Kaarrokeneule ja tarvikkeet

Sain itse kipinän kaarrokeneuleiden neulomiseen viime kesänä ja nyt niitä on valmistunut jo kahdeksan (yhdeksäs on puikoilla). Viivyttelin pitkään ennen kuin uskalsin kokeilla ensimmäistä kirjoneuletta, koska en kokenut niiden neulomisen olevan vahvuusaluettani. Olen neulonut muutamia kirjoneuleita, kuten tämän Klompelompen jääkarhuneuleen, mutta en voi mitenkään sanoa innostuneeni niiden neulomisesta. Lopulta uteliaisuus ja paksummasta langasta isommilla puikoilla neulominen vei kuitenkin voiton ja päätin kokeilla.

Tänne blogiin olen kuvannut noista kahdeksasta valmiista kaarrokeneuleestani Strömsö-tröjaninlasten Erämaa-villapaidat ja islantilaisneule Riddarin. Postaus on tekeillä myös tämän postauksen kuvissa näkyvästä lasten Strömsö-neuleesta.

Yksi syy venyttää kaarrokeneulekokeiluani olivat niiden neulomiseen tarvittavat pyöröpuikot. En ole nimittäin koskaan tykännyt käyttää pyöröpuikkoja neulomiseen. Jotenkin ne ovat aina olleet joko väärän pituiset tai sitten muusta syystä menneet milloin millekin mutkalle ja sujuvoittamisen sijaan hankaloittaneet neulomista. Minulla onkin yksi käsityöpussillinen vanhoja eri kokoisia ja pituisia metallisia pyöröpuikkoja. Muutama vuosi sitten sain ystävältäni lahjaksi lahjakortin käsityöliikkeeseen ja silloin sain hyvän syyn toteuttaa jo vuosien ajan mielessäni muhineen toiveen eli ostaa kunnollisia pyöröpuikkoja. Kriteereinä niille olivat päiden vaihdettavuus ja materiaalina puu. Olin jo pitkään toivonut pidempiä kaapeleita esimerkiksi neulepeittojen tekemiseen ja nyt aukeni siihenkin mahdollisuus. Tänä syksynä täydensin pyöröpuikkovalikoimaani eri pituisilla ja kokoisilla vaihtopäillä. Kaapeleita olin jo silloin ensimmäisellä kerralla ostanut kaikkia mahdollisia kokoja. Sain samalla hyvän kokemuksen Taitoshopista reklamaation yhteydessä. Ohuemmat (ja lyhyet) pyöröpuikot saattavat toisinaan mennä helposti poikki ja niin kävi minullekin. Sain kuitenkin samantien tilalle uudet ja ehjät vaihtopäät. Lisäksi yhdestä vaihtopääpuikkoparista toisen jengat eivät toimineet ja niidenkin reklamaatio sujui moitteetta.

Sain ajatuksen tehdä postauksen kaarrokeneuleen neulomiseen tarvittavista tarvikkeista. Nämä asiat lienevät itsestäänselvyys paljon neuloville, mutta ajattelin, että tästä voisi olla apua vaikkapa aloitteleville kaarrokeneulojille. Koska tykkään itse järjestellä asioita sekä mielessäni että konkreettisesti erityisesti joidenkin teemojen ja aihealueiden ympärille, tästä oli myös paljon iloa itselleni ja siitä syystä tätä postausta aloinkin tekemään ja keräämään tarvittavia tarvikkeita kerralla yhteen paikkaan.

Erillisten ja hyvänlaatuisten vaihtopäiden ja kaapeleiden ostaminen ei välttämättä tule kovin halvaksi ja siitä syystä minullekin oli vuosien saatossa kertynyt käsityöpussukallinen eri kokoisia ja pituisia pyöröpuikkoja. Jos kuitenkin neuloo enemmän, niin suosittelen panostamaan laadukkaisiin puikkoihin.

