Nallekarhupoika viettää nimipäiväänsä joulukuussa ja sain jo varhain syksyllä ajatuksen yllättää hänet uusilla sisustusjutuilla huoneessaan. Aluksi tilasin vain Zicoksesta Fondaco Ted -”lammasturkkityynynpäällisen” vihreänä ja Riike Designin paperitähden oliivinvihreänä. Mitä lähemmäksi joulunaika tuli, sitä enemmän suunnitelmani alkoi elää. (Nallekarhun lempiväri on vihreä.) En kuitenkaan halunnut, että huoneesta tulisi pelkästään jouluinen, vaan ajattelin ehkä enemmän pysyvämmin sellaista isomman …
Avainsana: poikien huone
Ekaluokkalainen, osa 9: koulupöytä ja läksyt
Ekaluokkalaisen työpisteestä toivottiin postausta. Aiemmin jo kerroin, että meillä pikkukoululaiset ovat tehneet läksynsä pääsääntöisesti alakerrassa ruokapöydän ääressä. Niin toimitaan myös kuopuksen kohdalla. Syitä siihen on useita. Ensinnäkin lastenhuoneet ja koulupöydät sijaisevat talomme yläkerrassa. Toiseksi pikkuoppilailla on vain hyvin vähän läksyä, jolloin niiden tekemiseen ei mene kauaa eikä siitä syystä kannata kuljettaa tavaroita edestakaisin yläkerran ja …
17. joulukuuta: Kuopuksen huoneen joulua
Hämärät päivät eivät oikein houkta tarttumaan kameraan eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun yrittää aloittaa postauksen tekemisen ja huomaa, että kuvat ovat ihan harmaata mössöä. No, näillä nyt kuitenkin mennään, sillä enempää ei ole aikaa eikä voimia käytettävissä kuvien suhteen. Toivottavasti kuitenkin niistä aina välittyy se asia, joka kulloinkin on aiheena. Tällä kertaa kuvasin hieman kuopuksen …
Viikon valitut
Huomasin juuri, että olen viimeiset kaksi viikkoa tehnyt joka päivälle postauksen. Aiheita roikkuu yhä useita odottamassa postausvuoroaan, mutta ehkäpä tässä kesän kuluessa ja kesätouhujen päivä päivältä enemmän mukanaan viedessä postaustahtikin tästä hidastuu. Jos olen rehellinen, niin postausten tekeminen on minulle hyvä keino rauhoittua ja istua aloilleni ja sitä todellakin nyt tarvitsen. Tähän sunnuntain postaukseen ajattelin …
Pikkupoikien vaatehuoneessa osa 6: rasiat
Nyt on ainakin tällä erää viimeisen vaatehuonepostauksen vuoro. Alkaakohan teitä jo kyllästyttää sama aihe? Shortsilaatikoiden yläpuolella on ensin kaksi hyllyä, joissa säilytämme elokuvia. Kuten kuvan alakulmasta näkyy, meillä on vielä käytössä myös vanha kunnon videonauhuri 😉 Elokuvien jälkeen on vuorossa hieman isompi hyllyväli. Päätimme aluksi pitää sen juuri tällaisena isompana ja vasta tarvittaessa lisätä siihen …