Virkattu vappupallo

Olin jossakin nähnyt kuvan virkatusta ilmapallosta (valitettavasti en enää muista missä) ja ajattelin kokeilla sellaisen virkkaamista vapuksi. Nyt jälkikäteen kun kurkkasin Pinterestiin, löytyi sieltä lukuisia erilaisia virkattuja ilmapalloja ja myös joitakin ohjeita niihin. Ehdin kuitenkin jo yrityksen ja erehdyksen kautta luoda oman ohjeeni, joten ajattelin sen tässä lyhyesti (ilman välivaihekuvia) jakaa.

Nythän vappu on toki tältä vuodelta jo juhlittu, mutta tulevaisuuden varalle tämän ajattelin kuitenkin tänne tallentaa.

Virkkasin ensin yhden testi-ilmapallon.

Sen jälkeen virkkasin vielä muutaman lisää, hieman eri koossa nähdäkseni miten ohjeeni toimii ja “käyttäytyy” silmukoita lisäämällä ja niitä jälleen vähentämällä. Lankoina käytin “karkkilaatikoiltani” löytyneitä lankoja, kuten ikivanhaa Novitan Alabama-lankaa, josta olen virkannut varmastikin yli sata antennipipoa opiskeluvuosinani sekä Novitan cotton luxus eco&organic -lankaa. Tiivimmän pallon sain käyttämällä numeron kolme virkkuukoukkua.

Virkatun ilmapallon ohje

ks = kiinteäsilmukka          ps = piilosilmukka          

  1. Virkkaa aloitussilmukkaan 6 ks:a. Yhdistä kerros ps:lla. Virkkaa jatkossa työtä spiraalina eli älä enää yhdistä kerroksen alkua ja loppua ps:lla, vaan jatka vain ks:iden virkkaamista suoraan seuraavalle kerrokselle. (Halutessasi voit toki yhä yhdistää jokaisen kerroksen alun ja lopun ps:lla toisiinsa.)
  2. Virkkaa 2 ks:a jokaiseen alla olevan kerroksen silmukkaan, yhteensä 12 ks.
  3. Virkkaa *1 ks ja seuraavaan silmukkaan 2 ks:a samaan silmukkaan*, toista tätä koko kerros eli yhteensä kuusi kertaa = 18 s.
  4. Virkkaa * 2 ks ja seuraavaan silmukkaan 2 ks:a samaan silmukkaan*, toista tätä koko kerros eli yhteensä kuusi kertaa = 24 s.
  5. Virkkaa seitsemän kerrosta eli yhteensä 7 x 24 ks.
  6. Kavenna virkkaamalla kaksi ks:a yhteen (laita koukku ensimmäisen alla olevan silmukan läpi, hae sieltä lanka koukulle, laita koukku toisen alla olevan silmukan läpi ja hae myös sieltä lanka koukulle, ota lanka koukulle ja vedä se yhtä aikaa kaikkien koukulla olevien kolmen silmukan läpi yhtä aikaa). Virkkaa 2 ks. Toista tätä yhteensä kuusi kertaa.
  7. Virkkaa yksi kerros tavallisesti eli yksi ks yhteen alla olevan kerroksen silmukkaan eli 18 ks.
  8. Jatka kaventamista virkkaamalla yhteen kaksi ks:a ja virkkaamalla sen jälkeen vielä 1 ks. Toista tätä kuusi kertaa eli kerroksen loppuun saakka.
  9. Täytä ilmapallo vanulla.
  10. Virkkaa tavallisesti yksi kerros eli 12 ks.
  11. Jatka kaventamista virkkamalla kaksi ks:a yhteen yhteensä kuusi kertaa.
  12. Virkkaa yksi kerros eli 6 ks tavallisesti.
  13. Virkkaa jokaiseen alla olevan kerroksen silmukkaan 2 ks:a eli yhteensä 12 ks.
  14. Päättele työ vetämällä viimeinen silmukka pitkäksi ja leikkaamalla se keskeltä kahtia. Voit jättää langan roikkumaan ilmanpallon naruna tai päätellä sen.

Jos haluat tehdä ilmapallosta isomman, virkkaa alun ympyrästä leveämpi lisäämällä silmukoita samalla ajatuksella kuin alussakin eli jatka ohjeen mukaan lisäyksiä niin, että virkkaa kolme ks:a ja sen jälkeen kaksi ks:a samaan, seuraavalla kerroksella väliin tulee neljä ks:a jne. Tee sitten peruskerroksia niin paljon kuin haluat ilmapallollesi korkeutta. Sen jälkeen tee kaventavat kerrokset niin, että virkkaa ensin kaksi ks:a yhteen ja virkkaa ennen seuraavaa kavennusta väliin yhtä monta ks:a kuin alun viimeisellä lisäyskerroksella oli. Virkkaa kavennuskerroksen jälkeen aina yksi tavallinen kerros ilman kavennuksia ja jatka kavennuksia sen jälkeen niin, että kavennusten väliin virkataan aina yksi ks vähemmän kuin edellisellä kavennuskerroksella.

Olin alunperin suunnitellut leipovani meille vappukakun vappubrunssille ja laittavani virkatut vappupallot koristeeksi kakkuun. Tällä kertaa pojat kuitenkin söivät munkkeja ja vappukakku kutistui tähän gluteenittomaan leivokseeni. Flunssaisena kökötin sohvan nurkassa ja virkkasin hieman lisää vappupalloja leikitellen vappumekkoni väreillä.

Virkatessani mieleeni tuli muitakin ajatuksia tämän mallin kehittämiseksi. Mietin, että virkkaamalla ilmapalloja ketjuksi, saisin kivan viirinauhan vaikkapa vapuksi tai synttärijuhliin. Muutama lukijani oli saanut saman ajatuksen miettimällä mobilen virkkaamista. Olisi myös kiva kokeilla virkata ilmapallo tai ehkäpä ennemminkin kuumailmapallo esimerkiksi makrameelangasta tai jostakin paksummasta kuteesta. Sellainen voisi toimia koristeena esimerkiksi lastenhuoneessa.

Mitä sinä keksisit virkata tätä ohjetta soveltamalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *