Potkukelkkaretkellä

*Mukana blogiyhteistyössä Youngest Fashionin kanssa saatuja tuotteita.

Meidän oli tarkoitus lähteä poikien kanssa viime lauantaina hiihtämään, mutta silloin tulikin lunta tuulen saattelemana lähes vaakatasoon, joten päätimme siirtää retkeämme. Sunnuntaina katsoinkin hämmästyneenä ulos ikkunasta, kun näin yllättäen auringon tarjoilevan säteitään. Olin nähnyt aiemmin kävelylenkkini varrella erään koivikon, joka näytti lumimaisemassa mielestäni todella kauniilta. Silloin sen ohi kulkiessani ajattelin, että tässä maisemassa olisi kiva ottaa pojista hieman talvikuvia ja ehkäpä tehdä sinne vaikkapa eväsretki syysretken tavoin.

Koska retkipaikalle oli matkaa reilu kaksi kilometriä ja mukaan tarvittiin sekä vaihtovaatteet että eväät, ajattelin, että menisimme sinne autolla. Pojat toivoivat kuitenkin potkukelkkaretkeä, joten niinpä valjastimme ne matkaan.

Meillä on kaksi potkukelkkaa. Isompi aikuisten kokoinen punainen kelkka on edesmenneen paappani vanha. Kelkasta on ollut meille iloa jokaisena lumisena talvena. Pienemmän lasten kokoisen kelkan olemme ostaneet esikoisen ollessa pikkupoika. Olisiko voinut parempaa kelkkailusäätä olla kuin tuo tuore vastasatanut lumikerros eikä missään hiekoitusta. Jalkakäytävät ja pyörätiet tosin olivat yhä paikoin auraamatta, mutta autotien reunassa voisin sanoa kelkkojen luistaneen jopa paremmin kuin varsinaisilla kävelyreiteillä.

Joku toinenkin oli löytänyt tämän saman pöpelikön ja tehnyt koivikkoon ladun. Yritimme parhaamme mukaan olla sitä tallomatta. Lumihanki kyllä pääsi upottamaan melkoisesti ja pojat kahlasivat siellä polviin asti lumessa. Se oli tietenkin tosi hauskaa!

Lumihangessa kahlaamisesta muistuu mieleeni aina eräs lapsuuden kokemukseni. Jos pohjoisen serkkuni lukee tätä postausta, hän muistanee myös tuon tapahtuman. Sen kummemmin tässä kertomatta, miten serkkuni kanssa hankeen päädyimme, mutta oli kyllä melko pelottavakin kokemus olla hangessa ja upota vain syvemmälle ja syvemmälle. En ole milloinkaan ennen enkä jälkeen sen kokenut mitään vastaavaa. En myöskään tarkalleen muista miten syvälle lopulta upposimme, mutta väittäisin, että ylävartaloakin vielä meni lumen alle. Lopulta joku ohikulkeva nainen tuli meitä sieltä hangesta pelastamaan emmekä sieltä kyllä omin voimimme olisi ylös päässeetkään. Tuohon kokemukseen nähden tämä koivikko oli siis vielä hyvinkin turvallista lumihankea.

Aurinko paistoi koivikon takaa. Otin nopeasti jokaisesta pojasta muutaman kuvan ja ennen niitä muutaman yhteiskuvan, että jokainen pääsi vuoronsa jälkeen pukemaan lämpimämmät vaatteet takaisin ylleen. Potkukelkat toimivat hyvin istuimina ulkohousuja ja haalareita pukiessa.

Blogin oikeassa yläreunassa olevan esittelytekstin yläpuolelta voit nähdä valokuvaaja Anne Tuulikankaan ottaman talviretkikuvan meidän koko perheestä. Kuva on vuodelta 2018 eli kolmen vuoden takaa. Silloin ihana talvi jatkui pitkälle maaliskuuhun, jopa huhtikuun alkuun. Onneksi myös kevät yllätti sinä vuonna tulollaan ja toukokuun puolivälistä lähtien saimme nauttia jopa hellesäistä. Ehkäpä tämäkin talvi lupaa myös hyvää kevättä ja kesää.

