Olet ehkä ihmetellyt hidastunutta postaustahtiani. Vaikka kerroinkin jossakin tämän kesän postauksessani, että postausaiheita riittäisi helposti kymmenkunta, niin siitä huolimatta niitä ei ole siihen tahtiin ilmestynyt. Voin kuitenkin kertoa, ettei se ole ollut halusta eikä yrityksestä kiinni. Useamman kerran olen ladannut kuvia koneelle, milloin puhelimelta, milloin kamerasta. Jostain syystä postausten tekeminen on tökännyt kirjoittamisvaiheeseen. Yleensä se on ollut minulle se kaikkein helpoin osuus. Muutaman postauksen tein tuosta tökkäämisestä huolimatta, mutta eipä sellaiseen postaukseen kovinkaan paljon sisältöä synny. Mistä lie tämä kirjoittamisen haaste tällä hetkellä johtuvan. Päätin nyt kuitenkin jälleen kokeilla.
Villapaitaneuloosin lisäksi olen tänä kesänä myös jonkin verran lukenut. Tilasin Elina Salmisen Kesken-trilogian. Olen hänen runojaan lukenut jo aikaisemminkin muun muassa kolmen vuoden päiväkirjani sivuilta ja eri some-kanavista. Trilogian ensimmäisen teoksen nimikkoruno ”Jos minä jostain alkaisin” taisi olla kuitenkin se ensimmäisenä eniten puhutteleva runo ja erityisesti sen alku ja loppu: ”…jos minä jostain alkaisin minä alkaisin tästä: olisin häpeilemättä minä!” Kunpa vain olisin tuon ensimmäistä kertaa lukiessani ymmärtänyt, miten hitaasti ja pitkän ajan saatossa voi päästä lähellekään alkamista.
En välttämättä tunnustaudu miksikään suureksi runouden ystäväksi, poislukien lasten runokirjat (se tosin johtunee siitä, että niitä olen lukenut enemmän), mutta nämä Elina Salmisen runot ovat vieneet täysin mennessään. Miten taitavasti hän osaakaan pukea sanoiksi monet omaan elämäänikin läheisesti liittyneet tapahtumat, vaiheet, ajatukset, tunteet ja tunnelmat. Elinan runot ovat helppolukuisia, mutta sisältävät siitä huolimatta paljon asiaa. Luun ympärille on rakentunut vahvalti lihaa.
Vaikka runot itsestään jo antavatkin paljon, olen erityisen vaikuttunut siitä, että niiden – ja koko trilogian – taustalla on selkeä teema ja punainen lanka pohjautuen perhosen muodonmuutokseen. Runoteosten alkulehdillä onkin avattu tuota taustalla vaikuttavaa luonnon tuomaa täydellistä metamorfoosia, jossa muna muuttuu toukaksi, toukka kasvaa syödessään, kunnes lopulta koteloituu ja viimeisessä vaiheessa kuoriutuu aikuisena perhosena valmiina lentoon. Nuo kaikki vaiheet kuulostavat kovin yksinkertaisilta, mutta kätkevätkin sisälleen yllättävän paljon kipeitä ja aikaa vieviä kasvunpaikkoja.
Trilogian keskimmäinen osa ”Koska tuuli kuiskii” kuvaa aikuisen perhosen elämää eli sitä, kun perhonen on pitkän koteloitumisajan jälkeen vihdoinkin noussut siivilleen. Kuten varmasti jokainen meistä tietää, ei tuo aikuisen perhosen liitely kuitenkaan käy aina tanssin tavoin eikä myötätuulessa, vaan aikuisuuteen liittyy myös monia eri kehitysvaiheita. Runoilija haluaa tuoda niistä esille muun muassa omien rajojen asettamisen ja levon tärkeyden. Hän kertoo, miten aikuisen ihmisen olisi jo ymmärrettävä levon merkitys, sillä ellei sitä ymmärrä itse, voikin joutua pakolla pysäytetyksi. Levon aikana kaunis päiväperhosen asu ja kuviointi piiloutuu siipien alla olevaan ”naamioitumiskuvioon”, joka antaa sekä luvan että mahdollisuuden lepoon.
Siinä missä lapset, niin myös me aikuiset olemme erilaisia ja tämä sama teema käy ilmi myös perhosten kautta. Runoilija haluaa korostaa sitä, että meillä jokaisella on oikeus omanlaiseemme elämään. Kuten perhosten, niin myös meidän ihmisten ”lentotyyli” on erilainen, kenellä nopea, kenellä verkkaisempi. Osalla – jälleen kerran sekä ihmisistä että perhosista – suojaväri tai ominaistuoksu saattaa jopa pelottaa saalistajat tai kanssaihmiset pois.
Vaikka perhosen liito näyttääkin vapaalta, pitää se sisällään tietyt rakenteet, reiti ja kaavat. Elina Salminen rinnastaakin sen aikuisen ihmisen arjen rytmiin, sen struktuurin tuomaan tukeen ja turvaan, mutta samalla myös siihen liittyviin haasteisiin. Itse olenkin tässä loppukesästä pohtinut erityisesti vapaus-sanan sisältöä omassa elämässäni. Mikä on minulle vapautta ja mikä puolestaan sen vastakohtaa? Miten paljon ihminen vapautta tarvitsee? Miten paljoon vapauteen hän on oikeutettu? Mihin vapautta kuuluu käyttää? Onko ihmisillä erilainen tarve vapauteen ja kuka sen määrittää? Mikä edes lasketaan vapaudeksi? Mitä se on?