Postauksen tarvikkeet ovat tarpeellisia paitsi yleisesti kaarrokeneuleisiin, niin erityisesti nimenomaan lasten Strömsö-neuleeseen. 

Alkuun pääsemiseksi tarvitaan ohje ja toisinaan myös eri ohjevaihtoehtojen vertailua. Suosittelen aloittamaan kaarrokeneuleharrastuksen kaksivärisestä mallista ja jos mahdollista niin vieläpä sellaisesta, jossa ei ole kovin pitkiä yksittäisiä lankajuoksuja.

Joitakin ohjeita saa ilmaiseksi netistä, kuten tämän Strömsö-lastenneuleen. Joitakin voi tilata sähköisesti eri suunnittelijoilta ja joitakin löytyy neulekirjoista, kuten vaikkapa norjalais- ja islantilaisneuleet (Erämaa ja Riddari minun tekemistäni). Hetki sitten ilmestyi myös Novitalta erillinen kaarrokeneuleohjelehti, jonka päädyin myös ostamaan, vaikken enää juurikaan Novitan lankoja käytä. Tykkään ottaa aina työskentelyn ajaksi tulosteen tai kopion ohjeesta, koska silloin voin tehdä siihen paremmin merkintöjä. Meidän tulostin sotkee sinistä väriä, joten siitä johtuu nuo ylimääräiset raidat tulosteessa. Alkuperäinen ohje on moitteeton. Värillisenä tulostaminen auttaa paremmin hahmottamaan mistä väristä on milloinkin kyse. Tapaan myös kiinnittää post it -tarralapun kulloisenkin meneillään olevan kerroksen kohdalle. Se helpottaa oikean mallin seuraamista.

Ohjeen jälkeen valitaan sopiva lanka/langat. Ohjeissa on yleensä aina lankasuositus, hyvistä ohjeista niitä löytyy useampiakin. Lankakauppiaat osaavat yleensä myös antaa hyviä suosituksia heillä myynnissä olevien lankamerkkien osalta. Sopivan langan valinta ei silti ole aina helppoa ja itselle paras vaihtoehto saattaakin löytyä vasta kokemuksen ja kokeilujen myötä. 

Kun mieluinen lanka on löytynyt, pitää vielä valita värit. Netistä löytyy eri lankamerkkien värikarttoja, joista saa käsityksen vaihtoehdoista. Toisinaan langan todellinen sävy saattaa kuitenkin poiketa siitä, miltä lanka luonnonvalossa oikeasti näyttää. Jos käyttää eri lankaa kuin ohjeessa suositellaan, täytyy ottaa huomioon erot sekä langan paksuudessa että metrimäärässä per lankakerä. Noilla asioilla on merkitystä tarvittavaan langan määrään sekä puikkojen paksuuteen. Ennen varsinaisen kaarrokeneuleen neulomista onkin syytä neuloa mallitilkku, jonka perusteella voi selvittää omalle käsialalle sopivien puikkojen paksuuden. Esimerkiksi Strömsö-neuleen suunnitellut Lee Esselström käyttää itse kyseistä neuletta neuloessaan puikkoja numero 3 ja 3,5, mutta itselleni sopivat puikkokoot ovat 4 ja 4,5.

Ohjeessa mainitaan aina myös tarvittavat puikot ja niiden koot, mutta koot selviävät tarkemmin vasta mallitilkun neulomisen jälkeen. Lasten Strömsö-neuleeseen tarvitsin 40cm ja 60cm pituiset vaijerit. Aikuisen neuleessa 60cm vaijeri korvautuu 80cm vaijerilla. Molemmissa tarvitsin vaihtopäiksi lyhyet ja pitkät (40cm vaijeriin tarvitaan lyhyemmät vaihtopäät kuin 60cm tai 80cm vaijeriin) numeron 4 vaihtopäät sekä pitkät numeron 4,5 vaihtopäät. Nuo vaihtopäät siis ruuvataan kiinni ja irti vaijeriin pienen työkalun avulla. Vajereiden päihin voi ruuvata myös erilliset stopparit, jos haluaa työn odottavan puikoilla eli käytännössä vaijerin varassa. Silloin varsinaisia puikkoja eli vaihtopäitä voi käyttää myös jossakin toisessa työssä ja stopparit estävät keskeneräisen työn silmukoiden karkaamisen.

