Etsi museo - 19 tulosta löytynyt

Tarinani vuodelle 2021

Olen tammikuun ajan keskittynyt pitkälti pohtimaan mennyttä vuotta, mutta toki pyrkinyt niihinkin postauksiin tuomaan aina jotakin uutta näkemystä, ajatusta tai kokemusta mukaan. Tuosta postaussarjasta olisi vielä osia jäljellä, mutta katsotaan mitkä niistä toteutuvat. Näin tammikuun viimeisenä päivänä tuli sellainen tunne, että voisi olla hyvä antaa hieman aikaa ja ajatuksia myös tälle uudelle alkaneelle vuodelle 2021.  …

Lisää...

Luumukohokas

Joka joulu, kun valmistamme jälkiruuaksi luumukohokkaan, muistan ajattelevani, että miksi ihmeessä emme tee tätä myös muulloin kuin jouluna. Jouluisin haasteena on nimittäin se, että vatsa on jouluruuista jo valmiiksi niin täynnä, ettei tämä jälkiruokaherkku meinaa enää mahtua sinne. Useimmiten jouluisinkin siirrämme jälkiruuan suosista joulupäivälle. Luumukohokas säilyy hyvin jääkaapissa ja maistuu aivan yhtä hyvältä myös jälkikäteen …

Lisää...

8. joulukuuta: Petteri Kaniinin jouluseikkailu

Joulunalusaikana otamme kirjahyllystä esille kaikki jouluaiheiset lastenkirjat. Jos myyntiin on tullut joitakin uusia ja kiinnostavia lasten joulukirjoja, saattaa sellainen sujahtaa adventin ajan yllätyksiin.  Tämän Petteri Kaniinin jouluseikkailu -kirjan nähdessäni tiesin, että se kuuluu tämän joulun uusiin kirjahankintoihin. Kirja päätyikin pojille yhdeksi adventtikalenteriyllätykseksi kera pupupiparileipojaisten. Kirjan esittelytekstissä kerrotaan näin: “Petteri Kaniinin jouluseikkailu sai alkunsa, kun Emma …

Lisää...

Syysretkellä

Odotin – nyt jo mennyttä – syyslomaa aivan valtavasti. Hetkellisesti mieleni valtasi jopa sellainen jouluinen olo, koska odotus oli samankaltaista kuin joululoman alkaessa. Koronatilanne ja jatkuvasti kiihtyneet koronauutiset ovat ainakin minuun vaikuttaneet uuvuttavasti. “Pysykää kotona” -viesti ei ole kaikille mahdollinen, vaikka miten sitä haluaisikin toteuttaa. Joillakin työt, koulu ja päiväkoti jatkuvat kuten ennenkin. Siitä syystä …

Lisää...

Poikien kesäpäivän asu 3

Kolmantena lomapäivänä heräsimme aurinkoiseen ja lämpimään Helsinkiin. Suomen isännöimä EU-kokous oli rantauttanut Mannerheimintielle lukuisia poliisipartioita, joissa riitti ihmeteltävää. Ensimmäinen partio oli nimittäin vastassa heti kun astuimme ulos majapaikkamme rapun ovesta. Edellisen omakotitaloyöpymisen jälkeen saimme todistaa, että kuuden hengen perhe mahtuu aivan hyvin majoittumaan myös yksiöön. Eihän meidän ollut tarkoitus majapaikassa kuin syödä aamu- ja iltapalat …

Lisää...