Kaksi nuorinta poikaa ovat saaneet TuTun merinovillapipot ja merinovillatuubihuivit blogiyhteistyönä Youngest Fashionin* kanssa. He tykkäsivät niistä niin paljon, että tilasin samanlaisen setin kokoa isompana vielä nallekarhupojallekin. Kaksi nuorinta ovat käyttäneet näitä pipoja ja tuubeja koko talven. Jos yritänkin ehdottaa jotakin toista vaihteeksi, niin se jää pelkäksi ehdotukseksi. Sattumoisin, kun kävin äsken etsimässä nuo merinovillatuotteet linkkejä varten, huomasin, että ne olivatkin tällä hetkellä mukana ystävänpäivän alekampanjassa. Alennukset ovat voimassa 14.2. asti.

Lämmintä ylle, kelkkojen ja lampaidentaljojen kantaminen koivikkoon sekä termarista lämmintä kaakaota suuhun, oli seuraavaksi retken ohjelmistossa.

Edellispäivänä leipomani gluteenittomat korvapuustit pääsivät eväskoriin mukaan ja kaakaon kanssa nautittaviksi.

Tekstiä ei tänään oikein irronnut, mutta kuvat puhukoot puolestaan. Talvisää oli upea, samoin luonto ympärillämme. Eväät maistuivat ja retki kera potkukelkkojen täytti seikkailutarpeet.

*Kahden nuorimman pojan pipot ja tuubihuivit on saatu blogiyhteistyönä Youngest Fashionin kanssa. Tarkemman esittelyn näistä yhteistyötuotteista voit lukea aiemmasta postauksestani täältä sekä lisää kuvia Youngest Fashionin TuTun merinovillatuotteista näet blogissani täällätäällätäällä ja täällä.

Jos muuten katsot poikien pipoja tarkemmin, huomaat varmasti, että kaikissa niissä on yksilöllisesti hieman erivärinen tupsu. Poikien mielestä se on kiva asia ja auttaa tunnistamaan muuten samanlaisen pipon helposti toisistaan eikä tarvitse erikseen tarkistaa nimeä pipon sisällä olevasta nimikointitarrasta. Itse tykkään eniten tuosta jääkarhupojan ruskeasävyisestä tupsusta.

Poikien vaatteet:

Perjantaipullia

Olet varmasti huomannut, että tapaan ajastaa postaukset niin, että ne julkaistaan aamulla kello kuusi. En oikein edes tiedä, mistä tuo tapa juontaa juurensa. Arvelisin, että omalla heräämisaikataulullani on siihen vaikutusta. Koska uusi päivä alkaa minulla useimmitenkin juuri kello kuusi (nykyään lähes päivittäin jo ennen sitä), koen jotenkin luontevaksi, että blogikin herää silloin uuteen päivään. Koska pidän hitaista ja kiireettömistä aamuista, tapaan usein juuri aamuisin uutisten ja psalmin lisäksi lukea seuraamieni blogien uusia postauksia.

Tämä postaus oli siis alunperin tarkoitus julkaista jo perjantaiaamuna (nimikin kertonee siitä). Torstai-iltainen väsymykseni oli kuitenkin sitä luokkaa, että en edes yrittänyt lähteä taistelemaan sitä vastaan, vaan jätin postauksen tekemisen suosiolla tulevaisuuteen.

Viikko sitten lauantaina sain ajatuksen kokeilla pitkästä aikaa leipoa gluteenittomia korvapuusteja. Jos olet lukenut postauksiani jo pidempään, et varmastikaan ole välttynyt siltä tiedolta, että korvapuusti on ykkösherkkuni kaikkien maistamieni maailman herkkujen valikoimista. Vuonna 2013 siihen tuli vain yksi särö, joka kyllä silloin tuntui hieman suuremmankin palasen lohkaisulta. Aika lailla kahdeksan vuotta sitten sain kuulla olevani allerginen kotimaisille viljoille. Lähes kaikki muut leivonnaiset on ollut helppo korvata gluteenittomilla jauhoilla, mutta korvapuustien kanssa olen käynyt pienoista taistelua. Taistelua, jonka olen moneen otteeseen hävinnyt tai vähintäänkin luovuttanut.