Koska pidän itse valtavasti teemojen ympärille rakennetuista kokonaisuuksista, vetoaa tämä ajatus perhosen elämänvaiheista minuun. Se jotenkin tuo runot paljon lähemmäksi ja todellisiksi. Niihin on valtavan helppo samaistua, vaikken olekaan itse käynyt läpi kaikkia samoja elämänvaiheita kuin runoilija. Tuttujakin osa-alueita kuitenkin löytyy ja se jos mikä sai suorastaan ahmimaan tämän trilogian. Samasta syystä kirjoihin on vielä palattava uudelleen, koska uskon niiden tarjoavan vielä jotakin uutta ja piilossa ollutta seuraavalla lukukierroksella.
Jotenkin malttamattomana ja jännittyneenä odotin, mitä uutta trilogian kolmas osa voikaan enää tarjota, kun koko metamorfoosi oli jo käyty läpi. Olin ilmeisen innokkaasti itsekin liitelemässä kesäloman vapaudessa, ettei tullut mielenkään mikä elämänvaihe perhosen elämästä voisikaan vielä puuttua. Eihän sitä oltu edes mainittu täydellisen muodonmuutoksen yhteydessä. Arvaatko sinä mikä vaihe vielä on edessä?
Kyllä. Se on kuolema. Pitkän ja monimutkaisen kehitysprosessin jälkeen aikuisen perhosen elämä kestää keskimäärin vain kymmenen vuorokautta (verrattuna siihen, että pelkästään kotelovaihe saattaa lajista riippuen kestää muutamasta viikosta jopa kolmeen vuoteen). Uskomatonta!
Trilogian päätösosassa ”Kuin lempeä laulu” sukelletaan syvempiin vesiin keskelle väsymystä, alakuloa ja kuolemaa. Vähitelleen synkkyyden keskelle laskeutuu armo, jonka runoilija määrittelee ”ansiottomaksi rakkaudeksi” ja sitähän se nimenomaan on. Miten vaikea tuota armoa onkaan ottaa vastaan ja miten moni kehitysvaihe jääkään avautumatta, koska emme suostu syliin ja rakastettavaksi. Taistelemme loppuun asti vastaan, mikä toisinaan on paikallaankin, mutta ei aina. Joskus on tultava hyvinkin pieneksi, voidakseen jälleen päästä kasvamaan.
Armon vastaanottamista seuraa kiitollisuus. Kiitollisuutta voi nähdä, kun katsomme taaksepäin elämässämme, kun pysähdymme tarkastelemaan elettyä elämää nimenomaan kiitoksen näkökulmasta. Kiitollisuutta voimme nähdä myös nykyhetkessä. Se voi luoda säteitään myös tulevissa päivissä. Pienikin kiitosasia, sen löytäminen, todeksi uskominen ja eläminen, riittää. Valitettavasti me ihmiset vain niin kovin helposti takerrumme murheisiimme ja epäonnistumisiimme sekä menneessä, mutta myös tulevassa elämässämme. Murehdimme asioita ennen kuin ne ovat edes tapahtuneet.
Itse ajattelen runokirjan kuolemaa yhtenä elämänvaiheena ja mahdollisuutena uuteen alkuun. Ikään kuin perhonenkin ehtii lyhyen elämänsä aikana munia munat odottamaan uutta elämää, niin me ihmisetkin saamme elämämme aikana mahdollisuuden useammankin kerran uuteen alkuun. (En toki väheksy enkä kiistä sitä todellista kuolemaa.) Kun voimat hiipuvat, tarvitsemme lepoa, kunnes olemme jälleen valmiita nousemaan uudelleen siivillemme, ehkäpä aiempaa vahvemmille ja suuremmille siiville tai sitten huomaamme, että juuri minulle sopiikin paremmin tämä pienempi siipipari, sellainen lento on minulle parhaaksi. Pienin siivin saattaa päästä hitaammin eteenpäin ja niitä saattaa joutua räpyttämään tiheämmin, mutta niillä saattaa myös olla helpompi väistää vaaraa ja kääntyä mutkissa.
Monista elämämme vaiheista huolimatta emme kuitenkaan koskaan tule valmiiksi. Voisiko sitä paremmin kuvata mikään muu kuin koko trilogian nimeksi valittu Kesken? Omalla kohdallani olen ehkä vähitellen oppinut pois siitä ajatuksesta ja elämäntavasta, että jatkuvasti pitäisi tekemisen ja suorittamisen vimmalla pyrkiä kohti valmista ja täydellistä. Sen sijaan koen olevani yhä lähempänä sen oivaltamista, että koska mikään ei mistään tekemisen määrästä tule valmiiksi, vaan aina jää kuitenkin jotakin kesken, niin miksi en voisi iloita itse matkasta. Perille pääsemisen aika on myöhemmin. Toki se voi olla vaikka jo huomenna, mutten usko perhosenkaan elävän lyhyttä aikuisen elämäänsä miettien, että pian tämä päättyy, ehdinkö varmasti lentää kaikki mahdolliset reitit ja imeä mettä kaikista mahdollisista kukista.
Lämmin lukusuositus tälle trilogialle.
Suomessa on myös aikuisena talvehtivia perhosia. Esimerkiksi nokkosperhonen elää aikuismuodossaan noin 11kk.
Kiitos kommentista ja tarkennuksesta! Täytyy tunnustaa, että pohjasin perhostiedot ainoastaan noissa runokirjoissa olleisiin tietoihin niitä sen kummemmin tarkistamatta. Tämä tieto sopii kuitenkin paremmin ajatukseeni siitä, että lennon ja tässä tapauksessa talvehtimisen jälkeen on vuorossa uusi alku ja uusi mahdollisuus nousta siiville. Mukavia loppukesän päiviä sinulle!