Syyspenkki

Muistanet vielä vuoden takaisen Syysovi-postauksen. Sain silloin idean kuvata syksyn syntymäpäiväsankareitamme miljöössä, jossa olisi joku kaunis vanha ovi ja vaahteranlehtiä. Kuten tuossa postauksessa kerroin, tapaan käydä aina ottamassa syntymäpäiväkuvia joko ihan oikeana syntymäpäivänä yksittäisestä pojasta tai sitten tällä tavalla kaikista samana syyspäivänä yhdessä ja erikseen. Tämäkin on siis hyvin mahdollista, koska poikien syntymäpäivät ovat niin lähellä toisiaan. Lisäksi syksyllä säät alkavat olla epävakaisia eikä voi tietää, onnistuuko kuvaaminen juuri oikeana päivänä. Luonnollisesti myös viikonloppuisin on enemmän aikaa (ja valoa, koska on koko päivä käytettävissä) kuin arkipäivinä.

Senkin tiedät, että mielestäni ihan parasta kuvaamisessa on se, että saan idean tai inspiraation jostakin. Tällä kertaa se tuli vanhasta ruskeasta puutarhapenkistä, joka oli tullut tiensä päähän ja oli lähdössä meiltä pois. Näin mielessäni kuvan tuosta hädin tuskin pystyssä pysyvästä penkkivanhuksesta puistossa vaahteran alla. Piti vain löytää juuri ”se paikka”. Vaahteroita kyllä löytyy moniltakin puistikoilta, mutta useimmiten taustalla on katuja tai taloja. Sellaisessakin paikassa olemme kuvanneet, mutta nyt mielikuvani oli erilainen. 

Kuvaukset toimivat myös pienenä syysretkenä. Otimmekin mukaamme vuoallisen omenapaistosta kera vaniljakastikkeen ja Play-kaakaon. 

Tuossa kauniissa ruskan värjäämässä maisemassa vaahteran alla oli tunnelmallista istuskella. Eikä tuota tunnelmaa ainakaan vähentänyt se, että tuon tuostakin vaahterasta putoili pientä lehtisadetta syleihin ja penkille.

Viikko sitten sunnuntaina tuli otettua lähes 400 kuvaa, joten jaan niitä suosista ainakin muutamalle eri postaukselle ja luonnollisesti valtaosa kuvista jää täällä kokonaan julkaisematta. Ensijaisestihan kuitenkin kuvaan itselleni muistoksi kuin blogia varten. Blogi puolestaan toimii samalla ikään kuin pienenä päiväkirjana itselleni, vaikken tänne yksityisyyden vuoksi voikaan kaikkea tallentaa. Monesti kuitenkin ihan vain yksikin kuva tuo koko tapahtuman, tunnelman tai ajankohdan kokonaisuudessaan uudelleen mieleen.

Nallekarhuni täytti jo 12 vuotta. Viimeinen lukuvuosi alakoulun puolella on käynnistynyt. Vaikka hän onkin keskiveli eli veljessarjan keskimmäinen, on hän samalla hieman kuin toinen esikoinen ollen kolmesta nuorimmasta vanhin. Ikäero lähimpään isoveljeen on kuitenkin yli kuusi vuotta, kun taas kolme nuorinta on syntynyt viiden vuoden sisällä.

Meidän pojista juuri nallekarhupoikamme on kanssani luonteeltaan samanlaisin. Mieheni monesti ihmetteleekin meidän samanlaista ajattelutapaa. Ymmärrämme toisiamme ilman sanojakin tai tiedämme mitä ja miten toinen ajattelee. Jollakin tavalla katselemme maailmaa samanlaisin silmin.

Seuraavaksi syntymäpäiväänsä vietti hännänhuippu, pupujussinpoikanen, joka oli odottanut seitsenvuotissyntymäpäiväänsä ehkä enemmän kuin kukaan muu ikinä. Ei ole helppoa olla loppuvuoden lapsi, kun moni kavereista on jo täyttänyt seitsemän kauan sitten eskarikeväänä. 

Lapsen elämässä on monta ”parasta ikää” ja yksi niistä on seitsenvuotias. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa niin, että jokaisessa ikävuodessa on jotakin parasta. Ekaluokkalainen nyt vaan on niin suloinen, aito ja ihanasti lapsekas ja leikkisä. Ekaluokkalaista naurattaa hassut jutut ja hän keksii niitä myös itse mielellään. Hauskoille jutuille nauraessaan näkyy hampaaton hymy, joka ei voi saada katsojaa muuta kuin hyvälle tuulelle. Ekaluokkalainen kiipeää syliin ja pyytää silittämään selkää tai lukemaan yhä uudelleen lempikirjansa. Ekaluokkalainen ihastelee ja ihailee ja ihmettelee milloin mitäkin, mutta vähintäänkin äitiään, isoveljeään ja opettajaansa sekä pieniä ötököitä ja taivaanrannan värejä. Ekaluokkalainen elää hetkessä, mutta pohtii silti jo tulevia ja muistelee menneitä. Tätä voisi vain jatkaa ja jatkaa. Haikeudella ajattelen, että tässä on nyt minun viimeinen seitsenvuotiaani, viimeinen vuosi läheltä seurata tätä kaikkea. Onneksi työni puolesta seitsenvuotiaita riittää varmasti jatkossakin. 

Entäpä sitten kymppivee? Jälleen yksi paras ikä eli ikä ennen ensimmäisiä murrosiän tuulia. Samassa paketissa asuu pieni lapsi, jonka kanssa voi tehdä melkeinpä mitä vain, koska taitoa ja ymmärrystä riittää jo moniin asioihin. Tässä iässä myös monet omat kiinnostuksen kohteet ovat löytyneet (saattavat toki vielä muuttua ja lisääntyäkin) ja niistä keskusteleminen ja niiden kanssa toimiminen on myös aikuisen näkökulmasta kiinnostavaa.

Alunperin tämän postauksen piti ilmestyä jo viime viikon lopussa, mutta työkiireet ja poikien synttäreihin liittyvät jutut ovat vieneet aika lailla aikani. Lopulta tämä postaus syntyi useammassa eri palassa päivä kerrallaan, joten sattaapa olla, ettei teksti ole kovin yhtenäistä luettavaa. Tällä kuitenkin mennään tällä kertaa.

Kiinnostaisikohan teitä jo nähdä vilauksia tähän asti toteutuneilta metsäsynttäreiltä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.