Kiinnitin jouluksi eukalyptuksen oksia ruokailuhuoneen kynttiläkruunuun ja ikkunoilla roikkuviin metallisiin kynttilärenkaisiin. Jälkimmäisissä meillä on ollut eukalyptuksen oksat muutamana aikaisempanakin jouluna ja mielestäni ne sopivat niihin kauniisti ja säilyvät kuivuessaankin pitkään. Ensimmäisellä kerralla vein ne kukkakauppaan sidottavaksi. Silloin lopputulos sekä itketti että nauratti. Eukalyptuksen oksat oli sidottu koko renkaan ympäri. Mietin vain, että miten siinä olisi voinut vielä kynttilääkin polttaa ilman tulipaloa… Napsiessani oksia irti renkaasta, tajusin, että minunkin nollasidontataidoillani saa jatkossa sidottua yhden oksan kumpaankin renkaaseen.
Puhuin edellisessä postauksessani kruunukynttilöistä eli siitä mistä niitä kannattaisi ostaa hintalaatusuhde parhaiten huomioiden. Puhuin myös siitä, miten kruunukynttilävarastoni on vähitellen ehtymässä.
Poimiessani tässä joulun aikana jokaisena päivänä pois loppuunpalaneita kynttilänpätkiä pidikkeistään, en ole voinut olla ajattelematta ihmistä. Vaikka ihminen ja kynttilä ovat täysin eri asia (elollinen ja eloton), käytetään kuitenkin ihan arkikielessämmekin sanontoja “polttaa kynttilää yhtä aikaa molemmista päistä” tai ylipäätään “polttaa kynttilä loppuun”. Mikä on sitten ihmisen “paloaika”? Ja kuinka paljon tuo paloaika lyhenee, jos ihmistäkin aletaan samaan aikaan polttamaan molemmista päistä? Ja mitä nuo päät sitten ovat? Voiko palamista hidastaa jotenkin? Onko ainut keino vain sammuttaa pätkäksi kulunut kynttilä ja heittää se pois? Korvata uudella?
Olen varmasti jo joskus aikaisemmin kirjoittanut, miten yksi inhokkisanalistan sanoistani on “ruuhkavuodet”. Yök. Halusin sen kuitenkin tässä mainita, sillä arvelen monen sanovan, että se saa kynttilän palamaan yhtä aikaa kahdesta päästä. Siitä voisi myös johtaa sen, että kynttilän toinen pää on työelämä ja toinen pää kotielämä ja vapaa-aika. Jos ihminen käy työssä, hän on siis väistämättä tilanteessa, että kynttilä palaa molemmista päistä samaan aikaan. Vaikka itsekin olen jo vuosien ajan elänyt tätä kahdesta päästä polttavaa elämää ja sen myötä polttanut kynttiläni hyvinkin loppuun asti, uskallan kuitenkin väittää, että tiettyihin asioihin voimme itse valinnoillamme yhä vaikuttaa. Mihin kaikkeen suostumme ja mitä kaikkea esimerkiksi vapaa-aikaamme vapaaehtoisesti kasaamme? Kuinka paljon valitsemme sinne sellaisia asioita, jotka oikeasti toimivat vastapainona sen kynttilän toiselle päälle eli työelämälle ja kuinka paljon valitsemme niitä asioita, jotka kuluttavat kynttilää myös sieltä päästä. Voisiko olla jopa niin, että huonolaatuinen kynttilä ei paitsi kulu luonnollisesti, vaan myös valuttaa ja kuluu siksi vieläkin nopeammin suhteessa paloaikaan ja kaiken lisäksi jättää jälkeensä sotkun, jota ei tuntienkaan rapsuttelun jälkeen saa siistiksi tai pahimmillaan jättää ikuiset valumajäljet.
Miksi sitten joku kynttilä olisi toista huonolaatuisempi? Siksi että se on valmistettu huonosti tai sen valmistusprosessissa on laiminlyöty joitakin osa-alueita. Ihmisen kohdalla voisin ajatella sen olevan puutteita kivijalassa eli vaikkapa jossakin kehitysvaiheessa tai -ympäristössä tai sitten välinpitämättömyydessä. Monesti porhallamme vain eteenpäin – minä mukaan lukien – ymmärtämättä pysähtyä ja huolehtia itsestämme. Vaikka kynttilämme valuttaisi, yritämme polttaa sitä entistä suuremmalla ja näennäisesti tehokkaamma liekillä kykenemättä ottamaan vastaan seuraamuksia tai niitä edeltäviä varoituksia. Kun sitten kynttilä on aikansa valuttanut, liekki on hiipunut ja kynttilästä on ehkäpä vain pieni pätkä jäljellä, joskus ei sitäkään, olemme pakkopysähdyksen äärellä emmekä edes näe syytä siihen, miten näin oikein pääsi käymään. Miksi virtani loppui, kun aina ennenkin olen tähän kaikkeen pystynyt. Olen pystynyt polttamaan kynttilääni molemmista päistä ja repeat, sama uudelleen taas huomenna. Ei tunnu missään.
