Olen saanut jo kauan sitten toiveen tehdä postauksen siitä, miten meidän perheessä hoidetaan kotityöt. Vuosien saatossa olemme kokeilleet useampaakin eri tapaa saada kotityöt hoidettua eikä mikään niistä taatusti ole täysin aukoton. Tosiasia kuitenkin on, että koska kotityöt on tavalla tai toisella pakko hoitaa, on niiden hoitamiseksi vain ollut joku ratkaisu löydyttävä.
En tiedä onko totta vai enkö vain muista, mutta mielestäni en isojen poikien ollessa pieni juurikaan kokenut rasiintuvani tai stressaavani kotitöistä. Ehkä myös kuvittelen sen, että meillä oli silloin useimmiten ja yleensä perussiistiä. Lisäksi viikkosiivous oli hoidettu melko nopeasti ja aikaa jäi myös muuhun kuin siivoamiseen. Kaiken lisäksi noina vuosina mieheni reissasi työnsä puolesta paljon eli olin keskimäärin puolet tai enemmän kuukaudesta yksin lasten kanssa ja kävin itsekin töissä. Lapsilla oli jonkin verran harrastuksia ja vapaa-ajalla tapasimme ystäviä. Kutsuin myös kohtuu usein meille vieraita. Kaikki tämä tuntuu tällä hetkellä ja ylipäätään ehkäpä jo kymmenen viimeisen vuoden ajalta kovin kaukaiselta ja vieraalta. Siltä osin asiasta ei voi edes syyttää koronaa, koska se on ollut häiriköimässä vasta vajaan kahden vuoden ajan.
Mielestäni siivoamisen – ja ylipäätään kotitöiden – punainen lanka on siinä, että kaikille kodin tavaroille täytyy löytyä oma paikka. Tavaroiden paikalleen laittaminen puolestaan olisi varsin helppoa, jos jokainen hoitaisi oman osuutensa omien tavaroidensa osalta heti kun se on ajankohtaista. Otan esimerkiksi vaikkapa tämän meidän kuistin, jonka järjestyksestä kerroinkin jo keväällä tarkemmin. Kun astutaan sisälle ulko-ovesta ja riisutaan ulkovaatteet, on tärkeää, että jokaiselle ”kapineelle”, kuten niitä kutsun, on varattuna oma paikkansa. Kun tuo paikka vielä on lapsen tasolla, on hänen helppo laittaa ne sinne omatoimisesti. Jos mahdollista, niin jokaiselle perheenjäsenelle kannattaa varata oma laatikko tai kori, johon hän voi asusteensa riisua, sillä silloin myös kotoa lähtemiset helpottuvat huomattavasti. Kaiken järjen mukaan kuistin siis pitäisi pysyä ikään kuin automaattisesti siistinä, jos vain jokainen perheenjäsen aina laittaisi takkinsa, ulkohousunsa, kenkänsä ja asusteensa niille varatuille paikoilleen. Eikö vain?
Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina ole. Toisinaan on huomattavasti helpompi ojentaa käsi alaspäin kuin ylöspäin ja naulakkoon ripustamisen sijaan pudottaakin takki lattialle tai penkille. Märkiä hanskoja ei edes saa laittaa laatikkoon ja liian usein ne unohtuvatkin kuistin lattialle sen sijaan, että ne käytäisiin riisumisen jälkeen ripustamassa kodinhoitohuoneen lämpöpatterille kuivumaan. Samassa sisääntulohulinassa kuistille jäävät myös liikuntapussi, uintikassi, pianokassi, koulureppu, kantele, kitara, luistinkassi, futisreppu, korisreppu ja kellä mikäkin. Voin myös kertoa, että aika liukkaasti tulevat pojat ikään katsomatta portaita alakertaan ja kuistille, kun kuulevat minun tuulispäisen riehani kuistilla tullessani töistä kotiin ja yrittäessäni astua sisälle taloon noiden röykkiöiden yli siinä mitenkään onnistumatta.
