Äidin neuleita ja housuja

Syksy tuo neuleet ja neuleet tuovat syksyn.

Olen täydentänyt omaa vaatekaappiani alennusmyynneistä neulein, housuin ja mekoin. Farkkujen löytäminen on vielä työn alla, samoin ihan valkoisen kauluspaidan.

Kuten jo aloituskuvasta voitte päätellä, niin luonnonvärit ruskean eri sävyissä ovat yhä mieleeni. Mahtuupa mukaan yhdet tummansinisetkin housut. Muutaman vuoden ajan olen etsinyt myös tummanruskeaa napillista perusneuletakkia, siinä kuitenkaan vielä onnistumatta.

Tämän beigen Balmuirin sataprosenttisen kashmireneuleen löysin jo koronakevään aikana Millan Putiikista. Se tuntuu minun atoopikkoihoani vasten pehmeältä ja miellyttävältä eikä kutita. Toki en ole käyttänyt sitä paljasta ihoa vasten, mutta ihoni on niin herkkä, että reagoi huonoon materiaaliin toisen paidan läpikin.

Kun viime viikolla näin Millan Putiikissa puoleen hintaan tämän kamelin värisen Balmuirin neuleen, päätin tilata myös sen. Tämä neule ei olekaan kashmirea, kuten beige neule, vaan alpakkaa ja merinovillaa. Toivon, että senkin laatu on yhtä hyvä kuin kashmireneuleen.

Vaikka en tilannutkaan neuletta lahjaksi, oli jotenkin ilahduttavaa, kun se saapui kauniisti paketoituna Balmuirin lahjalaatikkoon ja -nauhaan. Tällaiset pienet suuret asiat tuovat minulle kovasti iloa ja siksi katselin jonkin aikaa vain pelkkää avaamatonta lahjarasiaa ennen kuin maltoin sen avata ja sovittaa neuletta. 

Luottoneuleikseni reilun viiden viime vuoden ajan, ovat valikoituneet myös Odd Mollyn neuleet. Toistaiseksi minulla on kokemusta vain puuvillaneuleista ja muutaman neuleen löysin heinäkuun alesta. 

Tämä luonnonvalkoinen/vaalea beige puuvillainen pitsineulepaita sopii ehkä paremmin kevääseen ja kesään kuin syksyyn. Pidin kovasti noista pitsireunusyksityiskohdista pääntiellä ja hihansuissa. En ehkää ihan hirveästi ole frillojen ystävä, mutta sellaiset koristavat tämän paidan helmaa.

Värillä ”onion” kulkeva puuvillainen kietaisuneuletakki sopii värinsä puolesta mielestäni oikein hyvin myös syksyyn, vaikka onkin kevään mallistosta. Odd Mollyn mallistosta minulla on vielä haaveissani kaksi neuletakkia, joista toinen on malliltaan pitkä ja toinen tällainen lyhyempi. Toistaiseksi en ole onnistunut niitä alennusmyyneistä löytämään, joten odotus jatkukoon.

Kaikki Odd Mollyn neuleeni ovat säilyneet hyvinä käytössä ja myös pesujen jälkeen. Yhden neuletakin olen ostanut second handina. Ostaisin varmaan enemmänkin, mutta allergiani (esim.pesuaineet ja eläinpöly) vaikuttavat ostomahdollisuuksiin.

Vaikka pidänkin Odd Mollyn neuleista, en ole niinkään kiinnostunut merkin muista vaatteista.

Jostain syystä minun on ollut tosi vaikea löytää itselleni hyvää housumallia. 

Kesäalesta löysin In Wearin Zella pull on pantsit ensin kamelin värisinä ja koska malli vaikutti hyvältä, päädyin tilaamaan samat housut myös tummansinisinä ja beigeinä. Valitettavasti olisi kyllä pitänyt hankkia ensin hieman käyttökokemusta yksistä housuista, sillä vasta nyt kun olen käyttänyt housuja, olen huomannut, että olisi ehkäpä sittenkin pitänyt valita kokoa pienemmät housut. Valitsin siis koon 38 (inhoan kiristäviä/puristavia housuja), mutta 36 koko olisi todennäköisesti riittänyt. Muuten housut ovat hyvän tuntuiset jalkaan ja mukavuutta lisää niiden kuminauhavyötärö. Edessä on kiristysnarut, joihin on helppo solmia kiinni työavain ja sujauttaa avain sitten toiseen etutaskuun. Takana on valechinotaskut, jotka tekevät housuista astetta siistimmät (jos ajattelee, että niissä on kuminauhavyötärö). Lahkeet eivät ole aivan täyspitkät.

Olen varmasti monen mielestä aika tylsä vaatevalintojeni suhteen, koska värimaailmani on hyvin hillitty ja luonnonläheinen ja lisäksi saatan todellakin hankkia jotakin samaa hyväksi havaittua vaatetta tai merkkiä useamman kappaleen mieluummin kuin kokeilen jatkuvasti uutta. En myöskään halua tehdä turhia hankintoja ja siitäkin syystä ostan mieluummin tarpeeseen ja toki silloin sellaista, johon luotan ja josta suurella todennäköisyydellä pidän.

Olisi mukava kuulla myös sinun luottomerkeistäsi, -malleistasi ja värimaailmastasi. Jos teitä kiinnostaa, niin voisin tehdä vielä erillisen postauksen alesta löytämistäni mekoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.