Hyvää joulua!

Kuva: Piritta Lipiäinen

Poikien paidat: Olen neulonut paidat Lykkelitenin ohjeilla. Ohjeet ovat Victoria Snellmanin käsialaa. Kahden nuorimman koot löytyvät Sonny Lou sweater -ohjeesta ja keskimmäisen (tässä kuvassa vanhimman) Mammas isbjörns hoodie -ohjeesta nuorempien kokojen mallin mukaan itse mukaillen. Lankana käytin Dropsin Air-alpakkalankaa.

Poikien housut: Kuopuksen tummanruskeat sammarit ovat H&M:n mallistosta, toiseksi nuorimman sammarit ovat Cube Co:n mallistosta Stockmannilta, samoin keskimmäisen tummanruskeat chinot. Kaikki housut ovat olleet jo vanhemmilla veljillä, joten ne ovat jo useita vuosia vanhat.

Poikien kengät: Kuopuksen tummanruskeat nilkkurit ovat Timberlandit ja kahdella vanhemmalla veljeksella Jacsonin talvinilkkurit.

Lahjaideoita

Eräänä joulun ajan postaustoiveena sain kertoa lahjaideoista ja erityisesti sellaisille ihmisille, joilla jo on kaikkea. Tiedän, että postaus tulee monelle aivan liian myöhään, mutta ehkäpä siitä on apua muissa lahjatarpeissa pitkin vuotta. Tämän vuoden joulupostaukset ovat jääneet muutenkin kovin vähäisiksi. Se puolestaan kertonee siitä luonnollisesta asiasta, että bloginkin takana on vain tavallinen ihminen elämänsä vuoristoratoineen. Siinä on myös yksi iso ja merkittävä syy, miksi en ole pohjannut blogini olemassaoloa kaupallisille yhteistöille. Olisin kokenut hyvin stressaavaksi olla jatkuvasti vastuussa ulkopuolisille tahoille tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Muutamia yhteistöitä harvakseltaan on ollut ihan mukava tehdä ja niin voisi olla jatkossakin hyvä.

Ihan kuten monet tapaavat tänä päivänä tehdä lapsilleen aineettomia joulukalentereita, voi samanlaista aineetonta linjaa jatkaa myös joululahjojen osalta etenkin sellaisille, joilla jo on kaikkea tai jotka eivät toivo itselleen enää yhtään ylimääräistä tavaraa. Joku ehkä muistaa, miten ainakin oman sukupolveni hääjuhlassa oli tapana jakaa juhlaväelle erilaisia tehtäviä ilahduttamaan hääparia seuraavan vuoden ajan. Noita tehtäviä saattoi olla vaikkapa luonnonkukkakimpun vieminen hääparille heinäkuussa tai postikortin lähettäminen marraskuussa. Piknikille vieminen tai kahville kutsuminen saattoi myös kuulua listalle. Vanhempia ihmisiä ajatellen tuolle listalle sopisi hyvin myös siivous- tai kauppa-avun tarjoaminen, lenkkiseurakaan tuskin olisi pahitteeksi.

 Olet ehkä nähnyt myytävänä (ainakin ruotsinkielisiä) postikortteja, joissa lukee kuukauden nimi. Yllä mainitun lahjan voisi toteuttaa vaikkapa niin, että kirjoittaisi jokaisen kortin taakse sen kuukauden ”lahjan”. Kortteja voisi toki myös lähettää kerran kuussa, jolloin kunkin kuukauden yllätys paljastuisi vasta sen ollessa ajankohtainen. Toisaalta kortteja voisi olla mukava tutkailla pitkin vuotta ja valmistautua mielessään jo etukäteen kuhunkin lahjaan. Mikäli päätyisi antamaan kaikki kortit kerralla, voisi ne pakata kauniiseen rasiaan. Erityisesti monelle vanhemmalla ihmiselle kortit jo itsessään ovat hyvin tärkeitä ja ne tuovat heille paljon iloa. Mielestäni tällainen lahja sopisi hyvin myös vaikkapa kummilapselle. Aikoinaan lähetin omille kummilapsilleni heidän vauvavuotenaan kerran kuussa kortin ja pienen yllätyksen. Saatoin kerätä kummilapselle näin esimerkiksi pussillisen lorukortteja. Isommalle kummilapselle puolestaan voisi antaa lahjaksi aikaa ja yhteistä tekemistä vuoden ympäri näiden korttien myötä. Samalla ajatuksella lahja voisi sopia myös ystävälle tai puolisolle sekä omille lapsille, ehkäpä jopa koko perheen yhteiseksi lahjaksi.