Vuosien ajan lähes jokaisella Helsingin reissulla olin käynyt Cafe Esplanadissa syömässä jättikorvapuustin tai vähintäänkin hakemassa sellaisen mukaan kotimatkalle. Saatuani tiedon vilja-allergiasta, olin juuri seuraavana päivänä lähdössä Helsinkiin ja siksi muistankin erityisen hyvin tuon ensimmäisen Helsingin matkan ilman korvapuustia. (No, elämässä on toki paljon suurempiakin murheita – myös minulla – kuin korvapuustit, mutta toisinaan asia saa silti vieläkin harmistumaan.)

Opiskellessani lukuvuonna 2016 – 2017 Helsingin yliopistossa erillisiä erityisopettajaopintoja, löysin gluteenittoman kahvilan, josta sai aivan ihania korvapuusteja! Koska meidän luennot kestivät usein kellon ympäri, en monestikaan ehtinyt tuonne kahvilaan ennen kuin perjantaina juoksujalkaa ennen junan lähtöä. Silloin ostinkin pussillisen korvapuusteja, laittaen niistä osan puolikkaina kotona pakkaseen odottamaan iltapäivien kahvihetkiä. Harmillista, mutta tuo kahvila lopetti myöhemmin toimintansa. Sain kuitenkin selville Helsingistä muutaman toisen gluteenittomia korvapuusteja myyvän paikan.

Koska Helsinkiin ei ole ollut pian vuoteen asiaa, on korvapuustirintamallenikin kuulunut melko huonoa.

Leipomisinspiraation iskiessä, löytyi kaapista onneksi valmiina kaikki tarvittavat ainekset. Harmi ainoastaan, että tein vain puolenlitran taikinan, sillä kaikki leipomani korvapuustit ovat jo loppuneet, vaikka epätoivoisesti yritin niistä osan pakastaakin (en siis syönyt niitä kaikkia yksin). Nyt pohdinkin, että pitäisikö tänä viikonloppuna leipoa uudelleen ja tehdä heti litran taikina, etteivät korvapuustit aivan yhtä nopeasti pääsisi loppumaan.

1000 ja 500 millilitran posliiniset mittakannut olen ostanut keskimmäisen pojan syntymävuonna Rauman Hannasilta. Hyvin ovat pysyneet ehjinä jo 11 vuotta, vaikka ovat meillä päivittäisessä käytössä. Puukulhot olen saanut ystävältäni.

Leivoin korvapuustit tällä kertaa Yhteishyvän ohjeella. Kirjoitan ohjeen myös tänne blogiini jo pelkästään siksi, että löydän sen itse täältä kaikkein helpoiten. Muutan tarvikkeiden määrän vastaamaan puolenlitran taikinaa. Alkuperäinen ohje on tehty 2,5 dl:n taikinalle.

Gluteenittomat korvapuustit

Ainekset:

100 g voita tai margariinia
5 dl maitoa
1 kpl (50 g) hiivaa
3 tl psylliumia
2 kpl kananmunia
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 dl riisijauhoja
10 dl gluteenitonta jauhoseosta

Itse saan (gluteenittoman) pullataikinan onnistumaan kaikkein parhaiten yleiskoneella.

Yleiskoneella tehdystä taikinasta tulee todella helppo käsitellä eikä se mielestäni lainkaan tartu alustaansa. Meillä on erillinen leivontalaatikko keittiössä, mutta tykkään pullia leipoessani käyttää tätä äidiltäni saamaa ikivanhaan Tupperin leivinalustaa, koska leivinlaatikon reunat tulevat pullataikinaa kaulitessa häiritsevästi tielle, joskin leivinlaatikko puunvärisenä olisi huomattavasti esteettisempi.

