Avainsana: Ruusuritari

10. joulukuuta: Kaakaobaari

Viikko sitten perjantaiaamuna löytyi pikkupoikien huoneen kuusen alta adventtikalenterin paketit, joista paljastui nämä talviset kaakaomukit. Löysin mukit Minimanista jo syysloman aikoihin. Näiden kolmen lisäksi valikoimassa oli myös yksisarvismuki. Samaa sarjaa näin myös viikko sitten Citymarketissa. Siellä oli korkeampia mukeja, joissa oli samassa mukissa kaikki neljä eläinhahmoja, ehkäpä vielä jokunen muukin niiden lisäksi. Citymarketin mukit maksoivat …

Lisää...

Kioskikahvila Ruusuritari

Meillä on tapana viedä aina joitakin leluja vähäksi aikaa vintille tai varastoon ja niin oli käynyt kauppaleikinkin. Pojat olivat toivoneet, että se voitaisiin jälleen ottaa esille. Kun koitti se hetki, että isä haki vintiltä kauppatarvikelaatikot alas, käynnistyivät leikit välittömästi. Rahat ja tarvikkeet vaihtoivat omistajaa. Kioskikahvila Ruusuritari — toimittuaan ensin jäätelökioskina — muuttuikin varsinaiseksi torikojuksi. Miten ihanaa olikaan …

Lisää...

Jäätelökioskilla

Uimarantapäivien jälkeen, kun helteet iloksemme yhä jatkuivat, päätimme perustaa kotipihaamme jäätelökioskin! Postauksen kuvat ja tapahtumat ovat siis heinäkuun lopulta. Vaikka meidän perheessäni ei olekaan itseni lisäksi muita mekkojen käyttäjiä, niin ihastuin aikoinaan näihin Mekkotehdas-kirjoihin. Oletteko huomanneet, että ne sisältävät muutakin kuin mekkojen kaavoja? Tästä ensimmäisestä kirjasta löysin silloin vuosia sitten kioski- ja kauppaleikkeihin kivan idean, …

Lisää...