Kouluun

Koulua on käyty nyt reilu kaksi viikkoa ja ajattelin jakaa teidän kanssanne alakouluikäisten poikiemme koulureppujen pakkaushetkiä uuden lukuvuoden aatolta.

Muunmuassa tällaisia koulutarvikkeita me ostimme käydessämme koulutarvikeostoksilla edellisenä lauantaina ennen koulun alkua.

Tiedän, että koulusta saa käyttöönsä värikynät, kumin, lyijykynän ja viivoittimen sekä toki kaiken muunkin tarpeellisen. Mielestäni on kuitenkin hyvä juttu, että tietyt tarvikkeet on helposti saatavilla suoraan omasta penaalista. Esimerkiksi puuvärejä säilytetään yleensä koulussa, mutta joissakin kotitehtävissäkin tarvitaan värikyniä sekä ehdottomasti ainakin tavallista lyijykynää ja pyyhekumia. Penaaliin mahtuva säiliöterotin vähentää myös turhaa kulkemista luokassa, kun kynän saa teräväksi omalta paikaltaan käsin. Kaikki turhat tarvikkeet ja ”lelut” kannattaa kuitenkin jättää pois penaalista, ettei tule houkutusta touhuta omiaan silloin kuin pitäisi kuunnella opetusta tai tehdä tehtäviä.

Yrityksistä huolimatta pojat eivät löytäneet uusia penaaleja täksi lukuvuodeksi, joten vanhoilla mennään. En kyllä muutenkaan suosi sitä, että joka vuosi ostettaisiin uusi penaali, mutta toisinaan se on kuitenkin paikallaan, jos aiempi penaali ihan konkreettisesti kuluu puhki tai se on niin lyijykynien mustaama, ettei sitä saa enää millään puhtaaksi.

Ostan yleensä joka syksy pojille uudet paksut puuvärit, joita he säilyttävät kaksiosaisen penaalinsa toisessa vetoketjutaskussa. Etuosaan he pakkaavat sitten peruskäytössä olevat lyijykynät ja kumit. Tapaamme tehdä niin, että ostamme nipullisen lyijykyniä ja paketillisen pyyhekumeja, mutta kaikkia niitä ei kuitenkaan kerralla oteta mukaan kouluun, vaan jätämme ylimääräiset kotiin. Sitten kun huomaavat jonkun kynän kuluneen liian lyhyeksi tai kumin tulleen liian suttaavaksi tai lyijyjen loppuneen, ottavat ”kotivarastosta” uudet tilalle. Vastaavasti minä seuraan ”sivusilmällä” varaston hupenemista ja saatan tarvittaessa täydentää sitä vuoden varrella. 

Lukuvuoden päätyttyä lyhyeksi käyneet värikynät heitetään roskiin ja vielä käyttökelpoiset siirretään kotivärikyniksi.

Pojat valitsivat Suomalaisesta kirjakaupasta tällaiset säiliöterottimet ja kumit. Itsekin käytän juuri tätä samaa säiliöterotin. Mielestäni se on tosi hyvä. Siinä on lisäksi kaksi teroituskoloa eli pienempi peruslyijykynille ja isompi esimerkiksi noille paksuille puuväreille. 

Pojat ovat itse keksineet pakata tuon säiliöterottimen penaaliin vielä erilliseen pieneen Minigrip-pussiin, ettei teroitusroska sotkisi niin paljon penaalia.

Etenkin alkuopetusikäiselle suosittelisin ihan tavallisen lyijykynän käyttöä. Joskus voi olla tarpeen käyttää aluksi myös hieman paksumpaa ja/tai kulmikkaasti muotoiltua lyijykynä oikean kynäotteen oppimiseksi. Toisinaan opettaja saattaa myös antaa käyttöön erillisen kynätuen juurikin tuon kynäotteen varmistamiseksi. Sinänsähän sillä ei ole niin suurta merkitystä, mitä kynäotetta käyttää, mutta pidemmän päälle käsi alkaa väsyä ja kirjoittaminen käy raskaaksi virheellisellä kynäotteella. Siitä puolestaan on omat seuraamuksensa.

Nämä kirjankaupan myymät siniset lyijykynät ovat mielestäni kaikkein laadukkaimpia peruslyijykyniä, sillä tuo lyijy ei suuttaannu eikä sotke. Samalla ne ovat toki myös muita kalliimpia eli maksoivat 1,95€/kpl. Paketillinen oranssisävyisiä lyijykyniä on ostettu muistaakseni Citymarketista. Halvimmat kynät maksavat ehkä 0,50€/kpl ja niillä pärjää myös oikein hyvin. Kahden peruspyyhekumin paketit ovat myös Citymarketista. Pyyhekumien osalta on toki tärkeää, että se oikeasti pyyhkii lyijykynän jäljen pois eikä suttaa. Monesti kaikkein tylsimmän näköiset pyyhekumit ovat parhaita ja sama sääntö sopinee myös lyijykyniin.

