Tunnistanet nämä hahmot eli Viiru-kissan ja ukko Pesosen? Keppinuket ovat jälleen kerran vanhat eli isojen poikien pikkupoika-ajalta.
Muistan miten olin jäänyt kesällä harmittelemaan, etten ostanutkaan Pesosta Porvoon Riimikosta. Siihen aikaan ei ollut verkkokauppoja, kuten tänä päivänä. Niinpä aikani harmiteltuani, laitoin kauppiaalle sähköpostia ja kysyin, olisiko mahdollista saada Pesonen postitse meille. Maksoin tuotteen ja kauppias laittoi sen postiin. Muistan yhä hänen hauskat saatesanansa, kun Pesonen matkusti meille yhden hengen putkilossaan ja pääsi ehjänä perille ja toiselle pojalle joululahjaksi.
Ovatko tällaiset keppinuket sinulle tuttuja? Meillä on näiden kahden lisäksi vielä Myyrä, mutta siitä on mennyt keppi poikki enkä ole vielä keksinyt, miten sen saisi korjattua.
Noilta samoilta vuosilta meiltä löytyy myös tämä “Viiru -vihreitä herneitä” -pehmo. Se on ostettu toiseksi vanhimmalle pojalle, joka sai olla kuopuksena yli kuusi vuotta ennen keskimmäisen pojan syntymää. Tämä poika tykkäsi kovasti kissoista ja hänellä olikin useampi kissapehmo. Hän toivoi kovasti ihan elävää lemmikkikissaa ja oli harmissaan, kun kerta toisensa jälkeen sai vastauksen, ettei meille koskaan tule kissaa. Hän oli ehkä kolmeneljävuotias, kun hän eräänä päivänä keksi kysyä minulta, että kuinka paljon ne kissat maksavat. Uskon hänen ajatelleen, että ne ovat niin kalliita ja siksi sellaista ei voida ostaa. Vastasin hänelle, että kissoja voi saada ihan ilmaiseksikin vaikkapa maaseudulta. En ikinä unohda tuota hetkeä, kun hän silmät suurina mietti vastaustani ja kysyi sitten: “Voitaisko meille sitten ostaa sellainen ilmainen kissa?” Valitettavasti vastaus oli jälleen ei.
Muistan myös sen, miten hämmästynyt olin, kun toiseksi vanhinta poikaa kahdeksan vuotta nuorempi pikkuveli alkoi myös toivoa nimenomaan kissaa lemmikseen. Hänhän ei mitenkään tiennyt noista isoveljen toiveista. Hämmästys jatkui, koska kummankin toiveet kulkivat täysin samaa rataa, nimittäin kissatoiveen tuottaessa kerta toisensa jälkeen vesiperän, tuli tilalle toive kilpikonnasta. Ei tullut sitäkään. Ei myöskään kultakalaa, mutta neljäs koolla alkava lopulta toteutui eli kesäkani.
Väsymys toimii näköjään joko niin, etten saa mitään tekstiä aikaan tai sitten niin, että eksyn totaalisesti aiheesta. Ehkä se välimuotokin vielä löytyy?! 😉
Kolmantena meiltä löytyy tällainen muovifiguurikaksikko, jotka ovat myös isojen poikien vanhoja ja saavat yleensä roolin pikkupoikien maatilaleikeissä. Hieman on jo kulunutta pintaa näkyvissä näissä hahmoissa, mutta sehän kertoo vain siitä, että niillä on leikitty!
Siinä missä hahmoilla on leikitty paljon, niin sama pätee myös näihin kirjoihin. En ole tarkistanut, onko meillä kaikki julkaistut Viiru ja Pesonen -kirjat, mutta uskon että ainakin suurin osa. Nämä ovat olleet sellaisia kirjoja, joita olen itse lukenut mielelläni lapsilleni yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka ne ovatkin kuvakirjoja, niin niissä on kuitenkin reilusti tekstiä ja kuvitus on kaunis, kiinnostava ja täynnä yksityiskohtia. Nyt kun olen jälleen lukenut näitä nuoremmille pojille, huomaan miten tämänkaltaiset kirjat kestävät aikaa.
Syy siihen, mikä puhun Viirusta ja Pesosesta adventtikalenterissani on näissä yllä näkyvissä jouluaiheisissa kirjoissa ja elokuvissa.