Ehkä muistat vielä, miten pikkupoikien kanssa valmistimme viime vuonna isomummalle adventtikalenterin, joka koostui pienistä tarpeellisista lahjoista. Samalla ajatuksella ehtisi vielä hyvin valmistaa joululahjan sellaiselle, joka ei enää halua itselleen mitään turhaa tavaraa. Hänelle voisi vaikkapa kerätä koriin kaikkea tarpeellista eli sellaista kulutustavaraa, jota meistä jokainen arjessaan tarvitsee eikä tuon tavaran tarvitsisi olla mitenkään joulusidonnaista.

Olen viimeisen vajaan puolentoista vuoden aikana neulonut kolmisenkymmentä kaarrokeneuletta, joista suurimman osan eli yli kaksikymmentä tämän vuoden aikana. Olen tehnyt niitä omalle perheelle ja lahjaksi muunmuassa ystäville ja kummilapsille. Yhden tilaustyönkin uskaltauduin lopulta ottamaan tänä syksynä vastaan, kun kokemusta Strömsö-tröjan neulomisesta oli ehtinyt kertyä riittävästi.

Tähän hetkeen tuskin enää nopeinkaan neuloja ehtisi kokonaista villapaitaa lahjaksi neuloa, mutta vastaisuuden varalle itsetehdyt neulomukset ovat tänä päivänä hyvinkin mieluisia, jopa toivottuja, lahjoja. (Muistaakseni näin tästä aiheesta jonkun lehtijutunkin tänä syksynä.) Mikäli ei osaa tai ehdi itse neuloa, voi hyvin tukea käsityöalan pienyrittäjiä ostamalla heiltä vaikkapa villasukat kaikille läheisilleen. Sellaisia saattaisin olla myynnissä vielä näin muutama päivä ennen jouluakin. Itse ainakin kuulun villasukkien suurkuluttajiin eli käytän niitä päivittäin ympäri vuoden. Luonnollisesti myös kodin laattalattiat kuluttavat sukkia, joten uudet ovat tarpeen vuosittain.

Kuten olen kertonut, on meidän perheen joulu tänä vuonna auttamattomasti myöhässä. Tätä kirjoittaessani (kolme yötä enää jouluun) on meillä vasta yksi tähtivalo ikkunassa ja seimi olohuoneen kirjahyllyssä. Muut koristeet odottavat paikalleen laittamista pöydällä. Kaikki lahjat on vielä paketoimatta. Sairastuin itsekin vielä pikkupojilla jyllänneeseen flunssaan kuumeen kera, joten nähtäväksi jää, millainen joulu tänä vuonna saadaan. Olen kiitollinen siitä, että joulun sanoma ei ole kiinni joulukoristeiden puutteesta eikä lahjojen paketoinnista. Se ei ole kiinni sotkuisesta kodista eikä pöydän antimista tai niiden puutteesta. Todellinen joulu astuu sisään, kun vain sallit sen tulla. Kutsun siis joulun meidän kotiin, tänäkin vuonna. Luulin, että minua on jo riittävästi opetettu riisutun joulun hyväksymisestä, mutta ilmeisesti niin ei ollutkaan, sillä tämä joulu on entistäkin riisutumpi. Uskon, että juuri tuossa riisutussa joulussa joulun ydinsanoma pääsee parhaiten esille, sillä se ei voi jäädä piiloon yhdenkään kulissin eikä yhdenkään koristeen, lahjan eikä notkuvan joulupöydän taakse. Tervetuloa joulun sanoma!

