Kuten edellisessä postauksessa kerroin, täytti mieheni pyöreitä viime keväänä. Hän ei halunnut järjestää isoja juhlia, joten juhlimme vain oman perheemme ja vanhempieni kesken. (Vallitsevalla koronatilanteellakin saattoi olla vaikutusta asiaan.)
Aiheesta hieman poiketen, mietin tuolloin myös paljon omaa tulevaa 50-vuotispäivääni. Tykkään kovasti juhlista ja haluaisin juhlat, mutta samalla ajatus niiden järjestämisestä saa mietteet toisenlaisiksi. Siivoamista ja leipomista näännyksiin asti. Ennen ihmettelin, miksi ihmiset pakenevat syntymäpäiviään muihin maisemiin, viimeiset vuodet olen ymmärtänyt miksi. Minulla ja miehelläni on ikäeroa kaksi ja puoli vuotta, joten vielä on aikaa tuumailla omien juhlieni kohtaloa.
Pyysin äitäni tekemään suolaista piirakkaa (ei näy kuvissa). Pilkoimme poikien kanssa pieniin Kastehelmi-kulhoihin salaattiaineksia, joista kukin sai valita mieleisensä yhdessä piirakan kanssa. Äitini oli tehnyt lisäksi testimielessä kevään ylioppilasjuhlia varten tuulihattuja, jotka pääsivät myös mukaan kattaukseen. Päädyin kattamaan pöytään samanaikaisesti sekä suolaiset että makeat syötävät. Iltapäivän myöhäiseen kahvihetkeen saatiin samalla kertaa yhdistettyä kevyt päivällinen ja kahvi. Vähän kuin brunssi, mutta eri ateriat yhdistettynä. Mikähän se olisi sitten nimeltään?
Kevyttä salaatti- ja piirakkapäivällistä varten katoin pöytään ruokalautaset ja niiden rinnalle sitten kahvikattausta varten kupit ja lautaset.
Aamulla pikaisesti kyhäämäni täytekakku oli perinteistäkin perinteisempi, mutta tuntui maistuvan hyvin ehkäpä juuri siitä syystä.
Mansikkaisen Charlotta-kakun ja keväisen juustokakun tilasin ystävältäni. Molemmat olivat todella hyviä. Tarjoiluastiat kakkujen alla ovat ystäväni.
Kukkakimpun tilasin Kastehelmi-maljakkoon sopivaksi. Mielestäni siitä tuli juuri toiveideni mukainen.
Kultasydänservetit pääsivät ruokalautasten mukana käyttöön ja kahvilautasten kanssa katoin esikoisen ylioppilasjuhlista ylijääneet kultaservetit.
Näiden juhlatunnelmien myötä: Hyvää isänpäivää!