Avainsana: poikien leikit

Pääsiäiskorit 2021

Moni ei ehkä halua enää palata pääsiäiseen, mutta koska haluan koota myös vuoden 2021 pääsiäisjuttuja tänne blogiin itselleni muistoksi, niin tiedossa on vielä muutama pääsiäisaiheinen postaus. Tein pojille tänä vuonna sisälle munajahdin, jossa olin piilottanut tiettyihin tiloihin aina kuhunkin kaksi keltapohjaista kartonkilappua, joissa oli pääsiäisaiheinen kysymys. Vastattuaan kysymykseen erilliselle lomakkeelle, sai ottaa koriinsa paikan päältä …

Lisää...

Lelulaatikoilla

Jälleen sellainen postaus, jonka olen jo moneen kertaan ajatellut tekeväni. Varmaan olen joskus ottanut kuviakin, mutta ne ovat vain sitten jääneet käyttämättä. Yhtenä syynä lienee se, että huoneet ja huoneiden järjestykset ovat viime vuosien aikana vaihtaneet paikkaa melko usein. Joka tapauksessa ajattelin nyt esitellä joitakin poikien leluja ja niiden säilytys- ja leikkipaikkoja. Kuva on kuopuksen …

Lisää...

Nallejuhlat ystävänpäivänä

Miehistön ollessa parturikeikalla, olin jo etukäteen päättänyt yllättää heidät järjestämällä olohuoneeseen ystävänpäivän kunniaksi (päivän etuajassa) nallejuhlat. Sain ajatuksen samaan aikaan kun aloin pohtia nalleviikon järjestämistä oppilailleni. Oikeastaan en kyllä edes pysty sanomaan kumpi ideoista syntyi ensin. Hieman “pidemmän kaavan” nallejuhlat eli Teddykarhut huviretkellä osa 1 ja osa 2 löytyvät aiemmista blogipostauksista linkkien takaa. Ripustin olohuoneen kattoon kynttiläkruunun paikalle kuopuksen …

Lisää...

Lego-kirjat

Nallekarhun huoneen joulujuttuja näit jo viime vuoden adventtikalenterin yhdessä luukussa. Otin silloin tuossa samassa hämärässä marraskuun “valossa” hieman muitakin kännykkäräpsyjä pojan huoneesta liittyen lähinnä Lego-aiheeseen. Tuolloin myös jääkarhupojan huoneessa voit nähdä samanlaisen vitriinin samassa käyttötarkoituksessa. Puisen lokerikon olen ostanut nallekarhulleni kirpputorilta hänen ollessaan muistaakseni viisivuotias. Lokerikko on hänelle yhä tärkeä ja hän toivoisi saavansa vielä toisen samanlaisen. …

Lisää...