Täyte:

100 g voita
1 dl sokeria
2 – 4 rkl kanelia

Lisäksi:

1 kpl kananmuna
6 rkl raesokeria

Valmistus:

1.

Ota 200 g rasvaa pehmenemään noin tunti ennen leipomista.

2.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää psyllium, sekoita ja anna turvota 10 minuuttia.

 
3.

Sekoita kananmuna, sokeri ja mausteet maitoseokseen. Lisää 100 g pehmeää rasvaa ja riisijauhot, sekoita. Vaivaa taikinaa sähkövatkaimen tai yleiskoneen taikinakoukuilla ja lisää gluteenitonta jauhoseosta desi kerrallaan koneen käydessä. Vaivaa vielä noin 5 minuuttia koko jauhomäärän lisäämisen jälkeen.

 
4.

Älä kohota taikinaa, vaan kauli se heti gluteenittomilla jauhoilla jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä pehmeä rasva taikinalevylle ja ripottele sokeri ja kaneli päälle. Kääri taikina leveämmältä reunalta tiiviiksi rullaksi ja leikkaa kolmion muotoisiksi paloiksi. Nosta palat leivinpaperille pellille kapea osa ylöspäin ja paina sormella huippu alas.

 
5.

Peitä korvapuustit liinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia.

6.

Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Voitele korvapuustit kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle. Kypsennä uunissa noin 12 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin värisiä.

 
 

Mikä on sinun lempiherkkusi?

Lego-kirjat

Nallekarhun huoneen joulujuttuja näit jo viime vuoden adventtikalenterin yhdessä luukussa. Otin silloin tuossa samassa hämärässä marraskuun ”valossa” hieman muitakin kännykkäräpsyjä pojan huoneesta liittyen lähinnä Lego-aiheeseen. Tuolloin myös seinänaulakkopohdintani tuottivat tulosta ja pojan huoneen yhdelle seinälle kiinnitettiin Ikean seinänaulakot. 

Toiselta seinältä löysivätkin sitten paikkansa nämä Ikean Mosslanda-tauluhyllyt, jotka ovat odottaneet meillä jo muutaman vuoden ajan sopivaa sijoituspaikkaa. Ajatuksena on alusta asti ollut laittaa näille hyllyille Lego-kirjat. Nallekarhupojan järjestäessä kirjoja hyllyihin, kävi heti selväksi, että nämä ovat kuin tehtyjä tähän tarkoitukseen. Hyllyt ovat mielestäni riittävän syviä eli niihin mahtuu aivan hyvin kolmekin kirjaa päällekkäin. Poika järjesti kirjat hyllyihin oman suunnitelmansa mukaan ja mielestäni siitä tuli kivan ja toimivan näköinen. Koska korkeammat kirjat ovat taaempana, voi kirjoja laittaa useamman päällekkäin ja silti nähdä jokaisen kirjan yhdellä silmäyksellä etenkin kun kirjat on aseteltu hieman lomittain.

Ylemmälle hyllylle poika laittoi muutaman Lego-aiheisen taulun. Ne voi tarvittaessa ottaa pois, jos kirjakokoelma vielä kasvaa. Itse asiassa meillä on kestoetsinnässä yksi Lego-kirja, joka tuhoutui joitakin vuosia sitten. Valitettavasti juuri se kirja on osoittautunut vaikeaksi löytää. Käytettykin kelpaisi meille oikein hyvin.

Osa Lego-kirjoista on jo isompien veljien vanhoja ja siitä syystä melkoisia aarteita. 

Pojilla on myös selkeästi omat suosikkiaihealueensa Legoihin liittyen.

Yllä oleva kuva oli jo siinä joulukuisessa postauksessa, mutta laitan sen vielä tähänkin, koska Legoista puhutaan. Nallekarhupojan huoneen  Legocityn alustana toimii siis tämä vanha höyläpenkki. Penkissä olevat kolot häiritsevät hieman cityn rakentamista eli jos tästä aikoo tehdä pidempiaikaisen ratkaisun, täytynee silloin miettiä lasi- tai vanerilevyä pöydän päälle pinnan tasoittamiseksi. Puutöiden tekemistä varten höyläpenkin alle on laitettu matto.