Luin pikkupojille tämän Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kuvakirjan tällä viikolla iltasaduksi ajatuksenani, että katsoisimme siihen liittyvän elokuvan lähtiessämme evakkoon kotimme joulusiivouksen ajaksi. Olen kertonut ennenkin, että haluan aina kun vain on mahdollista, lukea kirjan ennen elokuvan tai teatteriesityksen katsomista. Niin tälläkin kerralla.
Viirun ja Pesosen joulupuuhat -kirja puolestaan on paksumpi ja siinä on tavallista kuvakirjaa vähemmän kuvia. Luin tämän isommille pojille aikoinaan joulukuussa hieman joulukalenterityyppisesti. Hieman harmittaa, että en nyt hoksannut tehdä samoin.
Samalla jouluteemalla mennään myös näissä sarjakuva-albumin muotoon tehdyissä kirjasissa.
Viirun ja Pesosen joulukirjojen pohjalta on tehty myös kaksi elokuvaa.
Piirretty elokuva Viiru ja Pesonen joulupuuhissa nojaa juoneltaan samannimiseen kirjaan. Viiru kuulee joulupukista ja alkaa kysellä asiasta tarkemmin Pesoselta. Pesonen menee lupaamaan, että joulupukki vierailee heilläkin. Tämä lupaus tuo kuitenkin Pesoselle stressin koko joulunalusajaksi. Ratkaisuna lupauksen toteuttamiseksi Pesonen alkaa suunnitella ja valmistaa verstaallaan joulupukkirobottia. Aattoiltana myös Pesonen saa yllättyä. Elokuva on vuodelta 2005.
Paras joulu ikinä -elokuva on vuodelta 2016. Se näytetään jouluaattona Yle Areenassa. Elokuvassa Viiru odottaa kovasti joulua. Pesonen kertoo joulun olevan ystävällinen juhla, mutta Viiru toivoisi sen olevan myös ystävien juhla. Hän haluaisi, että kaikki ystävät viettäisivät joulua yhdessä kauniin kuusen alla. Pesosen mielestä joulu on kuitenkin perhejuhla ja hänen perheensä muodostaa Viiru ja Pesonen.
Kuusenhakureissulla Pesonen loukkaa jalkansa, kuusi jää kaatamatta eikä kipeällä jalalla pysty lähtemään kauppaan hakemaan joulun ruokatarpeita. Kanat tekevät munimislakon ja jäljellä on vain porkkanoita sekä pieneksi kutistunut palanen piparkakkutaikinaa. Kaurapuurokaan ei maistu ilman maitoa.
Naapurit rouva Anttonen ja herra Kosonen tarjoavat Pesoselle apua ja seuraa useampaankin otteeseen, mutta Pesosen mukaan ei ole sopivaa häiritä muita eikä olla heille taakaksi. Viiru ihmettelee kovasti Pesosen käytöstä avuntarjoajia kohtaan: “Sanot aina, että toisia pitää auttaa. Etkö anna ikinä kenenkään auttaa sinua?” Viirun toive parhaasta joulusta ikinä alkaa tuntua mahdottomalta. Viirun paras joulu ikinä tarkoittaa ystävällistä juhlaa ystävien kanssa, joulukuusta, suklaavanukasta ja yhtä joululahjaa.
Viiru tekee kaikkensa saadakseen Kososen käymään heillä ja huomaamaan Pesosen surkean tilanteen. Lopulta Pesonen saa usean “ei kiitos, emme me tarvitse” ja “ei kiitos, kyllä me pärjäämme” jälkeen sanottua, että ehkä meiltä puuttuu vähän maitoa. Siihenkin pitää toki nopeasti sanoa perään: “jos ei siitä ole mitään vaivaa…”. Viiru kihisee ja saa Pesosen lupaamaan, että kun joku seuraavan kerran tarjoaa apuaan, Pesonen ottaa sen vastaan. Kun tuo seuraava kerta sitten jouluaattona koittaa, aloittaa Pesonen jälleen tutulla virrellä: “Tämä ei ole tarpeen, me pärjäämme kyllä ihan hyvin omillamme…”, mutta Viirun vihjeestä saa lopulta sanottua: “Kiitos kaikille, että tulitte meille!” ja siitä käynnistyy kuin käynnistyykin paras joulu ikinä toteutten Viirun toiveen.
Miksi tästä nyt sitten halusin kirjoittaa? Siksi, että tiedän itsekin, miten vaikeaa on ottaa apua vastaan. Miten vaikeaa on laskea joku kotiinsa, joka onkin sotkuinen (koska tarvitsisi nimenomaan sitä siivousapua) tai josta puuttuu tarjottavat (koska ei ole päässyt kauppaan tai pystynyt leipomaan). Miten sitä huomaakaan suusta tulevan sanat, että ei tarvitse, kyllä me pärjäämme. Se on vain niin paljon helpompaa kuin se, että kyllä kiitos, siitä olisi kyllä tosi paljon apua.