Pelkät pyöröpuikot eivät kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan lisäksi sukkapuikot kahdessa eri koossa eli samoissa kuin pyöröpuikotkin ovat. Sukkapuikkoja tarvitaan hihojen neulomiseen. Sekä neuleen helmaresorin että hihojen resorien neulomiseen käytetään pienempiä puikkoja ja varsinaiseen neuleen vartalo-osaan ja hihoihin puolestaan käytetään isompia puikkoja.

Projektipussukka on kätevä juuri siihen tarkoitukseen, että siinä voi säilyttää erillään ja helposti saatavilla kulloinkin meneillään olevan neuletyön tarvikkeita. Itselläni on yleensä samaan aikaan käytössä vähintään kaksi projektiapussukkaa eri töille. Tällainen pussukka on myös helppo ja nopea napata mukaan, kun lähtee kotoa jonnekin. Sukkapuikoissa olen myös siirtynyt puisiin puikkoihin. Isompiin kokoihin siirryttäessä on hieman vaikeampi löytää puolikkaita kokoja, mutta erikoisliikkeistä eli lankakaupoista olen niitä löytänyt. Vanhat metallipuikkoni ovat myös olleet viime aikoina tarpeen, kun olen muuttanut kaarrokeneuleen neulomisjärjestystä neulomalla ensin hihat enkä vartalo-osaa. Silloin saan jättää toisen hihan odottamaan puisille puikoille ja toisen metallisille. Varsinaiseen neulomiseen käytän mieluummin puisia.

Tästä pienestä käsityömuistivihostani olen kertonut jo aiemmin tässä postauksessa. Kirjaan siihen kunkin työn silmukkamääriä ja kerroksia. Se on sopivan pieni, mutta sitäkin tarpeellisempi tähän tarkoitukseen. Jos teen myöhemmin saman käsityön, on minun helppo palata aiemmin tekemiini muistiinpanoihin ja esimerkiksi verrata silmukkamääriä tai käyttämiäni lankoja, puikkojen kokoa jne. Pienen kokonsa puolesta tämä Flying Tigerista ostamani vihko mahtuu kätevästi myös projektipussukkaani ja sen myötä kulkee helposti mukana reissuissa. 

Muistan miten joitakin vuosia sitten junassa vieressäni istui nainen, joka oli myös kiinnostunut käsitöiden tekemisestä. Hän taisi kutoa siinä vieressäni sukkaa ja minä puolestani tein jonkun neuleen hihaan. Jossakin vaiheessa tuo nainen kysyi minulta, että mitä oikein merkitsen vihkooni. Vastasin merkitseväni siihen kerroksia, että saisin sitten helposti neulottua toisestakin hihasta saman kokoisen. Samalla kirjasin myös silmukoiden lisäämiset. Yksi inhokkipuuhani neuloessa on alkaa laskea kerroksia jälkikäteen neulotusta työstä. Siitä syystä kirjaan ne mieluummin muistiin jokaisen kerroksen jälkeen. Silloin kun vielä neuloin hihat tasona suljetun neuleen sijaan, tein samaan aikaan molempia hihoja samalla pitkällä puikolla kahdesta eri lankakerästä. Silloin lisäykset tulivat luonnostaan samaan aikaan ja samoille kerroksille.

Myynnissä on myös tällaisia pieniä puikkoon kiinnitettäviä kerroslaskureita. Niitä löytyy isompinakin. En vain ole jotenkin kokenut tämän käyttöä omakseni. Uskon sen johtuvan siitä, että silloin minulle ei jäisi muistivihkooni mitään jälkeä työstäni enkä voisi myöhemmin palata niihin. Toisaalta joihinkin työvaiheisiin tarvitsisin kerroslaskurista huolimatta muistivihkoani. 

