Avainsana: juhlapukeutuminen

20. joulukuuta: Joulujuhlavaatteet

Muistanet, miten ennen koronaa kerroin meillä olevan joulun aikana poikien juhlavaatteille useita eri käyttökertoja. Koulun ja päiväkodin joulujuhlien lisäksi niitä käytettiin muun muassa useassa eri esiintymisessä musiikkiopistolla sekä kirkkokäynneillä. Lisäksi juhlavaatteita käytettiin jouluaattona kotona ja tapaninpäivänä mummolassa. Koska joulu on perheellemme tärkeä juhla, haluan että tuohon juhlaan myös pukeudutaan sen mukaan. Nyt kun juhlavaatteiden käyttötarve …

Lisää...

Tervetuloa ihana kesä!

Tämä kesäntoivotuspostaus olisi pitänyt kirjoittaa jo viikko sitten, mutta kesäloman alku, rästiin jääneet työt ja kaunis sää jättivät postauksen tekemisen jalkoihinsa. Sain viimevuotiseen tapaan jälleen mahdollisuuden jakaa todistukset ulkona, luokkani ikkunoiden alla olevassa puutarhassa. Kuin ihmeen kaupalla omenapuu oli puhjennut kukkaloistoonsa juuri kevätjuhlapäivänä. Ihmettelin puutarhaan astuessani tunnetta, että jotakin on toisin kuin vielä eilen ja …

Lisää...

Kuinka monta kauluspaitaa poikalapsi tarvitsee?

Arvaatkin varmasti, ettei tähän kysymykseen ole olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta, vaan se riippuu pitkälti siitä minkälaisesta pojasta ja paitatarpeista on kyse. Olen aina välillä seurannut vastaavia keskusteluja koskien tyttöjen mekkomääriä. Vaikka meidän poikien kauluspaitojen määrä onkin selvästi yli tarpeen, voin sanoa, että niihin näkemiini mekkomääriin verrattuna paitamäärämme jäävät kauas kauas niistä lukemista. En kuitenkaan …

Lisää...

Isompien poikien vaatteet, osa 1

Olen saanut lukijaltani postaustoiveen siitä, mistä löydän vaatteita isommille pojille eli koon 152cm jälkeen. Muistan yhä miten törmäsin esikoisen kohdalla ensimmäistä kertaa tähän ongelmaan. Laadukkaiden vaatteiden löytäminen kokoluokassa 158cm – 176cm olikin yllättävän vaikeaa. Lisäksi hinnat nousivat aika tavalla. Ajattelin, että voisin aina silloin tällöin tehdä tähän postaussarjaan jatkoa. Alkuhädässä, silloin kun esikoisen vaatteet jäivät …

Lisää...

Valokuvamuistoja

Jo esikoisen raskausaikana vuonna 2000, olin päättänyt, että viemme hänet valokuvattavaksi heti vastasyntyneenä. Siihen aikaan newborn-kuvaukset eivät olleet vielä yhtä suosittuja kuin vaikkapa kuopuksen vauva-aikana. Suunnitelmani eivät kuitenkaan toteutuneet toivotusti, koska esikoinen joutui syntyessään pidemmäksi aikaa vastasyntyneiden teho-osastolle. Tästä syystä veimme hänet valokuvaan vasta kahden kuukauden iässä. Kummisetäni entisöi vanhan kehdon vauvallemme ja kummitätini ompeli …

Lisää...