Kesäkoti

Leipoessani ylioppilasjuhliin oli helppo katsoa leivontaohjeita täältä blogista. Kuvassa näkyviä gluteenittomia ja maidottomia porkkanaruutuja sieltä ei kuitenkaan löytynyt ja siksi päätin korjata tuon asian mahdollisimman pian. Erään lempilehteni erillinen kesänumero oli ilmestynyt kauppoihin hakiessani täydennystä leivontatarvikkeisiini. Nappasin myös lehden ostoskoriin, vaikka tiesin, etten sitä vielä silloin ehtisikään lukea. Korkatessani “Lantliv Sommarhem” -lehden ensimmäisen kesälomaviikon alkajaisiksi alkukesän auringossa patiollamme kera kahvin ja juhlista jääneiden porkkanaruutujen, tiesin ja tunsin, että nyt se on täällä: Kesä nimittäin! Samasta syystä postauksen otsikoksikin valikoitui kesäkoti, joskaan muulta osin postaus ei ole mitenkään Lantlivin Sommarhemin kaltainen! 😀 En ole siis millään tavoin stailannut ympäristöä, vaan osa kuvista on otettu ylioppilasjuhlien järjestelyiden aikaan ja osa istuessani aurinkotuolissa lehtiäni lukien (niitä oli juhlajärjestelyiden aikana kertynyt hieman useampikin). Luvassa siis sitä aivan oikeaa kesäkotiarkea joskin ainoastaan yhdestä vinkkelistä katsottuna eli terassilta.

Toistaiseksi emme ole poikien kanssa sopineet vasta kuin edellisen postauksen kesäarjen aikatauluista eli kaikki mahdolliset muut loma-ajan toiveet on vielä käymättä läpi. Meillä on tapana aina kesäloman alussa istua koko perheellä yhdessä ruokapöydän ääreen ja kirjata muistiin jokaisen toiveita lomalta. Silloin on lupa kertoi kaikki pienet ja suuret toiveensa. Kukin perheenjäsen saa rauhassa kertoa omat toiveensa ilman, että kukaan lyttäisi niitä tai esittäisi eriävän mielipiteensä. Lopuksi sitten keskustellen pohdimme, mitkä toiveista on mahdollista toteuttaa tällä lomalla ja millaisella aikataululla ja kokoonpanolla. Isolla perheellä ei välttämättä aina ole järkevää – eikä edes tarpeellista – toteuttaa jokaista toivetta koko perheen voimin. Pelkästään jo lasten isot ikäerot ja erilaiset kiinnostuksenkohteet tekevät siitä miltei mahdottoman. Tapaamme myös antaa lapsille pienen kesälomarahan, jonka he saavat käyttää toivomallaan tavalla. Ennen korona-aikaa, kun vielä pääsi oikeille kesälomamatkoille, käyttivät pojat lomarahansa usein siellä. (Siis ihan Suomi-matkoista oli kyse.)

Samalla tavalla kuin kesäaikataulujen sopimisessa, myös kesälomatoiveita sopiessa, lapset toivovat luonnostaan hyvinkin kohtuullisia toiveita. Se saattaakin usein yllättää. Suurin osa heidän toiveistaan on siis aivan oikeastikin toteutettavissa. Niihin kuuluvat useimmiten vaikkapa uimarantaa, jäätelöä, kiipeilypuistoa, eläinpaikkoja, vierailua serkkujen luona ja mummolassa. Tänä vuonna tiedän, että poikien “isoin” toive tulee olemaan visiitti Helsinkiin ja PiiPoo-legokauppaan. Syksyllä tulee jo kolme vuotta siitä, kun viimeksi siellä kävivät ja ovatkin tuosta toiveestaan puhuneet jo pitkin kevättä. Vielä en osaa sanoa, toteutuuko toive.

Toistaiseksi olemme pysyneet vain kotipihassa. Sen lisäksi pojat ovat käyneet Poke-jahdissa ja kesälajien harrastajat treeneissään. Omat suosikkipaikkani pihassa ovat altaan reunalla aurinkotuolissa (josta tämä kuva on otettu) ja alhaalla patiolla, jossa etäisesti näkyy valkoinen puutarhakalusteryhmä ja beige aurinkovarjo.