Ajatuksia

Kiitos blogini neljävuotislahjoista, joita sain Instagramin kautta! Voisin niitä vähän tässä jakaa. Kysyin Instagramin tarinoissa kaksi kysymystä: Millaisista aiheista olet pitänyt? Mitä uutta/lisää toivoisit? Lukijani ovat pitäneet kauniista kuvista, neulomistani neuleista ja muista käsitöistä, jakamistani kirja- ja järjestelyvinkeistä, juhlajutuista, lastenvaatteista ja ajankohtaisista aiheista. Suunnitelmallisuuttani ihailtiin. Olen viime vuosien aikana harjoitellut paljon positiivisen palautteen vastaanottamista. Ennen positiivinen palaute hukkui aina mutta-sanan odottamiseen. Mikäli palautteen antaja jätti kuitenkin mutta-sanan ja sen jälkeen tulevan asian sanomatta, rakensin sen itse. Samalla kaikki positiiviseksi tarkoitettu kätkeytyi mutta-sanan varjoon, mikä muutti palautteen negatiiviseksi. Tällä en tosin niinkään tarkoita blogiini liittyvää palautetta, vaan lähinnä työ-, perhe- ja yksityiselämääni liittyvää. Tuo negatiiviseksi muuttunut palaute puolestaan antoi suoran viestin siitä, että pitäisi tehdä jotakin enemmän ja jotakin paremmin. Siitä puolestaan seurasi lisää suorittamista. Tuo ylisuorittamisen kaava oli auttanut minua ratkaisemaan elämäni muttia ja riittämättömyyksiä arviolta yhdeksänvuotiaasta lähtien. Sen perusteella voinee päätellä, miten sisäänrakennettu tuosta kaavasta olikaan ehtinyt tulla. Niinpä silloin, kun olisi pitänyt ennemminkin pysähtyä, vaihdoinkin vain isomman vaihteen silmään ja menin eteenpäin yhä suuremmilla hevosvoimilla. 

Tuli kuitenkin vaihe, jolloin kone ei enää toiminutkaan. (Olen muistaakseni joskus aikaisemminkin kirjoittanut tästä aiheesta liittyen ajoneuvon vuosikatsastukseen: Tyhjä pää). Keho sanoutui täysin irti isommalle vaihteelle vaihtamisesta. Jos hiemankin yritti kiihdyttää, oli seuraus täysin päinvastainen eli koneen leikkaaminen totaalisesti kiinni. Sen jälkeen se ei enää ilman apuavoimia liikkunut minnekään. Tarvittiin hinausautoa hinaamaan loppuunajettu auto varikolle. Edes autovarikon mekaanikot eivät voineet tuota ylikuumennutta moottoria ja vaihdelaatikkoa korjata ennen kuin se oli saanut rauhassa jäähtyä. Kun autoon tulee vika, ihminen huomaa, miten paljon sitä jokapäiväisessä arjessa tarvitseekaan. Luonnollisesti huollon pitäisi tapahtua hetkessä, mieluiten samana päivänä. Monesti kuitenkin vian selvittämiseen ja sen jälkeen uusien osien tilaamiseen saattaa helposti kulua useita päiviä, jopa viikkoja. Toisinaan käy niin, ettei vika ollutkaan se mikä sen arvioitiin olevan ja tilatut varaosat olivatkin väärät. Jälleen selvitellään ja tilataan uusia osia. Aika kuluu, arki ei toimi. Mitä kauemmin on huristellut menemään tahtia vaan kiihdyttäen, sitä pidemmäksi tuo jäähdyttelyaika venyy. Valitettavasti se saattaa venyä vielä paljon paljon pidemmäksi kuin missään mielikuvissaan olisi voinut etukäteen ajatella. Vaikka auton saisikin takaisin huollosta, ei vanha toimintamalli ole pitkästä odottelusta huolimatta muuttunut, jolloin siihen palataan välittömästi uudelleen. Koska aikaa on mennyt hukkaan jäähdytellessä ja odotellessa, on entistäkin suurempi tarve lyödä kaasu pohjaan. Eihän se haittaa, etteivät vaihteet enää edes vaihdu isoimmille mahdollisille, ajetaan sitten kaasu pohjassa pienemmällä vaihteella. Jokainen joka on sen joskus joutunut tekemään, tietää millainen ääni moottorista lähtee ja miten kierrosmittarin lukemat nousevat. Jos näin päättää noista varoitusmerkeistä huolimatta jatkaa, lopputulos on entistäkin surullisempi ja jäähdyttelyaika vielä aiempaakin pidempi.