Siinä missä alkuopetusikäinen vielä varmistelee kynäotettaan tavallisen lyijykynän avulla, voi kolmas/neljäsluokkalainen alkaa harjoitella lyijytäytekynän käyttöä. Kynästä ei saa kuitenkaan tulla lelu, vaan sen tarkoitus on sujuvoittaa kirjoittamista. Tästä syystä en vielä ostaisi lyijytäytekynää ihan pikkukoululaiselle. Silloin saattaa helposti koko tehtävientekoaika mennä lyijyjen kanssa touhuamiseen. Lyijytäytekynän käytön aloittamiseen sopii paremmin hieman paksumpi lyijykoko eli tämä 0,7. 

Muistan vieläkin hyvin elävästi, milloin sain ensimmäisen lyijytäytekynäni. Olin silloin toisella luokalla. Isäni antoi minulle kaksi lyijytäytekynää ja sanoi, että tämä toinen on kotikynä ja tämä toinen on koulussa käytettäväksi. Miten isoksi tunsinkaan itseni silloin, kun sain noin ”arvokkaat” ison koululaisen kynät käyttööni ja sen luottamuksen, että osaisin. Uskon, että tuolta vuosien takaa on säilynyt tämä omakin ajatukseni näissä koulutarvikkeissa.

Vaikka vaatteiden ja tarvikkeiden nimikointi vähenee hieman siirryttäessä päiväkodista kouluun, sitä tarvitaan silti myös kouluvaiheessa. Pikkupoikien aikana löysin nämä Tarramonsterin nimikointitarrat enkä ole sen jälkeen kokenut tarvetta vaihtaa niitä. Käytän pojilla näitä Mini Pilkku -tarroja. Ne ovat riittävän pieniä eli käyvät ainakin meillä kaikkeen mahdolliseen nimikointiin. Tarrojen lisäksi meillä on käytössä permanenttitussi, jolla esimerkiksi kirjoitin poikien nimet tai nimikirjaimet lyijykyniin ja puuväreihin. Säiliöterottimien pohjissa on Mini Pilkku -tarrat, samoin esimerkiksi penaalissa. Pääasiassa nimikointitarroja käytetään kuitenkin ulkovaatteissa ja kengissä.

Itselleni olen tilannut tätä vastaavan teematarrapakkauksen. Omassani on erilaisia marjoja, mutta sitä en enää nähnyt valikoimissa. Käytän nimelläni varustettuja tarroja esimerkiksi kirjoihini ja työpaikalle viemiini henkilökohtaisiin tarvikkeisiini. Kuopukselle tilasin viime vuonna tämän Mini Pilkku -teemapakkauksen.

Mitäs muuta sinne reppuun sitten pakattiin kuin penaali koulutarvikkeineen? Ensimmäisenä koulupäivänä kouluun vietiin näytille todistus allekirjoitettuna todistuskansiossaan.

Reppuun pakattiin myös varasukat. Joka vuosi sukat kastuvat ainakin kertaalleen. Elleivät omat kengät hörppää vettä, niin sitten ne kastuvat märällä säällä sisätiloihin kulkeutuneesta vedestä. Jos jalat ovat märät, niin vilustuminen on lähellä tai vähintäänkin juuri sillä hetkellä kylmyys valtaa kehon.

Repusta löytyy myös kotiavaimet. Meillä pojat eivät ole pitäneet avainta kaulassa, kuten meidän sukupolvi aikoinaan. Olemme kiinnittäneet avainrenkaaseen ”jojon”, jolloin avain voi olla koko ajan kiinnitettynä repussa ja tuon jojon avulla avaimen saa kotiovea avatessa venytettyä tarpeeksi pitkälle. Tällä patentilla avain ei mene myöskään kovin helposti hukkaan. Tämä toki vaatii sen, että repun on oltava aina mukana. Jos ottaakin kouluun jonkun toisen laukun, pitää muistaa vaihtaa myös avain siihen. Tai jos tarvitsee avainta vaikkapa menneessään kaverin luo tai johonkin harrastukseen, pitää muistaa että avain on koulurepussa. Tätä ongelmaa meillä ei kuitenkaan ole ollut pikkukoululaisilla, koska iltamenoissa on ollut aikuinen saatavilla.

Äitini ei tavannut kysyä kotoa lähtiessäni, että onko avain mukana, vaan hän kysyi onko nenäliina. Sekin kuuluu niihin tapoihin, jotka ovat siis jo pikkutytöstä lähtien juurtuneet minuun. Pojatkin ovat oppineet pakkaamaan reppuihinsa pienen nenäliinapaketin. Silloin kun nuha yllättää, on huomattavasti miellyttävämpää niistää pehmeään nenäliinaan kuin koulun karheaan käsipaperiin. Tänäkin syksynä on nenäliinapaketit jo korkattu.

