Etäkoulu – syy blogihiljaisuuteen

Neljä viikkoa sitten viikonloppuna sairastuin flunssaan. Koska säädökset koronaviruksen vuoksi olivat silloin jo tiukentuneet, ei flunssaisena ollut mitään asia töihin. Ja hyvä niin, sillä viikolla nousi iltaisin myös kuume. No, koronasta tuskin oli kyse, mutta töihin en toki voinut sairaana mennä. Samoihin aikoihin kävi kiivaana keskustelu koulujen sulkemisesta ja sitä hieman ennakoiden aloin tuona flunssan käynnistäneenä viikonloppuna tehdä jo ennakkovalmisteluja mahdollisen koulusulun suhteen. Paljon en tosin voinniltani pystynyt tekemään, mutta jotain kuitenkin. Maanantailta 16.3.2020 on viimeisin päiväkirjamerkintäni. Olen kirjoittanut päiväkirjaani, että tämä on ehkä yksi tämän elämäni erikoisimmista päivistä. Koulut suljetaan. Suomen rajat suljetaan. Jne. Vaikka olinkin tuolloin kotona sairaslomalla, alkoi mylly pyöriä samantien ja ensimmäisen kerran sain sen pysäytettyä pitkäperjantaina iltapäivällä tätä kirjoittaessani. Siihen saakka, olin tuosta sunnuntaista 15.3. lähtien, tehnyt töitä ehkäpä keskimäärin 10 tuntia päivässä, useina päivinä jopa 14 tuntia. Ei taukoa iltaisin, ei taukoa viikonloppuisin. Joinakin iltoina pakotin itseni iltalenkille, mutta silloinkin ajatukset pyörivät visusti töiden ympärillä.

Iltalenkilllä odotti eräällä viikolla ihmeellinen näky, kun joutsenet olivat laskeutuneet lähijärvelle. Tuon järven ohi avattiin uusi tie vasta viime syksynä, joten tätä näkyä en ollut ennen nähnyt. Kuvassa näkyy vain osa kymmenistä joutsenista. Jos iltalenkki ajoittui pimeään aikaan, saattoi jo kaukaa kuulla joutsenten kovaäänisen mekastuksen. Välillä joku joutsenista pyrähti siivilleen ja kiisi pitkin järven pintaa kovalla äänellä huutaen. Tuskin koskaan olin nähnyt mitään vastaavaa. Sitten ehkä noin viikon päästä järvi oli jälleen hiljentynyt. Minne lie joutsenet kadonneet?

Koronavirus on muuttanut takuulla jokaisen ihmisen ja jokaisen perheen elämän. Itse saan kuulua siihen kiitolliseen ryhmään, joka on saanut pitää työnsä tässä haastavassa poikkeustilanteessa. Siksi en haluakaan valittaa siitä, miten rankaksi työnteko on tällä hetkellä käynyt. Epätasapaino vallitsee kaikkialla. Toiset ovat menettäneet joko kokonaan tai osittain työnsä, kun taas ne jotka ovat saaneet pitää työnsä, nääntyvät työtaakan alla.

En ole täällä blogissa juurikaan työstäni puhunut enkä tällä hetkellä koe sitä blogini sisältöalueeksi, mutta tokihan kunkin työ tai ammatti ainakin jollakin tavalla paistaa läpi muustakin elämästä ja niin on varmasti omallakin kohdallani käynyt. Instagramiin laitoikin yllä näkyvän kuvan nykyisestä etätyöpisteestäni.

Ennen meillä oli erillinen työhuone – väliin jopa kaksi – mutta perheen kasvaessa olemme tarvinneet kaikki makuuhuoneet makuuhuonekäyttöön. Kun luovuin lopullisesti (ainakin joiksikin vuosiksi) työhuoneestani/kirjastohuoneesta, mieheni rakensi minulle pienen työnurkkauksen nykyiseen makuuhuoneeseemme. Samaan aikaan vein valtaosan työhöni liittyvistä materiaaleista (kansiot, kirjat ja muu materiaali) työpaikalle pyrkien tekemään kaiken mahdollisen työn nimenomaan työpaikalla. Kotona minulla on siis käytössäni vain tämä pieni työnurkkaus, jossa on pöydän lisäksi kulmaan rakennetut seinähyllyt. Noilla hyllyillä säilytän vielä joitakin työhöni liittyviä kirjoja, vihkoja ja kansioita sekä perustoimistotarvikkeita ihan muihinkin arkisiin tarpeisiin kuin vain työhön kuuluvia.

