Joulukuun kolmas: Melukylän joulu

Meidän perheessä joulun odotukseen kuuluu ehdottomasti joka vuosi samojen – ja toki myös mahdollisuuksien mukaan aivan uusienkin – lasten joulukirjojen lukeminen. Usein pyydän vuoroa saada valita ensimmäisen kirjan ja aina se on tämä iki-ihana Astrid Lindgrenin kirjoittama Melukylän lapset.

Ilon Wiklandin kuvitus on lumoavan kaunis. Tällaisessa kuvakirjassa ne tuovat kirjailijan tunnelman vahvasti ja elävästi esille. Kaikki on kuin käsin kosketeltavissa.

Kuvissa näkyvät kangaskoristeet ovat Mailegin. Käytämme niitä vuoden ympäri Kioskikahvila Ruusuritarissa. Jouluisin lapset koristelevat Mailegin koristeilla omat mini(muovi)kuusensa ja lasten oman joulukuusen yläkerran aulassa.

Jos olette lukeneet Melukylän lapsista, niin tiedätte, että Melukylässä on kolme taloa. Ylätalossa asuvat Riitta ja Anna, Välitalossa Saku, Naku ja Liisa sekä Alatalossa Olli ja Kirsti. 

Lapset saavat Melukylässä osallistua jouluvalmisteluihin. He leipovat piparkakkuja, ruokkivat lintuja, hakevat halkoja, kaatavat joulukuuset, vierailevat isoisän luona ja laulavat joululauluja.

Plyysipiparkakut ovat ”Bombadill”-merkkiset ja ”swedish design”. Piparkakkuleipojaiset ovat päässeet myös 104 palaiseen ”Jul i Bullerbyn”
-palapeliin.

Melukylän isoisä on oikeastaan vain Annan ja Riitan isoisä, mutta kaikki Melukylän lapset pitävät häntä omana isoisänään. Lapset koristelevat isoisän kuusen ja kuvailevat sitä niin hyvin, että isoisän sokeudestaan huolimatta melkein pystyy sen näkemään, samoin kauniin punaiset omenat.

Tämä hetki on ehkä kaikista parhain – ja toistuu muuten vastaavana muissakin Lindgrenin tarinoissa, ainakin Marikissa. Aattoaamun hämärissä lapset tulevat alakertaan jännittäen, että onko äiti ehtinyt saada kaiken valmiiksi.
”Ja voi, alhaalla salissa oli kuusi koristettuna ja valkea roihusi uunissa ja kaikki oli aivan ihanaa.” Mikä tunnelma!

Muutaman muunkin kohdan haluan välittää teille. Alkaako teidänkin vatsaa nipistellä jännityksestä, kuten omaani, kun kuulette seuraavan katkelman?
”On niin kaunista ja jouluista, että vatsaan ihan koskee”, sanoi Anna.

”Seuraavana aamuna me nousimme kuudelta ja ajoimme joulukirkkoon.
– Arvaas mistä minä pidän, sanoi Saku.
– Minä pidän reellä ajamisesta ja soihdusta, joka loistaa kauas.
– Arvaas mistä minä pidän, sanoi Naku.
– Minä pidän kulkusen kilinästä ja myös hevosen hajusta.
– Arvatkaa mistä minä pidän, minä sanoin.
– Minä pidän joulusta.
– Sehän on selvää, sanoi Saku.
– Niinhän kaikki ihmiset pitävät.”

Viimeisen kuvan pehmopiparkakkusydän on Bukowskin. Se on vuosia vanha. Meillä on ollut niitä kaksi ja ne ovat roikkuneet aina keittiön salusiinien tangossa joulun aikaan. Muutama vuosi sitten huomasin toisen sydämen hävinneen enkä harmikseni ole sitä sen jälkeen löytänyt mistään. Jos siis näette näitä jossain myytävänä, niin vinkkaattehan!

Tänä vuonna olen hukannut jotain muutakin, nimittäin ruokailuhuoneen verhot! Apua! En ymmärrä miten niin voi käydä. Yleensä säilytämme niitä isossa vaatehuoneessa, mutta viikonlopun suuretsinnän jälkeen niiden sijainti on yhä mysteeri. Harmittaa ehkäpä eniten siksi, että olin ostanut ikkunoihin ripustettavaksi kynttilälyhdyt eivätkä ne käy nykyisten verhojen kanssa. 

Suunnittelin esitteleväni vielä muutaman muunkin suosikkilastenjoulukirjani jossakin toisessa kalenterinluukussa. Löytyykö teiltä joulukirjasuosikkeja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.