Opettelin tietoisesti ottamaan vastaan positiivisen palautteen, kehun ja kiitoksen. Pakotin itseni sanomaan yhden pienen sanan: ”Kiitos.” Aluksi koin tarvetta selitellä toimintaani, mutta lopulta kävin sitä läpi vain omassa mielessäni. Onko totta, että osasin tuon asian, onko totta, että onnistuin, onko totta, että oikeasti osaan jotakin jne. Hämmästelin omaa toimintaani ja vältin samalla mutan etsimistä. Vähitellen annoin itselleni luvan riittää. Se tosin vaatii vielä paljon harjoittelua eli lukuisia toistoja, kuten minkä tahansa muunkin uuden asian oppiminen ja automatisoituminen. 

Mitä uutta/lisää toivoisit, oli toinen kysymykseni. Oikeastaan ei toivottu mitään uutta aihesisältöä, vaan lisää sellaista, jota olenkin neljän vuoden aikana jo sivunnut, jotakin aihetta enemmän, jotakin vähemmän. Toiveina oli lisää sisustusta, pukeutumista (sekä äidin että poikien), kokkausta, kirjoja (äidin ja poikien), käsitöitä (kuvia tekemistäni kauniista käsitöistä), kotitöitä (myös poikien osalta), arkisia juttuja ja elämää yleensä. Saattaapi olla, että poikien kasvaessa aihepiirini siirtyvätkin vähitellen ”äitikeskeisiksi” eli enemmän omiin pukeutumis- ja sisustusjuttuihin ja ylipäätään ajatuksiini. Valitettavasti elämänvaiheeni ja vointini on ollut nyt sellainen, että en ole pystynyt tekemään postauksia toiveideni mukaan. Neljän vuodenkin jälkeen olisi paljon käsittelemättömiä aiheita ja julkaisemattomia ajatuksia sekä ideoita, joiden yli olen nyt vain joutunut hyppimään. Osa ”vanhenee” odotellessaan, mutta osan voinee vielä myöhemminkin julkaista.

Tiesitkö, että yksi blogini eniten luettuja postauksia on Ylioppilasjuhla – tarjoilut? Tarkoituksena oli tehdä vastaava postaus myös viime kevään ylioppilasjuhlasta, mutta se on jäänyt vielä odottelemaan. Samoin postaus liittyen tuon juhlan juhlavaatetukseen, vain muutaman välistä jääneen postauksen mainitakseni.

Entäpä, jos yrityksistä ja vian etsimisestä huolimatta autoa ei saada enää korjattua? Silloin se otetaan pois rekisteristä ja käytöstä ja todennäköisesti viedään lopulta romuttamolle eli tuhotaan lopullisesti. Entäpä ihminen? Mitä hänelle tehdään, jos voidaan todeta, ettei hän enää tule kuntoon? Kuka on ylipäätään kykenevä toteamaan tuon asian? Lääkäri? Todennäköisesti. Kuinka helposti ihmisen kanssa luovutetaan? Kuinka monta eri korjausmahdollisuutta hänelle suodaan? Jätetäänkö hänet varikolle yksikseen jäähtymään ja miettimään minne voisi seuraavaksi suunnata varaosia etsimään ja kuka auttaisi niiden vaihtamisessa? Kuinka paljon hallaa saadaan aikaiseksi nimenomaan sillä, ettei avunpyyntöihin vastata eikä kukaan halua ottaa niitä kantaakseen, kannatella ja katsoa totuutta silmiin, yhdistellä asioita ja tehdä johtopäätöksiä. Melko voimaton on se autokin siellä korjaamolla itse itseään korjaamaan. Siihen tarvitaan mekaanikkojen taitoa, viisautta, aikaa ja niitä varaosia. Tarvitaan lämmitystä ja koeajoja ennen kuin voidaan jälleen lähteä turvallisesti rullaamaan pidempää matkaa ja ehkä pitkästä aikaa ottamaan myös matkustajia kyytiin, tarjoamaan muillekin turvallisia elämän ajokilometrejä. Sellaisia, että kuoppaisellakin tiellä iskarit toimivat ja pystyvät ottamaan töyssyt ja iskut vastaan pehmeästi ja kiittäen. Kiittäen siitä, että isku tuli juuri tähän hetkeen tarkoituksena hieman hiljentää vauhtia ennen kuin kierrokset jälleen kasvavat. Kiittäen siitä, että varaosat kestävät nämä uudet iskut paremmin kuin ennen. Kiittäen siitä, että osaa varautua ensimmäiseen vikailmoitukseen tai merkkiin sen lähestymisestä. Kiittäen siitä, että on oppinut tavan höllätä kaasujalkaa ajoissa.

