Poikien kesäpuuhia osa 3b: Kaarnalaiva

”Pienellä purolla kaarnalaivaa kanssasi uittaa tahtoisin.
Aaltoja halkoen laiva uisi valkeat purjeet pullistuisi.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.”

— Maija Baric´—

Eräänä kesäkuun aamuna kysyin nallekarhultani, haluaisiko hän tehdä kaarnalaivan. Voisimme sitten lähteä sitä yhdessä uittamaan. Poika innostui heti ajatuksesta, puki ulkovaatteet, pyysi puukkoa tai saksia sekä ruuvia ja lähti ulos. Tuskin ehdin pyydettyjä työkaluja edes etsiä, kun terassin portaille oli jo ilmestynyt kaarnanpaloja. Hän oli löytänyt ne maasta lähimetsästä.


Jos innostutte tekemään kaarnalaivoja nallekarhuni ohjeilla, niin tässä ne ovat:

Tyypillistä nallekarhuani. Hän ei suinkaan valmistanut vain yhtä laivaa itselleen, vaan teki sellaiset myös pikkuveljilleen. Jokainen sai kaksi  <3

Pojat keräsivät kaarnalaivat alustalle (munakenno oli oikein sopiva siihen), hyppäsimme autoon ja ajoimme meren rantaan. 

Nämä rantareitit ovat minulle rakkaita. Ne kuuluivat isona osana lapsuuteni kesiin.

Rannassa oli melko tuulista ja aallot sen mukaiset. Siksi pojat päättivät ensin kokeilla kaarnalaivojensa uittamista tyynemmässä lammikossa.

Aaltoileva meri veti kuitenkin puoleensa ja kengät jäivät jonnekin rannalle, sillä varpaat oli pakka saada upottaa pehmeään hiekkaa ja tuntea laineet jaloissa.

Yhdessä ja yksin merestä nauttimassa. Ranta täyttyi ilon kiljahduksista.

Pinkaisu poukamaan, kaislikon suojiin. Se osoittautui mainioksi paikaksi uittaa kaarnalaivoja.

Yksinkertaisia iloja ja ihmetyksiä. Miten hauskaa voikaan olla, kun yksi kerrallaan heitetään kaarnalaiva vesille ja kuinka se ei katoakaan aaltoihin, vaan aalto kuljettaa sen takaisin rantaan. 

Samaa piti kokeilla myös isommalla puulla. 

Näinkin pienissä aalloissa on valtavan suuri voima.

Paluumatkalla autolle ranta täyttyi laulusta. Kullekin meistä nousi vuorollaan mieleen joku mereen tai laivoihin liittyvä laulu. 

”Laiva, laiva, minnekä laiva menee?”

”Keinumme aalloilla, aaltojen harjalla. Tuivertaa tuuli ja laineet loiskuu, keinumme aalloilla.”

”Pienellä purolla kaarnalaivaa kanssasi uittaa tahtoisin. Aaltoja halkoen laiva uisi, valkeat purjeet pullistuisi.”

”Kapteeni katsoi horisonttihin, oli myrsky alkava, oli myrsky alkava.”

”Lasken matkaan leijan kauneimman. Se saa lentää tuulien teitä.”

”Aallot kun laivaa keinuttaa, merimiehet kannella laulaa vaan.”

Kuopus oli onnellinen veljensä tekemästä kaarnalaivasta ja kantoi sen tarkasti takaisin kotiin.

Ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että tykkään merityylisistä vaatteista ja väreistä. Edellisen postauksen merimiesasut olen yhtä lukuunottamatta tilannut isoille pojille vuosia sitten Tonja Attolalta. Ilmeisesti hän ei enää valmista niitä eikä kukaan ole jatkanut hänen työtään (kertokaa ihmeessä, jos tiedätte asiasta paremmin). Siihen päädyin reilu vuosi sitten, kun yritin epätoivoisesti etsiä poikien merimiesasuja. Vuosien saatossa olen etsinyt niitä useampaan kertaan, tuloksetta.

Tämän postauksen merimiespaidat olen tuunannut itse kuusi vuotta sitten, kun jälleen kerran olisin halunnut pojille merimiespaidat. Sisuunnuin ja päätin tehdä itse, tosin käytin hieman oikotietä. Ostin H&M:sta edulliset valkoiset pitkähihaiset trikoopaidat. Yrityksen ja erehdyksen jälkeen sain tehtyä sopivan kaavan merimieskaulukselle, jota sitten vain aina hieman suurensin vaatekoon kasvaessa. Tein kauluksen myös miehelle. Poikia oli silloin neljä. 

Ostin tummansinistä lakanakangasta, johon ompelin valkoiset terenauhat reunoihin. Kauluksen ”solmion” keksin kiinnittää ruskealla kuminauhalla (pampulalla). Varsinaisen kauluksen kiinnitin harsimalla trikoopaitaan. Olisin voinut sen ommellakin, mutta ajattelin, että paidan peseminen olisi helpompaa (ja turvallisempaa) ilman kaulusta (kaulus olisi värjännyt paidan).

 

Poikien vaatteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.