En ole sellainen äiti, että keräilisin lasteni jättämiä vaatteita ja tavaroita paikoilleen, vaan pyydän heitä itseä tekemään sen. Neuvon ja autan kyllä tarvittaessa. Miten he edes voisivat oppia laittamaan tavaroitaan paikoilleen, jos aina tekisin sen heidän puolestaan? Tiedän, että monesti asia olisi hoidettu paljon nopeammin, jos vain kaikessa hiljaisuudessa sen itse tekisin, mutta miten voisin silloin jatkossakaan odottaa heidän sitä tekevän. Saatan siis hyvinkin kiertää lattialla lojuvan pyjaman useammankin kerran poimimatta sitä paikoilleen. Tykkään siisteydestä, mutta en sen kustannuksella, että uuvuttaisin itseni tekemällä kaiken. Tuokin tapa on kyllä pitänyt ihan tietoisesti opetella, koska kyllähän sitä luonnollisesti keräilisi tavaroita paikoilleen sen sijaan, että jättäisi ne siihen maahan odottamaan.
Yleensä aloitan siivoamisen kuistilta. Niin olen tehnyt aina tässä talossa asuessamme. Syynä siihen on se, että jos joku tulisi meille yllättäen tai vaikkapa vain postipoika soittaisi ovikelloa, olisi ensimmäinen näkymä aina kuistille. Äitini tapaa kertoa, kuinka hänen äidilleen oli ollut tärkeää, että porraspää oli siistinä ja harjattuna, siis ulkoportaat ja eteinen. Itse kyllä harvemmin ulkoportaita lähden harjaamaan, mutta kuistia ajattelen sisääntulopaikoista ensimmäisenä.
En ole kovin paljon täällä kotikuvia julkaissut. Uskon sen johtuvan siitä, ettei koti ole koskaan valmis ja tuntuu, ettei keskeneräistä haluaisi julkaista. Toki olemme asuneet tässä talossa jo yli 17 vuotta eli onhan tämä valmis, mutta tarkoitan lähinnä sisustuksellisesti. En mitenkään intohimoisesti hae koko ajan jotakin uutta, ei minulla olisi siihen edes rahaa eikä voimia, mutta siitä huolimatta on mielessä aina joitakin toteutumattomia juttuja.
Jo talomme suunnitteluvaiheessa ajattelimme mieheni kanssa, että erillinen yläkerta voisi sopia meille. Yksi syy siihen oli nimenomaan se, että yläkerrassa leikit voisivat olla rauhassa sikin sokin eikä haittaisi vaikka aamukiireessä sängyt jäisivät petaamatta, se ei näkyisi koko talossa. Perussiivouksen saisi nopeammin tehty pelkkään alakertaan kuin koko taloon kerralla. Toki meillä ovat lapset aina leikkineet myös alakerrassa enkä ole ikinä kokenut sitä mitenkään häiritseväksi, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan.
Kuistin jälkeen aukeaa näkymä eteisaulaan, jossa on wc, portaat yläkertaan sekä kulku kodinhoitohuoneeseen, keittiöön ja avoin näkymä keskellä taloa sijaitsevaan olohuoneeseen. Ajatus talomme pohjaratkaisuun on lähtenyt Kannustalon Rauhala-mallista, joskin talomme on piirretty henkilökohtaisesti meille toiveidemme ja kaavamääräysten pohjalta.
Eteisaula meillä pysyy – varmaankin juuri kuistin ansiosta – yleensä melko siistinä. Siihen rakensinkin viime keväänä itselleni uuden ”happy placeni”, kun hankin pitkään haaveilemani hyvän mielen taulun ja sopiva paikka taululle löytyi juuri tästä pienestä portaiden alla olevasta kolosta.
