Postausaiheita ja valmiiksi otettuja kuvia riittäisi jonoksi asti, mutta en ole vain saanut itseäni postausten tekoon. Ilmiö on kyllä tuttu varmaan joka kesältä. Miehen aloittaessa kesäloman, koen useimmiten itsekin vasta olevani lomalla ja silloin alkavat monet arjen rutiinit, joihin blogin pitämisenkin lasken, jäädä. Säällä on myös iso merkitys. Hellepäiviä ei välttämättä malta viettää sisätiloissa (tosin kuumimpina päivinä on kyllä pitänyt) ja sisälläoloaikoina onkin sitten ihan muuta puuhaa kuin kirjoittaa blogia.
Tänä vuonna miehen loma alkoi kuitenkin ihan poikkeuksellisissa merkeissä, kun sairastuimme miehemme ja toiseksi vanhimman pojan kanssa koronaan. Olimmekin välttyneet siltä yllättävän kauna, nimittäin koko tuon lähes kahden vuoden ja viiden kuukauden ajan, kun se on Suomessa pyörinyt. Emme saaneet sitä edes maaliskuussa, kun pikkupojat kukin vuorollaan kävivät sen läpi. Toiseksi vanhin poikahan oli silloin ylioppilaskirjoitusten vuoksi evakossa vanhempieni luona ja välttyi (onneksi!) taudilta silloin. Tällä kertaakaan ajoitus ei ollut ihan täydellinen, nimittäin hänen armeijaan menonsa siirtyi koronan vuoksi viikolla, mutta ehkä oli kuitenkin hyvä sairastaa auti kotona kuin saada se heti armeijassa.
Samaan syssyyn meiltä hajosi 1,5-vuotias pakastin ja juuri kun olisimme siellä olevia hätävararuokia eniten tarvinneet. Meillä on käytännössä aina pakastin ladattuna täyteen leipää, marjoja, pakastevihanneksia ja -perunoita sekä sellaisia ruokia, joita lapsetkin pystyvät valmistamaan, jos kävisi näin kuin nyt kävi, eli kumpikin talon aikuinen sairastui samaan aikaan.
Loman alku ei siis ollut paras mahdollinen, mutta toisaalta saatiin sitten loppuloman ajaksi suoja tautia vastaan eikä ihmismassojen seassa kulkeminen haitannut.
Nyt kun olen kertonut päällimmäiset kuulumiset, voinkin siirtyä varsinaiseen postausaiheeseen. 😉