Kuten jo edellisessä, TLDR-postauksessani mainitsin, ollaan Suomessa huolissaan nykylasten ja -nuorten lukutaidosta. Samalla tutkimukset ovat osoittaneet, että tyttöjen ja poikien välinen ero lukutaidossa on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa. PISA-tutkimuksessa 15-vuotiaat tytöt olivat poikia lukutaidossa noin vuoden edellä. Vaikka tuoreimmat vuoden 2018 PISA-tutkimukset osoittavat edelleen, että Suomen 15-vuotiaiden nuorten lukutaito oli yhä OECD-maiden parhaimmistoa, voidaan tuloksia tarkemmin tutkimalla nähdä myös pinnan alle. Suomen lukutaitopistemäärän keskiarvo laski vuoteen 2015 verrattuna 6 pistettä, vuoteen 2009 verrattuna 16 pistettä ja vuoteen 2000 verrattuna 26 pistettä. Huolestuttavinta tuloksissa on kuitenkin se, että vaikka erinomaisten lukujoiden määrä Suomessa on säilynyt ennallaan, on heikosti lukevien määrä puolestaan lisääntynyt selvästi. Kun heitä oli vuoden 2009 PISA-tutkimuksen mukaan 8,1% kaikista lukijoista, on määrä noussut vajaassa kymmenessä vuodessa jo 13,5 %:in. (Lähde.) Näin poikien äitinä olen jo vuosien ajan pohtinut: Miten niin pojat eivät muka lue? ja Miksi pojat eivät lue? -kysymyksiä.
Muistan ajan, jolloin alkoi tulla julkisuuteen tutkimustuloksia, raportteja ja artikkeleita nimenomaan poikien vähäisestä lukemisesta ja poikien heikentyneestä lukutaidosta. Muistan erityisesti aidon ihmetykseni asiaan liittyen. Ai miten niin pojat eivät muka lue?! Ai miten niin pojille ei muka lueta? Kuuluuko tämä samaan kysymysten sarjaan kuin poikien kotityöt. Uskotteko että minulle on sanottu, että sulla on varmasti tosi kurjaa, kun ei ole tyttölapsia jakamassa kotitöitä kanssasi. Mitä ihmettä? Onko tiskikoneen täyttäminen, ruuanlaittaminen tai imurointi jotenkin tyttöjen ja naisten tehtävä? Kyllähän meillä miehenikin tekee noita kaikkia, miksei sitten pojat? Vai tekevätkö pojat niitä vain siksi, että talossa ei ole tyttöjä? Vaikea uskoa. No, ei ole kyllä myöskään vertailupohjaa asialle tässä taloudessa kuin ei tuohon lukemisasiaankaan. Päätin silloin kysyä asiasta muutamasta tuttuvaperheestä, jossa oli useampi lapsi ja kumpaakin sukupuolta. Ainakin noissa perheissä vanhemmat lukivat kirjoja lapsille yhtä paljon riippumatta lasten sukupuolesta. Muut asiat ratkaisivat sen ketkä lapset lukemaan oppiessaan alkoivat lukea enemmän ja ketkä vähemmän tai ei oikeastaan lainkaan. Näihin asioihin palaan vielä myöhemmin tässä tai seuraavassa aiheeseen liittyvässä postauksessa.
Ensimmäinen asia lukemisen onnistumiseksi on hankkia luettavaa eli kirjoja. Suomessa on niin hienosti asiat, että meistä jokainen voi ihan ilmaiseksi lainata kirjoja kirjastoista. Meidän pojille olemme hakeneet oman kirjastokortin esikouluiässä. Sitä ennen lainaaminen on onnistunut aikuisen kortilla. Jos kirjastoon on pitkä matka, on monella paikkakunnalla myös kirjastobussi, jonne voi myös varata/tilata toivomiaan kirjoja kuljetettavaksi isosta kirjastosta.
Seuraava asia, johon usein törmää, on sopivan kirjan löytäminen. Lukisinko itse kirjaa, joka ei pätkääkään kiinnostaisi? No, lukisin, jos se olisi jostain syystä pakollista, vaikkapa jokin tenttikirja. Todennäköisesti en muuten. Lapsi, joka vasta kehittää lukutaitoaan, tarvitsee entistä enemmän motivaatiota lukemiseen ja siinä voi auttaa valitsemalla lasta kiinnostavia kirjoja ja/tai aihepiirejä. Lisäksi on huomioitava kirjoitetun tekstin ”muoto ja pituus”. Ei ole realististista, että juuri lukemaan oppinut alkaisi lukea paksua romaania. Vähemmästäkin innostus lopahtaa. Onneksi tänä päivänä on saatavilla paljon helppolukuisia kirjasarjoja.
