Avainsana: Legot

Mitä kuuluu Legocitylle?

Muistat ehkä reilu vuoden takaisen postaukseni poikien Legocitystä. Silloinen suunnitelmamme legojen lajittelusta tyhjässä huoneessa ei lopulta onnistunutkaan koronan vuoksi. Paitsi että työt veivät silloin aivan kaiken ajan, siirtyivät myös esikoisen opinnot etäopinnoiksi ja hän muutti tilapäisesti takaisin kotiin suunniteltua aikaisemmin ja sai asuttavakseen tuon legolajittelua varten tyhjätyn huoneen. Loppujen lopuksi hän asui kotona kuitenkin vain vajaa …

Lisää...

Lego-kirjat

Nallekarhun huoneen joulujuttuja näit jo viime vuoden adventtikalenterin yhdessä luukussa. Otin silloin tuossa samassa hämärässä marraskuun ”valossa” hieman muitakin kännykkäräpsyjä pojan huoneesta liittyen lähinnä Lego-aiheeseen. Tuolloin myös seinänaulakkopohdintani tuottivat tulosta ja pojan huoneen yhdelle seinälle kiinnitettiin Ikean seinänaulakot. Toiselta seinältä löysivätkin sitten paikkansa nämä Ikean Mosslanda-tauluhyllyt, jotka ovat odottaneet meillä jo muutaman vuoden ajan sopivaa sijoituspaikkaa. Ajatuksena on …

Lisää...

Vuosi 2020 osa 4: Poikien huoneet ja leikit

Olen koko blogini olemassaolon ajan toivonut tekeväni enemmän postauksia Poikien huoneista ja leikeistä. Tiedän, että ne ovat myös teidän lukijoiden mieleen, sillä vuoden 2020 toiseksi luetuin postaus oli Tokaluokkalaisen pojan huone. Kymmenen suosituimman postaukseen joukkoon mahtui myös Legocity Tähtipoikien talossa. Pikkupojat leikkivät paljon, mutta leikkien kuvaaminen ei ole kovin helppoa. Saadakseen otettua kuvia (niin, että ne eivät ole …

Lisää...

Legocity Tähtipoikien talossa

Olen jo blogini alkuajoista lähtien kuvitellut lähes ensimmäisten postausten joukossa tekeväni postauksen pikkupoikien Legocitystä, joka pitää ykkössijaa kaikista heidän leikeistään. Jäin kuitenkin odottelemaan postauksen tekoa siihen, kunnes Legocity olisi valmis. Näin jälkiviisaana voin todeta, ettei sellaista päivää ole vielä tullut enkä usko sitä koskaan tulevankaan. Siitä syystä päätin tehdä Legocity-postauksen nyt. Yllä oleva kuva on …

Lisää...

Pii Poo -legotapahtuma

Poikien hiihtoloman lopussa veimme pojat yllätyksenä Seinäjoella järjestettävään Pii Poon -legotapahtumaan. Meidän perheessä legoleikit kuuluvat jokaiseen päivään ja tiesin, että pojat tykkäisivät tapahtumasta. Pikkupoikien suurena haaveena on päästä käymään Tanskan Legolandissa. Isompien poikien kanssa olemme siellä jo käyneetkin, tosin siitäkin on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Tällainen pieni legotapahtuma ei toki vedä vertoja Legolandille, mutta …

Lisää...