Etsi hiiritalo - 14 tulosta löytynyt

8. joulukuuta: Äidin adventtikalenteri

Viime sunnuntaina saimme sytyttää toisen adventtikynttilän. Koska ensimmäistä adventtia vietettiin jo marraskuun 28. päivänä, tuntuu että olisimme jo pidemmälläkin joulukuussa. Pojat ihmettelivät viikonloppuna joulutouhotustani ja sanoivat, että äiti, nythän on vasta joulukuun viides päivä. Todellakin. Ajatuksissani olin menossa jo paljon pidemmällä ja poikien kommentti sai minut pysähtymään ja ymmärtämään, että tässähän onkin vielä todella hyvin …

Lisää...

Maileg-hiiret uimarannalla

Heinäkuun viimeinen päivä kesällä 2021. Haikeutta ilmassa. Tiedän, ettei kesä ole vielä ohi, mutta elokuun avatessa ovensa alkaa omassa mielessäni ja kalenterissani olla vahvasti syksyn tuntua. Kesä on ollut ihana. Säät ovat suosineet ja olemme saaneet elää perheen kesken kiireettömiä kesäpäiviä pääasiassa omalla pihalla ja kotona. Mitään muuta en oikeastaan ole kaivannutkaan. Tänä kesänä on …

Lisää...

Lelulaatikoilla

Jälleen sellainen postaus, jonka olen jo moneen kertaan ajatellut tekeväni. Varmaan olen joskus ottanut kuviakin, mutta ne ovat vain sitten jääneet käyttämättä. Yhtenä syynä lienee se, että huoneet ja huoneiden järjestykset ovat viime vuosien aikana vaihtaneet paikkaa melko usein. Joka tapauksessa ajattelin nyt esitellä joitakin poikien leluja ja niiden säilytys- ja leikkipaikkoja. Kuva on kuopuksen …

Lisää...

17. joulukuuta: Kuopuksen huoneen joulua

Hämärät päivät eivät oikein houkta tarttumaan kameraan eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun yrittää aloittaa postauksen tekemisen ja huomaa, että kuvat ovat ihan harmaata mössöä. No, näillä nyt kuitenkin mennään, sillä enempää ei ole aikaa eikä voimia käytettävissä kuvien suhteen. Toivottavasti kuitenkin niistä aina välittyy se asia, joka kulloinkin on aiheena. Tällä kertaa kuvasin hieman kuopuksen …

Lisää...