Poika toivoi 11-vuotislahjakseen tällaista vanhaa intiaanilegopakettia eli se on ostettu käytettynä.

Pikkuveli oli kuulemma tuonut Lego-autonsa nallekarhun cityyn, joten näin nämä Lego-leikit elävät ja muuttuvat päivittäin. Nallekarhulla on huoneesseen Ikean Hemnes-vitriini, jossa hän säilyttää ainoastaan Legojaan. Vitriinit ovat siitä hyviä, että siellä Legot eivät pääse keräämään pölyä. Sinne on myös helppo nostaa citystä kokonaisia rakennelmia pois leikistä ja päinvastoin eli vitriinistä leikkiin. Periaatteessa vitriinin hyllyille voisi rakentaa myös tiettyjä teema-alueita ja leikkiä niillä sitten kaapin sisällä. Valitettavasti en tullut ottaneeksi kuvaa tuosta vitriinistä, mutta jääkarhupojan huoneessa voit nähdä samanlaisen vitriinin samassa käyttötarkoituksessa.

Puisen lokerikon olen ostanut nallekarhulleni kirpputorilta hänen ollessaan muistaakseni viisivuotias. Lokerikko on hänelle yhä tärkeä ja hän toivoisi saavansa vielä toisen samanlaisen. (Saa vinkata, jos löydät jostakin!) Legoukkoja on meillä valtavat määrät ja niillä voisi helposti täyttää useammankin lokerikon. Tällä hetkellä lokerikossa olevat ukkelit vaihtuvat aina aika ajoin. Pojat tekevät toisinaan ukkeleista myös erillisiä lajitelmia vaikkapa Ikean väliseinällisiin pikkulaatikoihin. Niissä eri lokerikkoihin kerätään esimerkiksi ukkeleiden päät, ylävartalot, alavartalot, hiukset, aseet, ruuat, eläimet jne. Samanlaisia lajitelmia teki jo meidän nykyinen 17-vuotias ollessaan alakouluikäinen. Omatkin sormeni aina välillä syyhyävät erilaisten Lego-lajitelmien tekoon ja uskonkin sen jopa toteutuvan jossakin vaiheessa nyt, kun talossa ei enää asusta iältään yhtäkään lajitelmien sotkemiseen erikoistunutta poikasta  😉

Tarinani vuodelle 2021

Olen tammikuun ajan keskittynyt pitkälti pohtimaan mennyttä vuotta, mutta toki pyrkinyt niihinkin postauksiin tuomaan aina jotakin uutta näkemystä, ajatusta tai kokemusta mukaan. Tuosta postaussarjasta olisi vielä osia jäljellä, mutta katsotaan mitkä niistä toteutuvat.

Näin tammikuun viimeisenä päivänä tuli sellainen tunne, että voisi olla hyvä antaa hieman aikaa ja ajatuksia myös tälle uudelle alkaneelle vuodelle 2021. 

Spontaani vastaukseni kysymykseen mitä odotan tältä vuodelta, olisi: ”En mitään.” Noin vastaisin, jos en ajattelisi asiaa sen enempää. Jos kuitenkin pysähtyisin toviksi asiaa tuumaamaan, vastaisin ehkäpä näin: ”Rauhaa ja rakkautta.” Tiesitkö muuten, että blogini tiivistetty kuvaus ”Rauhaa, rakkautta ja suuria tunteita viiden pojan talossa” on mieheni käsialaa? Ehkäpä juuri tuohon määritelmään kiteytyy odotukseni ja toiveeni tälle vuodelle.