Tästä kuvasta näkyy hyvin vanhan ja uuden terassin rajakohta. Ruskeaksi maalattu terassi on ollut paikoillaan heti taloon muutosta eli kesästä 2004 lähtien. Koska terassi oli sen verran kokealla maanpinnasta, piti siihen laittaa kaiteet, jotka rakennettiin terassin kattoa tukeviin tolppiin. En ikinä tykännyt kaiteitsa, sillä ne varjostivat terassia liikaa ja tekivät siitä samalla jotenkin ahtaan. Näistä syistä johtuen isäni ja mieheni rakensivat muistaakseni jo seuraavana kesänä olohuoneen ikkunoiden alle pienen pation, josta tulikin oitis lempipaikkani. Koska pihamme on kovin tuulinen, löytyi pation lattialla istuen terassista sen verran suojaa, että siinä pystyi istumaan tuulisimpinakin kesäpäivinä. Siinä lattialla peiton päällä istuen olenkin lukenut monet kesälomakirjat isommille pojille heidän ollessaan pieniä.

Voi sitä riemun päivää toukokuussa 2020 (ensimmäisenä koronakeväänä, etäopetusjakson jälkeen), kun eräänä päivänä palasin töistä kotiin ja miehistö oli irrottanut terassin kaiteet! Pojille emme vielä kertoneet mitä olimme suunnitelleet. En halua koskaan valehdella lapsilleni, mutta toisinaan voin jonkun yllätyksen vuoksi jättää joitakin asioita kertomatta. Kerroimme mieheni kanssa, että kaivuri on tulossa pihaan, koska huonoksi päässyt nurmikko pitää uusia (se oli totta) ja että kaiteet irrotetaan, koska ne olivat menneet ihan vinoon (sekin oli totta). Uima-altaasta emme kuitenkaan puhuneet vielä mitään. Tuossa vaiheessa uima-allas oli kuitenkin jo ostettu eli sen rakentaminen odotti enää kaivurihommia.

Terassi jatkuu vielä tästä katsottuna vasemmalle ja sillä osuudella on yhä kaiteet ja siihen ne ihan hyvin sopivatkin. Terassille pääsee kahdesta ulko-ovesta eli tuosta avoinna olevasta ovesta suoraan olohuoneesta ja tuon vasemmalle jäävän terassin päässä olevasta kodinhoitohuoneen ovesta. Sitä kautta pystyy kätevästi terassia pitkin kulkemaan suoraan pesutiloista uima-altaalle.

Varsinainen uima-allaspostaus on yhä tekemättä. Nyt alkoi kuitenkin jo kolmas käyttövuosi tälle altaalle. Halusimme rakentaa uima-altaan niin, että siihen voisi laskeutua suoraan terassilta. Kaivuri kaivoikin sitten juuri sen verran syvän kuopan allasta varten, että toiveemme toteutui. Ensimmäisenä kesänä pojat kulkivat uima-altaaseen tikkaita pitkin kuopan kautta, koska terassi altaan ympäriltä puuttui vielä. Syksyllä isäni ja mieheni rakensivat terassin kehikon ja viime vuonna keväällä tai alkukesästä terassi sai myös päällilaudat sekä tuon raja-aidan näkösuojaksi. Vielä on rakentamatta uima-allasterassin reunat, joihin minulla on kyllä jo suunnitelma olemassa. Altaan käyttöön niillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, ennemminkin estetiikkaan ja pation toimintoihin. Sen voin kuitenkin kertoa, että kun vihdoinkin pääsin eroon kaiteista, niin niitä en ihan heti takaisin halua!

Yllä olevat kuvat on otettu näiden aurinkotuolien suunnalta. Varsinainen aurinkotuoli on edelleen etsinnässä…

Terassin katon alle jää “prinsessa”. Jos olet blogin uusi lukija, niin kerrottakoon, että kutsumme tät terassin rautasohvaa prinsessaksi. Tuonne kulman taaksen jatkuvalle terassille jää muunmuassa poikien keinu. Se on ollut kiva paikka keinulle, sillä on voinut keinutella myös sadepäivinä. Sinänsä pohjoispuolen terassilla ei ole niin suurta käyttöä, mutta koska kodinhoitohuoneen oven yhteyteen olisi joka tapauksessa rakennettu pieni sisäänkäyntiterassi, totesimme yhdessä talomme suunnittelijan kanssa, ettei oikeastaan kannata jättää sivu- ja takaterasseja yhdistävää pientä terassinpätkää rakentamatta. Ja onneksi päätimme rakentaa yhtenäisen terassin! Kaikki tässä talossa asuneet vauvamme ja taaperomme ovat nimittäin nukkuneet päiväunensa nimenomaan terassin pohjoisnurkassa ja jos he ovat tarvinneet kärryttelyä kesken unien, niin miten helppo on ollut kävellä terassia pitkin edestakaisin etenkin kahden nuorimman kanssa, kun vaunuissa/rattaissa oli kääntyvät etupyörät.

Prinsessan molemminpuolin jäävät Tine K:n korit ovat toimineet hyvin terassilla tyynyjen ja peittojen säilytyksessä. Etenkin nuo jättikorit ovat siihen tarkoitukseen loistavat. Sade ei yllä prinsessalle, joten siinä olevat tekstiilit voivat olla yötä päivää paikoillaan. Taivasalla olevat ulkotekstiilit pitää kuitenkin sateen sattuessa tai viimeistään illalla kerätä katoksen alle koreihin suojaan.

Nämä kuvat onkin sitten otettu patiolta ja toisessa kuvassa uimarit ovat siirtäneet lämpöpeitonkin jo sivuun. Uimisen merkkeinä altaan pohjalla näyttää majailevan yksi räpylä. Kun kerroin, että ensimmäistä lomaviikkoa on vietetty pääasiassa kotipihassa, niin altaalla on ollut siihen suuri vaikutus. Pikkupojat (yhtä flunssaista lukuunottamatta) ovat uineet useita kertoja päivässä. Altaan veden lämpötila on säädetty 25-asteiseksi eli hyvin ovat tarjenneet viileämpinäkin päivinä uiskennella.

Kuvien taustalla näkyy Merimaja, jonne alakoululaiset ovat suunnitelleet menevänsä yöksi. Heidän pohtiessaan mahtuvatko siellä nukkumaan totesin, että takuulla mahtuvat, sillä siellä on yöpynyt samaan aikaan neljän teininkin joukkio. Merimajassa on levitettävä vanha laveri ja kaksi patjaa, joten siellä on parisängyn verran tilaa yöpyjille. Aikoinaan, kun isäni rakensi mökin isommille pojille (heidän ollessaan pieniä), toivoimme nimenomaan sellaista mökkiä, jonka keskiosassa aikuinenkin mahtuisi seisomaan. Näin mökistä ei tulisi vain leikki-ikäisten, vaan myös teini-ikäisten, mentävä. Moni on myös ehdottanut mökin käyttöönottoa kaneille ympärivuotiseksi asuinsijaksi. Sellainen pinempi leikkimökki, jolle ei enää olisi meillä käyttöä, voisikin olla kaneille hyvä ratkaisu, mutta tälle isommalle mökille keksin vielä useita muita kayttötarkoituksia ennen kaneja, joskaan sekään vaihtoehto tuskin täysin on poissuljettu.

Kuvan oikeassa laidassa siintää hieman myös paviljongin kulmaa. Meillä oli vuosia sitten paviljonki kanien nykyisellä paikalla, mutta vaikka se oli mielestämme hyvin kiinnitetty maahan, nappasi syyspuhuri sen mukaansa sillä seuraamuksella, että paviljongin metallikehikko taittui niin pahasti, että siitä tuli roskiskamaa. Kyllä harmitti. Jokunen vuosi sitten löydettiin kesäalesta uusi paviljonki, jonka veljeni ystävällisesti nouti meille toiselta paikkakunnalta. Tuo paviljonkin on tämän uima-allas- ja terassinrakentamisajan pysytellyt laatikossaan, koska emme ole olleet varmoja sen sijoituspaikasta. Nyt ylioppilasjuhlia varten sen kuitenkin kokosimme, mutta saattaa olla, että sen paikka vielä muuttuu, kunhan pihan “rakenne” tarkentuu. Sen sijaan trampoliini on yhä tältä vuodelta kokoamatta, johtuen ylioppilasjuhlista. Ehkäpä ensi viikonloppuna on sen vuoro. Puhuimme myös poikien kanssa jo hieman siitä, että mitä haluavat tehdä hiekkalaatikolle. Pidetäänkö se yhä leikeissä vai puretaanko pois, jolloin saataisiin lisää jalkapallonpotkimistilaa takapihalle. Katsotaan mihin ratkaisuun tuossa asiassa päädytään.

Meillä on kaksi samanlaista valkoista puutarhapöytää. Yleensä ne ovat molemmat patiolla muodostaen yhden ison pöydän joko pitkittäin tai poikittain. Juhlien ajaksi toinen pöytä nostettiin kuitenkin nurmikolle. Terassin reunuksien viimeistelyvaiheessa on tarkoitus laajentaa patio jatkumaan myös tuolle nurmikko-osuudelle eli yhtä pitkäksi allasterassin kanssa.

Terassilta laskeutuu portaat patiolle tuolta pation vasemmasta ylänurkasta. Siinä portaiden juurella lattitasossa on juuri se kaikkein suojaisin paikka tuulelta. Kuopuksen nukkuessa vielä päiväunia, oli tämä ja tässä se minun päiväni kahvikupin pituinen oma hetkeni. Silloin osasi ottaa elämääni tuon pienen mikrotauon. Vuosiksi se pääsi unohtumaan ja nyt olen yrittänyt sitä uudelleen opetella.

Pihan tuulisuudesta kertonee myös nuo hieman järeämmät aurinkovarjon jalan painot. Eipä ole enää lähtenyt aurinkovarjo lentoon!

Pupujen häkki ja aitaus jää tuonne tuijien tuomaan varjo- ja suojapaikkaan. Mietimme pitkään, olisimmeko sijoittaneet sen muualle, koska eihän se mitenkään kaunis tässä terassin vieressä ole. Estetiikka sai kuitenkin väistyä käytännöllisyyden edestä. Ensinnäkin tämän paikan näemme ruokailuhuoneen ikkunoista ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Toiseksi, kun puput päästää aitaukseen loikkimaan, on niiden valvominen terassilta käsin helpompaa kuin vaikkapa jossakin autokatoksen takana.

Viime kesänähän kävi niin, että toinen kaneista kunnostautui loikkaamalla häkin katolle ja sitä kautta edelleen pensaikkoon. Marja-aronian lehdet, oksat ja lopulta myös marjat olivat kanien herkkua ja ne vetivät selkeästikin puoleensa. Vahdinnan alla oleva pupu saatiin kuitenkin nopeasti takaisin aitaukseen. Toinen pupu sen sijaan oli saanut jotenkin nostettua/siirrettyä aitausta niin, että pupu oli päässyt täysin karkuteille. Ilman tarkkaa ja huolehtivaista naapuria en tiedä olisimmeko tuota pupua enää koskaan nähneet. 

Noista karkulaisista oppineina olemme entistäkin valppaampia pupujen valvojia. Ja hyvä että olemme, sillä eilen saimme jälleen uuden syyn siihen. Kuopus istui vahtimassa pupuja ja minä olin patiolla eli muutaman metrin päässä kuopuksesta ja pupujen aitauksesta. Yhtäkkiä huomasin, kun kuopus mitään sanomatta nousi seisomaan ja näin hänen säikähtäneen jotakin. Luonnollisesti katsoin kohti aitausta, mutta en nähnyt mitään. Samalla kun kävelin aitauksen luo, kuulin tuijien juurelta murinaa ja haukahduksia ja vasta silloin näin mustan koiran tummanvihreiden tuijien edustalla seisomassa aivan aitauksen vieressä. Astuin aitaukseen, pyysin kuopusta hakemaan isän, näin Pilvin häkin sisäpuolella (oli mennyt sinne jo aikaisemmin) ja nostin Lempin sisälle häkkiin ja aloin sulkea luukkua. Tuon kaiken ajan olin selin koiraan enkä tiedä missä vaiheessa se oli lähtenyt. Mieskin tuli nopeasti paikalle eikä koirasta enää silloin näkynyt jälkeäkään. 

Koira oli päässyt karkuteille – ja senhän me eläinten omistajat tiedämme olevan mahdollista vaikka miten lemmikistään huolehtisi – ja varmaankin vainunnut puput. Onneksi olimme vieressä eikä mitään päässyt tapahtumaan. Toisaalta olen moneen kertaan miettinyt, että olisimmeko me loppujen lopuksi mitenkään voineet estää koiraa tarttumasta kaniin, vaikka kuinka olisimme olleet vieressä. En usko. Eläimet ovat eläimiä ja niitä ohjaavat eläinten vaistot. Jostakin ihmeen syystä kanit vaikuttivat siltä, että eivät ollenkaan olleet huomanneet vaaran uhkaavan heitä. Omaksi onnekseni häkin ulkopuolella ollut Lempi on huomattavasti helpompi saada nostettua syliin kuin jo häkkiin aiemmin livahtanut Pilvi.

Kanit todellakin ovat niin arkoja ja säikkyjä eläimiä, että saattavat kuolla ihan säikähdyksestäkin. Niin oli käynyt sen perheen kanille, jonka häkki meidän kesäkaneille viime vuonna ostettiin. Tällä kertaa olisi saattanut käydä myös niin, että kanit olisivat säikähtäneet ja muuttuneet sen seurauksena aroiksi. Ihan niin kuin meillä ihmisilläkin, myös eläimillä pelko muuttaa hyvin helposti asumaan kehoomme. Onneksi siis selvisimme säikähdykselle (me ihmiset) ja kanit voivat hyvin. Saimme kuitenkin muistutuksen siitä, että kanit tarvitsevat jatkossakin jatkuvaa vahtimista.

Tässä vielä nämä surullisen kuuluisat kauniit haaleanvaaleansiniset hortensiani, jotka varta vasten värin perusteella valitsin. (Kävin ainakin viidessä eri kukkakaupassa ennen kuin kelpuutin oikean värin.) No, kovin eivät enää muistuta valitsemaani väriä, joten jatkossa lienee parempi turvautua valkoiseen, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Nyt hortensioita on kuitenkin juhlien vuoksi enemmän kuin normaaleina kesinä, joten sopinee vielä toivoa, että väri näistä muuttuu.

Tämä karvapallokaksikko kuuluu avainasemassa kesäkotiimme ja voin kertoa Lempin ja Pilvin saavan hellyyttä ja hyvää hoitoa ihan jokaisena kesäpäivänä. Pojat ovat kantaneet erittäin hyvin vastuunsa kanien hoitamisesta, joskin päävastuu kuuluu aina aikuiselle.

Pojat vievät aamulla pupuille vuorokauden pellettiannoksen ja tarkistavat samalla onko niillä riittävästi vettä ja heiniä. Päivisin pupuja ulkoilutetaan ulkoaitauksessa useita kertoja, ne saavat osakseen silityksiä ja rapsutuksia sekä herkullisia voikukanlehtiä ja tuoretta ruohoa. Iltaisin pojat pesevät kanien vessat ja jälleen kerran tarkistavat vesi- ja heinätilanteen. Häkki on myös tärkeä suojata säältä eli tuulelta, vesisateelta ja paahteelta.

Sinä, joka odotit porkkanaruutujen ohjeita postauksen lopuksi, joudut nyt valitettavasti pettymään. Innostuin nimittäin tarinoimaan enemmän kuin alunperin suunnittelin, joten teen ihan erillisen postauksen ohjeesta. Sillä tavalla se on varmasti jatkossakin helpompi löytää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *