Avainsana: Maileg

Talvivaatepostaus osa 5: Kaupunkitalvitakit

Tiedämme kaikki, että vaikka ulkovaatteet pitäisivät todella hyvin vettä, kastuvat ne kuitenkin pinnasta märiksi ja mitä kosteampi keli ja pidempi ulkoiluaika, sen vettätippuvammat ne ovat. Meidän pojat myös ulkoilevat todella paljon, mikä tarkoittaa sitä, että ulkovaatteet todellakin ovat kovassa käytössä. Tärkeintä on toki se, että ulkovaate pysyy koko ulkoilun ajan sisäpuolelta kuivana, mutta ei ole …

Lisää...

Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 5: henkarit

Käytän kolmikolla keskenään hieman erilaisia henkareita. Osittain se johtuu siitä, että vuosien varrella meille on kertynyt niitä erilaisina. Vaikka alunperin aikomukseni oli ostaa vain yksiä ja samoja henkareita, kävi kuitenkin niin, että ensimmäiseksi ostamiani ei enää myöhemmin saanutkaan lisää. Toinen syy on se, että henkarit auttavat tunnistamaan kenen vaatteista on kyse. Ripustan jo silittäessäni jokaisen …

Lisää...

Hyvästit hiiritalolle

En muista tarkalleen mitä vuotta elettiin, veikkaan että noin 2007. Ihastuin Mailegin suloisiin hiiriin ja niiden maailmaan. Ennen sitä olin jo ostanut muutaman Mailegin pupun ja nissen. Haaveilin hiiritalosta hiirille ja niiden tarvikkeille. Isot pojat olivat silloin noin seitsemän- ja neljävuotiaat eivätkä oikein innostuneet hiiritaloideastani. Lopulta eräs ystäväni sanoi, että voithan tehdä hiiritalon ihan vain …

Lisää...

Joulukuun kahdestoista: jouluhiirten talo

Viime sunnuntaina eli toisena adventtina kaksi nuorinta poikasta pääsivät sisustamaan Mailegin jouluhiirten taloa joulukuntoon. Parikymmentä vuotta sitten aloin keräämään Aarikan puisia tonttuja. Kahden vanhemman lapsen ollessa pieniä loin perinteen, että aina jouluaaton puurohetkellä ruokapöydästä puurolautasen vierstä löytyi uusi joulukoriste, useimmiten juuri Aarikan tonttu. Olin nähnyt ystäväni kanssa Aarikan liikkeessä puisen tonttutalon, joka oli mielestäni aivan …

Lisää...