Instagramiin kirjoitin muutama päivä sitten näin: ”Vaikka moni asia on viime viikkoina ollut haasteellinen, olen yrittänyt yllä olevan kuvan lyijykynätekstin ”focus on the goodness” mukaan löytää niitä hyviä asioita ja kiitollisuusaiheita elämästäni. Esimerkiksi iloitsen valtavasti siitä, että mieheni ja ”sotilaspoikani” tekivät viikonloppuna ison urakan kantaessaan ruokailuhuoneesta kaikki laatikot ja säkit vintille. Sen seurauksena saimme vihdoinkin kannettua ruokapöydän paikoilleen ja siirrettyä myös olohuoneessa huonekalut väljemmin. Iloa toi myös kuopus, joka astuessaan olohuoneeseen totesi: ”Äiti, nyt me voidaan miettiä se joulukuusen paikka.” Kyllä, nyt olemme saaneet kotimme takaisin. (Ja samalla jälleen harjoittelen ohittamaan sen mutan, joka tietää, että eteisaula ja yläkerta ovat yhä täynnä vinttitavaraa.) Sytytän alakerran täyteen kynttilöitä, kaivan laatikoista esiin joulukoristeita, istun sohvalle ja nautin tunnelmasta, kuopus kainalossani.

Tähtipoikien talossa tänään neljä vuotta

Joulukuun ensimmäinen päivä, jolloin neljä vuotta sitten julkaisin Tähtipoikien talossa -blogini ensimmäisen postauksen ja aloitin ensimmäisen blogiadventtikalenterin. Tänään on siis juhlapäivä, joskaan olo ei valitettavasti ole kovin juhlallinen.

Ehkä jo päättelitkin, että tähän vuoteen katkesi blogin adventtikalenteriperinteeni. Vielä jokin aika sitten pohdin, josko voisin jokaisen kalenteriluukun sijaan saada blogiin edes neljä varmaa varsinaista adventtiluukkua, mutta viime viikkojen tapahtumat ovat varmistaneet, etten voi nyt siihenkään sitoutua. 

Vaikka olenkin tänne vuosien saatossa kaiken arkisen lisäksi kirjoittanut muutamia hieman syvällisempiäkin postauksia, en koe tällä hetkellä kykeneväni siihenkään eli avaamaan tilannettani tarkemmin. Ehkäpä sekin päivä vielä joskus koittaa, sillä ainakin tällainen arvoituksellinen ja vihjaileva teksti on tosi ärsyttävää.

Kuten olen kertonut, olin ennen todellinen jouluihminen. Sitten tuo jouluolo vain katosi. Tänä vuonna olen kuitenkin iloinnut muiden ihmisten jouluisista kuvista ja päivityksistä. Miten ihana tunnelma niissä vallitseekaan!

Yhtä asiaa olen kuitenkin ilolla hoitanut, nimittäin joululahjojen pohtimista ja hankintaa. Olen kertonut, että omille lapsillemme olemme yleensä antaneet 4 – 5 lahjaa. Tänä vuonna lahjamäärä kutistuu kolmeen. Toki yksi lahja on aina ollut kirjakassi eli tuohon kassiin mahtuu useampi kirja, joten sillä perusteella lahjoja voisi laskea olevan enemmän kuin kolme. Monesti saatan muutenkin yhdistellä lahjoja eli jos ostan vaatteen, voi samassa paketissa olla vaikkapa kaksi tai kolme vaatetta. Kolmen aattoiltana kuusen alle laitettavan lahjan lisäksi aattoaamuna on löytynyt jotakin joulusukasta, kuusen alta ja saunasta. Olen saanut toivepostauspyynnön meidän jouluperinteistä. Se olisi kiva toteuttaa. Tässä kuitenkin ainakin lahjojen osalta ripaus siitä.

Koska aloitin jo varhain lahjojen miettimisen ja etsimisen, löysin myös tämän postauksen kuvissa näkyvän uuden Lexingtonin joulukirjan. Päädyin tilaamaan sen itselleni sekä ystävälleni syntymäpäivälahjaksi.