Harrastuskaappi aukeaa myös eteisaulaan. Sitä vastapäätä on vielä yksi korkea lipasto, jossa säilytetään mm. pikkupoikien pyjamia. Kuistilla olevan kolmiovisen vaatekaapin lisäksi eteisaulan puolella on kaksiovinen peilikaapiksi kutsumamme kaappi, joka kätkee sisälleen ei meneillään olevan sesongin kenkiä ja takkeja. Lisäksi eteisaulassa on erillinen siivouskaappi.
Eteisaula on tilansa puolesta myös mieluisin silityspaikkani (ulkona silittämisen lisäksi) silitysmaratonejani ajatellen. Tässä kuvassa huonekalut ovat hieman eri tavalla kuin tällä hetkellä. Tapaan kuitenkin silittäessäni tehdä jokaiselle perheenjäsenelle omat silitettyjen vaatteiden pinot nojatuolien selkänojille, josta pyydän poikia hakemaan omat pinonsa ja viemään ne pakoilleen yläkerran vaatekaappeihin ja -huoneisiin. Pikkupoikien pyjamat ja alusvaatteet sekä urheiluvaatteet laitan suoraan paikoilleen, koska niiden säilytyspaikat ovat aivan silityspaikkani vieressä tässä eteisaulassa.
Talon pohjapiirustusta suunnitellessamme olisin halunnut kodinhoitohuoneen viereen huoneen kokoisen vaatehuoneen, jonne olisi tullut koko perheen vaatesäilytys mukaan lukien eri sesonkien vaatteet ja seuraavaa käyttäjää odottavat vaatteet. Ajattelin jo silloin, että se olisi luonnollisin ja helpoin kiertokulku pyykeille ja vaatteille. Tänä päivänäkin olen sitä mieltä. Tuntuu aivan hölmöltä kuljettaa vaatteita edes takaisin kahden kerroksen väliä. Valitettavasti kaavamääräykset olivat niin tiukat, että emme voineet enää kasvattaa alakertaa, joten tuosta toiveesta oli luovuttava. Niinpä pesemme pyykit alakerrassa ja kuljetamme puhtaat vaatteet yläkertaan säilytykseen hakeaksemme ne sieltä jälleen käyttöön. Tämä on ehkä ainut asia, jossa kaksikerroksisuus jollakin tavalla haittaa. Tosin tähän käytäntöön on jo niin tottunut, ettei oikeastaan muuta tapaa pysty edes ajattelemaan. Lienee myös positiivista saada hieman ylimääräistä porrasliikuntaa 😉
Olohuoneesta on suora ja avoin yhteys ruokailuhuoneeseemme, josta puolestaan on toinen kulku keittiöön (toinen on eteisaulasta). Olohuoneen, ruokailuhuoneen, keittiön ja eteisaulan välillä ei ole ovia.
Olohuoneen toisella puolella lasipariovien takana puolestaan on tällä hetkellä meidän vanhempien makuuhuone. Alunperin tämä huone oli vierashuoneena, jonka jälkeen se toimi lisäksi kirjasto- ja musiikkihuoneena. Jossakin vaiheessa huone oli esikoisen huoneena ja sen jälkeen me vanhemmat muutimme alakertaan.
Kuistin ja eteisen järjestämisen jälkeen olenkin aina tottunut järjestämään tämän kolmen suoran eli ruokailuhuoneen, olohuoneen ja nykyisen makuuhuoneemme. Tämä johtuu oikeastaan kolmesta syystä. Ensinnäkin nuo tilat on helppo ja nopea järjestää, koska niihin ei kerry juurikaan ylimääräistä tavaraa ja jos kertyykin, niille löytyy helposti oikea paikka. Toiseksi, jos joku tulisi meille sisälle asti, hän törmäisi kuistin jälkeen näkymään eteinen ja olohuonen ja tullessaan olohuoneeseen istumaan, olisi seuraava näkymä siitä ruokailuhuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Kolmas syy onkin sitten se, että kun on nämä huoneet saanut kohtuu pienellä vaivalla ja ajallisesti nopeasti järjestykseen, saa ikään kuin väliaikapalkinnon siitä, että koti näyttää jo melko siistiltä. Siitä puolestaan saa voimia jatkaa loppuun asti.