Lompakkoa ei tarvita niinkään rahaa varten (kouluunhan sitä ei saa edes viedä), mutta sitä tarvitaan bussi- ja kirjastokortille. Meillä on tapana pitää kirjastokortti aina repussa, jolloin se on saatavilla koulussa tarvittaessa eikä tarvitse erikseen muistaa milloin mennään kirjastoon. Ja jos vaikka pulpettikirja tulee luetuksi ja tarvitaan uusi tilalle, ei silloin välttämättä edes ole se oikea kirjastossakäyntipäivä. Kun sitten menemme kirjastoon kotoa käsin, on kortti helppo ottaa mukaan koulurepusta. Tämä on toiminut meillä hyvin.

Joskus saattaa käydä niin, että penaali unohtuu kotiin tai vaikkapa koulussa toiseen luokkaan. Lyijykynä saattaa myös alkaa temppuilla. Sitä varten on hyvä pitää repussa yhtä varakynää. Tänä vuonna ostimme paketillisen tällaisia lyijykyniä, joissa on valmiiksi pieni kumi kynän päässä. Pojat valitsivat ne varakynikseen.

Syksyn ja talven myötä pimeät aamut ovat väistämätön asia ja siitä syystä yksikään lisäheijastin repussa ei ole turha. Pojilla olisi ollut reppuihinsa roikkumaan myös muutama suloinen ”maskotti”, mutta eivät halunneet niitä laittaa, koska pelkäävät että ne putoavat tai likaantuvat. Päätyivät siis laittamaan repuista roikkumaan vain muutaman heijastimen.

Meillä ei ole ollut tapana ostaa joka vuosi uutta koulureppua. Olemme ostaneet ekaluokkalaiselle laadukkaan, kulutusta ja säätä kestävän Haglöfsin Tight repun koossa medium, lapsen toivomassa värissä. Seuraava reppu onkin sitten ostettu vasta yläkouluun siirtyessä. Silloin on valittu samasta repusta isompi koko eli large. Lukion aloittaminen on vaatinut läppärirepun hankinnan, mutta siihen rinnalle ovat jääneet edelleen täysin käyttökelpoisina muuta käyttöä varten molemmat Haglöfsin reput. Ainoastaan toiseksi vanhimman pojan repusta hajosi vetoketju muistaakseni viidennen luokan keväällä. Hän otti sitten jo silloin käyttöönsä large-koon repun ja myöhemmin löysimme jostain urheilukaupan poistokorista uuden medium-koon repun, jolloin hänelläkin on yhä molemmat käytössä.

Millaisia reppuja teillä suositaan? Kuinka usein hankitte uuden?

Mielestäni yksi tärkeä ominaisuus (muiden joukossa) reppua valittaessa on repun tukevuus ja siihen vaikuttaa olkainten lisäksi erityisen paljon rinnan eteen kiinnitettävä remmi. Muutama vuosi sitten kun olin itse vuoden kestävällä opintovapaalla ja raahasin repussani kannettavan tietokoneen lisäksi painavia kirjoja ja muistiinpanovälineitä, tuo remmi vaikutti ratkaisevasti repun kantamiseen. Miten voikaan yksi remmi keventää niin paljon painoa?! Itsellänikin oli silloin käytössä Haglöfsin reppu. Sellainen joka on suunniteltu läppärirepuksi, mutta käy myös ihan tavallisesta repusta. Olin siihen kyllä tosi tyytyväinen.

Entäpä rannekello? Mitä mieltä olette käytetäänkö sitä kuten ennen vai oppivatko lapsetkin heti pienistä lähtien turvautumaan kännykän kelloon? Meillä on ollut tapana ostaa ensimmäinen rannekello esikoululaiselle. Jotenkin muistan senkin asian elävästi omasta lapsuudestani, että miten sitä vain yhtenä päivänä hoksasi sen kellon ja ajan idean, kun sitä kelloa vaan siinä ranteessaan piti ja katseli.  

Pojat valitsivat ensimmäisen koulupäivän vaatteikseen Benettonin lyhythihaiset pikeepaidat ja PoPin farkut. Kesäauringon haalistamat lippikset vaihdettiin PoPin alennusmyynneistä ostettuihin uusiin lippiksiin. Tosin olen pistänyt merkille, että aika usein kuitenkin päähän istuu se vanha lippis. Tokaluokkalainen sanoikin yhtenä päivänä minulle, kun asiaa ihmettelin, että se vain tuntuu paremmalta päässä. Uusi lippas kai on aluksi hieman ”muotoutumaton”, vaikka saman merkin lippiksestä olikin kyse.

Ulkovaatteiksi valittiin lippisten lisäksi PoPin windfleecetakit ja Niken lenkkarit. Reput ja ulkovaatteet pojat veivät jo illalla valmiiksi odottamaan kuistille. Sisävaatteet puolestaan odottivat valmiina olohuoneessa. 

Ja ei kun menoksi!

Itse en saanut olla tätä hetkeä näkemässä, mutta onneksi pystyin edellisenä iltana auttamaan repun pakkaamisessa ja vaatteiden valinnassa.

Hyvää alkanutta kouluvuotta jokaiseen kotiin ja enkeleitä koulutielle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.