Jos pidät Lexington-tyylistä ja joulutunnelmasta, niin tämä kirja on myös sinulle. Kirja on suurikokoinen (noin A4) ja siinä on lähes 200 sivua. Sisällöltään kirja koostuu pääasiassa kuvista. Lisänä on muutama resepti ja kuhunkin teema-alueeseen kuuluvan noin sivun mittainen alustusteksti englanniksi.

Isoimmat teema-alueet ovat ”A winter wonderland” ja ”From Thanksgiving to New Year’s Eve”. Hieman pienempiin otsikoihin pilkottuna kirjasta löytyy mm. ”Holiday Beginnings Thanksgiving, Sharing is caring, It’s beginning to look a lot like Christmas, Holiday Preparations: The Kitchen, Holiday Gatherings: Setting The Table, Holiday Decorations: The Living Room, Holiday Dreams: The Bedroom ja Holiday Relaxation: Pajama Season.”

En tiedä, johtuuko tästä kirjasta vai jostakin muusta, mutta loppusyksystä minua alkoi valtavasti kiehtoa kietoutuminen lämpimiin ruutulakanoihin. Olen toki aina pitänyt paljon ruuduista ja raidoista, mutta jossakin vaiheessa halusin kaikkien lakanoiden olevan vain valkoisia (lapsilla toki on muitakin). Ruuturakkauden paluu saattoi toki johtua myös alkusyksyn kävelylenkeistäni, jotka suuntautuivat hieman uusiin maisemiin ja jolloin näin eräässä talossa ruudullisia verhoja. Niiden kautta välittyi tuo ruutuajan tunnelma myös omassa kodissani. Siitä ajasta ovat jäljellä enää yläkerran aulan verhot, jotka ovat alkuperäiset eli syksyltä 2004. Poikien huoneissa ja kodinhoitohuoneessa on vielä alkuperäistä ruutua tai raitaa Linumilta, mutta muualla talossa ainoastaan valkoista ja beigeä.

Vaikka mieleni tekikin beigeruskeavalkosävyisiä ruutulakanoita, ei budgettini ollut samaa mieltä eli se ei taipunut Lexingtonin hintoihin. Hieman katselin edullisempia vaihtoehtoja, kuten Hemtexiä, mutta toistaiseksi mennään vielä vanhoilla.

Koska meidän talossa joulu ei näy vielä mitenkään (johtuen siitä, että vintin sisältö on yhä levällään asuintiloissa), olisin iloinen kuullessani sinun kotisi joulusta ja tämän hetken valmisteluista. Blogini syntymäpäivälahjaksi toivoisin myös ajatuksia sisällöstä: Mistä olet pitänyt? Mitä toivoisit lisää?

Ihanaa adventin aikaa sinulle ja perheellesi!

Istuintyyny

Mennyt viikko oli erityisen rankka ja toivonkin kovasti tästä viikosta parempaa. Toivottavasti sinä ja perheesi voitte hyvin!

Jouluoloni pysyttelee poissa, mutta ohuen lumikerroksen myötä ajattelin, että voisi olla paikallaan aloittaa valmistautuminen vaihtamalla tyynynpäällisiä syksyisistä talvisiksi. Kuvassa näkyviä Fondaco Ted lammasturkismaisia tyynynpäällisiä tilasin ja otin käyttöön jo syksyllä. Meillä on niitä nyt neljä luonnonvalkoista ja kolme ruskeaa. Lisäksi yksi vihreä odottelee jemmassa nallekarhun nimipäivää. Tyynynpäälliset ovat tosi pehmeät. Siitä syystä olenkin tilannut niitä vähitellen lisää. 

Pikkukukalliset ruskeasävyiset sohvatyynynpäälliset saavat nyt väistyä ja niiden tilalle ajattelin laittaa ehkäpä kymmenisen vuotta sitten H&M Homesta ostetut peuratyynynpäälliset. Niissä on ”lammasturkistyynynpäällisten” tavoin luonnonvalkoinen pohjaväri. Peurat ovat ruskeat. Ajattelin, että ne sopisivat sohvalle lomittain ruskeiden ”turkistyynyjen” kanssa. Minun silmissäni ehkä hieman riitelee valkoisen sohvan ja luonnonvalkoisen tyynynpäällisen yhdistelmä, mutta tällaisena pimeänä vuodenaikana värit tuntuvat kuitenkin sulautuvan hyvin yhteen.

