Kategoria: Yleinen

Syysloma

Kylläpä on nyt ollut haasteellista saada blogitekstiä aikaan. Otsikon syyslomakin on ollut jo pari viikkoa sitten ja lokakuu on ehtinyt siinä välissä vaihtui marraskuuksi. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää saada tämän postausraakileen julkaistua. Lapsuudessani ei tunnettu syyslomaa. En muista tarkalleen, milloin sitä alettiin viettämään, mutta opeurani alkuvaiheessa se oli jo käytössä, joskin useimmiten vain kaksi päivää. …

Lisää...

Punaposki Pulleroinen

Anni-Tanni ”Anni-Tanni talleroinen, punaposki pulleroinen tuli ulos, oven sulki, pihanurmen yli kulki pikku kellariin. Anni-Tanni talleroinen, punaposki pulleroinen otti kellarista voita, maitoa ja perunoita pikku kipposiin.” (Somerkivi, U., Tynell, H. ja Airola, I. teoksessa Lasten oma aapinen. Näköispainos kymmenennestä uudistetusta painoksesta vuodelta 1967. Otava. 2001. Keuruu.) Olen jo joskus aiemmin kertonut, että lasten ollessa vauvoja …

Lisää...

Sähköä ja säästöä

Elämme erikoisia aikoja, sitä tuskin kukaan voi enää kiistää. Ensin oli koko maailmaa ravistellut korona-aika, jota elettiin useammassa eri syklissä. Oli toisaalla työttömyyttä ja taloudellista ahdinkoa, toisaalla niin paljon työtä, että sen tekijät uupuivat ja maksavat siitä velkaa vielä pitkään.  Oli yksinäisyyttä, surua, tuskaa ja kuolemaa. Oli läheisyyttä oman perheen kesken. Monelle tuli koti tutuksi. …

Lisää...

Äidin toiveita, kotiin

Syksy tuo ainakin minulle usein tarpeen sisustaa kotia, tehdä ikään kuin jonkinmoista talvipesää perheelle kesän ulkoelämän jälkeen. Sinänsä meillä ei kyllä sisustusrintamalla ole vuosiin tapahtunut mitään suuria mullistuksia enkä sellaisia kaipaakaan. Minulle riittää lähinnä tekstiilien, kuten sohvatyynyjen vaihtaminen. Tämänkin postauksen toiveista ja tarpeista monet ovat joko jo pidempään toivelistalla olleita tai sitten todellisia tarpeita esimerkiksi …

Lisää...

Äidin toiveita, itselle

Vuosi sitten tein postauksen äidin toiveista. Ilmeisesti tällainen postaus nousee ajankohtaisesti aina näin syksyllä. Ehkäpä se johtuu siitä, että syntymäpäiväni ovat syksyllä ja niitä seuraakin sitten joulu. Mies ja lapset kyselevät lahjatoiveitani, jolloin ajatukset alkavat pyöriä toiveiden ja tarpeiden parissa. On muuten oikeastikin ollut helppo ohjata miesväki lukemaan postauksesta toiveitani. 😉 Noista vuoden takaisista toiveistani osa …

Lisää...