Koronatilanne on tuonut tullessaan sen, että olen oppinut elämään päivän kerrallaan ilman sen tarkempia suunnitelmia tuleville viikoille tai kuukausille. Ennen tykkäsin siitä, että asiat oli aikataulutettu ja suunniteltu hyvissä ajoin. Tiettyjä menoja oli kiva järjestää myös spontaanisti, mutta isommat suunnitelmat oli yleensä tarkkaan aikataulutettu (toki edelleenkin suunnittelen esimerkiksi työni tarkasti, mutta tällä kirjoituksellani viittaan vapaa-aikaani). Koronan myötä olen saanut huomata, että vaikka nuo suunnitellut menot auttavat jaksamaan arjen aherrusta, tuovat ne toisinaan myös stressiä ja suorittamista elämään. Korona on ikään kuin antanut luvan pysähtyä kodin ja perheen keskelle ilman jatkuvaa kiirettä ja menemistä jonnekin. Ilman jatkuvasti aikataulutettua elämää. Osa ihmisistä kokee kodin vangiksi, osa puolestaan on löytänyt uudesta kotiin keskittyneestä elämästä paljon uudenlaisia iloja.

Itse koen nimenomaan rauhaa ja rakkautta. Koti on kuin turvasatama kaiken keskellä. Sinne on ihana palata työpäivän jälkeen ja siellä on ihana myös pysyä niin paljon kuin mahdollista. Kaipaan toki esimerkiksi ystävien tapaamisia lauantain kahvilahetkillä tai lasteni kanssa vietettyä aikaa museoissa, teatterissa, kirjastossa, harrastuksissa, peleissä, kaupoissa ja pienillä kotimaanmatkoilla. Viihdyit sitten kotona tai et, niin uskon, että meille jokaiselle tekee hyvää pysähtyä ja rauhoittua välillä jopa hieman pidemmäksikin ajanjaksoksi. Voisiko sille löytyä parempaa paikkaa kuin oma koti?

En kuitenkaan pysty – enkä edes halua – kirjoittaa etukäteen tarinaani tälle vuodelle. Kuten aiemmassa Uusi vuosi -postauksessa kerroin, en tykkää tehdä uudenvuoden lupauksia. Sen sijaan toiveista, tavoitteista ja unelmista puhuminen on mukavaa. Sellaiset ajatukset myös suuntaavat yleensä positiivisesti kohti tulevaa, sillä ne tuovat mukanaan toivoa ja hyvää mieltä. Jotain sellaista, joista tuntuu hyvältä pitää kiinni erityisesti silloin, kun elämä murjoo. 

Unelmointi on vuosien saatossa osoittautunut parhaimmaksi unilääkkeeksi iltaisin. Valitettavasti on toki myös niin, että kun Unelmat kuihtuvat, on vaikea löytää uusia. Tuon linkkaamani postauksen kirjoittamisesta on kulunut jo vuosi ja täytyy sanoa, että unilääkkeeni on yhä löytymättä. Hetkellisesti sen jo löysin, pienempien asioiden joukosta, mutta sellainen isompi ja pidemmälle kantava unelma on minulta yhä kateissa. Pienet unelmat ovat ehdottomasti vähintäänkin yhtä hyvä asia, mutta nekin ovat tuota yhtä pientä ajanjaksoa lukuunottamatta antaneet vielä odottaa itseään. Olkoon siis tämä vuosi kohdallani rauhaa, rakkautta ja odotusta tulvillaan. Sisältäköön se pysähtymistä, lepoa, läheisyyttä, perhekeskeistä yhdessäoloa ja mukavia puuhia yhdessä ja erikseen oman kodin tuomassa turvasatamassa. Käsitöiden lisäksi huomaan löytäneeni uudelleen joitakin aikoja uinuneen lukemisen kipinän ja se on kyllä tuonut minulle valtavasti iloa. En ole esimerkiksi viikkoihin avannut TV:tä/suoratoistopalvelua, sillä tartun iltaisin mieluummin kirjaan kuin kaukosäätimeen.

