Kuten tässä etäkoulupostauksessa vuosi sitten kerroin, jouduin noin kolme vuotta sitten luopumaan työhuoneestani, koska kaikki makuuhuoneet tarvittiin makuuhuonekäyttöön. Mieheni rakensi minulle silloin tämän pienen työnurkkauksen nykyiseen makuuhuoneeseemme. Kerron tästä nurkkauksesta tarkemmin seuraavassa postauksessa. 

Ongelmaksi uuden työnurkkauksen osalta muodostui sopivan pöydän löytäminen pieneen tilaan. Etsimme ja etsimme emmekä löytäneet. Mietimme jo mittatilaustyönä pöydän teettämistä, mutta sekin jäi. Lopulta nostin terassilta työnurkkaukseen sopivan pienen pyöreän Ikean peltipöydän, joka sopi siihen, mutta oli toki epäkäytännöllinen, koska ei pyöreän muotonsa vuoksi täyttänyt koko tilaa eikä pienen kokonsa vuoksi toiminut riittävän kokoisena työtilana.

Viime keväinen etäopetus nosti työtilan tarpeen uusiin lukemiin. Omalta osaltani etäopetus tuli (onneksi) päätökseen, mutta toki olen tämänkin lukuvuoden aikana tehnyt viikoittain töitä myös kotoa käsin. Lisäksi esimerkiksi koulutuksia on pidetty Teamsin kautta. 

Mieheni sen sijaan on ollut nyt jo yli vuoden kokonaan etätöissä. Aluksi hän käytti päivisin (muun perheen ollessa eskarissa/koulussa/töissä kodin ulkopuolella) poikien huoneita työhuoneenaan, mutta viimeistään iltapäivisin hän siirtyi alakertaan ruokailuhuoneen pöydän ääreen. Jatkuvan istumisen myötä paikat alkoivat kipeytyä ja syksyn vaihtuessa talveksi, odotti minua töistä tullessani tuttu näky. Mies oli nostanut ruokapöydän tuolit pöydän päälle ja tehnyt niistä tietokoneelleen, lisänäytölleen, näppäimistölleen ja muistiinpanotarvikkeilleen korkeamman pöydän voidakseen seistä työskennellessään.

Vaikka ruokapöytämme onkin lähes kolme metriä pitkä, alkoi se arkisin olla käyttökelvoton ruokapöydän virkaan. Ensinnäkin mieheni työpalaverit saattavat kestää kuuteenkin asti illalla, jolloin jouduimme syömään päivällisen aina keittiön puolella aamiaistasolla, jolle mahtuu kerralla korkeintaan kolme ruokailijaa. Toiseksi työtavarat alkoivat vääjäämättä majoittaa itsensä ruokailuhuoneeseen, joten vaikka palaverit olisivatkin tauonneet, olivat tavarat kuitenkin siinä. 

Mieheni oli aina välillä pohtinut sähköpöydän hankkimista, mutta ongelmaksi tuli aina sopivan tilan puuttuminen. Makuuhuoneeseemme ei mahtuisi kunnon isoa työpöydän kokoista pöytää eikä talosta muutenkaan löytyisi sellaiselle sopivaa paikkaa. Kun etätyöskentely vain jatkui ja jatkui ja jatkuu todennäköisesti jossakin määrin myös korona-ajan jälkeen, aloin olla sitä mieltä, että jonkinlainen ratkaisu työtilasta täytyy löytää. Niinpä aloin etsiä sähköpöytiä ja löysin muutaman pienemmän pöydän. Ehdotin miehelleni, että hän tutkisi niitä tarkemmin ja että voisimme sopivan löydyttyä tilata sen hänelle syntymäpäivälahjaksi.