Sunnuntain silittämisessä on yksi mukava piirre. Kun olen kodin keskeisellä paikalla (josta kuljetaan keittiöön, olohuoneeseen, vessaan, kodinhoitohuoneeseen, kuistille ja yläkertaan) ”sidottuna” silittämiseen, saan samalla osakseni paljon kohtaamisia perheenjäsenteni kanssa. Vähän väliä on joku kysymässä jotakin tai joku pysähtyy hetkeksi juttelemaan jostakin asiastaan. Toisinaan saan lähes tauotta kuunnella pianonsoittoa tai sivukorvalla ja -silmällä seurata lautapelin peluuta olohuoneen pöydäsn ääressä. Silityspisteeni ääreen kantautuu myös yläkerrasta kuuluvat leikin äänet. Tätä varten olivat entisajan tuvat. Mikä ihana tunne, kun kaikki perheenjäsenet olivat läsnä yhdessä isommassa tilassa, vaikka saattoivatkin puuhailla kaikki omia juttujaan. Nykyään, kun kodit ovat isompia, paetaan helposti omiin huoneisiinsa ja laitetaan ovet kiinni. Mukavat kohtaamiset ja jutustelut jäävät. Toki jokainen kaipaa myös sitä aivan itsekseenkin oloa. Jos olen silittäessäni yksin kotona, kuuntelen joko hiljaisuutta tai sitten opetuksellista äänikirjaa. Toisinaan saatan kantaa silityspisteeni yläkerran aulaan ja katsoa samalla jotakin sarjaa vaikkapa Netflixistä, mutta sitä tapahtuu melko harvoin.