Lasten Strömsö-villapaita

Aiemmassa Kaarrokeneuleet ja tarvikkeet -postauksessa vilahtikin jo kuvia tästä ensimmäisestä tekemästäni lasten Strömsö-villapaidasta. Ohjeen siihen löydät täältä. Se on aikuisten Strömsö-villapaidan tavoin Lee Esselströmin suunnittelema malli ja siitä on ohje kokoihin 1 – 8 vuotta. Kymmenvuotiaan kooksi Lee neuvoo käytettävän aikuisten XS-koon ohjetta.

Myös lastenneuleen kaarrokeosan idea on aikuisen neuleen tavoin otettu Strömsön huvilan kuistin puuleikkauksista. Lasten neuleen kaarrokkeen mallikerta vain on hieman kapeampi ja lyhyempi. Lisäksi niitä on kaksi erilaista, toinen 1 – 3 -vuotiaiden kokoon ja toinen 4 – 8 -vuotiaiden kokoon.

Lasten Strömsö-villapaidan lankavaihtoehtona on Dropsin Merino Extra Fine -lanka, josta neuloin tämän kuopuksen paidan. Väriksi valikoitui värikartan numero 19 eli vaalea harmaansininen. Mielestäni tämä syvänvaaleansininen väri ei millään tavalla vivahda harmaaseen. Koska saman lankamerkin valkoinen ei ollut puhdas valkoinen, ehdotti lankakauppias päävärille valkoiseksi kuvioväriksikaveriksi Sadnes Garnin Merinoull-lankaa, joka on vastaava tämän Dropsin langan kanssa. 

Kuvioon tulee näkyviin mielestäni kaksi kaunista sydänkuviota, toinen alas ja toinen ylös. Langasta pitää sanoa vielä sen verran, että se on todella pehmeää ja miellyttävää ihoa vasten. Vaikka se onkin sataprosenttista merinovillaa, niin se tuntuu ihoa vasten ennemminkin puuvillalta. Lanka tuntuu myös ohuemmalta kuin esimerkiksi omassa Strömsö-villapaidassa käyttämäni Dropsin Karisma-lanka.

Tein seitsemänvuotiaalle kuopukselle Strömsö-villapaidan 8-vuotiaan lapsen koon mukaan. Paidassa on ihan vähän kasvuvaraa, joten nähtäväksi jää, sopiiko se enää ensi syksynä ja talvena. En tiedä kuopuksen tarkkaa pituutta tällä hetkellä, mutta hän käyttää paidoista kokoa 128cm.

Tämän suurimman lastenkoon neulomiseen minulta meni aika tarkkaan viikko, tosin istuin ja neuloin päivittäin ja viikonloppuna useamman tunnin ajan. Olen tykännyt neuloa viimeisimmät kaarrokeneuleet niin, että neulon ensin hihat valmiiksi ja vasta sitten vartalo-osan. Silloin ei tarvitse keskeyttää vartalo-osan neulomista, vaan voi vaan kätevästi napata hihat mukaan puikoille ja jatkaa kaarrokevaiheeseen. Käytin lastenneuleessa samoja puikkokokoja kuin aikuisenkin neuleessa eli numeroita 4 ja 4,5.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.