Kuva: Piritta Lipiäinen Poikien paidat: Olen neulonut paidat Lykkelitenin ohjeilla. Ohjeet ovat Victoria Snellmanin käsialaa. Kahden nuorimman koot löytyvät Sonny Lou sweater -ohjeesta ja keskimmäisen (tässä kuvassa vanhimman) Mammas isbjörns hoodie -ohjeesta nuorempien kokojen mallin mukaan itse mukaillen. Lankana käytin Dropsin Air-alpakkalankaa. Poikien housut: Kuopuksen tummanruskeat sammarit ovat H&M:n mallistosta, toiseksi nuorimman sammarit ovat Cube Co:n mallistosta Stockmannilta, samoin keskimmäisen …
Kategoria: Poikien vaatetus
Pelkistetyt villapaidat pojille
Etenkin villapaitapostauksia alkaa olla jo jonoksi asti. Se kertoo samalla myös siitä, mihin tämän vuoden miltei kaikki vapaa-aika on kulunut. Olen yrittänyt ajatella asiaa lukijan näkökulmasta ja päätynyt siihen, että ei ole kiva lukea jatkuvasti vain villapaitapostauksia. Siitä johtuen kävikin sitten niin, että en lopulta tehnyt mitään muitakaan postauksia. Ehkäpä pitääkin sitten vain reippaasti purkaa …
Syksyn sävyjä
Neuloessani tätä nallekarhupojan Pohjoiskalottia, huomasin yhtäkkiä yhtäläisyyden pikkukukallisten sohvatyynyjen ja peiton värimaailmaan. Tällaiset hetket saavat minut usein tarttumaan kameraan ihan vaan kesken kaiken. Niin kävi nytkin. Kameran linssi ei kuitenkaan onnistunut taltioimaan noita värisävyjä luonnossa näkyvien sävyjen tavoin, mutta päätin kuitenkin laittaa kuvat tänne blogiin. Kuten kuvista voi nähdä, näyttäytyy villapaidan ruskea väri eri valossa …
Purjeveneneule lapselle
Tein jääkarhupojalle Novitan (2/2022) Eevertti-kaarrokeneuleen. (En olekaan sitä vielä tänne kuvannut.) Koko ajan sitä tehdessäni, mieleeni tuli neuleen kolmiokuvioinnista purjeveneet. En saanut tuolta ajatukselta rauhaa, joten päätin kokeilla onnistuisinko muokkaamaan ohjetta niin, että sain neulottua kuopukselle kesäisen purjeveneneuleen. Tässä kesäisessä Nuottiteline neulojan apuna -postauksessa työ oli vasta aluillaan. Ohjeessa työhön käytetään Novitan Cotton Soft -lankaa, mutta itse …
Kolme koululaista
Ensimmäisen koulupäivän aattona oli aika katsoa koulutarvikkeet ja ensimmäisen päivän vaatteet valmiiksi. Viime syksynä tein kattavan postaussarjan ekaluokkalaisen koulunaloituksesta, joten sieltä voit halutessasi käydä lukemassa tarkemmin vaikkapa koulurepun sisällöstä ja kouluvaatteista. Kouluun ja Koulutarvikeostoksilla -postaukset kertovat myös samasta aihepiiristä. Lisäksi löydät blogin sivuhakemistosta otsikon Koulu ja sitä klikkaamalla avautuvat nuo kaikki yllä mainitsemani postaukset sekä omaan työhöni liittyvät postaukset. Meillä …