Mittanauha on myös tarpeen useammassa eri työn vaiheessa. Kuvista jäi puuttumaan erillinen puikkomitta. Sillä voi tarkistaan puikkojen koon, jos kokomerkintä on päässyt kulumaan puikon pinnalta, kuten melko usein on. Ajatuksenani on ollut alkaa säilyttää sekä pyörö- että sukkapuikkojani Muudin kauniissa nahkaisissa säilytyskoteloissa. Olen saanut mieheltäni lahjaksi kaksi Muudin koteloa. Pohdinnassa on vielä se, miten saisin järkevästi merkittyä oikeat koot koteloihin niiden löytämisen helpottamiseksi.

Äidiltäni olen saanut tällaisia muovisia hakaneulan näköisiä silmukkamerkkejä. Niillä on kätevä merkitä esimerkiksi kerroksen aloituskohta. Hankintalistallani ovat pitkään olleet niin ikään hakaneulan näköiset, mutta pitkän malliset silmukanpidikkeet. Niiden yhä puuttuessa, käytän vanhaa tapaa poimia silmukat odottamaan langalle. Siitä syystä tarvitsen kaarrokeneuletta varten neljä langanpätkää kainalosilmukoita varten. Langan on hyvä olla eri väristä varsinaisen neuleen lankojen kanssa, sillä silloin se erottuu paremmin.

Strömsö-neuleessa itse asiassa ohjeistetaan päättelemään kainaloa varten silmukat sekä vartalo-osasta että hihasta ja niin teinkin ensimmäisen Strömsö-neuleeni kohdalla, koska se oli ylipäätään ensimmäinen tekemäni kaarrokeneule. Muissa tekemissäni kaarrokeneuleissa on kuitenkin neuvottu poimimaan nuo silmukat päättelyn sijaan langalle osottamaan ja lopuksi neulomaan kainalo kiinni noiden silmukoiden a vulla. Koska inhoan kaikenlaista päättelyä, on tämä neulomalla kainalosauman tekeminen ollut minulle mieluisampi ratkaisu ja siitä syystä olen toiminut samoin myös Strömsö-neuleiden kohdalla.

Sakset ja kanavaneulat ovatkin sitten tarpeen nimenomaan siinä inhoamassani päättelyssä ja viimeistelyssä.

Kaarrokeneuleet neuvotaan kastelemaan ennen käyttöön ottamamista. Itselleni parempi tapa on ollut höyryttää ne meidän tehokkaalla höyrysilitysraudalla ja se on toiminut todella hyvin. Lee Esselström neuvoo Strömsö-lastenneuloiden kohdalla videolla yhden toisenkin kätevän tavan kostuttaa valmis neule. Suosittelen muutenkin katsomaan nuo Leen tekemät ohjevideot, sillä niistä saa paljon hyviä ja tarpeellisia vinkkejä ja neuvoja kaarrokeneuleen neulomiseen. Itse katsoin ne aikuisen Strömsö-neuleen ohjeiden kohdalta aloittaessani ensimmäistä Strömsö-neuletta. Videoista on ollut sittemmin apua kaikkien tekemieni kaarrokeneuleiden kohdalla. Siellä esimerkiksi selitetään ja näytetään lankadominanssi, jota ei ole muissa ohjeissa edessä mainittu. Samoin lankajuoksuista kerrotaan ja neuvotaan miten niissä tulisi toimia. Sanoisin jopa, että nuo videot olivat omalla “kaarrokeneuleurallani” ratkaisevassa roolissa.

Toivottavasti tästä oli apua ja ennen kaikkea toivon saaneeni sinut innostumaan kaarrokeneuleiden neulomisesta!

Lumista suununtaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *