9. joulukuuta: Mailegin piparkakkutalo

Muistanet vielä reilu viikon takaisen blogijoulukalenterin ensimmäisen luukun, jossa pikkupoikien huoneesta kuusen alta paljastui iso lahjapaketti. Tuon paketin sisältö jäi kuitenkin vielä silloin arvoitukseksi.

En kuitenkaan malttanut enää olla paljastamatta sitä teille, joten näytän tuon samaisen ensimmäisen adventtiaamun jatkokuvat. 

Paketista paljastui nimittäin mielestäni tosi suloinen Mailegin piparkakkutalo!

Talosta aukeaa katto-osa, jolloin näkyviin tulee talon toinen kerros eli harjakattoine yläkerta.

Lisäksi talon alakerran saa käyttöön avaamalla sen edessä olevan etukappaleen, joka samalla aukeaa lisätilaksi (lattiaksi) alakertaan. Sekä aukeava ylä- että alaosa kiinnittyvät taloon magneetin avulla. Talo on tehty vahvasta paksusta kartongista/kovasta pahvista.

En ehtinyt kertoa pojille, että talon asukkaat saapuisivat vasta hieman myöhemmin adventin aikana, kun he jo olivat ottaneet esille matkalaukun täydeltä hiiritalon asukkaita ja tekstiilejä. Seuraavassa hetkessä hiiret olivat jo levittäneet patjansa ja tyynynsä yläkertaan ja ruokailutarvikkeensa alakertaan. Leikki oli käynnistynyt!

Talon ylä- ja alakerrassa on kummassakin päädyssä ikkunat. Piparkakkutaloon kuuluu lisäksi kolme piparkakun muotoista numerokorttia 1 – 4 juurikin sillä ajatuksella, että tähän piparkakkutaloon voisi kätkeä yllätyksen aina jokaisena adventtina. 

Pikkupoikien adventtikalenterina tämä piparkakkutalo toimii niin, että aluksi kalenteriyllätyksistä paljastuu kaikenlaista tarviketta taloon ja sen ympäristöön. Sen jälkeen sinne ilmestyvät asukkaat, arviolta kolmantena adventtina. Sitten on vuorossa noiden asukkaiden vaatteet ja mahdolliset muut tarvikkeet. Joinakin päivinä kalenterinluukuista ilmestyy ihan joitakin muitakin kuin piparkakkutaloon tai sen asukkaisiin liittyviä juttuja. Saattaa olla, että joitakin niistäkin ehdin täällä paljastaa.

Tätä postausta varten en myöskään kuvannut tätä Mailegin taloa tarkemmin. Katsotaan, jos jonakin päivänä vielä ehdin sen tehdä. Ehkäpä silloin, kun asukkaatkin ovat jo saapuneet. Äidin adventtikalenterin tavoin näen tällekin kalenterille lukuisia jatkokäyttömahdollisuuksia vielä senkin jälkeen, kun omat lapset ovat kasvaneet isoiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *