Joulukuun kahdeskymmenes: lahjavinkkejä teini-ikäiselle pojalle

Teini-ikäisten poikien lahjojen miettiminen on ollut minulle selkeästi kaikkein vaikeinta. Olen pohtinut, että miksi. Kirjat ja vaatteet ovat yhä helpot kategoriat, mutta koska iän myötä— ainakin meillä — poikien omat toiveet ovat muuttuneet kovin ”teknisiksi”, olen auttamatta pudonnut kelkasta.Tekniikka ei yksinkertaisesti kiinnosta minua niin paljon, että voisin lähteä tekemään sen suhteen järkeviä ja laadukkaita valintoja. Vähitellen isompien poikien lahjahankintojen päävastuu on siirtynyt miehelleni. Useimmiten yhdessä pohdimme vaihtoehtoja (ja kysymme myös lapsilta toivetta), jonka jälkeen mieheni tekeen hinta- ja laatuvertailut. Koska monet tekniset laitteet ovat myös kalliita, vaatii niiden hankinta entistä tarkempaa puntarointia.

Muutamien viime vuosien aikana olen saanut huomata, että kuulokkeita ei voi koskaan olla liikaa. Langattomat kuulokkeet ovat toivotuimmat. Toinen isoista pojista on toivonut tietokoneelleen toista (samanaikaista) näyttöä. Bluetooth-kauittimet kelpaavat myös.

Sitten on näppäimistöä ja hiirtä, langoilla ja ilman. Oikean puoleinen vekotin on nimeltään Raspberry Pi eli ”raspi”. Nopeasti luettuna voisi luulla vadelmapiirakaksi, mutta eipä tuo kovin suussasulavalta näytä. Joko ymmärrätte, miksi tämä osio on vaatinut ulkoistusta? Osaa tuotteista löytynee ainakin Gigantista. Olen myös kuullut useaan kertaan sanan ”elektroniikkakeskus”. Sellaisesta paikasta varmaan siis myös löytyy näitä vekottimia.

Teini-iässä monet kiinnostuksen kohteet ja harrastukset valikoituvat entistä yksilöllisemmin ja tulevat vielä aiempaakin merkityksellisemmiksi. Jos tuntee nuoren, saattaa olla hyvinkin helppo valita hänelle mieltymystensä tai tarpeidensa mukainen lahja. Tavaran tilalle sopii hyvin myös lahjakortti esimerkiksi urheilu- tai musiikkikauppaan tai vaihtoehtoisesti lippu tärkeään peliin, konserttiin, elokuviin jne.

Treenivaatteet, treenikassi, treenivälineet. Nuotit ja soittimet (kuvassa ukulele). 

Itsenäistymistä on myös hyvä harjoitella ja varustaa ihan konkreettisesti. 

Meillä ainakin jo viime vuonna ihan suoraan joulun aikaan vihjattiin, että vähitellen olisi hyvä kerätä astioita ja muuta tarpeellista oman kodin perustavaraa.

Esikoinen tykkää mustavalkoisesta sisustuksessa, mukana ripaus vihreää. Kuvan tuotteet Design Letters.

Nuoruus- ja varhaisaikuisuusvuosina opiskelutkin muuttavat muotoaan. Tarvitaan tarkempaa suunnittelua ja evästystä. Ja ai niin: voiko latureita olla koskaan liikaa?! Mielellään nimikirjaimella varustettuna.

Adidaksen toilettilaukku kätevällä ripustimella ja Helly Hansenin putkikassi viikonloppureissuun. Saatavana useassa eri koossa. Laukussa on kantamista helpottavat repun olkaimet. Toilettilaukkuun voi valmiiksi pakata perushygieniatuotteita.

  • Muokkaa

Jokapäiväiseen käyttöön tarvittavat asusteet ovat aina hyviä lahjoja ja niille riittää käyttöä vuosiksi eteenpäin. Kuvien lompakko, kello ja vyö ovat kaikki Tommy Hilfigerin mallistosta.

Saman merkin kello hieman erilaisella rannekkeella. Cashmirea sisältävä pipo ja huivi sekä korttikotelo/lompakko ja avaimenperä. Nahkahanskat/-kintaat on myös hyvä ja tarpeellinen joululahja nuorelle.

Kirjoja laidasta laitaan. Tiedettä, tapoja ja tyyliä. 

Kauluspaidat, rubgypaidat, hupparit, puuvilla- ja villapaidat sekä alusvaatteet ja pyjamat kullekin maun ja tyylin mukaan. Nämä kaikki on poimittu Gantin vaatemallistosta, mutta vastaavia tuotteita löytyy lukuisilta eri miesten vaatemerkeiltä. Esimerkiksi Espritin vaatteissa on hyvä hinta-laatu-suhde.

Kaikkien tuotteiden kuvat on poimittu verkkokauppojen sivuilta.

Toivottavasti jollekin oli apua näistä vinkeistä. Mitä teidän teini-ikäiset pojat ovat toivoneet lahjaksi? Mistä he ilahtuisivat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.