Esikoisen lähtiessä rippileirille, jouduin leikkaukseen, jonka seurauksena minulle määrättiin kahdeksi viikoksi nostokielto. Kuopus oli silloin vauva ja imetin vielä häntä. Äitini pystyi tulemaan meille avuksi nostelemaan vauvaa ja auttamaan muutenkin arjessa. En tiedä miten olisin ilman hänen apuaan pärjännyt. Rippijuhlat lähestyivät ja kaikki meistä tiedämme mitä ne vaativat: siivoamista, leipomista, kattamista, vaatetusta jne. Isossa perheessä tuota kaikkea vielä vähän enemmän. En milloinkaan unohda silloin saamiani avuntajouksia. Vieläkin liikutun niitä ajatellessani. Miten ystäväni laittoi viestin ja sanoi, että voi tulla tekemään ihan mitä tahansa auttaakseen. Parasta tuossa oli se, että tiesin hänen ihan oikeasti sitä tarkoittavan. Ja miten toinen ystäväni ihan oikeasti pesi meillä vessoja! Ihmisestä kyllä pystyy kuulemaan sanooko hän jotain lämpimikseen vai sydämestään sitä tarkoittaen. Tiedän, että minun(kaan) ei ole ollut helppo ottaa apua vastaan, mutta elämä on vetänyt joitakin kertoja sellaiseen tilaan, että avun vastaanottaminen sukulaiselta tai ystävältä on ollut ainoa vaihtoehto. Silloin jos koska ihminen on pienellä paikalla.
Kiitollinen-postaus vuoden takaa kertoo jotakin siitä, miten silloinkin sain olla vastaanottajan roolissa. Nämä asiat eivät unohdu milloinkaan ja sydämestäni toivon, että tulee tilanteita, joissa voin itse olla jollekin avuksi ja joissa toinen osapuoli pystyy ja haluaa ottaa avun vastaan, vaikkei siihen luonnostaan pystyisikään. Olen saanut jo useamman kerran elää todeksi sen, että meitä kannetaan ja meistä pidetään huolta, vaikka emme itse ymmärtäisikään pyytää tai vastaanottaa apua.
Tänä jouluna – aivan kuten viime vuonnakin – sydämeni on erityisesti yksinäisten luona. Pesonenkin oli yksin ja hänen ystävänsä kutsuivat häntä omien perheidensä joulujuhliin, koska heistä tuntui kurjalta Pesosen yksinäisyys. Pesosta tosin itseään lohdutti suuresti, että hänellä oli Viiru, puhuva kissa, joskin ihmiset pitivät kissalleen puhuvaa Pesosta hieman höpsönä. Pesonen kieltäytyi kutsuista kerta toisensa jälkeen, mutta silmin nähden ilahtui, kun joulusta tulikin ystävällisen juhlan lisäksi myös ystävien juhla. Valitettavasti koronatilanne estää tänäkin vuonna monta ystävien juhlaa, mutta voisiko se silti olla ystävällinen juhla. Miten meistä itse kukin voisi olla toteuttamassa tuota ystävällisyyttä ja ystävällistä joulua? Mikä tai millainen olisi sinun paras joulusi ikinä?
Eräänä jouluna, kun meidän perheessä sairastettiin ja jouduin sairaalaan kauden kuukauden ikäisen kuopuksen kanssa, vaihtoi moni asia tärkeysjärjestyksessä paikkaansa. Kun lopulta kotiuduimme juuri aatoksi, ei lahjavuorilla, pölykoirilla tai notkuvilla ruokapöydillä ollut mitään merkitystä. Merkitystä oli sillä, että sait jakaa nuo hetket läheisiesi kanssa ja että sinulla ylipäätään oli läheisiä, joiden kanssa nuo hetket viettää. Joulu tuli silti, koska oikea joulu asuu sydämessä, ei ulkoisissa olosuhteissa. Joulu saavuttaa siis myös yksinäisen sydämen, jos ihminen itse vain antaa joululle luvan tulla. Silloin ei tarvitse enää koskaan olla yksin, kun seimen lapsi saa muuttaa elämäsi. Parasta toki on, jos tuon kaiken saa olla jakamassa jonkun toisen kanssa. Sellaisia me ihmiset olemme.