Avainsana: kotityöt

Poikien vaatteiden pakkaaminen

Tästä aiheesta olen suunnitellut tekeväni postauksen jo paljon ennen kuin Tähtipoikien talossa oli edes perustettu. Kuviakin olen ottanut useana vuonna samalla kun olen pakannut pojille vaatteita kesälomamatkalle. Valitettavasti kuvat eivät ole hyvälaatuisia, koska olen ottanut niitä kännykän kameroilla ja useimmiten jo kesäyön hämärtyessä ja vieläpä sisätiloissa. Haluan kuitenkin jakaa ajatukseni lastenvaatteiden pakkaamisesta reissua varten ja …

Lisää...

Puolipitoiset

Tiedättehän nuo tasaisin väliajoin vaanivat vatsataudit, kihomadot, täit ja ties mitkä muut ei niin mukavat vieraat. Onneksi vierailuja ei tapahdu usein eikä jotkut kutsumattomista vieraista saavu milloinkaan kylään, mutta ahkeran käsienpesun lisäksi meillä on käytössä myös vaatteisiin liittyvä keino noiden epämiellyttävien vieraiden mahdolliselle vierailulle. Emme nimittäin vie vähän käytettyjä, mutta yhä käyttökelpoisia (ei siis vielä …

Lisää...

Sunnuntai – silityspäivä

Mulla oli työn alla aivan toisenlainen postaus, joka oli tarkoitus julkaista nyt sunnuntaina, mutta en saanutkaan sitä valmiiksi. Päätin sen sijaan tehdä tällaisen pikkupostauksen eräästä tavanomaisesta sunnuntaipuuhastani, nimittäin silittämisestä. Tästä aikaisemmasta silityspostauksestani voit lukea tarkemmin ”silitysfilosofiastani” ja rutiineistani sekä siitä, miksi ylipäätään silitän. Useimmiten silitän eteisaulassa. Siinä on hyvin tilaa ja se on välittömässä yhteydessä kodinhoitohuoneeseen, …

Lisää...

Vanha vuosi

Teidän suosikkinne Kokosin tähän postaukseen tilastollisesti suosituimmat eli eniten klikkauksia saaneet blogipostaukset vuodelta 2019. Välttämättä ne eivät kaikki vastaa täysin todellisuutta, sillä etenkin eniten klikkauksia saanut postaus johtunee siitä, että sitä seurasi muutaman viikon blogitauko, jolloin luonnollisesti viimeisintä postausta käytiin kurkistelemassa useampaan kertaan samankin lukijan toimesta. Löytyykö suosikkipostausten joukosta myös sinun suosikkisi? Olisi mukava kuulla …

Lisää...

Joulukuun yhdeksäs: Piparkakkuja ja arvonnan voittaja

Mummi kutsui pikkupojat viikonloppuna luokseen leipomaan piparkakkuja. Pakkasimme kotoa mukaan esiliinat, pari lasten kaulinta ja muutaman lempipiparkakkumuotin (eivät näy kuvassa). Ruudulliset sydänesiliinat ovat Lingon&Blåbärin ja sopivat vielä kahdelle nuorimmalle pojalle. Keskiveli sai käyttöönsä aikuisen koon Marimekon Muija-kuosisen esiliinan. Lasten kaulimista pienempi on lapsuudestani. Pentikin erikokoiset sydänpiparimuotit kauniissa muotoisessaan metallisessa säilytysrasiassa on lahja kummipojalta. Sydämet ja …

Lisää...