Nyt jos koskaan on valtavan suuri merkitys sillä, että lapsi saa hyvän alun koulunkäynnilleen ja oppii siihen liittyvät tärkeät rutiinit. Meillä on tapana toimia niin, että jos mies on hakenut pojan koulusta jo ennen kuin minä olen tullut kotiin, poika syö välipalan, leikkii ja tekee joitakin muita kotijuttuja, kuten hoitaa pupuja. Läksyt tehdään sitten kun minä tulen töistä. Silloin varaan itselleni aikaa istua pojan vieressä tai ainakin välittömässä läheisyydessä. Samalla on yleensä hyvää aikaa jutella koulupäivän kuulumisista. Kun siitäkin tekee rutiinin, lapsi yleensä alkaa aivan oma-aloitteisestikin jo kertoa päivän tapahtumista, koska kokee sen luontevaksi ja tietää, että aikuinen on aivan oikeasti kiinnostunut hänen asioistaan. Mitään kuulustelua en kuitenkaan suosittele lapselle tehtävän. Jos hän ei juuri silloin jaksa tai halua muistella päivän tapahtumia, ei niitä kannata lähteä tivaamaan. Hän kertonee sitten kun on siihen parempi hetki. Ainakin näin alkuun lapset saattavat olla koulupäivien jälkeen hyvinkin väsyneitä ja ihan kuin me aikuisetkin töiden jälkeen, tehdä ja ajatella jotakin aivan muuta kuin työpäivän tapahtumia. Jokainen tuntee tässäkin asiassa itse lapsensa parhaiten. Tärkeintä on antaa lapselle tilaa ja mahdollisuus, jonka hän voi sitten täyttää haluamallaan tavalla.
Vaikka meillä on näiden ensimmäisten kouluviikkojen ajan huomio kohdistunut eniten ekaluokkalaisen koulun aloitukseen ja isoveljet ovat joutuneet odottamaan vuoroaan, olen kuitenkin myös heille antanut oman aikansa kertoa kuulumisistaan. Samalla olen iloinnut siitä, miten kärsivällisesti he ovat jaksaneet odottaa vuoroaan.