Sen jälkeen ovat jäljellä alakerran työläimmät tilat eli eteisaulan vessa, keittiö ja kodinhoitohuone. Viimeiseksi mainittuun kuuluvat myös pukuhuone, sen yhteydessä oleva ”naisten vessa”, pesuhuone ja sauna.
Näin ei kuitenkaan ole ollut aina ja silloin uuvutin itseni täysin siivoamisen suhteen. Näin jälkikäteen katsottuna siitä lienee aikaa juurikin tuo alussa mainitsemani kymmenisen vuotta. Silloin kodin järjestämisestä tuli työlästä. Vanha isojen poikien pikkupoika-ajalta tuttu metodini kodin viikkosiivouksesta kuvailemassani järjestyksessä ei enää toiminut, mutta silti sitkeästi jatkoin tuota hyväksi ja toimivaksi oppimaani tapaa. Elämä oli jatkuvaa siivoamista eli tässä tapauksessa jatkuvaa tavaroiden paikalleen viemistä. Vaikka miten yritin lähteä liikkeelle kuistista, edeten eteisaulaan ja siitä kolmen suoralle, en milloinkaan saavuttanut väliaikapalkkiotani, puhumattakaan lopullisesta palkkiosta. En koskaan päässyt siihen vaiheeseen, että dopamiini olisi virrannut, olisin keittänyt teetä ja lohkaissut suklaalevystä rivin suklaata istuen sohvalle siistissä kodissa hetkeksi nauttimaan ja hengähtämään. Olen luonteeltani melkoisen sitkeä ja periksiantamaton. Se näkyi siinä, että kerta toisensa jälkeen ja jopa vuosi toisensa jälkeen halusin uskoa, että jos vielä yritän, jos vielä teen paremmin ja sitkeämmin, niin lopulta onnistun. Palkintoa ei kuitenkaan kuulunut, ei vaikka olisin jatkanut siivoamista ja järjestämistä yön tunneille tai kaikki loma-ajat. (Sekin tuli kokeiltua.)
Nyt ehkä ajattelet, että juurihan sanoin, etten suostu keräilemään muiden jättämiä tavaroita, vaan odotan, että jokainen vie ne itse paikoilleen. Kyllä, juuri niin toimin yhä. Jotkut lapset vain tarvitsevat tuohon enemmän aikuisen tukea, muistutusta ja yhdessä tekemistä. Lisäksi tuolloin kymmenen vuotta sitten syntyi perheemme neljäs lapsi eivätkä käteni yksinkertaisesti olisi enää riittäneetkään kaikkialle.
Muistan miten sain neuvoksi hankkia siivoojan kotiin. Oli kuitenkin kaksi isoa syytä, miksi sanoin asialle ei. Ykkössyy oli se, ettei meillä yksinkertaisesti olisi ollut sellaiseen varaa yhden ihmisen palkalla ison perheen muut kulut huomioiden. Kakkossyy puolestaan oli se, että eihän se itse siivoaminen, kuten imurointi, pölyjen pyyhkiminen, vessanpesu jne, ollut se ongelma vaan se, että ylipäätään pääsi siihen vaiheeseen. Kukapa olisi tullut vieraaseen kotiin järjestämään tavarat paikoilleen? Sellaista apua minä olisin tarvinnut. Kolmas syy oli sitten vielä se, että halusin opettaa lapsilleni, ettei puhdas ja siisti koti tule ja pysy itsestään.
