Kategoria: Tähtilampun alla

Mietteitä vuodelle 2022

Vuoden 2022 ensimmäinen kuukausi on jo loppusuoralla ja postauksen kuvatkin otin jo alkukuusta, mutta kukapa estää pohtimasta tätä vasta alkanutta vuotta vielä tässäkin vaiheessa. Tämän vuoden ensimmäiset työviikot ovat olleet niin työntäyteiset, että blogi on jäänyt suosista taka-alalle. Hämmästyin, kun huomasin kirjoittaneeni juuri samana ajankohtana myös vuosi sitten samankaltaisen postauksen nimellä Tarinani vuodelle 2021. Ja miten …

Lisää...

Islantilaisneule Riddari

Neuloin ensimmäisen Riddari-neuleeni meidän abiturientille. Tämä oli samalla vuoden 2021 kuudes kaarrokeneuleeni. Ensimmäisen neuloin kesäheinäkuussa ja sen jälkeen sitten muut viisi. Ihan en siis ehtinyt saada koko perheelle tehtyä kaarrokeneuleita viime vuoden puolella, mutta se seitsemäskin neule on hyvällä mallilla, joten valmistunee nyt tammikuussa. Riddari-neuleen ohjeen löysin tästä Islantilaisia neuleita -kirjasta. Olin nähnyt tämän kirjan aikaisemmin …

Lisää...

23. joulukuuta: Paras joulu ikinä

Tunnistanet nämä hahmot eli Viiru-kissan ja ukko Pesosen? Keppinuket ovat jälleen kerran vanhat eli isojen poikien pikkupoika-ajalta. Muistan miten olin jäänyt kesällä harmittelemaan, etten ostanutkaan Pesosta Porvoon Riimikosta. Siihen aikaan ei ollut verkkokauppoja, kuten tänä päivänä. Niinpä aikani harmiteltuani, laitoin kauppiaalle sähköpostia ja kysyin, olisiko mahdollista saada Pesonen postitse meille. Maksoin tuotteen ja kauppias laittoi …

Lisää...

16. joulukuuta: Glögihetki kera Petteri Kaniinin

Petteri Kaniinin joulukalenterikirjasta kerroin jo adventtikalenterin luukussa kaksi. Petteri Kaniini -kannu sai täyttyä tähän jouluiseen piparkakkuhetkeen glögillä. Aiemmin sama kannu on täyttynyt muunmuassa syntymäpäiväkaakaolla. Oletteko te viettäneet jouluisia glögihetkiä? Tämän Petteri Kaniinin seurassa niistä syntyy entistä tunnelmallisemmat. Meillä on jo ensimmäinen piparierä syöty loppuun. Uutta odotellessa. Tekstiä ei nyt toiveista huolimatta irtoa tänään yhtään enempää. Ylipitkät työpäivät tekevät …

Lisää...

2. joulukuuta: Petteri Kaniinin joulukalenterikirja

Kiiruhdin eilen töistä kotiin ehtiäkseni ottaa muutaman kuvan tästä suloisesta Petteri Kaniinin joulukalenterikirjasta ennen kuin päivänvalo kokonaan katoaa. Kuten käsittelemättömistä kuvistani saatat kuitenkin nähdä, oli sininen hetki jo käsillä, kun vihdoin pääsin kameraani räpsäyttämään. Voisiko toisaalta mihinkään muuhun paremmin tämä sinisyys sopiakaan kuin tähän kauniin vaaleansiniseen kirjaan! Odotin kovasti tämän kirjan julkaisuhetkeä, sillä se ehti …

Lisää...