taloon muuttamista, ompelin verhoja myös Marimekon kankaista, joista lemppareitani oli Ruiskukka-kangas ja beige Unikko. Jossakin vintin uumenissa ne yhä odottelevat, josko vielä niistä innostuisin. Ennen Linumin kankaita myös lastenhuoneissa oli Marimekkoa, kuten Bo Boota, Karkuteillä ja sitten sellaista sinivalkoraidallista kangasta, jonka nimeä en nyt millään muista. Tuohon aikaan tapasin kehystää verhokapan leveillä kanteilla yksivärisellä kankaalla. Poikien päiväpeitotkin ompelin samoista kankaista, pinnasängynpehmusteita myöden. 

Millainen verhonkäyttäjä sinä olet? Vaihteletko usein? Ompeletko itse? Oletko mieluiten ilman verhoja?