Jostakin syystä Tiheikön väki -kirjasta on tullut minun syyssatuni. Voiko parempaa paikkaa sen lukemiselle olla kuin syyspenkillä vaahteran alla ja vieläpä ihan parhaassa satuseurassa.
Vuosi sitten kääriydyin alkusyksyn huumassa kuopuksen kanssa merinovillapeiton sisään lukemaan samaista kirjaa. Olen yhä sen verran lapsekas, että tällaiset tietyt vuodesta toiseen samoina toistuvat rutiinit tai perinteet ovat minulle tärkeitä. Ehkä ne tuovat myös itselleni samanlaista turvan tunnetta kuin lapsille. En tiedä. Miksi esimerkiksi useimmat ihmiset ja perheet haluavat tehdä jouluna kaikki samat asiat ja samassa järjestyksessä? Syödä juuri samaa ruokaa, katsoa samat elokuvat ja avata lahjat täsmälleen samaan kellonaikaan? Tuttuus tuo turvaa. Tuttuus tuo myös pintaan samat positiiviset tunteet ja tunnelmat, jolloin ne vahvistuvat entisestään. Ehkäpä tässä syksyisessä satuhetkessä oli pieni palanen tuota samaa. Vaikka jokainen kuulija – ja myös lukija – tietävät täsmälleen, mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu, niin se säilyttää silti oman viehätyksensä ja jopa jännityksensä. Löydetäänkö kadonnut pikkuinen ajoissa? Vieressäni ollut kuopus yritti yhdessä kohdassa jo kääntää sivua ennen aikojaan, koska halusi nähdä kuvan juuri tietystä tapahtumahetkestä. Tänäkin vuonna pikkuinen pääsi turvaan seikkailultaan. Tänäkin vuonna etsintäpartio oli lähtenyt häntä etsimään. Tänäkin vuonna kaikki päättyi hyvin.
Oletko koskaan lukenut satuja tai kirjoja muualla kuin sisätiloissa? Töissä otan aika usein metsäretkille mukaan kirjan tai sadun. Tunnelma metsässä on aivan erilainen kuin vaikkapa luokkahuoneessa. Isojen poikien ollessa pieniä, luettiin kesäisin lähes päivittäin terassilla kirjaa. Lapsiakin olen aina kehottanut ottamaan kirjan ulos vaikkapa prinsessalle luettavaksi ja toki itsekin mielelläni juuri kesäisin luen terassilla.
Lasten ollessa pieniä, käsilaukkuni oli melko usein kuin pienoiskirjasto. Kannoin nimittäin mukanani aina nipullisen minikirjoja (sellaisia joita saa nykyään kirjajoulukalentereista). Miten monet hetket nuo pieneen tilaan mahtuvat kirjat pelastivatkaan! Kun lapset olivat kuulleet saman kirjan moneen kertaan, he pystyivät sen jälkeen itse rauhoittumaan tutun kirjan äärelle ikään kuin itse sitä itselleen lukien tai kuvia katsellen. Uskon vahvasti siihen, että “kirjakulttuuriin” voi opettaa ja kasvattaa, näyttää mallia. Vähän niin kuin omilla ja perheen ruokatottumuksilla on vaikutus lapsiin, on myös perheen lukemisella ja lukutottumuksilla samanlainen vaikutus. Uskotko tähän?
Vanhat blogitekstit Miten saada pojat lukemaan? ja Pojatkin lukevat sekä TLDR kertovat myös tästä itselleni tärkeästä aiheesta. Viime viikkoina olen nimittäin jälleen törmännyt useampaankin otsikkoon siitä, miten pojat lukevat huolestuttavan vähän ja millainen vaikutus heikolla lukutaidolla on elämässä.
Tahdon toivottaa teille suloisia satuhetkiä sadepäiviin! Ehkäpä kuitenkin tällä kertaa sisätiloissa sateen ropinaa kuunnellen. Tiheikön väen eri vuodenaikojen puuhiin liittyvät tarinat sopivat todella hyvin tuomaan tunnelmaa juuri noihin hetkiin. Lapset voivat vaikka rakentaa majan, jonne kaikki yhdessä käperrytään taskulamppujen valossa tutkimaan mitä yksityiskohtaisempia kuvia hiiriperheiden kotikoloista. Samalla voidaan laskea, kuinka monta hillopurkkia tai karhunvatukkaa löydetään juuri tältä sivulta. Ehkäpä mielikuvitus tuottaa aivan omankin sadun, joka kuin itsestään siirtyykin vielä leikkeihin majan ulkopuolelle. Niin ainakin meillä usein käy 😉