Tällä puheellani en kuitenkin mitenkään tuomitse siivoojan palkkaamista. Jos meillä olisi ylimääräistä rahaa, voisimme aivan hyin laittaa sen siivoojaan. Uskoisin, että tekisimme sellaisen ratkaisun, että siivooja kävisi meillä esimerkiksi kerran kuukaudessa tai joka toinen viikko ja muulloin siivoaisimme itse. Vuosi sitten ennen joulua meillä kävi ensimmäistä kertaa siivooja, kun saimme siivouksen osittain lahjaksi. Sellainen supersiivous kerran kaksi vuodessa voisi olla kovastikin mieleeni. Valitettavasti emme kuitenkaan olleet kovin tyytyväisiä viime vuotiseen siivoukseen, mutta varmasti on parempaakin tarjolla. Olisi mukava kuulla teidän lukijoiden kokemuksia siivoojasta. Eniten kiinnostaa se, miten hoituu tavaroiden järjestäminen paikoilleen ja kenen toimesta.
Näinhän siinä jälleen kävi, että postaukseni venyi ja venyi. En siis päässyt vielä nykyhetkeen enkä siihen, miten tänä päivänä hoidamme kodin siivoamisen. Olkoon tämä postaus sitten ensimmäinen osa lähtötilanteen ja menneisyyden näkökulmasta ja seuraava puolestaan kuvaus nykytilanteestamme.
Hei!
Tutulle kuulostaa. Joudun jankkaamaan lapsille pyykkien laittamisesta kaappiin jne.ja helpommalla pääsisin jos tekisin itse. Siitä ei kuitenkaan tulisi mitään:uuvuttaisin itseni eivätkä lapset oppisi vastuuta. Siispä suljen välillä silmäni ja sanon asiasta sadannen kerran! Välillä olemme mieheni kanssa kuin automaattinauhoitus jankatessamme lapsille tavaroiden paikalleen laittamisesta.
Meillä käy siivoojat joka toinen viikko. Lisäksi he hoitavat ikkunoiden pesut ja joulusiivoukset jne. Olemme löytäneet loistavat tekijät ja heidän tekemänsä työ helpottaa arkeamme valtavasti. Siivoojien tuloa edeltävänä iltana lapset huolehtivat huoneensa siivouskuntoon (pyykkikasat kaappeihin,tavarat paikoilleen ja koulupöytä järjestykseen). Muualla talossa minä laitan tavarat paikoilleen jos tarvetta on,mutta tässä menee yleensä vain muutama minuutti.
Hyvää alkavaa talvea!
Kiitos hyvästä kommentistasi! On arvokasta saada aina vertaistukea omille ratkaisuilleen. Tällä viikolla keskustelin erään ihmisen kanssa juuri tästä samasta aiheesta ja senkin keskustelun tuloksena sain vahvituksen sille, että olen toiminut ja toimin ”oikein”. Psykologi Keijo Tahkokallio on kuulemma nimenomaan puhunut myös tästä aiheesta. Aikuisen tehtävänä ei ole tehdä puolesta esim. tässä tapauksessa poimia vaikkapa vaatteita ja tavaroita kuistin lattialta, vaan nimenomaan olla tuo kuvaamasi ”automaattinauhoitus” eli toistaa samaa loputtomiin. Toki opettajana tiedän sen, että toistot ja toistot vievät lopulta kohti asian oppimista ja siinä missä joku tarvitsee useampia toistoja vaikka kertotaulujen harjoittelemisessa, toinen tarvitsee niitä toistoja luistelussa tai pyörällä ajamisessa.
Teidän siivojakäytäntö kuulostaa juuri sellaiselta, johon itsekin voisin ”sitoutua”. Jos haluat jakaa teidän siivojan yhteystiedot vaikka yksityisviestillä, niin otan ne ilomielin vastaan. Joulusiivous pelkästään ajatuksena olisi niin ihana.
Postauksen toisessa osassa ajattelin kertoa, miten meidän perheessä nykyään siivotaan.
Tunnelmallista marraskuuta!