Ensimmäisen etätyöviikon tein töitä olohuoneesta käsin. Siitä oli helppo auttaa viereisessä ruokailuhuoneessa työskenteleviä omia pikkukoululaisia ja suorittaa ruokahuoltoa. Puheluiden ajaksi menin sitten johonkin toiseen huoneeseen suljetun oven taakse. Kun koulusulkua jatkettiin, päätin että en voi alkaa elämään pelkälle työlle, vaan sitä on jollakin tavalla pystyttävä rajaamaan. Ensimmäinen toimenpide oli saada toimiva etätyöpiste muualta kuin keskeltä kotia eli olohuoneesta. Tyhjäsin hieman työnurkkaukseni hyllyjä, että sain sinne mahtumaan tarvitsemani työhön liittyvät kirjat, vihot ja paperit. (Iltaisin työpäivän päättyessä tosin löydän ne kaikki lattialta hallitun kaaoksen vallasta…)

Nyt pystyn työskentelemään suljettujen ovien takana makuuhuoneessa, mutta lasipariovien vuoksi näen kuitenkin koko ajan, mitä muualla kodissa tapahtuu. Lapset saattavat myös helposti tulla viittilöimään tai näyttämään kysymyslappujaan lasiovien läpi avaamatta kuitenkaan ovea. Samaan aikaan olohuone on saanut pysytellä olohuoneena ja ehkäpä vielä jonain iltana istun siellä sohvalla, sytytän kynttilän, keitän iltateetä, nostan syliini ikuisuusneuletyöni, kilistelen hieman puikkoja ja lataudun seuraavaan päivään.

Käytännössä työskentelen osan viikosta pelkästään etäopettajana ja osan sitten sekä etä- että lähiopettajana. Iltaisin suunnittelen ja valmistelen tulevia koulupäiviä, kuvaan opetusvideoita ja tarkistan palautettuja tehtäviä. Päivisin opetan joko koululla tai sitten kotoa käsin esimerkiksi puhelimitse sekä tarkistan palautettuja tehtäviä. Videoiden kuvaamisessa yhdeksi haasteeksi on noussut se, että taloa meinaa olla lähes mahdoton saada täysin hiljaiseksi. 

Mieheni minulle tilaamat kuulokkeet saapuivat loppuviikosta ja kahden päivän käytön jälkeen voin sanoa olevani niihin tyytyväinen. Ylipäätään kuulokkeiden hankkiminen tähän tilanteeseen tuntui olevan erittäin hyvä ratkaisu. Ja kuten tiedätte, että nainen valitsee auton värin perusteella, niin samaa voi sanoa myös näistä kuulokkeista 😀

Kuten olen monta kertaa aiemminkin kertonut, väreillä on elämässäni suuri merkitys. Tällaisena aikana koen niiden tuovan seesteisyyttä ja rauhallisuutta muuten hektisessä elämäntilanteessa. Joku toinen puolestaan tarvitsee värien tuomaa iloa ja voimaa vaikkapa kirkkaista väreistä tai voimakkaista kuvioista, mutta omalla kohdallani toimii paremmin tällainen lämminhenkinen luonnonvärisyys, kuten beige, ruskea ja valkoinen. Ruskeisiin nahkakansiin ”naamioidusta” työkalenteristani ja muistikirjoistani voit lukea lisää täältä.

Tietokoneella tai puhelimella aamusta iltaan istuminen ei selvästikään ole minun juttuni. Toki käytän normaalistikin työssäni tietokonetta päivittäin, mutta harvemmin kuitenkaan istun koneen ääressä ennen iltapäivää – ainakaan pitkiä aikoja. Nyt alkaakin niskahartiaseutu olla hieman tulessa… Tässä saa samalla hyvää näkökulmaa omaan perustyöhönsä. Mikä huippuasia onkaan, että saa oli työpäivänsä ajan liikkeellä eli seisoa ja kävellä. 

Monet ovat näinä päivinä kaivanneet itselleen lisää tekemistä kotioloihin. Meillä ei ole toistaiseksi ollut sitä pulmaa. Emme siis ole ehtineet siivota kaappeja tai pitää elokuvailtoja. Jos tilanne jatkuu, niin kesällä on sitten aikaa sellaiseen. Viisivuotiaalle toki pitää kehitellä sopivia puuhia siksi ajaksi, kun veljet käyvät etäkoulua. Jos vain ehdin, niin voisin joitakin puuhia tänne blogiinkin kirjata. Kiinnostaisiko?

 Olisi myös mukava kuulla teidän muiden mahdollisista etätöistä tai uuden arjen järjestelyistä. Meillä mieheni tekee kaikki päivät etätöitä kotoa käsin. Kaksi vanhinta poikaa opiskelevat omista huoneistaan käsin ja alakoululaiset ruokailupöydän ääressä (pystyn paremmin auttamaan, kun ovat lähellä eivätkä yläkerrassa huoneessaan). Minä olen siis ainut meidän perheestä, joka käy talon ulkopuolella töissä. Sen lisäksi toki mieheni käy kauppa-asioilla. Iltalenkit ja metsäretket poislukien ollaan pysytty vain kotona ja kotipihassa nämä viimeiset neljä viikkoa. Osa harrastuksista on siirtynyt etäversioiksi, osa on jäänyt kokonaan tauolle. Seinät eivät ole kaatuneet päälle eikä ole edes ollut tunnetta siitä, että kaatuisivat. Asiat ovat niin hyvin kuin näissä poikkeusolosuhteissa voivat olla.

Voimia kaikille! Yhteisen hyvän puolesta venymme ja joustamme <3


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.