Yllä oleva kuva ei liity mitenkään otsikkoon, mutta ajattelin sen kuitenkin laittaa tähän samaan yhteyteen. Löysin Zicoksesta suloisia pieniä Henna Adelen pupuvihkoja ja ajattelin niiden sopivan hyvin adventtiyllätyksiksi pikkupojille. Saatavilla oli samaa vihkoa myös orava- ja siilikuvalla. Ib Laursenin paperisia ballerinakoristeita ostin lähinnä ilahduttamaan itseäni. Vuosi sitten ostin Mr Plantin tekohavuköynnöksen ja nyt tilasin toisen samanlaisen. Mielestäni se on hyvin aidon oloinen eikä haise voimakkaasti muoville, kuten monet tekokoristeet saattavat tehdä. Materiaaliltaan se on taipuisa ja ”pehmeä”.

Sitten varsinaiseen asiaan. Sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kassillisen ihanuuksia. Olin juuri sanonut miehelleni, että täksi vuodeksi haluan vihdoinkin ruokapöydän tuoleille pehmeät karvat istuinalustoiksi. Miten hämmästynyt olinkaan, kun lahjakassista paljastui juuri toiveideni mukainen tuolityyny. Siinä missä postauksen alun lammasturkistyynynpäälliset ovat tekoturkista, on tämä Bella-tuolityyny aitoa lampaannahkaa.

Tätä istuintyynyä myydään Rustassa valkoisena, harmaana, ruskeana ja beigenä. Olen seurannut Rustan verkkosivuilla istuintyynyn määriä aikeissani mennä ostamaan niitä vielä lisää ennen joulua. Äitinikin ihastui näihin istuinalustoihin ja meni käymään liikkeessä. Pettymys olikin suuri, sillä liikeessä ei ollut ainuttakaan valkoista eikä ruskeaa tuolityynyä, vaikka netin mukaan niitä oli yhteensä yli 30. Selvisikin, että näitä tuolityynyjä tulee liikkeeseen aina tietty erä, joka sisältää kaikkia värejä. Äidilleni löytyi onneksi toivomiaan harmaita tyynyjä, mutta minä jäin toistaiseksi ilman.

Tutkiessani asiaa vielä tarkemmin, huomasin, ettei näitä istuintyynyjä voi lainkaan tilata Rustan verkkokaupasta. Jotenkin olin ajatellut laskea sieltä tilaamisen varaan. Haluaisin vielä viisi valkoista tuolityynyä tai vaihtoehtoisesti kaksi valkoista ja kolme ruskeaa. Beigestäkin pidän, mutta meidän puunvärisillä ruokapöydän tuoleilla ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Itse en ole vielä kovin usein tottunut asioimaan Rustassa. Osaisitko sinä kertoa, miten sinne tapaa tulla lisää tuotteita? Onko näitä tuolityynyjä ollut esimerkiksi jo viime vuonna? Myyjä ei ainakaan ollut kertonut, että lisää tyynyjä olisi tulossa tai että hän voisi laittaa sivuun tietyt tyynyt, jos niitä vielä tulee.

Lahjakassistani löytyi myös kaunis puuvillanoksa, joululehti, paketillinen kruunukynttilöitä ja rasiallinen La Pralinen suklaatryffeleitä.

Mikäs sen parempi syy iltapäiväkahviin kuin uusi lehti ja rasiallinen herkkuja!

PS. Ollessani hieman huolissani puuttuvasta jouluolostani, kysyin jouluvalmisteluiden tilasta myös Instagram-seuraajiltani. Osa kertoi aloittavansa valmistelut vasta adventista tai marraskuun vaihtuessa joulukuuhun. Eräs kertoi yhden ison tähden koristavan ikkunaa. Yksi kertoi, että heille riittää perusviikkosiivous, perheen yhdessäolo, lepo ja herkut eli tärkeää oli sukeltaa jouluun ilman ylimääräistä stressiä. Suurin osa oli aloittanut joululahjojen ostamisen ja moni oli niiden suhteen jo lähes valmis.