Jep. Nyt saa nauraa! Ensimmäiset joululehteni vuodelta 1994! Hinta 29,90 markkaa/kappale. Muistan miten ystäväni vihjasi, että kauppaan on tullut joululehtiä. Kai niitä oli ollut sitä ennenkin, mutta vasta nyt ne tuntuivat tärkeiltä. Tuskin mitään muita lehtiä olen selannut ja lukenut niin paljon kuin näitä. Monena vuonna tuon ”ensimmäisen joulun” jälkeenkin kaivoin aina juhannuksen aikana nämä samat lehdet esille ja virittäydyin joulun tunnelmaan. Vuosi vuodelta joululehtien pino kasvoi kahdella tai kolmella numerolla per vuosi. Nyt kun vuosien jälkeen kaivoin nämä lehdet esille suurella tunnelatauksella varautuneena, tunne olikin täysin toinen. Apua! Miksi olen näitä säästänyt? Ihan kamalia. Suttuisia kuvia, ei mitään kauniita koteja jne. No, ainakin nämä ovat takuuvarmasti asiansa ajaneet. Hämmentävää silti, että sitä kuvittelee joulun pysyvän vuodesta toiseen samana, mutta nämä osoittavat, ettei niin ole, ei ainakaan ulkonaisesti. Sisäisesti joulun sanoma tosin on säilynyt samana jo yli 2000 vuotta ja hyvä niin, sehän joulussa kuitenkin on se kaikkein tärkein asia.