Kun katselin tätä kynttilänpätkää ennen sen sammuttamista, aloin miettiä, millainen on itseäni kuvaava kynttilä tällä hetkellä. Roihuaako se suurella liekillä vai palaako vain tosi pienesti, vai kenties ihan tavallisesti perusliekillä? Valuttako se vai seisooko se vakaana sen kummemin ilman virtauksiin reagoimatta? Onko se vasta vaihdettu uuteen niin, että paloaikaa on vielä runsaasti jäljellä vai onko se lähestymässä loppua kenties molemmista päistä samaan aikaan poltettuna? Jos se pitäisi vaihtaa, niin onko siihen enää varaosia saatavilla? Saako niitä rahalla vai tarvitaanko jotakin aivan muuta? Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta entäpä vastaukset. Voisinko kysymysten avulla määrittää nykyisen kynttiläni pituuden, liekin ja mahdollisen valumisen? Entäpä sinä? Millaisella liekillä sinun kynttiläsi palaa? Onko se pitkä vai pätkä? Palaako se rauhallisesti vai yhtä aikaa molemmista päistä? Jos se valuttaa tai palaa molemmista päistä samaan aikaan, oletko löytänyt keinoja tahdin hidastamiseksi tai hetkiä arjessa, jolloin liekillä olisi lupa lepattaa hieman pienemmin? Tällaisin, ei ehkä kaikkein keveimmin miettein, ponnistan tähän uuteen vuoteen 2022. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiat olisivat huonosti, vaan pikemminkin sitä, että mielestäni aika ajoin on syytä pysähtyä pohtimaan liekkinsä palavuutta. Tämä vuodenvaihde tuntuu tällä kerralla hyvinkin sopivalta ajankohdalta siihen. Aivan kuten joulukuusi riisutaan loistostaan, voi myös riisua itsensä kaikesta turhasta ja keskittyä vain siihen, mitä jää jäljelle. Sillähän lopulta on se kaikkein suurin merkitys, sillä mitä on sisällä.
Itse voisin ajatella, että tämänhetkinen kynttiläni palaa pääasiassa melko tasaisesti ja ehkäpä näin loma-aikana hyvinkin hillitysti. Arjessa se sitten aika ajoin roihahtelee ja on jopa vaarassa hiipua eli kumpikin ääripää on mahdollinen. Valuvikaakin löytyy, mutta melko monen asian suhteen tiedän mistä ne johtuvat. Olen myös oppinut paremmin tunnistamaan niitä merkkejä, jolloin roihahtaminen tai hiipuminen uhkaa. Valitettavasti aina ei kuitenkaan ole mahdollista varoituksista huolimatta hidastaa, sillä esimerkiksi nyky-yhteiskunnan työelämässä vaaditaan koko ajan vain enemmän ja enemmän.
Riisuessani eilen joulukuusta, sanoin miehelleni, että huomaatko miten toimin. Poimin aina ensin tietyt samanlaiset koristeet ja laitan ne laatikkoon. Sen jälkeen poimin seuraavat samanlaiset koristeet jne. En ole varmasti maailman järjestelmällisin ihminen, mutta olen todennut, että sekä koti- että työarjessa paras selviytymiskeino ja kynttilän polttaminen sopivalla liekillä on struktuuri eli arjen rakentaminen mahdollisimman selkäksi ja aikataulullisesti ja tapahtumallisesti samanlaisena toistuvaksi. Jos edessä on jokin isompi tapahtuma tai tehtävä, auttaa usein se, että pilkkoo tehtävän osiin aivan kuin pilkoin osiin jo niinkin pienen tehtävän kuin kuusen riisumisen. Tuo pilkkominen auttaa kodin siivoamisessa, pyykin pesussa ja silittämisessä, ruuanlaittamisessa, ruokakaupassa käymisessä, arjen aikataulujen sumplimisessa jne. Tärkeää on kuitenkin se, ettei aikatauluta arkeaan minuutin tarkkuudella eikä kellon ympäri. Aikatauluun on jätettävä tilaa. Siinä missä kynttiläkin tarvitsee palaakseen happea, niin myös me ihmiset tarvitsemme elääksemme tilaa ja aikaa hengittää muutakin kuin kiireestä ja stressistä käsin suurella liekillä steariinia valuttaen. Mitkä voisivat olla tai ovat sinun hengähdyshetkiäsi ihan jokaisena päivänä? Omiani ovat iltapäivän kahvihetki ja illan käsityöhetki. Kävelyhetki kuuluu myös noihin hetkiin ja niitä toivoisin lisää uudelle vuodelle. Samoin toivoisin lisää lukuhetkiä sekä itselleni että pojille. Omalta kohdaltani yksi ratkaisematon yhtälö on kodin riittävä siisteystaso, koska vain silloin pystyn aidosti hengähtämään ja nollaamaan. Kaaos ympärillä ei suo itselleni levollista mieltä, vaan huutaa jatkuvasti tekemään eikä valmista silti tule koskaan.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Laitan tähän loppuun linkit muutamaan aikaisempaan postaukseen hieman samasta aihepiiristä, jos haluat palata vielä niihin:
Tyhjä pää, Unelmat kuihtuvat, kasvavat ja kukoistavat sekä Kiire, stressi, väsymys, uupumus…