Löysin tälle vuodelle mielestäni aivan ihanan kovakantisen blancosivuisen muistivihon LuKLabelilta värissä terrakotta (joissakin kuvissani väri näyttää virheellisesti liian punaiselta). Tällä hetkellä näytti siltä, että juuri nämä muistivihot oli myyty loppuun, mutta LuKLabelilla on paljon muitakin kivoja tuotteita, kuten tämä kesällä esittelemäni Planner. Uuden vihkoni sivut odottavat tyhjinä aivan kuten tämän 2021 vuoden tarinanikin. Jään uteliaana odottamaan, mitä näille sivuille piirtyykään ennen kuin vuosi tulee päätökseen. 

2xilodesignelta löysin lisäksi arkea ilostuttamaan tällaisia pieniä tarroja kalenterin lehdille. Ostopäätökseen saattoi vaikuttaa tarrojen seesteinen ja minulle mieleinen värimaailma 😉

Osaan tämän vuoden tarinoista voimme varmasti itsekin vaikuttaa, mutta osa muovautuu meistä riippumattomista tekijöistä juuri niin kuin meille on hyväksi.

Millaisen tarinan toivoisit sinulle piirtyvän vuodelle 2021?

Tortillapizzaa

Postauksen kuvat eivät tällä kertaa ole mitenkään esteettisiä, mutta halusin kuitenkin jakaa teille pikavinkin tortillapizzoista. Ehkäpä tämä vinkki on teillä jo käytössäkin.

Tortillapizzoilla on muutama etu vertaansa vailla. Ensinnäkin pizzapohja on valmis eli sitä ei tarvitse erikseen valmistaa eikä kaulita. Markkinoilta löytyy myös hyviä gluteenittomia tortilloja, joten minäkin saan nauttia tästä herkusta. Kolmantena etuna on se, että jokainen perheenjäsen saa takuulla pizzansa juuri itse valitsemillaan ja mieleisillään täytteillä. Neljänneksi: näiden pizzojen tekoon on helppo myös lasten osallistua. Viidentenä etuna on niiden nopea valmistuminen. Toki jos tortillapizzoja paistaa monta paketillista, menee siinä enemmän aikaa. Nälkäisimmät voivat kuitenkin olla ensimmäisten syöjien joukossa. Me tapaamme yleensä tehdä pizzoja jokaiselle kolme tai neljä kappaletta, joten niitä riittää muutamaksi seuraavaksikin päiväksi.

Tortillapizzojen valmistaminen aloitetaan listaamalla paperille ylös mitä täytteitä on saatavilla. Sen jälkeen yleensä joku pikkupojista lähtee kierrokselle ja kysyy jokaiselta perheenjäseneltä hänen täytetoiveensa ja merkitsee ne listaan rasteilla. Sillä aikaa yleensä mieheni ja mahdollisesti joku apukokki ovat levittäneet tortillapohjien päälle tomaattikastikkeen (paseerattua tomaattimurskaa ja ketsuppia). Sitten onkin vuorossa täytteiden lisääminen pohjien päälle. Apukokit voivat hyvin olla tässä mukana ja tästä syystä voisin ajatella tortillapizzojen tekemistä vaikkapa lastenkutsujen ohjelmanumerona.

Meidän uunissa on erillinen pizzapaisto-ohjelma ja sillä paistettuna nämä tortillapizzat ovat valmiita kuudessa minuutissa 200 asteessa. Mieheni arveli, että ilman tuota ohjelmaa paistoaika olisi kahdeksan minuuttia ja asteet samat 200. Sen olemme muuten huomanneet, että nämä tortillapizzapohjat vaativat enemmän juustoraastetta päälleen kuin tavallinen kotitekoinen pizzataikina. Tortillapizzat ovat tavallista pizzataikinaa ohuempia ja tulevat helposti koviksi tai jopa kärähtävät. Ajattelen, että tuo juusto antaa suojaa juuri sille. Toisaalta yksi meidän pojista ei nimineomaan halua juustoraastetta pizzalleen ja ihan hyviä pizzoja niistäkin on tullut.

Tällä kertaa täytevaihtoehtoina oli:

Pizzanmakuista viikonloppua!