Toisinaan saattaa kuitenkin käydä niin, ettei helppolukuisten kirjojen aihepiiri kiinnosta lasta. Suosittelen silloin kääntymään kirjaston tai kirjakaupan asiantuntevan henkilökunnan puoleen. Vaikka väitän itse tuntevani melko hyvin lasten- ja nuortenkirjoja, olen enemmän kuin kerran saanut kullanarvoista opastusta näiltä asiantuntijoilta. Pelkästään omien poikieni osalta voin sanoa, että kiinnostuksen kohteet todellakin vaihtelevat ja kannattaa nähdä vaivaa sopivien kirjojen löytämiseksi. Ei ole niinkään väliä mitä lukee, kunhan lukee. Esikoinen piti aikoinaan ehkä eniten salapoliisi- ja dekkarityyppisistä kirjoista. Sen pohjalta erehdyin ajattelemaan, että seuraacakin poika tykkäisi niistä. Hänpä luki kuitenkin mieluummin fantasiakirjallisuutta ja niiden vastapainoksi esimerkiksi urheilujoiden elämäkertoja. Tietokirjat kiinnostivat myös. Keskimmäisen pojan aikaan alkoi ilmestyi myös aivan uusia kirjasarjoja, joista hän tykkäsi esimerkiksi Supermarsu-kirjoista ja Neropatin päiväkirjoista. Toiseksi nuorin puolestaan tykkää tälläkin hetkellä tietokirjoista. Kaikki neljä poikaa ovat lukeneet Kapteeni Kalsarit ja LasseMaijan etsivätoimisto -sarjan kirjat. Katsotaan, jos palaan vielä myöhemmin kirjasuosituksiin.
Ettehän unohda kuvakirjoja! Niitä ei sovi lainkaan vähätellä, päinvastoin! Esimerkiksi Mauri Kunnaksen ja Richard Scarryn kuvakirjoissa on paljon luettavaa. Kuvat useimmiten myös motivoivat lasta lukemaan. Jos lukeminen ei kiinnosta tai se tuntuu raskaalta, kannattaa vaikkapa näitä kirjoja lukea yhdessä aikuisen kanssa niin, että aikuinen lukee varsinaista juonellista tarinaa ja lapsi puolestaa jokaisella aukeamalla olevat irralliset sanat, jotka on usein kuvien alla. Tämä on lapselle hyvin palkitsevaa lukemista ja herättää ehkäpä vähitellen lukuinnon myös muuhun tekstiin. Oman kokemukseni pohjalta lapset myös hyvin mielellään ihan vain selaavat itsekseen juuri kuvakirjoja ja siksi on tärkeää, että niitä on kotona saatavilla. Jos kirja on luettu lapselle, hän muistaa tarinan ja kertoo sitä sivuja käännellessään ja kuvia katsellessaan itselleen joko mielessään tai ääneen. Näiden tuttujen tekstien ja ”irtosanojen” pohjalta lapset myös usein saavat ne ensimmäiset lukukokemuksensa ensin leikkilukemisen muodossa ja sitten ihan oikean. Joka viikko löydän etenkin kahden nuorimman poikamme sängyn vierestä valtavan pinon kuvakirjoja. Tapaavat hakea niitä huoneeseensa yhteisen iltasadun jälkeen ja sitten vielä joko katsella tai lukea niitä itsekseen sängyssään ennen nukahtamista.
Lapset päätyvät usein valitsemaan kirjan sen kansikuvan perusteella. Tässäkin on käynyt niin. Kuopus valitsi kirjan hyllystä ja meni sitä tutkimaan. Kirjojen avulla lapselle voi jo pienestä pitäen opettaa niiden (ja muidenkin tavaroiden) kohtelemista. Toisinaan kuulee ihmisten ihmettelevän, miten hyvinkin pieni lapsi osaa käännellä varovasti kirjan paperisivuja. Uskon, että isompien malli on siinä avuksi. Meillä on esimerkiksi aina ollut sääntö, että kirjoja ei saa heitellä. Niitä on kuitenkin aina saanut lukea ja tutkia mielin määrin. Pääasiassa kirjat ovatkin säilyneet hyvinä, mutta ne kaikkein luetuimmat ovat toki kuluneetkin ja olen joitakin hieman kontaktimuovilla vahvistanut.
Tykkään kovasti tästä meidän kotikaupunkimme satuhahmokaappi-ideasta. Lapset pitävät yleensä muutenkin pehmoleluista ja tässä tapauksessa niiden avulla sadutkin tulevat elävämmiksi. Tämän kaapin hahmoja katsellessa meidän lapset innostuvat ensin tunnistamaan ja nimeämään hahmoja ja sen jälkeen muistelemaan heistä kuulemiaan tai lukemiaan satuja. Kotona olevilla satuhahmopehmoilla myös leikitään tarinoiden tapahtumia ja keksitään uusia.
Jokainen saa aina lainata omat kirjansa ja se on luonnollisesti lapsille hyvin tärkeää. Pyrimme aina siihen, että kirjoja lainataan yhteensä tasakymmen. Silloin on palautusvaiheessa helpompi muistaa, kuinka monta kirjaa kotoa on etsittävä mukaan kirjastokäynnille. Aika usein kumpikin alakoululainen päätyy lainaamaan viisi kirjaa ja kuopus sitten kymmenen.
Viiden pojan kokemuksella vastaan aiemmin esittämääni kysymykseen, että KYLLÄ, kyllä pojatkin lukevat, jos heille tarjotaan siihen mahdollisuus ja malli. Tästäkin myöhemmin vielä lisää tutkimustulosten ja oman kokemuksen valossa.
Kuvat ovat viime kesän kirjastokäynniltä. Sen oli tarkoitus sisältyä Poikien kesäpuuhia -postaussarjaan.
Poikien vaatteet:
- Neuleet La Coqueta Kids
- Chinot Polarn och Pyret
- Kengät La Coqueta Kids ja Rieker