Avainsana: poikien huoneet

17. joulukuuta: Kuopuksen huoneen joulua

Hämärät päivät eivät oikein houkta tarttumaan kameraan eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun yrittää aloittaa postauksen tekemisen ja huomaa, että kuvat ovat ihan harmaata mössöä. No, näillä nyt kuitenkin mennään, sillä enempää ei ole aikaa eikä voimia käytettävissä kuvien suhteen. Toivottavasti kuitenkin niistä aina välittyy se asia, joka kulloinkin on aiheena. Tällä kertaa kuvasin hieman kuopuksen …

Lisää...

4. joulukuuta: Joulujuttuja nallekarhun huoneessa

Muistanet vielä Seinänaulakkopohdintoja-postaukseni. Tein silloin tilauksen Ikean Kubbis-naulakoista ja pitkähkön toimitusajan jälkeen ne lopulta saapuivat ja saimme kiinnitettyä ne paikoilleen sopivasti ensimmäiseksi adventiksi. Olimme nallekarhupojan kanssa jo etukäteen suunnitelleet millaiseksi naulakon sisustaisimme nimenomaan ensi jouluksi ja vasta joulun jälkeen olisi toisenlaisen sisustuksen vuoro. Tanskalaisen Fabelabin kettujoulusukan olen ostanut ehkäpä pari vuotta sitten. Muuten isossa ja muhkeassa joulusukassa on harmillisen pieni …

Lisää...

Seinänaulakkopohdintoja

Muistanet leikkihuonepohdintani reilun puolentoista vuoden takaa. Kirjoitin silloin näin: ”Entä mitä mieltä olette tällaisista huonetta kiertävistä naulakoista? Ne eivät ainakaan keräisi pölyä avohyllyjen tavoin, mutta toki jonkin verran.Mitä kaikkea niihin voisikaan laittaa roikkumaan?  Mä oon aina tykännyt naulakoista, mutta meillä ei ole kuitenkaan koskaan ollut tuollaista pidempää naulakkoa eikä ainakaan noin ylös (kuten tuossa jouluisessa) kiinnitettynä. …

Lisää...

”Äiti, mä haluaisin pupupaidan.”

Gustav-pupu tuottaa yhä päivittäin suurta iloa perheessämme. Kurjaa, että joudumme Gustavista luopumaan ennen talven tuloa, mutta onneksi olemme sen tienneet alusta asti. Kuopus on tykännyt pupuista niin kauan kuin muistan eikä kesäkanin tulo kotiimme ole ainakaan vähentänyt tätä rakkautta, ennemminkin päinvastoin. Eräänä päivänä poika sanoi minulle: ”Äiti, mä haluaisin pupupaidan.” Koska lapset meillä melko harvoin …

Lisää...

Viikon valitut

Huomasin juuri, että olen viimeiset kaksi viikkoa tehnyt joka päivälle postauksen. Aiheita roikkuu yhä useita odottamassa postausvuoroaan, mutta ehkäpä tässä kesän kuluessa ja kesätouhujen päivä päivältä enemmän mukanaan viedessä postaustahtikin tästä hidastuu. Jos olen rehellinen, niin postausten tekeminen on minulle hyvä keino rauhoittua ja istua aloilleni ja sitä todellakin nyt tarvitsen.  Tähän sunnuntain postaukseen ajattelin …

Lisää...