Syksyn satoa

Aloin kaivella nyt enemmänkin vanhoja kuvia toiveenani saada ne tänne blogiin itselleni muistoksi. Omenat on toki tältä syksyltä jo poimittu talteen. Postauksen omenat (ja kuvat) puolestaan ovat jo vuoden takaa syyskuun loppupuolelta vanhempieni pihan omenapuista.

Omenakori täyttyi hetkessä tämän tehokolmikon voimin.

Kun kori oli täyttynyt, oli vuorossa vatsojen täyttäminen. Pojat tykkäävät kovasti omenoista ja voiko parempaa olla kuin syödä niitä suoraan puusta.

 

Poikien vaatteet:

Meidän — kuten varmasti monen muunkin — yksi omenaherkku on kauratoskaomenapaistos. Tapaan tehdä sitä aina ison uunivuoallisen kerrallaan. 

1. Kuorin ja paloittelen omenat.
2. Laitan omenalohkot isoon uunivuokaan vieriviereen, osittain päällekkäin ja kaadan päälle noin desilitran vettä.
3. Käyttämäni kauratoskan perusohje on tämä:
*50g voita tai margariinia sulatettuna
*0,5dl sokeria
*2dl kaurahiutaleita
*1tl kanelia
4. Tämän perusohjeen teen moninkertaisena, riippuu vuoan koosta. Sulatan vain rasvan ja sekoitan siihen muut ainekset.
5. Levitän valmiin kauratoskan omanalohkojen päälle niin, että ne peittyvät kokonaan.
6. Paistan kauratoskaomenapaistosta 200 asteessa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.
7. Tarjoan lämmintä omenapaistosta kera vaniljakastikkeen.
8. Omenan tilalla voi käyttää myös päärynää.

Itselleni käy myös tämä omenapaistos, jos käytän gluteenittomia kaurahiutaleita. Kaikki keliaakikot/vilja-allergikot eivät kuitenkaan siedä edes gluteenitonta ”puhdasta” kauraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.